Kuvat
Jouni Harala
Minttu Murphy-Kaulasen ja hänen äitinsä Sari Ervastin kesää leimaa suru.
Minttu Murphy-Kaulasen ja hänen äitinsä Sari Ervastin kesää leimaa suru.

Minttu Murphy-Kaulasta ja hänen äitiään Sari Ervastia yhdistää paitsi rakkaus, myös yhteinen suru. Helmikuussa Minttu menetti veljensä, Sari poikansa. – Muistan, kuinka soitin Sampolle ja sanoin, että lähden äidin ja Ipon luo, nyt heti, Minttu muistelee.

Jälleen yksi keuhkokuume.

Niin Minttu Murphy-Kaulanen, 40, ja hänen äitinsä Sari Ervasti, 61, ajattelivat helmikuussa 2020, kun Mintun veli ja Sarin poika,
syvästi kehitysvammainen Ipo, sairastui. 30-vuotiaalle, vaikeista keuhko-ongelmista aiemminkin kärsineelle miehelle määrättiin taas kerran vahva antibioottikuuri.

Helmikuun loppupuolella alkoi käydä ilmeiseksi, että tämä sairastelukerta olisi erilainen kuin yksikään aiempi. Ipon voimat alkoivat olla lopussa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Kun antibioottikuuri loppui, tulehdusarvot ampaisivat heti ylös ja kunto heikkeni. Oltiin tilanteessa, jossa lääketiede ei voinut enää tarjota apua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Lopulta kotihoidon lääkärit sanoivat minulle, että oli aika tehdä saattohoitopäätös, Sari Ervasti sanoo.

Ylläksen Jounin kaupan toimitusjohtaja Minttu sai kuulla, että nyt olisi pakko luopua rakkaasta pikkuveljestä, Mintun sanoin maailman upeimmasta tyypistä. Hän lähti Tampereelle Sarin ja Ipon luo siltä seisomalta.

– Jotenkin tiesin, että tämä on nyt tässä. Muistan, kuinka soitin Sampolle ja sanoin, että lähden äidin ja Ipon luo, nyt heti, Minttu sanoo.

Hän ennätti ajoissa 850 kilometrin päähän. Oli hyvästijätön aika. Varhain aamuyöllä, karkauspäivänä, Ipo kuoli.

– Kauniimpaa ja rauhallisempaa lähtöä en olisi voinut lapselleni toivoa. Ei tullut pitkää sairastamista, ei hidasta riutumista, Sari Ervasti kertoo.

– Rakastin veljeäni siitä päivästä asti, kun näin hänet ensimmäisen kerran, aina siihen saakka, kun sanoin hänelle hyvästit, Minttu sanoo.

– Ipon kuoleman jälkeen päällimmäinen tunne on ollut raastava ikävä. Sen kanssa on kuitenkin helpompi elää kuin jatkuvan huolen.

Millaisen jäljen Ipo jätti äitinsä ja siskonsa sydämiin? Millaista oli elää erityisen veljen siskona yli kolmekymmentä vuotta? Minttu Murphy-Kaulanen ja Sari Ervasti kertovat Me Naisten tuoreessa numerossa 30 / 2020. Tuoreen digilehden voit lukea täältä.

Vierailija

Minusta taas on hyvä, että kehitysvammaisistakin puhutaan. Normalisoi asiaa. Sain kuulla isoäitini kehitysvammaisesta veljestä vain vähän ennen isoäitini kuolemaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla