Suomalaistuneelle näyttelijälle Dawn Jani Birleylle kuurous ei ole vamma, vaan ominaisuus. – Elämäni on loistavaa! Minulla on kaunis kieli, kulttuuri ja yhteisö.

Näyttelijä Dawn Jani Birley on elänyt pienestä pitäen kahdessa maailmassa, kuurojen ja kuulevien. Tänä syksynä maailmat törmäävät myös teatterin lavalla. Syntymästään asti kuuro Dawn näyttelee toisen pääroolin Espoon kaupunginteatterin Sanaton rakkaus -näytelmässä. Esitys kuvaa kuuron Sarahin ja kuulevan Jamesin suhdetta. Jamesin roolin tekee Santeri Kinnunen.

Dawn on asunut Suomessa 18 vuotta ja näytellyt 15 vuotta eri teatteriproduktioissa Ruotsissa, Norjassa, Kanadassa, Yhdysvalloissa ja Suomessa viittomakielisessä Teatteri Totissa. Hän on saanut työstään useita palkintoja. Rooli Sanattoman rakkauden Sarahina on Dawnin ensimmäinen iso rooli lähinnä kuuleville suunnatussa näytelmässä.

– Olen aina halunnut tehdä jotain isoa teatterissa Suomessa, enkä oikein osaa edes kuvailla, miten hienolta tämä tuntuu. Santerille todella isot aplodit. Hän ei ollut viittonut aikaisemmin ollenkaan, mutta hän on tehnyt kovasti töitä. Hänestä näkee, että hän haluaa oppia.

Jos Dawn käy esimerkiksi lääkärissä tai vaikka kyläreissulla, mukana on usein viittomakielen tulkki, samoin nyt lehtihaastattelussa. Tulkki on paikalla myös näytelmän harjoituksissa teatterissa.

– Kuulevat helposti unohtavat, että kuurot eivät to­siaan kuule. Jos viiton repliikkiä, myös kuulevien pitäisi oikeasti ymmärtää, mitä sanon, eikä vain teeskennellä ymmärtävänsä. Joskus toinen alkaa puhua päälle, vaikka en ole vielä viittonut asiaani loppuun.

Toisaalta Dawn kiittelee teatterin väkeä siitä, että kaikki ovat olleet innokkaita oppimaan viittomakieltä. Vähitellen myös ymmärrys kuurojen maailmasta lisääntyy.

– Viittomakieli ja kuurojen kulttuuri on monille kuuleville uusi asia. Se tuntuu olevan enemmän haaste heille kuin minulle, Dawn sanoo.

– Jos vaikka haluaa toisen huomion, voi koputtaa pöytää tai tömistellä. Ehkä se tuntuu kuulevista törkeältä.

Ihana lapsuus tiiviissä perheessä

Dawn on kuuro kolmannessa sukupolvessa. Iso suku eli Kanadan Saskatchewanissa ja piti tiiviisti yhtä. Isoäiti kertoi Dawnille suvussa kulkeneita intiaanien tarinoita. Dawnin vanhemmat tekivät toimistotöitä taloushallinnossa, Dawn ja pikkusisko Jodi urheilivat ja leikkivät luonnossa. Kuuroudessa ei ollut mitään ihmeellistä, sillä kaikki perheessä olivat kuuroja.

– Asuimme maalla. Meillä oli iso ja tosi lämmin yhteisö, jossa kaikki tukivat toinen toisiaan. Oli juhlia ja tapaamisia. Lapsuudenkotini oli ihana, Dawn kertoo.

– Lapsena luulin, että maailma on kuuroja täynnä. Olin varmaan jo kaksi tai kolme, kun näin ensimmäisen kerran, että joku puhuu. Äiti selitti, että hän käyttää puhetta, me käytämme käsiämme.

Noin viisivuotiaana Dawn tajusi, että kuulevat ovatkin enemmistö, eivät vähemmistö.

– Silloin ymmärsin, miten paljon sortoa ja syrjintää yhteisööni kohdistuu. Olin tottunut siihen, että kuurot tekevät kaikkea samaa kuin kuulevatkin. Kun menin kuulevien kouluun, asenne oli erilainen, mihin olin kotona tottunut. En ymmärtänyt, miksi jotkut asiat eivät nyt olleetkaan meille sallittuja.

Dawn ei kuitenkaan antanut epäilyjen lannistaa. Vähättely on päin vastoin antanut energiaa ja sisua pyrkiä eteenpäin.

– Jos minulle sanotaan, etten saa tai voi tehdä jotain kuurouteni takia, ajattelen vain, että minä näytän teille. Jos koin jotain negatiivista, opin kääntämään sen voimavaraksi. Jo pienenä tunsin, ettei syrjintä ollut oikein. Pitää pistää vastaan niille, jotka sanovat ei.

”Lapsena luulin, että maailma on kuuroja täynnä”, Dawn Jani Birley sanoo.

Urheilijan romahdus

11-vuotiaana Dawn katsoi lumoutuneena yhä uudelleen, miten Marlee Matlin näytteli kuuron Sarahin roolin 80-luvun hittielokuvassa Sanaton rakkaus.

– Marlee Matlin oli upea. Sitten hän voitti vielä Oscarin roolistaan. Muistan hyvin, miten suuren vaikutuksen elokuva teki.

Dawn oli aina ollut kiinnostunut näyttelemisestä. Hän pyrki koulunsa teatterikerhoon, mutta raja-aita kuuron ja kuulevan maailman välissä oli korkea.

– Sielläkin tuli vastaan tuttu lause, ”mutta kun sä oot kuuro”. En päässyt mukaan. Kuulevat olivat sitä mieltä, etten pysty siihen.

Dawnin piti tyytyä teatterileikkeihin ja esityksiin perhejuhlissa.

– Sitten rupesin urheilemaan. Se ei vaatinut niin paljon kommunikaatiota.

Dawn harrasti urheilua koko nuoruutensa. Taekwondossa hän pääsi maailman huipulle asti. Tulkkia ei treeni- ja kisamatkoilla ollut.

– Se vaati sisua. Oli raskasta, kun matkoilla ei ollut ketään, kenen kanssa jutella.

1990-luvun lopussa parikymppinen Dawn opiskeli taidetta ja viestintää yliopistossa Washingtonissa ja treenasi taekwondoa Sydneyn olympialaisiin.

– Vaikka treenasin kovalla tasolla, hoidin itseäni huonosti enkä syönyt hyvin. Nuorena sitä ajattelee, ettei sellaisella ole merkitystä.

Lopulta Dawnin keho ja mieli eivät enää kestäneet rääkkiä. Hän romahti ja joutui sairaalaan. Lääkäri antoi kaksi vaihtoehtoa. Jos Dawn jatkaisi, edessä voisi olla lisää terveysongelmia. Jos Dawn lopettaisi, hän voisi vielä parantua.

– Kesti todella pitkään, lähes kymmenen vuotta, hyväksyä se, että jouduin lopettamaan. Myöhemmin tajusin, ettei urheilun eteen tekemäni työ ollut mennyt hukkaan, sillä teatterissa ja urheilussa on paljon samanlaista fyysisyyttä. Lopulta oli helpotus, ettei minun enää tarvinnut treenata, vaan sain käyttää kaiken energian ja sydänvereni teatteriin.

Parisuhteessa kulttuurit törmäävät

Dawn oli pitkään haaveillut muutosta Eurooppaan. Ensimmäinen etappi oli Norja, jossa Dawn työskenteli liikunnan ja englannin opettajana sekä kuuroille että kuuleville tarkoitetussa koulussa.

– Ajattelin, että olen maailmalla pari vuotta, mutta en sitten koskaan palannutkaan kotiin.

Norjassa Dawn tapasi suomalaisen viittomakielisen teatterin tekijän, joka houkutteli Dawnin Suomeen.

Täällä Dawnin piti opetella suomalainen viittomakieli, sillä eri maiden viittomakielet eroavat toisistaan samaan tapaan kuin puhututkin kielet.

Suomessa Dawn kouluttautui valosuunnittelijaksi.

– Mutta tajusin, että olen väärällä puolella ja että haluan­ lavalle, näyttelijäksi. Nukkuva taidehimo heräsi, ja imeydyin mukaan taiteen ja teatterin maailmaan. Päätin jättää kaiken muun ja panostaa siihen.

Dawnin tähdittämä Sanaton rakkaus kertoo rajat ylittävästä rakkaudesta, sellaisesta, jota varten pitää opetella uudet sanat.

– Nuorempana sanoin, etten milloinkaan suostu seurustelemaan kuulevan kanssa. Kun ikää tuli vähän enemmän, ymmärsin, että suhteessa täytyy ottaa ihminen ihmisenä. Olen seurustellut sekä kuurojen että kuulevien kanssa, Dawn kertoo.

– Kuuron kanssa on sama kieli ja sama kulttuuri, sama ymmärrys ja elämänkokemus. Kuulevan kanssa seurustelu vaatii paljon sietokykyä molemmilta. Molempien pitää tulla vastaan. Yleensä kuuro joutuu sinnittelemään enemmän, eikä se usein toimi.

Dawn selittää, että tilanne on aivan erilainen kuin kahdella erikielisellä kuulevalla. Kuulevathan voivat aina puhua englantia. Kuuron kanssa seurustellessa kuulevan pitäisi oppia kokonaan uusi kommunikoinnin tapa ja monta muuta asiaa ei-auditiviisesta maailmasta.

– Jos kukaan seurueessa ei osaa viittoa, kuuro näkee vain puhuvia päitä ja liikkuvia suita. Sellaiset tapaamiset ovat kuurolle aina hirveän tylsiä. Näytelmässä käsitellään tätäkin. Osa kohtauksista on minulle vaikeita, koska ne liittyvät omiin kokemuksiini.

Dawnin mielestä kuulevilla on tapana päättää kuurojen puolesta ja luulla tietävänsä, mikä heille on parasta.

– Joskus rakkaussuhteissa toinen haluaa muuttaa toista, mutta ei se koskaan toimi. Molempien pitäisi hyväksyä toisensa.

– Loppujen lopuksi tärkeintä on tietysti kahden ihmisen välinen yhteys ja rakkaus. Rakkaus voittaa aina.

”Aluksi suomalaiset vaikuttivat tosi kylmiltä. Joskus olen helpottunutkin siitä, ettei tarvitse small-talkata.”

Ei sääliä vailla

Dawnin äidinkieli on kanadalais-amerikkalainen viittomakieli. Lisäksi hän osaa sujuvasti suomalaista, ruotsalaista ja norjalaista viittomakieltä sekä englantia, ruotsia, norjaa ja jonkin verran suomea.

– Pohjoismaissa on Amerikkaa paremmat mahdollisuudet tehdä töitä kuurona taiteilijana. Nuorempana ikävöin Kanadaa ja perhettä tosi paljon ja pohdin muuttoa takaisin. Nyt kotini on täällä, mutta sahaan Suomen ja Kanadan väliä edestakaisin.

Dawnin Suomeen houkutelleen ystävän perheestä tuli Dawnille kuin toinen perhe, jonka kanssa hän esimerkiksi viettää juhlapyhät.

Vaikka kuurojen asema ja palvelut ovat Dawnin elin­aikana parantuneet huomattavasti, tehtävää on yhä. Hitaimmin muuttuvat asenteet.

– Minua häiritsee se, että kuuroja pidetään vammaisina. Me olemme kielivähemmistö, muuten täysin samanlaisia kuin kaikki muutkin. On vain yksi pieni ero, sinä käytät korviasi, minä käytän silmiäni.

Joskus Dawnista on väsyttävää olla jatkuvasti laajentamassa toisten maailmankuvaa. Joskus on myös väsyttävää kuulla voivottelua, miten vaikeaa kuuron elämä on.

– Elämäni on loistavaa! Minulla on kaunis kieli, kulttuuri ja yhteisö. Minä en ole se ongelma, ongelma ovat ne, jotka eivät ymmärrä ja pelkäävät. En kaipaa säälittelyä ja voivottelua. Kuurous on minulle lahja.

Kun Dawn tammikuussa teki Kanadassa Hamletin Horation roolin, Sanaton rakkaus -elokuvan tähti Marlee Matlin istui sattumalta katsomossa. Dawn pääsi kertomaan Matlinille, miten häntä ihailee ja että tekee pian itse Sarahin roolin teatterilavalla Suomessa. Matlin lupasi tulla katsomaan. Ympyrä sulkeutui. Se tuntui uskomattomalta.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Dawn Jani Birley

41-vuotias näyttelijä. Kotoisin Kanadan Saskatchewanista. Asunut Suomessa 18 vuotta. Opiskellut yliopistoissa

Washingtonissa ja Lontoossa.

Koulutukseltaan Bachelor of Arts taiteesta ja viestinnästä ja Master of Arts fyysisestä teatterista. Opiskellut myös valosuunnittelijaksi. Näyttelee toisen pääroolin Espoon kaupunginteatterin Sanaton rakkaus -näytelmässä.

Me Naiset
Kuvat
Juha Salminen