"Julkisuus on vähän kuin luonnonilmiö: joskus sataa, joskus paistaa, eikä sille mitään voi. Tuijotuksiin olen jo tottunut. Se tuntuu vähän siltä kuin ilmassa olisi ukkosta. Ilma on painostava." Kuva: Niklas Meltio
"Julkisuus on vähän kuin luonnonilmiö: joskus sataa, joskus paistaa, eikä sille mitään voi. Tuijotuksiin olen jo tottunut. Se tuntuu vähän siltä kuin ilmassa olisi ukkosta. Ilma on painostava." Kuva: Niklas Meltio

Pekka Pouta tapasi avopuolisonsa Mari Sarolahden työpaikallaan. – Vuosikausiin meillä ei ollut yhtään mitään muuta kuin kaveruus.

Meteorologi Pekka Pouta, 50, on yksi tämän syksyn Tanssii tähtien kanssa -kisaajista. Me Naisten Matkalla minuksi -haastattelussa hän kertoo, miten tapasi nykyisen avopuolisonsa, toimittaja Mari Sarolahden työpaikallaan Maikkarilla.

– Vuosikausiin meillä ei kuitenkaan ollut yhtään mitään muuta kuin kaveruus. Olemme työskennelleet ihan eri puolilla taloakin, Pekka kertoo.

Säämies määrittelee rakkauden kahdella tavalla.

– Se voi olla suurta kiintymystä tai pelkästään seksuaalista nautintoa. Ensin mainittu on liima ja koossapitävä voima. Se laskee verenpainetta, pitää terveenä ja saa nukkumaan hyvin. Seksi ja kaikki muu on myös voimaa, mutta eri tavalla. Se on arvaamattomampi ja hajottavampi muutosvoima.

”Suhteet ovat opettaneet minulle paljon itsestäni.”

Pekka kertoo, että hänen parisuhteensa ovat olleet aina pitkiä.

– Ne ovat antaneet muutakin kuin seksielämää. Suhteet ovat opettaneet minulle paljon itsestäni. Ihmiset, jotka ovat olleet lähelläni, ovat osaltaan muovanneet minua, hän arvioi. 

Pekka kertoo huomanneensa, että etäsuhteet eivät ole häntä varten: mitä etäisempi, sitä huonompi.

– Olen oppinut, että olen vaativa ja kaipaan paljon tiivistä läheisyyttä. Läheisyydenkaipuu on erikoista, sillä toisaalta tykkään olla paljon yksinäni, Pekka sanoo ja kertoo viihtyneensä joskus kuukauden putkeen itsekseen mökkisaarellaan Savonlinnassa.

Miten Pekka Pouta päätyi kaikkien tuntemaksi säämieheksi? Miten hän tykkää rentoutua ja millaisesta musiikista hän pitää? Lue Pekan haastattelu kokonaisuudessaan tämän linkin kautta. Voit lukea jutun myös Me Naisten uusimmasta numerosta 36/2018. Tuoreen digilehden voit lukea täältä.