Kuvat
Anna Huovinen
Atte haluaa opettaa pojalleen, että vahvoja naisia ei tarvitse pelätä.
Atte haluaa opettaa pojalleen, että vahvoja naisia ei tarvitse pelätä.

Leila ja Atte Kaleva odottavat esikoispoikaansa vuosien lapsettomuuden jälkeen. Kesken rankkojen hoitojen he oivalsivat: vaikka vauvaa ei tulisi, haluan elää juuri tämän ihmisen kanssa.

Tutkimushuoneessa on äänetöntä, kun ruudulle ilmestyvät pienet kädet ja jalat. Sitten huoneen hiljaisuuden katkaisee vauvan nopea sydämensyke. Viuh viuh viuh viuh. Kun Leila ja Atte Kaleva katsovat lastaan ensimmäistä kertaa ultraäänitutkimuksessa, olo on epätodellinen.

Tätä hetkeä he ovat odottaneet vuosia.

– Meni vähän aikaa ennen kuin uskoin, että se on totta. Kaikkien pettymysten jälkeen yritin kuitenkin pitää tunteet kurissa, Leila, 43, muistelee nyt, kun esikoispojan laskettu aika on hyvin lähellä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Myös Atte säästeli riemun kiljahduksia, vaikka monitorilla näkyi pariskunnan suurin yhteinen haave.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Leilan raskaus tuntui tietenkin hienolta, mutta en sallinut itseni mennä euforiseen tilaan. Jos kaikki ei olisikaan mennyt hyvin, pudotus olisi ollut voimakas. Vuosien aikana olen oppinut, että on helpompaa, kun ei päästä mielialaa seilaamaan ylös ja alas, Atte, 40, kuvaa.

Liian raskas tarina

Kun Leila ja Atte tapasivat kymmenen vuotta sitten, melko nopeasti oli selvää, että he haluaisivat yhdessä myös lapsia. Sydämen syke monitorilla antoi kuitenkin odottaa. Oikeastaan niin monta vuotta, että kumpikaan ei edes tarkalleen muista, milloin lasta alettiin yrittää.

Vuosien aikana Kalevat ovat käyneet läpi useita hedelmöityshoitoja, Leilan endometrioosi on leikattu kaksi kertaa, ja hoidoista on pidetty pidempään taukoakin.

– Haluaisin kannustaa muitakin lapsettomuudesta kärsiviä olemaan sinnikkäitä. Onneksi päätimme kokeilla vielä kerran, Leila sanoo ja hymyilee vieressä istuvalle Atelle.

"Ymmärsin, että juuri tämän ihmisen kanssa haluan olla ja tätä ihmistä rakastan. Se yksin riittää. Ajatus oli huojentava: vaikka tulisi yhteisiä pettymyksiä, silti me haluamme olla yhdessä", Atte sanoo.

Leilan raskaus on sujunut ongelmitta.

– Jostain syystä olen alusta lähtien luottanut siihen, että kaikki menee hyvin. Mietin ensin, pelkäänkö koko raskauden ajan, mutta niin ei käynyt. Ehkä koimme kaikki haasteet jo aikaisemmin.

Kalevat eivät ole vuosien varrella kertoneet lapsettomuudestaan kuin muutamalle. He ovat halunneet pitää asian suojassa lähipiiriltäkin.

– Se kertoo siitä, kuinka vaikeita ja herkkiä asioita nämä ovat. Kertominen on tuntunut kauhean raskaalta. Kuitenkin lapsettomuudesta pitäisi puhua enemmän, koska se koskettaa niin monia. Haluamme kertoa oman kokemuksemme, ehkä se auttaa jotakin toista hakemaan apua ja olemaan sitkeä, Leila sanoo.

”Onko tämä kaiken arvoista?”

Ei sinun kannata itseäsi enää kiusata. Lääkärin sanat alkuajoilta jäivät Leilan mieleen, vaikka niillä ei tarkoitettukaan mitään pahaa. Edelleen sanat nostattavat kyyneleet silmiin.

– Täytyyhän lääkärien uskaltaa sanoa realiteetit, mutta silti se jäi vahvasti muistiin. Siinä joutui miettimään, kannattaako tämä vai ei, Leila muistelee.

Sitä Leila pohti etenkin silloin, kun joutui sairaalaan hedelmöityshoidoista tulleiden tulehduskomplikaatioiden vuoksi.

– Komplikaatioista ei paljon puhuta. Eikä siitä, kuinka isoja hormonimäärät ovat. Sairaalassa mietin, onko tämä oikeasti kaiken arvoista.

Helppoa ei ollut Atellakaan, joka ei pystynyt tekemään muuta kuin istumaan sairaalasängyn vieressä.

– On todella raskasta nähdä, miten kurja olo toisella on, eikä itse voi tehdä mitään. Kun kaikki johtuu vielä yhteisestä päätöksestä yrittää lasta, tulee avuton olo. En tiennyt, miten auttaisin ja olisin tukena, kun fyysinen kokemus oli kuitenkin Leilan kannettavana.

Lisäksi Leilan läpikäymät kaksi endometrioosileikkausta ovat olleet isoja kokemuksia paitsi fyysisesti, myös henkisesti.

– Aina, kun naisella kosketaan lisääntymiselimiin, siinä ovat myös tunteet vahvasti pinnassa. Sairaalassa tuli tunne, että nyt pitää rauhoittaa tilanne vähäksi aikaa, Leila muistelee.

Muutaman vuoden tauon jälkeen Kalevat päättivät kuitenkin yrittää vielä kerran. Olivathan he selvinneet lähes mahdottomista haasteista aiemminkin.

Jemeniin ei jääty vellomaan

Kalevat muistetaan pariskuntana, jonka Al-Qaida sieppasi panttivangeiksi Jemenissä vuonna 2012. Leila ja Atte vietiin aseella uhaten keskeltä vilkasta ostoskatua ja kuljetettiin Jemenin syrjäseudulle. He viettivät vankeudessa 140 päivää.

Vapautumisen jälkeen he eivät ole halunneet puhua panttivankeuden yksityiskohdista.

– Kun pääsimme sieltä, olimme olleet neljä ja puoli kuukautta Al-Qaidan panttivankeina. Päätin, että enää en halua olla sitä. En edes henkisesti, Atte selittää.

Kokemus oli raju ja pitkä. Sellainen, joka väistämättä vaikuttaa jollain tavalla elämään. Kalevat ovat kuitenkin itse halunneet valita sen, miten.

– Se on osa historiaamme, mutta emme ole jääneet siihen vellomaan ja vatvomaan. Onneksi olemme hengissä. On hyvin tärkeää, että uskaltaa jatkaa elämää eteenpäin, Atte sanoo.

"Vaikka lapsettomuus on ollut iso möykky, olemme molemmat yrittäneet löytää balanssin sen ja muun elämän välillä", Leila sanoo.

Heti kokemuksen jälkeen Atte huomasi, ettei kärsi mitenkään erityisesti takaumista tai painajaisista. Siihen aikaan hän toimi vielä upseerina Porin Prikaatissa. Hän kysyi sotilaspastorilta, onko hänen tyynessä reaktiossaan jotain erikoista.

– Pastori sanoi, että ihminen voi reagoida traumatisoiviin kokemuksiin eri tavoin. Kaikki reaktiot ovat normaaleja, koska tilanne on ollut epänormaali. Tärkeintä on, ettei reagoinnista ole haittaa itselle.

Leila lisää, että parin katse on tiukasti tulevaisuudessa.

– Elämämme koostuu nyt niin erilaisista asioista. Olemme aina olleet ihmisiä, jotka tarttuvat tilaisuuksiin ja uskaltavat elää. Se ei muuttunut. Ehkä illuusio siitä, että elämää on mahdollista kontrolloida, hälveni. Elämä on tässä ja nyt, ja siitä pitää uskaltaa nauttia joka päivä.

Nyrkkeilysäkkinä ja puhuen

Kalevat ovat eläneet läpi niin monta lapsettomuushoitoa, että niiden lukumäärää on vaikeaa palauttaa mieleen. Jokaisen hoidon alussa virisi toivo raskaudesta. Kun uusi pettymys sitten taas tuli, se osui lujaa.

– Pettymyksistä oli vaikeaa päästä yli siksikin, että ei oikeastaan ollut, mitä surra. Raskaus ei edes alkanut, joten en voinut surra menetettyä vauvaa, Leila sanoo.

Joskus tunteiden vuoristorata purkautui väkisinkin riitoina ja lapsettomuus koetteli parisuhdetta.

– Välillä jouduin toimimaan kuvaannollisesti nyrkkeilysäkkinä, Atte muistelee.

Leila on kiitollinen siitä, että Atelta löytyi ymmärrystä mielialojen vaihtelulle, joita hoidot aiheuttivat.

– Hormonien määrä teki elämästä välillä todella raskasta. Atte osasi olla läsnä ja ottaa vastaan kiukutteluakin. Mutta mitähän minä olen osannut tehdä sinun hyväksesi? Leila pohtii ja katsoo Attea.

Puoliso löytää vastauksen heti.

– Olet aina puhunut kanssani näistä asioista, vaikka se ei ole sinulle luontaisesti helppoa.

Leila sanoo olevansa 43-vuotiaana hyvin iäkäs ensisynnyttäjä. "Haluaisin kannustaa nuoria naisia heräämään siihen, että valintoja kannattaa tehdä hyvissä ajoin."

Atte on suhteessa se osapuoli, joka mielellään keskustelee asiat halki. Atte arvostaa vaimossaan sitä, että tämä on koko ajan katsonut vaikeaa aihetta myös hänen näkökulmastaan.

– Olisit helposti voinut sanoa, että ”et sinä ole joutunut hoidoissa käymään, et voi tietää asioita”. Niin et ole koskaan sanonut. Koen, että olemme olleet tasavertaisia ja samanarvoisia, Atte kiittelee.

”Juuri tätä ihmistä rakastan”

Vuosien lapsettomuus on saanut parin tarkastelemaan suhdettaan ja elämää rehellisesti.

– Kun lapsettomuus pitkittyi, aloin ajatella, että ehkä meille ei sitten lapsia tulekaan. Samalla kuitenkin huomasin, että olen onnellinen Leilan kanssa ilman lapsiakin, Atte sanoo.

Oivallus vahvisti jo muutenkin lujaa parisuhdetta.

– Ymmärsin, että juuri tämän ihmisen kanssa haluan olla ja tätä ihmistä rakastan. Se yksin riittää. Ajatus oli huojentava: vaikka tulisi yhteisiä pettymyksiä, silti me haluamme olla yhdessä.

Leila tunsi samoin.

– Ajattelin, että elän juuri Aten kanssa sen elämän, joka meille muotoutuu.

Paria on helppo uskoa. Heistä välittyy selvästi kiintymys: Atte silittää ohimennen Leilan selkää ja kehaisee tämän luonnetta sivulauseessa. Leila katsoo Attea lämpimästi ja jatkaa tottuneesti miehensä lauseita.

– Haasteet ovat hitsanneet meitä yhteen ja suhteemme on vain vahvistunut, Leila tiivistää.

– Lapsettomuus on pakottanut minut haastamaan myös itseäni. Jouduin miettimään myös sen vaihto­ehdon, millaisen elämän haluan elää ilman lapsia.

Leilalle on koko ajan ollut tärkeää, että elämässä on muutakin kuin lapsettomuushoidot. Hän on tehnyt uraa liike-elämässä eikä ole kieltäytynyt yhdestäkään työmahdollisuudesta siksi, että aika ei olisi oikea.

– Olen tyytyväinen siihen, että olen uskaltanut elää hetkessä. Vaikka lapsettomuus on ollut iso möykky, olemme molemmat yrittäneet löytää balanssin sen ja muun elämän välillä. Ehkä olen sillä tavalla halunnut myös suojella itseäni ja suhdettamme sellaiselta ajatukselta, että olisi jotenkin onnistumisen mittari, saammeko lapsen vai emme.

Atte nyökyttelee.

– Vaikka isyys ja äitiys ovat olleet tärkeitä unelmia, emme ole halunneet rakentaa identiteettejämme vain niiden roolien varaan.

Besserwisseröinti voi satuttaa

No mitenkäs jälkikasvu? Kyllä ne lapset olisivat lahja, miettikää nyt. Tällaisia kommentteja Kalevat ovat tottuneet kohtaamaan vuosien varrella. Jokainen niistä on satuttanut.

– On tehnyt mieli sanoa, että kuule, kyllä tässä on vähän mietittykin, Atte sanoo.

Hän huomaa itse tulleensa sensitiivisemmäksi muita kohtaan. Koskaan ei voi tietää, millaisia asioita joku muu käy läpi.

– Koetan miettiä, miten toinen ihminen kokee asian ja kannattaako minun tulla besserwisseröimään siihen. On tärkeää tarjoutua puhumaan vaikeistakin asioista, mutta keskusteluun ei tarvitse tuoda omaa moralisointiaan tai tuomitsemista.

Vauvan laskettu aika on niin lähellä, että lähtö sairaalaan saattaa tulla koska tahansa.

"Olemme aina olleet ihmisiä, jotka tarttuvat tilaisuuksiin ja uskaltavat elää."

Leilalle ja Atelle on tärkeää, että lapsi saa tulla maailmaan juuri omana itsenään. Sille ajatukselle pitkä ja tasainen parisuhde ja toisaalta myös lapsettomuuden kokemus ovat tehneet hyvin tilaa.

– Olemme käyneet läpi sen ajatuksen, ettei lapsia tulekaan, ja silti parisuhde kestää sen. Emme laske liian suuria odotuksia lapsen harteille, Atte sanoo.

– Otamme hänet vastaan omana yksilönään, eikä hänelle ole pedattu valmiita odotuksia siitä, millainen pitäisi olla, Leila lisää.

Atte on ollut mukana jokaisella neuvolakäynnillä, tietenkin, ja perhevalmennuksessa häntä on kiinnostanut erityisesti se, miten vauvaa käytännössä hoidetaan.

– Olen jo 40-vuotias ja aika kangistunut kaavoihini. Elämä on muotoutunut aika mukavaksi. Rutiinien rikkominen on terveellistä ja varmasti minulle ihmisenä hyväksi, hän arvelee.

Molemmat ovat vakuuttuneita siitä, että vieressä istuu paras mahdollinen vanhempi yhteiselle vauvalle.

– Leila opettaa lapsellemme varmasti sen, että asioiden eteen pitää tehdä töitä, mikään ei tule ilmaiseksi, Atte arvelee.

– Uskon, että Atte opettaa meidän poikamme olemaan avoin ja tasa-arvoinen ja puhumaan asioista, Leila sanoo.

– Lisäksi minulla on vahva epäilys, että myös tyylitaju tarttuu.

Leila Kaleva

43-vuotias strategiajohtaja Finnairilla.

Koti Helsingin Kampissa.

Perhe puoliso Atte Kaleva ja tuleva vauva.

Atte Kaleva

40-vuotias turvallisuusalan yrittäjä, poliitikko, tietokirjailija, kapteeni evp.

Koti Helsingin Kampissa.

Perhe puoliso Leila Kaleva ja tuleva vauva.

Vierailija

Myös adoptio on kallis prosessi, jopa kalliimpi kuin hedelmöityshoidot. Kannattaa myös muutenkin tutustua adoptioon, sitä ei ole tehty helpoksi, vaan voi kestää vuosia.
En ymmärrä miksi hedelmöityshoitoja käyviä ihmisiä vielä syyllistetää siitä, etteivät adoptoi. Olisi sopivaa syyllistää jokaista lapsesta haaveilevaa/lasta luomusti yrittävää adoptoimaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla