Salitreeni oli Anni Vuohijoelle aluksi lääke veljen kuolemasta johtuvaan suruun. Kuva: Karoliina Paatos
Salitreeni oli Anni Vuohijoelle aluksi lääke veljen kuolemasta johtuvaan suruun. Kuva: Karoliina Paatos

Nuorempana painonnostaja Anni Vuohijoki koki elävänsä jonkun toisen elämää. Koulukiusaaminen ja veljen kuolema saivat Annin tuntemaan itsensä pahasti vääränlaiseksi.

Painonnostaja Anni Vuohijoki, 30, kuvitteli aina, että hänestä ei ole urheilijaksi. Että hänellä ei ole sisua siihen. Syynä oli koulukiusaaminen ala-asteella.

– Minulle jäi pysyvästi olo, että minussa on jotain pahasti väärin. Etten ole hyvä missään. Kun ihmistä on kiusattu, kokemus vaikuttaa kaikkiin valintoihin koko loppuelämän, Anni kertoo.

Myös veljen kuolema sai Annin tuntemaan olonsa yhä pahemmin vääränlaiseksi.

– Ajattelin, että minussa on oltava jotain vialla, kun minulle tapahtuu tällaista.

Lauri-veli kuoli pahoinpitelyn seurauksena, kun Anni oli 18-vuotias. Tragedian jälkeen sisko sulkeutui itseensä, kielsi oman herkkyytensä eikä antanut itsensä itkeä.

– Minua ärsytti, kun vanhempani surivat ja puhuivat Laurista. Olin paljon öitä poissa kotoa, ja äiti huolestui, missä olen. En vastannut hänelle aamuneljältä, kun hän yritti soittaa monta kertaa.

Välillä Anni saattoi kutsua kaverinsa jäätelölle ja yritti käyttäytyä kuin mitään ei olisi tapahtunut.

– Veljeni oli kuollut, mutta muut surivat sitä enemmän kuin minä itse, hän sanoo.

– Nyt häpeän sitä lisätuskaa, jonka aiheutin läheisilleni.

Salitreenistä tuli pakoreitti. Nostaessaan painoja Anni huomasi, että Lauri pysyy poissa ajatuksista. Pian muut huomasivat, että hän on vahva.

– Minä, joka en ole hyvä oikein missään, olinkin hyvä tässä lajissa.

Nyt Vuohijoki elää omalta tuntuvaa elämää: opiskelee unelma-alaansa lääketiedettä, on onnellisesti naimisissa ja ajattelee, että olympiamenestys voi tulla lahjana, kunhan muu elämä on kunnossa. Myös kiltteys muita kohtaan on löytynyt.

Miten Anni Vuohijoki toipui veljensä kuolemasta? Kuinka hän rakastui aviomieheensä? Miten hän valmistautuu tuleviin olympialaisiin ja tulevaisuuteen? Lue koko haastattelu Me Naisten numerosta 28/18 tai täältä. Digitaalista näköislehteä pääset lukemaan täältä.