Gloria

Näyttelijä Pihla Viitala on oppinut pitämään puolensa ja antaa nyt tukeaan myös nuoremmille naisnäyttelijöille.

Pihla Viitalan mielessä itää uusia suunnitelmia.

– Täytän pian 37 ja olen ruvennut miettimään sitä, ettei minun ehkä tarvitse aina vaan näytellä, vaan voisin tehdä välillä muutakin. Se muu voi tarkoittaa esimerkiksi valokuvaamista, elokuvien ohjaamista tai laulamista.

Tällä hetkellä näyttelijän työt pitävät hänet kiireisenä. Pihla on juuri palannut kansainvälisen Cold Courage -sarjan kuvauksista, ja myös Karppi-sarjasta on suunnitteilla kolmas kausi. Tänä syksynä hänet nähdään karismaattisen lahkojohtajan Maria Åkerblomin roolissa. Marian paratiisin tekijätiimissä on Pihlan lisäksi myös hänen kaksi siskoaan: käsikirjoittaja Anna Viitala sekä tuottaja Kaisla Viitala.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– On etuoikeutettua päästä tekemään töitä läheisten ihmisten kanssa. Ei mikään ihme, että elokuvamaailmassa on Kaurismäen veljekset, Coenin veljekset ja monia muita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Pihlan mukaan sisaruutta ei tullut kuvauksissa mietittyä — tosin roolituksessa Kaisla jääväsi itsensä ja päätöksen teki ohjaaja Zaida Bergroth.

Kuka käyttää valtaa?

Lahkojohtajan rooliin valmistautuessaan Pihla tapasi ihmisiä, jotka vuosikymmeniä sitten tunsivat Marian ja jopa asuivat hänen kanssaan.

– Kuulimme tosi rankkojakin tarinoita. Eräskin perhe oli asunut jo toista sukupolvea Marian luona, kun heidän käskettiin yllättäen muuttaa pois jouluaattoyönä, ilman selityksiä.

Marian paratiisi kertoo myös vallasta ja sen väärinkäytöstä. Ne ovat teemoja, joita Pihla on pohtinut viime vuosina paljon.

– Saavutetuista eduista on vaikeaa luopua ja oman yhteisön toimintaa harvoin kyseenalaistetaan sisältä päin. Siksi myös muutoksia ja tasa-arvoa vastustetaan, Pihla pohtii.

Pihla roolissaan lahkonjohtaja Maria Åkerblomina.

Vallan väärinkäyttö kohdistuu usein vähemmistöihin tai muuten heikommassa asemassa oleviin, ja se jatkuu aikakaudesta toiseen. Miesvaltaisella elokuva-alalla vallan väärinkäyttö puolestaan kohdistuu usein juuri nuoriin naisiin.

– Ei nuorilla miehillä ole samanlaisia kokemuksia. He saattavat todeta, että on vain hyvä, kun ohjaaja on rankka ja vaativa. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, kyllä minäkin rakastan juosta puolikuolleena eri paikoissa, karaista itseäni kylmäaltaissa ja tehdä itse omat stunttini. Mutta ei kukaan halua tulla pakotetuksi seisomaan koko työryhmän edessä ja sanomaan, että anteeksi kun olen pilannut koko projektin olemalla niin huono. Se on aivan eri asia.

Nuorten naisten tukena

Aloitteleva näyttelijä joutuu Suomen kokoisessa maassa ottamaan vastaan lähes kaikki työt, joita hänelle tarjotaan. Pihlakin myöntää tehneensä aiemmin rooleja, joita ei enää tekisi, ja antaneensa haastatteluja, jotka olisi voinut jättää antamatta. Nykyään hän on asemassa, jossa pystyy valitsemaan työnsä tarkemmin.

– Yksi tärkeimmistä asioista on tekijäryhmän hyvä henki. Marian paratiisista ja ohjaaja Zaida Bergrothista minulla on pelkkää hyvää sanottavaa. On upeaa tehdä töitä ohjaajan kanssa, jolla ei ole minkäänlaista pätemisen tarvetta, mutta joka on todella pätevä.

Teatterikorkeakoulun opiskelijoilla on tapana pyytää “kummikseen” kokeneempaa kollegaa, joka voi tukea heitä urallaan. Pihla toimii näyttelijäkummina kolmelle nuorelle näyttelijälle.

– Voin olla tukena ja apuna, jos heillä on jotain kysyttävää. Minullakin on nykyään luottohenkilöinä vanhempia kollegoita, joille voin aina soittaa, mutta vielä parikymppisenä niin ei ollut. Silloin sellaista olisi ehkä toivonut, ja siksi yritän nyt itse olla apuna seuraavalle sukupolvelle.

Onnekkaita sattumia

Pihla uskoo, että parhaillaan uraansa aloittavat näyttelijät pääsevät työskentelemään aiempaa avoimemmassa ja tasa-arvoisemmassa ympäristössä.

– Viime aikoina alalla on näkynyt tosi positiivisia muutoksia. Nyt tuotannoissa saattaa olla esimerkiksi tukihenkilö, johon voi ottaa yhteyttä, jos tulee jotain ongelmia. Ei sellaista ollut aikaisemmin. Tai kun kirjoitetaan työsopimus, niin siinä on erilliset kohdat, että mitään kiusaamista tai häirintää ei saa tapahtua.

Pihla uskoo, että lopulta elämässä on pitkälti kyse sattumista. Vaikka hyvin tehdyt työt voivat poikia lisää rooleja, liittyy menestymiseen myös paljon sellaista, mihin ei itse voi vaikuttaa.

– Sanotaan, että hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita. Eihän se pidä paikkaansa. Sano se vaikka Syyrian lapsille. Olisi itsekästä ajatella, että kaikki on jotenkin tarkoitettu menemään juuri näin. Minun elämässäni on ollut tosi paljon onnekkaita sattumia. Nöyränä ja kiitollisena otan kaiken vastaan. Paitsi en paskaa kohtelua, enää.

Tämä on Glorian artikkeli, joka on julkaistu Me Naisissa. Syyskuun Gloriasta löydät upean muotijutun, jossa leffan tähdet Pihla Viitala, Satu Tuuli Karhu ja Saga Sarkola esittelevät syksyn muotia.

Lisää Glorian juttuja osoitteesta menaiset.fi/gloria.

Marian paratiisi -elokuvan ensi-ilta on 4.10.2019.

Vierailija

Ihan mielenkiintoista seurata onko Pihlalla vielä miten monta vuotta vielä jäljellä kun alkaa hiljalleen tulla siihen ikään kun roolit  alkavat useimmilla naisilla huveta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla