Nuusa harrastaa twerkkausta ja keramiikkatöitä.
Nuusa harrastaa twerkkausta ja keramiikkatöitä.

Nuusa Parkkinen haluaa muuttaa kirkkoa tasa-arvoisemmaksi sen sisältä käsin. Kaikki eivät ota tätä ilosanomaa vastaan.

Seurat-yhtyeen solisti Nuusa Parkkinen, 31, heiluu lavalla ja huutaa. Hardcorepunkia soittavan bändin laulajan tatuoiduista käsistä erottuu Frankensteinin hirviön naama ja keskiaikaisen kuolemantanssin kuvia. Huutolaulun seasta hahmottuu suomenkielisiä lauseita. Maailma täynnä turhuuttaan / kiiruhtaa kohti loppuaan.

Seuraavana sunnuntaina Nuusa laulaa ristiäisissä virren Herra kädelläsi. Hänellä on kädessään Raamattu, ja valkoinen papin alba peittää käsivarsien tatuoinnit. ”Ole siunattu lapsi”, hän sanoo valellessaan vauvan päätä kastevedellä.

Oululainen Nuusa Parkkinen on punkkari ja anarkisti, mutta myös Oulun seurakunnan diakoniapappi. Nyt hänen elämästään on tehty myös dokumentti Pappi. Punkkari. Anarkisti., joka saa ensi-iltansa Yle Areenassa 4. marraskuuta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Erilainen pikkupunkkari

Päätyminen papiksi yllätti Nuusan itsensäkin. Hän varttui oululaisessa työläisperheessä, ja koulun uskontotunnit olivat oppiaine muiden joukossa. Yläasteen välitunneilla Nuusa luki Deborah Spungenin Nancya, joka kertoo punkbändi Sex Pistolsin bändärin tarinan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Rippikouluun Nuusa lähti vain siksi, että vanhemmat olivat luvanneet siitä palkkioksi kameran. Yllättäen hän huomasi saavansa leirin ajatuksellisesta annista paljon.

”En voinut käsittää, miten kenenkään kohtelu voi riippua siitä, mikä hänen sukupuolensa on.”

– Pyörin koko teini-ikäni punkskenessä ja pohdin, miten maailmaa voisi parantaa. Rippileirin aikana tajusin, että punkhommat eivät olleetkaan kovin kaukana Jeesuksen meiningeistä. Jeesuskin puolusti nimenomaan altavastaajia.

Ihmisten epätasa-arvoinen kohtelu on kysymys, jota Nuusa muistaa pohtineensa pienestä pitäen. Hän leikki lapsuutensa poikavoittoisessa porukassa, mutta kun ikää tuli, pojat alkoivat sulkea tyttöjä pois leikeistään.

– En voinut käsittää, miten kenenkään kohtelu voi riippua siitä, mikä hänen sukupuolensa on, Nuusa sanoo.

Rippileireillä kerrottiin, että Jeesus kohteli kaikkia samanarvoisina. Se teki Nuusaan vaikutuksen. Samoin Jeesuksen radikaalius.

– Jeesushan ristiinnaulittiin, koska hän oli eliitin näkökulmasta niin pelottava ja kumouksellinen hahmo. Hän ei kumarrellut valtaapitäviä vaan kyseenalaisti hierarkiat ja huolehti syrjittyjen oikeuksista, Nuusa sanoo.

Erityisen paljon Nuusa jäi pohtimaan Jeesuksen toimintatapaa.

– Jeesus vihastui epäkohdista, mutta hän ei käyttänyt vihaansa koskaan tuhoavasti. Aloin miettiä, miten minäkin voisin purkaa rakentavasti vihaa, jota esimerkiksi eläinten hyväksikäyttö tai ylikansallisten yhtiöiden tapa polkea työläisten oikeuksia minussa herätti.

Lukioaikoinaan hän luki anarkismin klassikoita hahmottaakseen, miten näitä epäkohtia voisi korjata.

Nuusasta alkoi tuntua, ettei hän voi ymmärtää ympäröivää yhteiskuntaa, jos hän ei tutustu sitä muovanneeseen kristinuskoon. Siksi hän hakeutui opiskelemaan teologiaa.

– En ole koskaan kokenut mitään dramaattista uskoon tulemista. Jossain vaiheessa vain tajusin, että papin työssä minulla olisi mahdollisuus palvella ihmisiä hyödyllisellä tavalla.

23-vuotiaana hän sitten valmistui papiksi.

Radikaali lempeys

Uransa alussa Nuusa mietti, miten pystyy naisena, punkkarina ja anarkistina olemaan oma itsensä miehisessä ja vanhoillisessa perinteessä. Ensimmäiset vuodet eivät olleet helppoja. Nuusa huomasi, että monet odottivat papin olevan keski-iän ylittänyt, rauhallinen mies. Jotkut seurakuntalaiset jättivät tulematta ehtoolliselle, jota oli jakamassa nuori naispappi.

Tilanne parani, kun Nuusa pääsi Kajaaniin pastoriksi. Työhön kuului paljon kohtaamisia työttömien, mielenterveyspotilaiden ja päihdekuntoutujien kanssa.

– Syrjintää kokeneet eivät hevin syrji toisia. Työssäni oli paljon hetkiä, jolloin tuntui, että kaikki puoleni mahtuvat papinkaavun alle, Nuusa sanoo.

Lisävahvistusta omalle tavalle olla pappi Nuusa löysi muutama vuosi sitten anarkismiseminaarista, jossa puhuttiin myös kristillisestä anarkismista. Se tähtää tasa-arvoon ja ihmisen vapauttamiseen maallisten auktoriteettien vallasta. Ytimessä on ajatus, että kristinuskon keskiössä eivät ole säännöt ja kiellot, vaan rakkauden ja vapauden lisääminen.

Juuri niin Nuusakin ajatteli.

Vuonna 2018 hän muutti takaisin synnyinkaupunkiinsa Ouluun. Nykyisessä diakoniapapin virassaan hän nauttii, kun saa keskittyä ihmisiin, jotka yhteiskunnallisessa keskustelussa ohitetaan.

”Perinteen painolasti tuntuu joskus murskaavalta.”

Nuusan mielestä ajassamme ihannoidaan yksin pärjäämistä ja menestymistä ja kavahdetaan heikkoutta. Ne, jotka yrittävät herätellä muita huomaamaan ihmisten moninaisuuden tai luomakunnan kantokyvyn rajat, saavat osakseen vihapuhetta ja maalituskampanjoita.

– Maailmassa on niin paljon julmuutta, että lempeys on suorastaan radikaalia. Kristillinen armon, myötätunnon, rakkauden ja rauhan sanoma on vastarintaa meidänkin aikamme kovia arvoja vastaan.

Monet kuitenkin kritisoivat myös kirkkoa julmuudesta. Punkpiireissä Nuusa on joutunut perustelemaan, miten papintyö sopii anarkismin valta- ja auktoriteettikriittiseen henkeen.

Nuusa tietää tuskallisen hyvin, että kirkko on liittoutunut maallisen vallan kanssa usein ikävin tavoin.

– Se on ollut vaikuttamassa uskonsotiin, noitavainoihin ja lakihenkisen moralismin leviämiseen. Kristinuskossa on kuitenkin alusta alkaen ollut myös toisenlaisia tulkintaperinteitä. Minä haluan tehdä kirkon sisällä tilaa rauhaa, rakkautta ja vapautta korostaville tulkinnoille, Nuusa sanoo.

Kirkko kuuluu kaikille

Toisinaan Nuusaankin iskee epäilys.

– Perinteen painolasti tuntuu joskus murskaavalta. Monissa kristinuskon tulkintaperinteissä kiinnitetään enemmän huomiota siihen, mitä ihminen ei saa tehdä, kuin siihen, mitä on hyvä tehdä. Se johtaa siihen, että kyräillään ja tuomitaan toisten tekoja, Nuusa sanoo.

Tuskastumista aiheuttaa myös se, kuinka hitaasti tasa-arvo kirkon piirissä etenee.

– Esimerkiksi piispoistamme kymmenen on miehiä ja vain yksi nainen. 2000-luvulla! Ja vieläkin käydään niitä keskusteluja, että kuinka pitkä naispapin hameen tai kuinka paksut hänen sukkahousujensa pitää olla. Se on ihan absurdia, Nuusa puuskahtaa.

Nuusa haluaakin työssään nostaa esiin naisten ja muiden ylenkatsottujen näkökulmia, ajatuksia ja kokemuksia. Saarnoissaan ja hartauksissaan hän nostaa esiin merkittäviä kirkollisia naisajattelijoita ja -toimijoita, kuten kristittyä anarkistia Dorothy Dayta ja entistä orjaa, mustien oikeuksien puolesta taistellutta Sojourner Truthia.

Kun Nuusa nousee Oulun tuomiokirkon saarnastuoliin sunnuntaiaamuisin, hän ottaa puheessaan huomioon, että kuulijat eivät välttämättä ole hyvin toimeentulevia, terveitä normiheteroja. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tilanne on kirkon piirissä vielä vaikeampi kuin naisten.

”Suvaitsevaisuuden nimissä ei pidä suvaita suvaitsemattomuutta.”

– Menin viime kesänä mieheni kanssa naimisiin. Kun etukäteen pohdimme kirkollista vihkimistä, yksi suuri kipukohta meille oli, että kirkko kiistelee vieläkin samansukupuolisten vihkimisestä. Mietimme, onko naimisiinmeno epäsolidaarista vähemmistöjä kohtaan, Nuusa sanoo.

Pariskunta halusi kuitenkin juhlia rakkauttaan ja muotoilla samalla perinnettä itsensä näköiseksi. He menivät naimisiin kesken punkfestivaaliviikonlopun, mukanaan vain kaksi festivaaleilla mukana ollutta ystävää. Vihkisormukset olivat ekologisista syistä käytettyjä, ja vihkipappi puhui rakkaudesta viittaamatta sukupuoliin.

Nuusan mukaan kirkkoa saa haastaa monipuolistamaan käytäntöjään, koska se itse julistaa olevansa kaikille avoin.

– Jos joku kirkon edustaja käyttää vapauttaan toisten vapauden viemiseen ja kiistää esimerkiksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet, meidän muiden on tehtävä selväksi, että se ei käy. Suvaitsevaisuuden nimissä ei pidä suvaita suvaitsemattomuutta. Kirkko kuuluu kaikille, Nuusa sanoo.

Toivon horisontti

Nuori, punkhenkinen naispappi saa työstään tietysti monenlaista palautetta. Ilahduttavimmissa viesteissä kiitetään kohtaamisista, ikävimmissä puututaan Nuusan olemukseen ja sukupuoleen. Häntä on syytetty pappislupauksen pettämisestä ja kutsuttu lopun aikojen eksyttäjäksi.

Jotkut provosoituvat siitä, että Nuusan kaltaiset naiset saavat olla pappeja, ja maalailevat, että seuraavaksi varmaan vihitään ihmisiä ja koiria.

Välillä palautteet tuntuvat Nuusasta masentavilta. Hän kuitenkin yrittää kaikin keinoin vastustaa kyynisyyttä ja houkutusta vaipua synkkyyteen. Siinä auttavat keskustelut, tanssiminen ja musiikki.

– Punk auttaa päästelemään höyryt päästä. Sitten jaksan taas vaalia toivoa ja rakentaa yhteyksiä ihmisten välille mahdottomiltakin tuntuvissa tilanteissa.

Pian ilmestyy Nuusan punkbändin esikoisalbumi. Sillä on jo nimikin: Lopun aikojen eksyttäjä.

Nuusa Parkkisesta kertovan dokumentin Pappi. Punkkari. Anarkisti. ensi-ilta Yle Areenassa 4.11. Ohjaus ja käsikirjoitus: Olli Laine.

Nuusa Parkkinen

  • 31-vuotias diakonia-pappi Oulunseurakunnassa.
  • Solisti Seurat-punkbändissä, joka tekee virsistä hardcore-sovituksia.
  • Harrastaa twerkkausta, keramiikkatöitä ja keikoilla käymistä.
Mk2

Ei konservatiivit tätä kirkkoa omista. Ahdasmieliset ja sivistymättömät ovat kautta aikojen perustaneet omia kirkkojaan. Niitä on edelleen toiminnassa, varmasti löytyy sellainen itselle sopiva, jossa tuomitaan muut juuri kuten Sinulle parhaiten sopii.

Nainen, 30 v.

Vierailija kirjoitti:
Hei, miksi ette perustaisi omaa kirkkoa näiden anarkistien ja pride-porukoiden kanssa. Siellä voisitte messuta rauhassa ja pitää omanlaisianne bileitä. Siellä voisi pitää vaikka twerkkausmessujakin.
On epäkohteliasta ja sivistymätöntä tuputtaa omia tapojanne perinteisille kirkkouskoville. Antakaa heidän pitää rauhassa omia jumalanpalveluksiaan.

Samaa mieltä! Itse toisaalta vaihdan kirkkoa luterilaisesta ortodoksiseen, koska en enää koe, että luterilainen kirkko toimisi Raamatun oppien mukaan. Tämän jutun kuvailema nainen on yksi syy siihen, miksi luterilainen kirkko onkin alkanut hapattua sisältäpäin.

Naispappeuden salliminen on näemmä ajanut luterilaista kirkkoa pois omasta lähteestään eli Raamatusta. Päälle nyt vielä homovihkimiset niin pakko todeta, että tyhjät tynnyrit ne siellä enää kolisee. Räsänen on 100 % oikeassa siinä, että luterilainen kirkko on liian maallistunut ja sivuuttaa jatkuvasti Raamatun. Onneksi sille on vaihtoehtona ortodoksikirkko.

Sisältö jatkuu mainoksen alla