Kuvat
Liisa Valonen
Lola Odusogan mielestä kaikkien unelmien ei tarvitse kestää ikuisesti.
Lola Odusogan mielestä kaikkien unelmien ei tarvitse kestää ikuisesti.

Perheen perustaminen on ollut Lola Odusogan suurin toteutunut unelma. Edes ero lasten isästä ei himmentänyt sen arvoa, sillä kaikkien unelmien ei tarvitse elää ikuisesti.

 

Eletyt unelmat

Perhe-elämää, jossa on isä mukana

Niin spontaani ja rohkea oman tien kulkija kuin Lola Odusoga onkin, hän on myös realisti. Hän ei ikinä unelmoi asioista, jotka ovat niin kaukaisia, ettei niillä ole mitään mahdollisuutta toteutua.

Lapsuutensa äitinsä kanssa kahden eläneelle Lolalle oman perheen perustaminen on ollut suurin toteutunut unelma. Eikä avioero lasten isästä, Jarkko Wallinkoskesta, ole vienyt sen arvoa. Läheiset välit Lolalla on yhä myös ex-appivanhempiinsa.

Ex-appiukkoni on edelleen suurin esikuva isästä, kun itselläni ei isää elämässä ollut, Lola sanoo.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Ex-anoppi on puolestaan ystävä ja Lolan firman kirjanpitäjä, jota Lola tapaa lähes päivittäin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Unelmoin perheestä, mutta koskaan minulla ei ollut haaveissa se tyypillinen äiti ja isä, kaksi lasta, omakotitalo ja Volvo. Nämä kyllä toteutuivat, mutta lähtökohtaisesti haluan aina välttää perusoletuksia, joihin enemmistö pyrkii. Koetan tehdä asiat eri tavalla – tahtomattani ja tahtoen.

Halusin päästä toteuttamaan perheen, jossa oli isä. En ollut koskaan elänyt sellaista perhe-elämää. Asuin äidin kanssa, ja isoveljeni olivat paljon vanhempia. Isäni oli Nigeriassa.

Lasten tulo muutti ihan koko maailmani. Olen pesänrakentaja ja nautin kotonaolosta. Toki sataprosenttisena työhulluna pidin jalkaa myös ovenraossa työelämään. Halusin, että perhe oli liikuteltavissa.

Lapsillani on hyvä isä. Olen aina sanonut sitä, että Jarkko on täydellinen valinta isäksi. Hän on tunnollinen ja arjessa mukana.

Parisuhteelle voi käydä mitä vain, mutta lapset ovat aina – ja isä ja äiti ovat aina.

Meille oli erotessa tosi tärkeää, että lasten takia välit pysyvät hyvinä. Olen nähnyt liian paljon ikäviä erotilanteita ja niiden seurauksia. Lapset vaistoavat kaiken. Vaikka kuinka yrittäisit esittää jotakin, se ei mene läpi.”


Tummaihoinenkin voi olla missi

Lolasta tuli ensimmäinen tummaihoinen suomalainen missi. Hänen misseyttään myös kyseenalaistettiin, mutta kolmas sija Miss Universum -kisassa räjäytti pankin. Niin pitkälle ei suomalaismissi ollut päässyt vuosikausiin.

”Nuorena en edes tiennyt, että unelmointi misseydestä olisi minulle mahdollista. Kuvittelin, että missillä täytyy olla suomalainen isä ja äiti. Esiintyminen oli ja on yhä unelmani. Sitä olen saanut toteuttaa läpi elämäni.

Kun tieto missikisaan osallistumisen mahdollisuudesta tuli, minulle aukesi uusi unelma. Näin kaikki valtavat työmahdollisuudet edessäni.

Silloinen poikaystävä ei halunnut minun voittavan, sillä kisasimme kilpatanssissa. Yritin todistaa hänelle, että tanssi on minulle edelleen ykkönen, mitä se ei enää silloin tietenkään ollut.

Kun voitin missikisat, minulle isoin meriitti oli, että Suomen kansa antoi minulle hyväksynnän: sinä olet ihan ok – olet suomalainen, yksi meistä.

Olin aina ollut mielestäni kaikessa ulkopuolinen, enkä tuntenut kuuluvani mihinkään. Nyt minut oli hyväksytty joukkoon.

Pohdin alkuun paljon sitä, millainen Miss Suomen kuuluu olla.

Miss Universum -kisoihin valmistauduin toden teolla. Olin katsellut puhki kaikki VHS-kasettini Miss Universum -kisoista ja tutkinut, miten kukakin kilpailija liikkuu ja mitä sanoo. Osasin ulkoa ne kisat.

Kun pääsin Las Vegasiin kisapaikalle, nautin. Olin saanut niin paljon lokaa niskaan Suomessa, että oli ihana olla kuukauden ajan vapaa Suomi-kuviosta. Ei tarvinnut miellyttää poikaystävää, mallipomoa, ei ketään.

Oli mahtava päästä antamaan ensivaikutelma puhtaalta pöydältä. Tunsin, että olin yhtä kisaajien kanssa. En ollut ainoa musta. Kisasin verenmaku suussa, niin kuin aina. Sain tehdä itse ja katsoa, mihin se riittää.

Kun tulin kolmanneksi, suhtautuminen minuun muuttui. Olin ollut kiistanalainen missi ja valinnassani oli otettu riski. Yhtäkkiä kaikki halusivat minusta palasen. En muista loppuvuodesta mitään.

Olin silti realisti. Kehuja tuli, mutta itse ajattelin, että hei, minä hävisin kahdelle. Elämän kannalta oli varmaan oikein hyvä, että tulin kolmanneksi.

Suurin unelmani tässä rumbassa oli kuitenkin se, että pääsin töihin kiinni. Olin lopettanut lukion kolmannen syksyllä. Luokkakavereiden abikeväänä olin jo Miss Suomi -kisoissa. Minulle oli selvää, että tein lukion jättäessäni niin suuren uhrauksen, että mallihommista on tultava ammatti. Työt on tehtävä niin hyvin, ettei koulun kesken jättämistä tarvitse missään vaiheessa katua. Eikä ole tarvinnut. Ei vielä.”

Lola Odusoga rakastaa matkustelua ja tahtoisi käydä mahdollisimman monessa maassa.
Lola Odusoga rakastaa matkustelua ja tahtoisi käydä mahdollisimman monessa maassa.


KARAHTANEET HAAVEET

Amerikka-kuvio kosahti kiville

Misseyden jälkeen Lola oli suunnittelut muuttavansa Amerikkaan ja oli tehnyt pari vuotta kovasti töitä unelmansa eteen. Kaikki oli valmiina: työkontaktit ja asunto, mutta suunnitelma kariutui.

Se oli elämäni näyttävin ja isoin karikko. Siitä toipuessa meni aika pitkään, hän sanoo.

Lola joutui rakentamaan kaiken uudestaan alusta.

”Ensimmäisen kerran elämässäni olin laittanut kaikki munat yhteen koriin. Se oli virhe. Olin myynyt sijoitusasuntoni, jonka olin ostanut missivuoden rahoilla. Olin antanut pois Huvin vuoksi -juontopestini. Lisäksi vaihdoin missiaikaisen poikaystäväni uuteen. Olin niin hullaantunut, että sanoin uudelle poikaystävälle, että Amerikkaan lähdetään totta kai yhdessä.

Eräs amerikkalainen mallitoimisto oli luvannut auttaa työlupien kanssa. Lisäksi olin sopinut yhden suomalaisen lehden kanssa, että tekisin heille toimittajan hommia.

Monen asian summana en saanutkaan työlupaa. Siitä otan vastuun itselleni, kuten kaikissa muissakin ongelmissa.

Jouduin rakentamaan kaiken uudestaan. Elämäni oli siihen asti täyttynyt töistä ja tanssitreeneistä, mutta yhtäkkiä minulla olikin vapaa-aikaa. Menin ensimmäistä kertaa baariin 23-vuotiaana.

Aloin pyöriä ravintolamaailmassa. Kaveripiirini oli siellä. Saatoin olla yökerhossa, vaikka en juonut mitään. Puhuttiin, että minulla on kova biletyskausi.

Kaikki, mitä olin missivuotenani tienannut ja säästänyt, sain kylvettyä parissa vuodessa oletettuun kaveripiiriini. Tarjosin ruokia ja juomia, otin matkoille mukaan. Siitä kaveripiiristä on jäänyt elämääni kaksi ihmistä.

Loput kaverit osoittautuivat tosi epäluotettaviksi ja halusivat hyötyä minusta. Olin varmaan aika helppo kohde, koska minulla ei ollut koskaan ollut kaveripiiriä tai käsitystä normaalista ajanvietosta.

Kaiken tuon jäljiltä minun piti korjata mainettani, taloutta ja työtilannettani. Parisuhdekaan ei ollut hyvä. Ne olivat elämäni raskaimmat kaksi vuotta.

Opin, että ikinä ei saa olla riippuvainen kenestäkään muusta, vaan aina hoitaa asiat itse. Opin myös, miten omaa rahaa pitää käyttää.

Onneksi elämä tasaantui. Löysin tulevan lasteni isän, ja elämä otti uuden suunnan.”


Pettymyksiä ja peruuntuneita tapaamisia

Lola muistaa, kuinka lapsena oli aina puhetta lähteä tapaamaan isää Nigeriaan. Rokotukset otettiin valmiiksi, mutta luvattuja lippurahoja ei koskaan tullut. Matka rakennusalalla olevan isän kotimaisemiin kariutui monet kerrat. Mutta kun Lola oli menossa naimisiin, tuli käskyntapainen kutsu tulla katsomaan sukua.

”Minulla oli kauheasti kaunaa isää kohtaan. En ollut lainkaan innokas lähtemään sinne tulevan mieheni ja 1-vuotiaan tyttäremme kanssa. Minua vietiin esittäytymään missinä kaiken maailman poliittisille vaikuttajille, haastatteluihin ja telkkariin. Automatkat kestivät monta tuntia. Ne olivat elämäni pisimmät 10 päivää.

Isään liittyi niin paljon pettymyksiä. Kun esimerkiksi suunnittelin missiauton ostamista itselleni, hän lupasi maksaa. Näin ei käynyt.

Ajattelin, että kun isää ei ollut lapsena, oli helpompaa, ettei häntä ole aikuisenakaan. En pitänyt vuosikausiin häneen mitään yhteyttä.

Olin myös katkera siitä, että sisarpuolet olivat saaneet mahdollisesti rahallista hyötyä. Molemmat ovat asuneet paljon Lontoossa. Mutta nykyään nämä katkeruudet ovat ollutta ja mennyttä. Ikä muuttaa ajatusmaailmaa. Nykyään olen tekemisissä isän ja sisarpuolieni kanssa.”


Ero vie unelmat toiseen suuntaan

13 vuoden yhdessäolon jälkeen Lolan ja Jarkon liitto päättyi. Lola muutti unelmien talostaan ”pieneen ja ihanaan” keskustakaksioon, josta hän teki itselleen ja lapsilleen vuoroviikoiksi kodin.

Pariskunnalle oli selvää pitää hyvät välit jo pelkästään lasten vuoksi. Lola ei laske eroaan varsinaiseksi unelmien kariutumiseksi, koska hän näkee, että kaikkien unelmien ei tarvitse elää ikuisesti.

”Kun menet naimisiin ja saat pari lasta, tavoite ei tietenkään ole, että jossakin kohtaa jaetaan lapset, huonekalut ja kodit. Mutta siinä kohtaa, kun ero oli meille lopullisesti ajankohtainen, unelmat olivat jo muussa kuin koko perheen yhteisessä kodissa. Silloin ehkä unelmoin ennemminkin siitä, että kaikilla on vain hyvä olla. Unelmat muuttivat muotoaan.

Vaikka on kiva talo ja miljöö, se ei ole unelmatilanne, jos ihmisillä ei ole hyvä olla. Olen vahvasti tunneihminen ja perustan elämäni onnellisuuden jahtaamiseen. Jos joku asia ei enää tunnu hyvältä ja se vaikuttaa minuun tai läheisiin, niin asia korjataan tai hoidetaan pois.

Toki talosta oli haastava luopua. Se oli minun löytöni, jonne puhuin kaikki muut muuttamaan.

En tykkää siitä, kun ihmiset puhuvat, että elämän suurin pettymys on, jos tapahtuu ero tai menettää jonkin asian. Itse ajattelen, että näin elämässä oppii asioita.

Jos on turvallisessa miljöössä, jossa ei ole ongelmia tai takaiskuja, oppisinko ihmisenä mitään? Olen kaikista virheistäni hirveän kiitollinen. Ne ovat laajentaneet omaa osaamistani ja tietämystäni.”

Lolan halu elää omannäköistään elämää näkyy hänen unelmakartassaan.
Lolan halu elää omannäköistään elämää näkyy hänen unelmakartassaan.


UUDET UNELMAT

Oma hevonen ja maailma haltuun

Oma hevonen. Sitä Lola on vongannut pikkutytöstä lähtien. Pitkien itkujen saattelemana hän luopui harrastuksestaan, mutta unelmoi yhä, että jonain päivänä unelma toteutuu. Matkakartalleen hän haluaa lisää nuppineuloja uusiin maihin.”Unelma omasta hevosesta ei katoa ikinä. Tämä on varmaan köyhän tytön syndrooma. Ihailin tallilla aina niitä, joilla oli oma poni tai hevonen. Jos pääsin jonkun hevosen hoitajaksi, se oli kuin hetkellisesti oma.

Menisin ratsastamaan aina, kun se on mahdollista, mutta nykyään vältän sitä, koska kuume iskee heti. Välillä innostun jostakin myytävänä olevasta hevosesta, mutta sitten tajuan, että minulla ei ole aikaa, asun kerrostalossa, säännöllisiä tuloja ei ole, haluan matkustaa ja mennä. Se ei toimisi tällä hetkellä, mutta kyllä se päivä vielä tulee.

Unelmoin, että saisin matkustella niin paljon kuin ikinä. Käydä joka maailman kolkassa. Olen ripustanut seinilleni kartat, joihin olen nuppineuloilla merkannut maat, joissa olen käynyt. Olen koettanut pitää määrän samoissa ikävuosieni kanssa. Täytin juuri 43, ja kartta on yhden jäljessä. Las Vegasin -reissu peruuntui koronan takia. Vegas on yksi lempparikohteistani, ja Italiaan menisin aina. Karibian saaria ja Etelä-Amerikkaa haluan koluta sekä käydä lisää Afrikassa – Nigeriassa ja muutamissa muissa maissa.

Reissaaminen ulkomaille on minulle ainoa mahdollisuus oikeaan lomaan, koska siellä kukaan ei tunne.”

Muutoksia asumiskuvioon

Lola nauttii nykyisestä kodistaan Turun ytimessä. Näkymä on Aurajoelle, jokilaivojen ja rantaravintoloiden elämään, mutta unelmissa siintelee omistuskoti tai ehkä toinen kaupunki. Jotakin yhteistä miesystävän kanssa, jonka kanssa hän on ollut yhdessä neljä vuotta.

”En asu nykyisen miehen kanssa yhdessä. Minulla on koti lasten kanssa ja hänellä oma kotinsa. Varmaan siinä kohtaa, kun lapset muuttavat kotoa, asumiskuvio muuttuu jotenkin.

Unelmoin jostakin yhteisestä, mutta kun se ei ole vielä ajankohtaista, en ole vielä rakennellut siitä tarkkoja unelmia. 20-vuotiaana unelmoi tietynlaisesta talosta tai pihasta. Nyt tärkeää on yhteinen paikka.

Unelmat ovat muutenkin parisuhteessa muuttuneet iän myötä. Meillä on järkevä kahden aikuisen suhde. Molemmilla on oma elämänsä, oma itsenäisyytensä.

Parisuhteessa arvostan luottamusta ja helppoutta olla toisen kanssa. Sitä kun saa olla oma itsensä ja viihtyy toisen kanssa. Ei tarvitse yrittää ja esittää, vaan voi olla aidosti oma itsensä hyvässä ja pahassa.

Mietin, että 30 vuoden päästä – kun kenenkään meidän ulkonäöstä ei ole mitään jäljellä – suhde on enemmän keskustelua ja sisäisiä asioita. On ihan sama, millainen se kuori on. Nuorena voi olla hirveän tarkka kriteereistä ja sivuuttaa tosi monta hyvää tyyppiä, koska tällä on vaikka väärin leikatut hiukset.

Tulevaisuudessa haluan rauhallisuutta ja seesteisyyttä parisuhteessakin.

Minulle tärkeää on tietty elämänviisaus ja se, että kumppani on hyvä tyyppi, jonka kanssa asiat klikkaavat. Ja että henkilö on sellainen, josta omat lapset tykkäävät.

Minulla ei ole koskaan ollut pakkomiellettä parisuhteeseen. Voin helposti olla yksin. Olen niin itsenäinen ja riippumaton. Se, että olen tarvinnut paljon omaa aikaa ja yksinolemista, on loukannut monia. He ovat kokeneet, etten halua olla heidän kanssaan, vaikka kyse on siitä, että haluan olla välillä yksin. Sillä ei ole mitään tekemistä parisuhteen kanssa.

Nykyisen kumppanini on ollut helppo hyväksyä riippumattomuuteni ja itsenäisyyteni. Niin pitää ollakin.”

Avoimuutta ja omannäköistä elämää

Lapsilleen Lola toivoo hauskaa ja onnellista elämää, omine elämän mutkineen. Tytär on tosi taiteellinen ja poika hyvä liikunnassa. Lolasta lapsia on tärkeä tukea ja kannustaa, mutta realisti pitää olla.

”Jos lapseni haluaa olla astronautti, mutta hänellä ei ole mitään edellytyksiä siihen, haluan pystyä sanomaan, että rakas, se ei ole sinun juttusi. Sinun kykysi ovat jossain muualla. Ettei kävisi niin, että ollaan pelkkiä unelmoija ja karahdetaan niitten kanssa kiville.

Itselläni oli niin pettymyskeskeinen nuoruus. Haluan ennakoida, että heillä ei olisi. Heti kun olen luottanut ihmiseen, matto on vedetty alta. Olen tullut varovaksi ja pessimistiksi, koska pessimisti ei pety. Ja varaudun aina pahimpaan.

Toivoisin, että omat lapset pystyisivät olemaan avoimia, ilman että se kääntyy heitä vastaan.

Toivon, että heistä tulee juuri sitä, mitä he haluavat. Ja että heidän ei tarvitse oppia kaikkea kantapään kautta, kuten äitinsä.

Minua on yritetty saada erilaisiin muotteihin, onnistumatta. Rikon ne aina jollain lailla. En kaipaa muiden ymmärrystä.

Tulevaisuudessa haluan elää, miten haluan. Ei niin, miten joku muu katsoo minulle parhaaksi. Haluan elää itse omannäköisen elämän ja kirjoittaa sen itse.”

 

Lola Odusoga

*Viihde ja tv-alan monityöläinen. Miss Suomi 1996, tekee välillä yhä myös mallintöitä.

*Syntynyt 30.6.1977 Turussa Sijoittui vuoden 1996 Miss Universum -kilpailussa kolmanneksi. Vuonna 1997 hänet valittiin Miss Skandinaviaksi.

*Kaksi lasta, 16-vuotias tytär ja 14-vuotias poika.

 

Vanhustyön asiantuntija

Minusta Lola ei ole turha julkkis. Hän elättää itsensä, ei elä rikkaiden miesten siivellä, kuten eräät todella turhat tosi tv-tähdet.

Sisältö jatkuu mainoksen alla