”Vaikka olen sanonut, että nuo kokemukset muuttavat ihmistä, niin silti mä aidosti olen nyt tosi onnellinen ja hyvinvoiva, ja voin puhua siitä, mutta kuitenkin etäisyyden päästä”, Paula Vesala kertoo Vain elämää -ohjelmassa.

Ensi viikon perjantaina Vain elämää -ohjelmassa vietetään Paula Vesalan, 37, päivää. Jaksossa Paula ja muut muusikot keskustelevat esimerkiksi siitä, miten rankoista elämän ajanjaksoista voi selvitä.

Jaksossa Paula kertoo rehellisesti elämänsä vaikeista ajoista. Paula kasvoi ilman isää ja hänen isäpuolensa menehtyi, kun Paula oli lukioikäinen. Nuorena Paula sairastui vakavaan masennukseen. Jaksossa muusikko kertoo, että kävi nuorena läpi laitoshoidon mielenterveysongelmien takia.

– Mä en ole ollut mitenkään lievästi hiukan alamaissa, vaan nuorena ollut laitoshoidossakin. Olen ollut alle parikymppinen, ja vaikka se on uusinut muutaman kerran, niin se aiempi kokemus on auttanut. Sen selättäminen vie aikaa, se tarvitsee armoa ja ammattilaisia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Se ei ole mikään, että nyt vähän ahdistaa, vaan ne on hengenvaarallisia jaksoja, missä pitää tietää, miten siitä päästään pois.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vaikeita aikoja on tullut myös nuoruuden jälkeen.

– Ne on liittyneet elämän murrosvaiheisiin. Itsenäistyminen tai kotoa muuttaminen, lapsen saaminen, avioero. Tällaisia hetkiä, jolloin omat lähtökohdat eivät ole vahvimmat, mulle tulee itsetuhoisia ajatuksia ja on vaikeaa selviytyä arjesta. Ne ovat tiettyjä kohtia elämässä, kun se on palannut ja on pitänyt rakentaa uudestaan asioita.

”Nyt voin puhua siitä, mutta kuitenkin etäisyyden päästä”

Paula kertoo, että monet ovat vuosien aikana sanoneet hänelle, että hän on vahva nainen. Sitä puolta hänen on kuitenkin vaikea nähdä itsestään.

– Hirveän moni sanoo mulle jotenkin, että sä olet vahva nainen ja sitten ajattelen, että kun mä en ole yhtään. Aina pitää uudestaan kasata itsensä tai sitten luovuttaa.

– Eihän meistä kukaan usein valitse niitä vastoinkäymisiä, varsinkin jos ne tulevat aikaisessa vaiheessa elämää jo, siinä ei ole vaihtoehtoa.

Vaikka masennuksesta toipuminen on ollut pitkä tie, tällä hetkellä Paulan elämässä asiat menevät hyvin. Hän ei halua, että menneisyyden vaikeat kokemukset määrittelisivät häntä ihmisenä, minkä takia hän ei ole aina halunnut puhua kokemuksistaan.

– En ole halunnut toitottaa sitä, koska en ole koskaan halunnut, että se määrittää mua ihmisenä. Vaikka olen sanonut, että nuo kokemukset muuttavat ihmistä, niin silti mä aidosti olen nyt tosi onnellinen ja hyvinvoiva, ja voin puhua siitä, mutta kuitenkin etäisyyden päästä.

Katso videolta ote Paulan Vain elämää -jaksosta:

 

Vain elämää Nelosella perjantaisin klo 20.00. Me Naiset ja ohjelmaa esittävä kanava kuuluvat samaan Sanoma-konserniin.

Mie

Ei ollenkaan pikkujuttuja. Hienoa, että näistä puhutaan nykyään näin avoimesti. Madaltaa kynnystä hakea apua ihan valtavasti. 

Politics

Tätä, että hakeuduttaisiin ensin hoitoon, ennen kuin mentäisiin tekemään jotain peruuttamatonta voisi suositella kaikille joilla on vakavia itsetuhoisia ajatuksia. Sen verran sitä on kaikista läheisimmilleen velkaa, että yhden kerran tosissaan yrittää selvitä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla