Kodin Kuvalehti
Marjut ja Karri Miettinen aloittivat yhteisen taidenäyttelyharrastuksen, kun Karri oli pieni. Nyt mukana ovat myös lapsenlapset.
Marjut ja Karri Miettinen aloittivat yhteisen taidenäyttelyharrastuksen, kun Karri oli pieni. Nyt mukana ovat myös lapsenlapset.

– Minua pelotti, kuinka Karri sopeutuu kouluun. Poika ei puhunut niin kuin muut lapset, muusikko Karri ”Paleface” Miettisen äiti Marjut Miettinen muistelee Kodin Kuvalehdessä poikansa koulun aloittamista. Myös Karri kiittää tuuria, joka hänellä kävi koulun suhteen.

Muusikko Karri Miettinen, 41, sanoo vasta omien lastensa myötä ymmärtäneensä, millainen huoli vanhemmilla on hänestä ollut.

– Tyttäreni ovat nyt 9- ja 4-vuotiaita. Ihan vielä minun ei tarvitse menettää yöuniani heidän jatko-opintojensa vuoksi, mutta heidän kauttaan pystyn jo samastumaan moniin sellaisiin vanhemman tunteisiin, jotka ovat olleet minulle aiemmin ihan vieraita, Palefacena tunnettu muusikko sanoo.

– Olin fyysisesti erilainen kuin muut: minulla on huulihalkio ja oikea silmäni katsoo killiin. Otin oman paikkani verbaalisuudella, jonka olen perinyt isältä ja ukilta. Myös äiti on kova puhuman. Kun äidin työkaveri otti äidistä kuvan, jossa hänellä on suu kiinni, vitsailivat kollegat, että kuvan täytyy olla lavastettu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Äiti Marjut Miettisen, 71, mukaan Karri ei ollut ”mikään standardilapsi”.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Siinä missä muut pojat juoksivat ja kiipeilivät, Karri otti tietokirjan ja asettui sohvalle sitä tutkimaan. Minua pelotti, kuinka Karri sopeutuu kouluun. Poika ei puhunut niin kuin muut lapset. Hän kyseenalaisti ja etsi itse vastauksia. Mietin, että se piirre voi ärsyttää joitain aikuisia, äiti muistelee.

Opettaja ymmärsi

Molemmat korostavat hyvän opettajan arvoa.

– Oli onni, että Karrille sattui peruskoulussa hyvä luokanopettaja, joka ymmärsi, että Karri on vähän edellä muita ja tarvitsee lisävirikkeitä. Opettaja antoi pojan toimia apuopettajana ja pitää ylimääräisiä esitelmiä esimerkiksi Kiinasta ja kungfutselaisuudesta ja 1500-luvun laivoista.

Myös Karri kiittää tuuria, joka hänellä kävi koulun kanssa.

– En tiedä, onko minulla adhd tai jokin muu keskittymishäiriö, mutta elin lapsena paljolti ihan omissa maailmoissani. Parhaiten opin koulussa kuuntelemalla.

– Minulla kävi tuuri, kun pääsin yläasteella koulussa kirjoittajakouluun, jota veti kirjailija Taru Väyrynen. Hän oli inspiroiva ihminen, joka opetti erilaisia tekstityyppejä ja kerronnallisia välineitä, menestynyt muusikko sanoo.

Lue Palefacen ja äidin haastattelu Kodin Kuvalehdestä 16/2019. Voit lukea sen myös digilehdestä tai tähtiartikkelina alla olevasta linkistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla