Olavi Lehto on tehnyt luonnonsuojelusta itselleen elämäntavan. Yli sadan hehtaarin yksityisellä luonnonsuojelualueella on seitsemän tilan maita. 

Majakedon tilan päärakennus on mäen päällä. Keittiön ikkuna antaa alhaalla kiemurtelevalle hiekkatielle ja idylliselle Peräjärvelle, jonka takana kohoaa jylhä mäkimaisema tuuheine kuusikkoineen.

Heti ikkunan takana on lintujen talviruokintapaikka ja sitä suojaavat sireenipensaat, joihin pikkulinnut pääsevät suojaan haukoilta ja muilta "pahiksilta".

Tilan isäntä Olavi Lehto, 77, on yksineläjä ja entinen elektroniikkasuunnittelija. Hän on käyttänyt eläkepäivänsä Tampereen Teiskossa lapsuudenkotinsa kunnostamiseen, metsien suojeluun ja taideteokseen nimeltä "avara luonto".

Taideteoksen kehyksenä toimii lapsuudenkodin keittiön ikkuna. Kaikki, mitä ikkunasta näkyy, on Olavin muokkaamaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Olen rakentanut tätä taideteostani yli kymmenen vuotta ja vaikuttanut kaikkiin muihin maiseman osasiin paitsi taustasiluettiin, sillä kaukaisin metsänreuna ei ole enää minun vaikutusaluettani. Siihen olen kuitenkin vaikuttanut, miten tuo kaukainen siluetti ja punertava auringonlasku näkyvät puiden välistä.

Olavi on ollut projektissaan poikkeuksellisen tehokas, tinkimätön ja systemaattinen. Sen ansiosta on syntynyt yksi Etelä-Suomen suurimmista yksityisistä luonnonsuojelualueista ja maisemanhoitoprojekti, jolle ei näy loppua.

Maailman mittakaavassa taitaa olla liian myöhäistä miettiä luontoa.

Suojeltuun yli sadan hehtaarin kokonaisuuteen kuuluu alueita seitsemän tilan maista.

– Pitää vaikuttaa niillä vähäisillä keinoilla ja mahdollisuuksilla mitä on. Saan erittäin paljon iloa lähiluonnosta, mutta maailman menoa katson kyynikon silmin. Kaikki taitaa olla jo liian myöhäistä.

Laululinnut erityissuojelussa

Maisema Olavi Lehdon kotitilan ympärillä näyttää luonnontilaiselta, mutta vaikutelma on kaukana totuudesta. Olavi on nimittäin miettinyt jokaisen puun ja pensaan roolin taideteoksessaan jopa niin pitkälle, että haavoistakin löytyy varhaisen ja myöhäisen ruskan haavat.

– Joihinkin puihin olen myös kiivennyt ja karsinut niitä, jotta taustamaisema avautuu halutulla tavalla.

Olavin erityissuojelussa ovat laululinnut, jotka viihtyvät pöheikkömetsissä. Lähialueen yhden vanhan kuusikon tilalle on jo muodostunut kunnon pöheikkö, jossa viihtyvät tuomet, koiranheisit, paatsamat, kuusamat, taikinamarjat ja viinimarjat – sekä Olavin rakastamat laululinnut.

– Lehtokerttu ja mustapääkerttu siellä jo laulavatkin. Toiveissa on, että paikalle saapuu myös eksoottisempia laulajia, kuten viitakerttunen.

Lintujen suojelulle olisi Suomessa tarvetta laajemminkin. Tyypillisiä maatalousympäristössä viihtyviä lintuja on nyt 4,5–5 miljoonaa lintuyksilöä vähemmän kuin nelisenymmentä vuotta sitten.

Nyt ei kuitenkaan vaivuta epätoivoon. Päivä on jumalaisen kaunis, ja Olavi on luvannut esitellä eläkeprojektiaan.

Keto herää henkiin

Kun astumme ovesta alkukesän lämpöön, ensimmäisenä on vastassa ketomaisema, josta 1700-luvulla asutettu tila on saanut Majaketo-nimensä.

Ketomaisemat alkavat olla katoavaa kansanperinnettä, kun pientilat ovat autioituneet ja kaupungeissa pihamaan standardiksi on vakiintunut siirtonurmi, kasa koristepensaita, grillikatos ja kukkamaa.

Koristepensaat ehtivät vallata Majakedonkin pihamaan, kunnes Olavi otti yhdeksi eläkepuuhakseen ketomaisemien palauttamisen.

– Koristepensaat ovat kovia leviämään, ja niitä on saanut hävittää suurella vaivalla. Yhden pihlaja-angervon olen jättänyt rehottamaan tuonne teiden rajaamaan kedon kulmaan, josta se ei pääse enää leviämään.

Vieraslajit ovat hävitettävissä, mutta se vaatii vaivannäköä.

Oma hommansa on ollut myös vieraslajien kuten lupiinien ja jättiputken häätäminen. Lähialueelta löytyy enää hajanaisia lupiininalkuja. Niitä Olavi nyppii juurineen maasta sorkkaraudalla, jonka kummassakin sorkassa on halkio. Samaa työkalua hän käyttää myös pienempien puun taimien kitkemiseen.

Isompiin puun taimiin tarvitaan järeämpiä työkaluja, sillä nuoret pihlajat ja koivut on poistettava ketoalueilta kantoineen.

Syksyisin keto pitää niittää ja haravoida.

– Niitto poistaa kedolta liiat ravinteet ja auttaa keväällä vieraslajien kitkemisessä, sillä ne lähtevät yleensä nousemaan maasta ensimmäisten joukossa. Vieraslajit ovat hävitettävissä, mutta se vaatii vähän vaivannäköä.

Parhaat marjamaat

Läheisen mäntymetsän biotyyppi on Olavin sanoin "lähimarjametsä".

– Parhaat marjamaat ovat väljissä männiköissä. Hätäisesti katsoen voi näyttää siltä, että tässä ei ole tehty mitään, mutta olen poistanut melkoisesti vesakkoa, jotta maastosta on tullut helposti kuljettava. Tällainen luonnonhoitometsä sopii hyvin ketoalueiden läheisyyteen, koska marjametsä tarvitsee kimalaisia kukinnan aikana.

Marjametsä tarvitsee kimalaisia.

Polku jatkuu, ja uuden biotyypin raja on selvä. Saavumme suojelumetsään. Olavin perintömetsistä suojelussa on kolmisenkymmentä hehtaaria. Tästä puolestaan pääosa on vanhaa yli satavuotiasta kuusimetsää.

Ympäristötietoisuus herää

Ympäristöliikkeen lähtölaukaukseksi mainitaan usein yhdysvaltalaisen biologin Rachel Carsonin vuonna 1962 kirjoittama kirja Äänetön kevät, jonka profetia ympäristömyrkyistä ja lintujen joukkotuhosta havahdutti ihmisiä.

Olavi oli tuolloin vähän yli parikymppinen, mutta hän oli jo herännyt ympäristötuhoihin kotikonnuillaan. Vanha metsätalous harsintahakkuineen vaihtui uuden ajan metsänhoitoon eli laajoihin hakkuuaukeisiin ja metsän tasaikäiseen kasvatukseen.

Olavi heräsi ympäristötuhoihin jo parikymppisenä.

Olavi päätti veljiensä ja vanhempiensa kanssa hakkuuaukeita katsellessaan, että suuri osa heidän 90 hehtaarin metsätilastaan suojellaan.

– Sen päätöksen ansiosta kuljemme tässä vielä ikivanhaa kinttupolkua, jollaiset metsätalous on lähes täysin hävittänyt.

Lehdon perheen metsätilalle mahtuu harvinainen luonnonmuodostelma, Mustalaisvuori rotkolaaksoineen. Se olisi pakkolunastettu valtiolliseen suojeluun ilman Metso-ohjelmaakin.

Vuoren laelle saavuttuaan ymmärtää hyvin, miksi. Jos Eero Järnefelt olisi saapunut 1920-luvulla öljyväreineen tämän vuoren huipulle, yhteistä kansallismaisemaamme voisi olla Kolin sijaan "Maisema Teiskosta".

– Nykyään tämä on kiipeilijöiden suosiossa, Olavi kertoo.

Nokialta takaisin luontoon

Metsävaltainen kotitila oli kaunis, mutta se ei tarjonnut toimeentuloa Olaville ja hänen kahdelle veljelleen, jotka lähtivät maailmalle.

Olavi kieppasi sotaväen ja teknisen koulun kautta Nokian palvelukseen pääkaupunkiseudulle. Viikot kuluivat tuotannon testauslaiteprojekteissa, mutta viikonlopuiksi veri veti kotikonnulle.

Kun Nokian organisaatiota myllättiin 2000-luvun alussa, vanhan henkilökunnan piti hakea uusia tehtäviä uudesta organisaatiosta. Olavi lähestyi jo eläkeikää eikä kaivannut enää lisää haasteita Nokian maailmanvalloituksessa. Hän jättäytyi suosiolla työttömäksi ja palasi kunnostamaan kotitaloaan.

– Kun täyttelin jonkin aikaa työttömyyslappuja, työttömyyskassa totesi, että voin lopettaa, sillä olen oikeutettu eläkkeeseen. Olen ollut nyt 15 vuotta eläkkeellä.

Eläkeikä merkitsi Olaville uutta alkua ja elämäntapaa. Hän möi kaupunkiasuntonsa Espoosta ja palasi maalle. Täällä hän pääsi fyysisen työn makuun ja aloitti kotitalon remontoinnin lisäksi lähiympäristön palauttamisen entiseen loistoonsa.

En kaivannut enää haasteita maailmanvalloituksessa.

Tapani-veli seurasi Olavin esimerkkiä ja viettää nyt eläkepäiviä Viitapohjassa Olavin naapurissa. Tänään vieraisilla on kolmaskin veli Kalevi, joka asuu Lahdessa, mutta käy usein kotitilallaan.

Veljekset suunnittelevat kesän sahausprojektia ja naapurikiinteistön tulevaisuutta, jonka Olavi hankki hiljattain tilan yhteyteen.

Veljekset ovat läheisiä keskenään ja miettivät yhdessä kotitilansa tulevaisuutta. Olavilla ei ole lapsia, mutta veljillä on yhteensä kuusi lasta. Vastuu tilasta ja sen rakennuksista siirtyy vähitellen seuraavalle sukupolvelle.

– Suojelualueet pysyvät suojeltuina jatkossakin, mutta muuten nuori polvi tulee vaikuttamaan siihen, miten täällä ollaan ja eletään.

Toistaiseksi Olavi nauttii täysin siemauksin luonnossa puuhastelusta, kun voimia ja terveyttä riittää.

– Minusta tällaiset ympäristön kunnostushommat ovat hauskoja. Tässä saa tehdä samaa kuin työelämässä parhaimmillaan, suunnitella ja organisoida.

Metsä suojelee elämää

Rotkolaakson ja ikikuusikkojen lisäksi Viitapohjan Metso-suojeltuun alueeseen on liitetty myös nuorempaa metsää, jotta kokonaisuudesta tulee yhtenäisempi ja kookkaampi.

Etelä-Suomen metsänsuojelun suuri haaste on se, että vanhaa metsää on suojeltu hyvin vähän etenkään yksityisillä mailla. Siksi yhtenäisten suojelualueiden muodostaminen on vaikeaa.

Jos suojeltua luontoa on laikku siellä ja toinen täällä, se voi rauhoittaa ihmisten omaatuntoa, mutta harvinaisia lajeja se ei pelasta. Ne tarvitsevat luonnontilaista ja monimuotoista luontoa selvästi nykyistä enemmän.

– Suojeluun olisi pitänyt saada Etelä-Suomessakin 15 prosenttia metsistä nykyisen kahden prosentin sijaan. Silloin muodostuisi verkkomainen kokonaisuus, joka pelastaisi uhanalaiset lajit, Olavi sanoo.

Luonnontilaisille metsille on luonteenomaista runsas lahopuusto sekä elävän puuston ikä-, koko- ja lajivaihtelu. Monet uhanalaiset lajit karsastavat yhteen lajiin keskittyviä tasaikäisiä talousmetsiä.

Luonnontilaisten metsien palauttaminen vaatisi aivan toisenlaista metsäpolitiikkaa.

– Nyt siitä ollaan kaukana. Ihmisten mielikuva metsänhoidosta on se, että kerran sukupolvessa pannaan kaikki nurin.

Kinttupolut kuntoon

Olemme ehtineet tutustua pihaketoon, marjametsämännikköön, ikikuusikkoon, rotkolaaksoon, puron varteen nousevaan pöheikkömetsään ja alueelle palautettuun kosteikkoon.

– Nyt voisin näyttää vielä yhden luonnonhoitoharrastukseni, Olavi sanoo.

– Tykkään palauttaa vanhoja kinttupolkuja takaisin käyttöön.

Kinttupolkuihin on tallentunut sukupolvien kokemus siitä, miten paikasta toiseen pääsee kuivin jaloin ja nopeinta tietä. Kun metsäautotiet ja laajat hakkuut tulivat metsiin, polut katosivat muutamassa vuosikymmenessä.

Minulle metsä ei ole pelkkä sijoitus tai omaisuuserä.

Nyt Olavi ennallistaa polkuja taas ihmisten kuljettavaan kuntoon.

– Se on helppoa hommaa. Ei tarvita kuin suunnitelma ja oksasakset.

Olavi tekee luontopolut lähinnä omaksi ja sukulaistensa iloksi, mutta sitä mukaa kun niitä syntyy, myös metsän eläimet ottavat niitä käyttöön.

– Niistäkin on mukavampi kulkea polulla kuin ryteikössä.

Olavin luona tulee väkisin miettineeksi luontosuhdettaan ja sitä, millaisen luonnon siirtää seuraavalle sukupolvelle.

– Minulle metsä ei ole vain sijoitus tai omaisuuserä, Olavi sanoo.

Hän on vielä luonnossa kotonaan.

Tämä on ET-lehden artikkeli, joka on julkaistu menaiset.fi:ssä. Lisää ET:n juttuja löydät osoitteesta menaiset.fi/et.

Metso suojaa

Metsien monimuotoisuutta turvaavan Metso-ohjelman tavoite on suojella 96 000 hehtaaria arvokkaita luontokohteita vuoteen 2025 mennessä. Tälle vuodelle suojelutavoite on 4 500 hehtaaria.

Metso tarjoaa maanomistajalle vapaaehtoisen mahdollisuuden suojella metsää korvausta vastaan. Suojelu voidaan toteuttaa pysyvästi tai määräaikaisesti.

Metso hakee kohteita etenkin eteläisestä Suomesta eli Uudeltamaalta, Varsinais-Suomesta, Hämeestä, Pirkanmaalta ja Kaakkois-Suomesta. Ohjelmaan soveltuvia elinympäristöjä ovat muun muassa lehdot, runsaslahopuustoiset kangasmetsät, pienvesien lähimetsät, metsäiset kalliot ja puustoiset perinneympäristöt.

Metsän arvo

Metsät ovat Suomessa uhanalaisten lajien tärkein elinympäristö. Niissä esiintyy yli 800 uhanalaista lajia. Suurin osa niistä viihtyy vanhoissa metsissä tai nuorissa ja keski-ikäisissä lehtometsissä.

Jos metsä nähdään vain puuteollisuuden raaka-aineena, metsät tasaikäistyvät ja niiden lajikirjo supistuu. Tämä on tärkein uhanalaisuuden syy yli 600 lajille.

Poliittinen metsäkeskustelu rajoittuu usein siihen, kuinka paljon puuta voi hakata kestävästi vuositasolla. Luonnon monimuotoisuuden suhteen oleellisempi kysymys on, montako eri lajia metsään mahtuu sienistä perhosiin ja puulajeista lintuihin.

ET
Teksti
Kuvat
Riina Peuhu