Väkivaltaisen suhteen jälkeen Maria pelkäsi, ettei olisi enää koskaan onnellinen. – Se pelko ei käynyt toteen.
Väkivaltaisen suhteen jälkeen Maria pelkäsi, ettei olisi enää koskaan onnellinen. – Se pelko ei käynyt toteen.

Näyttelijä Maria Sid perkaa Me Naisten Elämäni oivallukset -juttusarjassa läpi tärkeimmät havaintonsa elämästä. Yksi niistä kuuluu, että häpeä on vaarallista ja siksi vaikeistakin asioista on puhuttava ääneen. 

ITSETUNTO

”Rikottukin voi selvitä”

”Ihminen voi selvitä, vaikka hänen itsetuntonsa vietäisiin täysin. Matka sellaisesta ylös kestää, mutta se on mahdollista. Kun rakastuin parikymppisenä, ajattelin, ettei tällaista onnea voi ollakaan. Se oli huumaavaa. Olin täynnä rakkautta, tarmoa ja iloa.

Ensimmäinen isku tuli täysin puun takaa. Olin ollut niin onnellinen, että tapahtunut tuntui käsittämättömältä. En vieläkään ymmärrä, mitä tapahtui.

Jälkikäteen ajateltuna tarina oli superklassinen väkivaltaisen suhteen tarina. Kun omistat toisen, voit alkaa tehdä, mitä huvittaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suhteemme alku oli ollut ihana ja nopea. Siinä ei kuitenkaan ollut tasapainoa. Mitä onnellisempi olin, sitä huonommin mieheni voi. Vaikka sanotaan, että riitoihin tarvitaan kaksi, meillä ne olivat yksipuolisia. Aloin sensuroida ja pienentää itseäni, ettei tapahtuisi mitään ikävää. Lopulta olin hyvin pieni.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Joka ilta nousin kuitenkin näyttämölle ja hymyilin. Muistan, miten odotin, että kello tulee seitsemän ja pääsen eroon kaikesta. Näyttämöllä unohdin todellisuuden. Niinhän näyttelijät tekevät.

Lopulta olin aivan pohjalla. Minut oli rikottu, lyöty maahan. En ollut mitään, itsetuntoni oli nollassa. Erotessamme hän sanoi minulle: ’Et ikinä löydä mitään hyvää elämässäsi. Olet tuhottu.’”

Pieni Maria asui äidin kanssa, mutta vietti joka toisen viikonlopun jakesät isänsä kanssa. Kuva: Marian kotialbumi
Pieni Maria asui äidin kanssa, mutta vietti joka toisen viikonlopun jakesät isänsä kanssa. Kuva: Marian kotialbumi

HÄPEÄ

”Häpeä on vaarallista”

”Jokaisen on itse laitettava rajat sille, miten häntä kohdellaan. Oman arvon ymmärtäminen ei ole omahyväisyyttä. Olen viimein käsittänyt, että väkivallasta pitää puhua, vaikka se tuntuu epämiellyttävältä.

Aikoinaan päätin toisin: en koskaan puhuisi kokemastani. Pahoinpitelijäni jatkoi elämäänsä teatteripiireissä seuraavan naisensa kanssa. Minä valitsin yksinäisyyden, tunsin häpeää enkä mennyt samoihin tilaisuuksiin. Ihmiset eivät tienneet, mitä oli tapahtunut, enkä kertonut siitä kenellekään.

Nykyään minua häiritsee valtavasti, että väkivallan uhria pidetään heikkona ja säälittävänä. Koko loppuelämäsi olet uhri ja likainen. Se on helvetin negatiivista ja ongelmallista. Ne, joita on kohdeltu huonosti, häpeävät ja itkevät kammareissaan. Se on väärin ja kamalaa, ja pitäisi olla juuri päinvastoin. Häpeä pitää siirtää tekijälle ja uhrin vapautua siitä.

Suomessa on kova häpeän kulttuuri, jota vastaan olen taistellut. Tehtäväni on auttaa ihmisiä ymmärtämään, miten vaarallista se on. Onhan tämä hienoa aikaa, kun ihmiset lopulta lyövät jalan maahan ja sanovat, että nyt riittää. Emme enää hyväksy huonoa kohtelua. Näistä asioista pitää puhua varmasti vielä seuraavat kymmenen vuotta.”

TUNTEET

”Herkkyys on todellista vahvuutta”

”Tunteita pitää juhlia ja ne pitää hyväksyä. Silloin itsestään voi oppia enemmän. Vihaan ilmaisua vahva nainen – mikä on sen vastakohta: heikko nainen? Ilmaisu on epätasa-arvoinen. Harvoinpa puhumme miehistäkään vahvoina ja heikkoina.

Koen, että herkkyys on todellista vahvuutta, vaikka herkkä usein koetaankin heikkona. Olen päättänyt olla vahva herkkä. Annan herkkyyteni näkyä. Johtajan asemassani olen jopa sanonut, että nyt olen todella loukkaantunut. Sellaista on aiemmin pidetty heikkouden merkkinä, mutta en usko, että pitäisi vain purra hammasta yhteen. Ainoa tapa olla uuden ajan johtaja on olla empaattinen, ei jääkylmä.

On tärkeää kuunnella myös niitä, jotka eivät huuda ja tuo asiaansa etukenossa esiin. Hillitymmät ovat usein älykkäitä ja tuovat keskusteluun hienoja puolia.

Ihmisen on mentävä pelkojaan kohti. Minun henkilökohtainen kamppailuni on ollut ujous, jota olen käsitellyt koko elämäni eri tavoin. Olin ujo lapsena ja olen sitä edelleen.

Olen mennyt pelkojani kohti teatterin ja oman sisäisen maailmani kautta. Ensimmäinen oma maailmani oli nukkekoti, jonka rakensin isoäitini kellokaappiin. Isäni työskenteli teatterissa ja vei minut katsomaan näytelmiä Englantiinkin asti. Kymmenvuotiaana näin Royal Shakespeare Companyn esityksiä ja alkuperäisesityksen Jesus Christ Superstarista Lontoossa.

Teatteri oli tapani piiloutua ja on sitä minulle vieläkin. Tutkin ihmiselämää roolien kautta. Uravalintani on tukenut ujoa minua koko ajan. Oivallan jokaisessa työssäni uutta, ja niillä työkaluilla olen rakentanut henkilökohtaista elämääni.”

Kirjailijana ja opettajana työskennellyt isoäiti tutustutti Marian kirjojen maailmaan. Kuva: Marian kotialbumi
Kirjailijana ja opettajana työskennellyt isoäiti tutustutti Marian kirjojen maailmaan. Kuva: Marian kotialbumi

MAHDOLLISUUDET

”Elämässä voi edetä ilman rajoituksia”

”Elämässä voi tulla ja mennä ilman rajoituksia. Sen mallin sain jo lapsena äidiltäni. Vanhempani erosivat, kun olin yksivuotias. Asuin äidin kanssa kahdestaan, kunnes sain ensimmäisen sisarukseni kymmenvuotiaana. Muutimme paljon ja asuimme Kreikassakin. Sain elämäntyylin, jossa rajoituksia ei ollut.

Äitini kasvatti minut niin, että sain olla minä. Se oli tärkeää hänelle, ja seikka on vaikuttanut elämääni paljon. Äiti jopa vaihtoi kouluani, koska hänestä tuntui, että vanhassa en saanut toteuttaa itseäni tarpeeksi. Lapsena en kokenut olevani tyttö tai poika. Oli sokki tajuta myöhemmin, että naisia ja miehiä ei välttämättä kohdellakaan tasa-arvoisesti.

Olen käynyt filosofisia keskusteluja äitini kanssa läpi elämäni. Minulla on koko ajan ollut tutor, joka on kannustanut ja rohkaissut kaikessa.”

Maria asui yksin Helsingissä opiskellessaan Kallion ilmaisutaidon lukiossa. Kuva: Marian kotialbumi
Maria asui yksin Helsingissä opiskellessaan Kallion ilmaisutaidon lukiossa. Kuva: Marian kotialbumi

URA

”Unelmia ei toteuteta välitilassa”

”Unelmien eteen pitää tehdä kovasti töitä. Opin isoäidiltäni, että mikään ei tule ilmaiseksi. Opiskeluaikoina hän kuulusteli minua repliikeistäni ja puhui kanssani rooleista. Kova työmoraalini valettiin silloin.

Haaveeni on aina ollut tulla ensin näyttelijäksi ja sitten ohjaajaksi. En ole laatinut urasuunnitelmaa, mutta olen halunnut kehittyä ja mennä eteenpäin. Olen hirveän utelias ja haluan oppia uutta joka päivä. Niin olen pikkuhiljaa kulkenut asiasta toiseen.

Kun luin nimeni Teatterikorkeakouluun päässeiden listalta, oloni oli yhtäkkiä tyhjä. Koko haaveeni muuttui realistiseksi asiaksi. Tunsin haikeuttakin.

Siitä lähtien olen tehnyt töitä. Kun ei ollut minun vuoroni seistä koulun näyttämöllä, istuin venäläisen pedagogin vieressä ja kirjoitin ylös kaiken, mitä hän sanoi. Myöhemmin tein samaa eri ohjaajien kanssa. Minulla on kotona vihko toisensa jälkeen täynnä materiaalia, jolla koulutin itseäni ohjaajaksi.

Halusin niin leveän ja laajan ammattitaidon kuin mahdollista. Esiinnyin kymmeneltä aamulla lastennäytelmässä, harjoittelin päivän ja nousin taas illalla lavalle. Se oli oma, kova teatterikoulunsa.

Vuosien aikana olen oivaltanut, että näitä töitä ei voi tehdä pinnallisesti. Vaikka spiikkaisin mainoksen, se tulee sydämestä. Annan sieluni, aina. Ei ole olemassa välitilaa.”

Marian haave oli aina olla ensin näyttelijä ja sitten ohjaaja. Kuva: Marian kotialbumi
Marian haave oli aina olla ensin näyttelijä ja sitten ohjaaja. Kuva: Marian kotialbumi

PERHE

”Itselleen voi synnyttää kaverin”

”Asiat pitää aina yrittää ratkaista eikä jäädä vakuumiin. Ajattelen, että fokus ei ole minussa vaan kaikessa muussa. Silloin menee eteenpäin eikä jumita huonoissa asioissa.

Suhteen päätyttyä keskitin fokuksen tyttäreeni ja työhöni. En näe mitään pahaa siinä, että ihminen piilottaa itsensä työhön. Minun elämääni työ on tuonut merkitystä.

Halusin rakentaa elämäni uudelleen mahdollisimman kaukana vanhasta. Muutin takaisin Helsinkiin, jossa äitini ja muu tukiverkostoni asui. Nostan hattua nuorelle itselleni, joka kaiken kaaoksen keskellä näytteli iltaisin pääroolia, hoiti pientä lasta ja hankki teatterisopimuksen, jolla pääsi eroon kaikesta. Palkkani meni lastenhoitajiin, mutta ammatin kutsumus auttoi.

Perhe on vapaaehtoinen asia, joka valitaan. Lapsena ihailin ydinperheitä, koska minulla ei ollut sellaista. Rakensin mielessäni idyllejä. Ajattelin esimerkiksi, etten koskaan eroaisi, koska vanhempani olivat eronneet. Nyt olen oivaltanut, että perhe voi olla mitä vain. Omaani kuuluu muitakin kuin mieheni ja lapseni. On mielenkiintoista nähdä, millaisia perheitä meillä on tulevaisuudessa.

Väkivaltaisen suhteen jälkeen olin monta vuotta yksin enkä luottanut kehenkään. En oikein luota vieläkään. Tietynlainen puhtaus katosi elämästäni. Olen yksinäinen susi ja olen lopun elämääni varauksellinen.

Pelkäsin, että en enää koskaan olisi onnellinen. Se pelko ei toteutunut. Kun kohtasin nykyisen mieheni, sain hänen kauttaan uuden elämän ja perheen. Rakastuminen ei ollut vaikeaa, mutta se oli pelottavaa.

Nykyään minun pitää saada olla itsenäinen kaikissa ihmissuhteissani. Niiden on oltava vapaaehtoista hengailua.

Vastikään olin lasteni kanssa leffassa. Katsoin heitä ja ajattelin, että voi saakeli, olen synnyttänyt itse oman entourageni. On lastenikin mielestä huvittavaa, että synnytin itselleni hengailukaverit.”

VANHEMMUUS

”Äitiys on luovaa johtamista”

”En ole suostunut laittamaan uraa ja perhettä vastakkain. Nuorempana pohdin, voiko työhöni yhdistää lapsia, mutta onneksi en luopunut ajatuksesta. Välillä se on ollut haastavaa, mutta näen vaikeudet vain ongelmina, jotka pitää ratkaista. Sitähän teen työssäni johtajanakin: ratkaisen konflikteja ja koutsaan yritysjohtajia.

En elä kaavojen mukaan vaan sovellan. En ole ikinä välittänyt, miten asiat pitäisi tehdä. Teen ne niin, että lapseni voivat parhaiten. Kun työskentelin Kiinassa, käänsin työajan niin, että saatoin olla mukana lapseni vuorokausirytmissä. Aloitin työt vasta iltapäivällä, jotta pystyin nukkumaan sekä skypettämään lapseni kanssa.

Äitiys on luovaa ja se on muuttanut minua ihmisenä paljon. Kun sain esikoiseni, minusta tuli sekä parempi ihminen että parempi näyttelijä. Rohkeus lisääntyi, kun olin synnyttänyt lapsen ja pystyin pitämään hänestä huolta. Koin olevani vahva ja uskalsin hypätä eri roolien tunteisiin.”

Karaokeiltaa viettämässä ystävävien Elina Knihtilän (vas.), Krista Kososen ja Laura Birnin kanssa 2018. Kuva: Marian kotialbumi
Karaokeiltaa viettämässä ystävävien Elina Knihtilän (vas.), Krista Kososen ja Laura Birnin kanssa 2018. Kuva: Marian kotialbumi

KUOLEMA

”Elämään voi rakastua”

”Kuolema on ainoa asia, jota elämässä ei voi hallita. Vaikka se on todella epätyydyttävä ajatus, se on hyväksyttävä.

Aiemmin en voinut ajatella kuolemaa, koska tulin siitä niin onnettomaksi. Pystyin hyväksymään kuoleman vasta, kun se tuli lähelle. Hoidin isoäitiäni hänen elämänsä lopulla, ja hän kuoli vierelläni. Silloin oivalsin koko elämän kaaren. Tajusin, että näin se menee eikä vaihtoehtoa ole. Isoäiti oli minulle hyvin läheinen.

Nyt ajattelen kuolemaa aika paljon, koska en haluaisi, että se tapahtuu minulle. Olen niin rakastunut elämään. Jokainen päivä on arvokas.

Yksi ystäväni on järjestänyt itselleen sveitsiläislääkärin sen varalle, jos hän haluaisi pois elämästään. Niin konkreettiseen miettimiseen en ole itse edennyt. Kuolema on mielestäni pelottava asia.

Toivon eläväni 300-vuotiaaksi, mutta se ei taida olla mahdollista. Tulen iloiseksi, kun katson ikäihmisiä, jotka nauttivat elämästään täysillä.”

Maria Sid

  • 51-vuotias näyttelijä, ohjaaja ja Tukholman Kaupunginteatterin varajohtaja.
  • Asuu Tukholmassa puolisonsa, oopperalaulaja ja viulisti Peter Achrénin kanssa. 24-, 18- ja 14-vuotiaat lapset.
  • Mukana Elisa Viihteen rikosdraamassa Kaikki synnit.
Tunneälyä kehiin

Huuhaata kirjoitti:
Riitaan tarvitaan aina Toinen osapuoli. Ihan Aina! Joka muuta väittää puhuu potaskaa.

Voi kuinka väärässä oletkaan... Tällä ajattelutavalla on lyödyn oma syy kun provosoi toista lyömään "koska riitaan tarvitaan toinen osapuoli, itsehän ärsytit lyömään".
Vaikka itse olisi kuinka hiljaa ja huomaamaton niin kyllä toinen osapuoli voi yksin aiheuttaa sen riidan.
Voi kun aloittajan kaltaiset ihmiset ovatkaan kylmiä, vanhanaikaisia ja suhteellisuudentajuttomia!

Vierailija

Jos ihminen on sekaisin ja narsistinen niin siinä hän riittää aivan yksin riidan aiheuttajaksi. Sanoi kuka mitä tahansa ja piste.

Sisältö jatkuu mainoksen alla