”Nuorempana harkitsin meikkaamista. Oivalsin sitten, että haloo, jos alkaisin meikata, sitä pitäisi tehdä joka päivä.”
”Nuorempana harkitsin meikkaamista. Oivalsin sitten, että haloo, jos alkaisin meikata, sitä pitäisi tehdä joka päivä.”

Kirjailija Merete Mazzarella, 75, on oivaltanut, että pessimisti yllättyy usein iloisesti, suurimman rakkautensa voi löytää eläkeläisenä ja että vanhana saa jo elää vastuuttomammin.

MIELI

”Pessimistiä odottaa iloinen yllätys”

”Puolisoni Lars kuvailee minua iloiseksi ihmiseksi, mutta kyllä hän on meistä kahdesta se positiivisempi. Minä olen aina varautunut pahimpaan, worst case scenario mietittynä. Olen luontainen murehtija. Olen kuitenkin huomannut, että pessimistille tulee harvoin ikäviä yllätyksiä. Useimmin asiat sujuvat odotettua paremmin.

Olen aina viihtynyt mukavuusalueellani. Ehkä minun olisi pitänyt olla parempi haastamaan itseäni sieltä pois. En voi sanoa kovasti ohjanneeni elämäni suuntaa. Olen pysytellyt asioissa, jotka olen kokenut helposti osaavani.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Turvallisuudenhakuisuuteni juontaa lapsuudestani. Isäni oli diplomaatti, jonka ura vei meitä maasta toiseen: Sveitsiin, Kiinaan, Turkkiin. Minä ja veljeni totuimme suojattuun lapsuuteen ja valvottuihin oloihin, missä liikuimme kaikkialle kuljettajan kanssa ja tutustuimme uusiin ihmisiin vain vanhempiemme kautta. Kun vanhempani muuttivat Intiaan ja Bulgariaan, minä muutin sisäoppilaitokseen Englantiin. Olimme riippuvaisia vanhemmistamme aikuisuuteen asti. Kokemus jätti tavan nojautua tuttuun ja turvalliseen.”

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Lars Hertzbergin ja Mereten hääkuva vuodelta 2012. ”Tuntuu kuin olisimme edelleen tuore pari!”
Lars Hertzbergin ja Mereten hääkuva vuodelta 2012. ”Tuntuu kuin olisimme edelleen tuore pari!”

KIELI

”Kielihäpeä on turhaa”

”Yksi juttu, missä minun olisi pitänyt haastaa itseäni, on suomen kieli. Vanhemmiten olen oikein hävennyt ja ihmetellyt, miksi en opetellut puhumaan sitä.

Muutin Suomeen 15-vuotiaana, kun aloitin täällä lukion. Äidinkieleni on ruotsi, ja puhun sujuvasti englantia ja tanskaa sekä auttavasti saksaa. Suomea ymmärrän kyllä, mutta en juuri kehtaa puhua sitä.

Moni suomenkielinen välttelee ruotsia samalla tavalla. Minulla on tähän teoriakin: kaksikielisessä maassa koemme, että kotimaansa kieltä pitäisi osata täydellisesti. Jos minä nyt yrittäisin sopertaa suomea, pelkäisin muiden ihmettelevän, miksi tuo puhuu niin huonosti.

Vieraiden kielien kanssa ajatellaan toisin. On ok puhua ranskaa tai saksaa kehnosti, ja iloitaan, että sentään yrittää. Miksi emme ajattelisi kotimaisista kielistä samoin? Kielihäpeän mukana myös negatiivinen kielijako hälvenisi varmasti. Pitäisi alkaa puhua edes sen, mitä osaa, så gott det går.”

Sveitsi, huhtikuu 1952. ”Aloitin koulun Bernissä. Sääntöihin kuului, että tytöillä piti olla itsekirjailemansa essu.”
Sveitsi, huhtikuu 1952. ”Aloitin koulun Bernissä. Sääntöihin kuului, että tytöillä piti olla itsekirjailemansa essu.”

1966. Helsingin-kodissa 21-vuotiaana opiskelijana.
1966. Helsingin-kodissa 21-vuotiaana opiskelijana.

IKÄ

”Tässä iässä saa jo elää vastuuttomammin”

”Täytin vastikään 75 vuotta ja keksin ihanan tavan juhlistaa sitä. Kutsuin ravintolaan 13 nuorempaa naisystävääni, joista useimmat olivat vieraita toisilleen. Tarjoamalla illallisen halusin kiittää, että he kuuluvat elämääni.

Sen sijaan, että olisimme vain rupatelleet vierustoverin kanssa, pyysin kaikkia valmistelemaan viiden minuutin puheenvuoron. Joku kertoi tärkeästä ihmisestä, oppimastaan asiasta tai siitä, millaista on vanheta. Ilta onnistui täydellisesti! Kertomuksiensa kautta vieraista tuli toisilleen tuttuja.

75 vuotta tuntuu erityiseltä virstanpylväältä. Vielä kymmenen vuotta sitten saatoin pitää itseäni keski-ikäisenä, mutta nyt olen luvalla sanoen vanhus. Olen alkanut paljon miettiä ikää ja vanhenemista.

”On hurskastelua kuvitella, että kaikki eläkeläiset olisivat pirteitä, aktiivisia ja haluavat oppia kieliä tai kiivetä vuoria.”

Vanhuus voi merkitä huonoja aikoja varsinkin, jos siihen liittyy sairauksia, väsymystä tai yksinäisyyttä, kun ystäviä kuolee ympäriltä. Seuraa tunne, ettei elämä ole enää kivaa ja menettää kiinnostuksen siihen. Sellaista vanhenemista ei tule moralisoida tai paheksua. Jokaisen pitää saada vanheta tavallaan ja olosuhteidensa mukaan. On hurskastelua kuvitella, että kaikki eläkeläiset olisivat pirteitä, aktiivisia ja haluavat oppia kieliä tai kiivetä vuoria.

Omalla kohdallani näen vanhenemisessa paljon hyvää. Elämäni tuntuu helpolta, kun vertaan sitä 50-vuotiaan poikani tilanteeseen. Hänellä on paljon työtä, stressiä ja vastuuta, ja samalla pitää miettiä, millaisen ura-askeleen ottaa seuraavaksi. Minun ei tarvitse suunnitella pitkälle eikä murehtia, mikä näyttäisi hyvältä cv:ssäni. Tässä iässä voi elää jo vähän holtittomammin ja vastuuttomammin.

Nyt alkanut vuosikymmen on todennäköisesti viimeiseni. Siksi on tärkeää, että käytän rajallisen aikani tekemällä hyviä asioita. Jos saan elää vielä 2030-luvulla, niistä tuskin tulee elämäni parhaita vuosia.”

”En ole koskaan ollut kiinnostunut rahasta. Niin on helppo sanoa, kun on elänyt onnekkaan ja taloudellisesti turvatun elämän.”
”En ole koskaan ollut kiinnostunut rahasta. Niin on helppo sanoa, kun on elänyt onnekkaan ja taloudellisesti turvatun elämän.”

KEHO

”Peili-ihminen vanhenee onnettomammin”

”Olen onnekas, etten ole ikinä sairastunut vakavasti. Vanhemmiten minusta on tullut tietoisempi siitä, että kehostaan täytyy pitää huolta. Larsin kanssa kävelemme paljon ja poljemme kotona kuntopyörää. Harjaamme hampaat seisoen yhdellä jalalla tai tasapainoilemme varpaillamme.

Minusta ei tullut peili-ihmistä, sellaista joka tarkkailisi peilikuvaansa tai olisi kiinnostunut ulkonäöstään. Se on kyllä hyvä asia näin vanhemmiten. Jos miettisin kauneuttani, ikääntymisestäni olisi tullut onnettomampaa. Mikä onni, että se on merkityksetöntä myös miehelleni!

Nuorempana harkitsin meikkaamista. Oivalsin sitten, että haloo, jos alkaisin meikata, sitä pitäisi tehdä joka päivä. Kun laitan meikkiä juhlaan, se tuntuu vähän kuin leikiltä.

Sukupolveni nuorille meikittömyys oli helpompaa kuin nykyään. Nuoret ovat tietoisempia ulkonäöstään, ja peili-ihmisiä on enemmän. Nyt ollaan myös selfieihmisiä. Minä olen tainnut ottaa yhden selfien koko elämäni aikana.”

Pojantytär Amelia, 20, pitelee kuvaa 20-vuotiaasta Meretestä. Yhdennäköisyys on ilmeinen.
Pojantytär Amelia, 20, pitelee kuvaa 20-vuotiaasta Meretestä. Yhdennäköisyys on ilmeinen.

RAKKAUS

”Rakkausenergialla muuttaa kokonaisia taloja”

”Luin ihmisestä, joka oli avioitunut kolmannen kerran, ja päivittelin, että jösses, onpas siinä avioliittoja. Havahduin sitten: olen itsekin naimisissa kolmatta kertaa, ja onhan se aika paljon. Nykyinen parisuhteeni on kuitenkin täydellisesti ja ehdottomasti sellainen, missä haluan olla. Tämä rakkaus on parasta, mitä olen saanut kokea.

”Tuntuu edelleen kuin olisimme vastarakastuneita.”

Olemme olleet yhdessä kymmenen vuotta, niistä kahdeksan naimisissa. Minusta tuntuu edelleen kuin olisimme vastarakastuneita ja tuore pari. Suhde on monella tapaa helpompi kuin nuorena. Ei ole tarvetta yrittää muuttaa toista, vaan häntä osaa kunnioittaa omanlaisenaan. Kun yhteisen ajan rajallisuuden tiedostaa, ei tule riideltyä pikkuasioista. Ylipäätään riidan aiheita on vähemmän, kun ei tarvitse kiistellä, kenen uraan panostetaan, kumpi saa omaa aikaa tai miten lapset kasvatetaan.

En ole mikään yltiöromantikko, mutta kyllä rakkaus antaa aivan ihmeellistä energiaa. Kun päätimme muuttaa yhteen, Lars tyhjensi talonsa Tammisaaressa ja minä luovuin kodistani Huvilakadulla vuosikymmenien jälkeen. Lisäksi vaihdoimme kakkosasunnon Tammisaaressa toiseen. Valtavat muutokset tapahtuivat yhdeksässä kuukaudessa, ja hoidimme ne ihan noin vain. Jos emme olisi olleet niin umpirakastuneita, muutot olisivat tuntuneet paljon raskaammilta.

Teinivuosinani pidettiin tärkeänä, että oli joku. Se oli tärkeämpää kuin miettiä, oliko puoliso sellainen, jota oikeasti toivoi. Oli häpeä, jos vappujuhlaan ei tuonut miesystävää.

Ehkä se aiempien suhteiden määrä ei olekaan niin huono juttu. Onpahan, mihin verrata ja ymmärrystä olla kiitollinen, kun vihdoin saa tuntea jotain näin merkityksellistä.”

Sveitsi 1949. Merete, 4, pikkuveljensä Martinin, 2, kanssa.
Sveitsi 1949. Merete, 4, pikkuveljensä Martinin, 2, kanssa.

VANHEMMUUS

”Mummikin voi kokea ulkopuolisuutta”

”Poikani Ville sai erilaisen lapsuuden kuin omani oli. Hän kasvoi Helsingissä, reissasi isänsä luona Englannissa ja kävi siellä pätkän kouluakin. Minä keskityin usein omiin kiireisiini ja nautin, kun poikani oli kiltti ja rauhallinen lapsi. Luimme tai kuuntelimme musiikkia yhdessä, mutta minun olisi pitänyt olla aktiivisempi äiti. Olen jälkeenpäin ajatellut vanhemmuudestani hyvinkin kriittisesti.

Kun Ville muisteli saaneensa nelosen matematiikan­kokeesta, minä olin ihan että milloin tällaista on tapahtunut! En tainnut tutkia pojan todistuksia tarkasti. Hänen opiskelukavereiltaan olen kuullut villeistä juhlista, joita kotonamme järjestettiin, kun olin ollut poissa. Mietin, olikohan pojan kasvatus vähän liiankin vapaata. Mutta se oli sen ajan henki. Feminismi teki nousuaan, ja naiset etenivät työmaailmassa. 1960–70-luvun lapset saattavat tunnistaa, miten heidän äitinsä suuntasivat katseensa kodin ulkopuolelle.

Nykyvanhemmat ovat osallistuvampia ja omistautuvampia, monella tapaa parempia kuin me aikoinamme.

Poikani asuu perheineen Yhdysvalloissa Chicagossa ja käy Suomessa kerran vuodessa. Onneksi lapsenlapseni ovat jo parikymppisiä ja osaavat matkustaa itsekseen.

”Isovanhemmuuden alku oli vaikeaa aikaa.”

Isovanhemmuudessa on vissi ero, onko kyse äidinäidistä tai isänäidistä. Minulle isovanhemmuuden alku oli vaikeaa aikaa, ja koin jääväni sivulliseksi, vieraammaksi kuin toinen mummi. Nuori äiti tietenkin turvautuu helpommin äitiinsä kuin anoppiinsa. Niinpä äidinäidistä tulee luontevammin läheisempi kuin isänäidistä. Se oli kova paikka.

Kirjoitin kokemuksestani kirjankin, Illalla pelataan Afrikan tähteä (2008). Se herätti keskustelua ja myi hyvin sekä Suomessa että Ruotsissa mutta eri syistä. Suomessa ongelma oli selvästi tuttu ja herätti vastakaikua. Ruotsissa konfliktien esiintuominen järkytti, ja siellä hämmennyttiin, kun nainen kirjoitti ongelmistaan miniänsä kanssa. Ruotsissa tabut lakaistaan mieluummin maton alle.

Nykyään puhutaan bonusperheistä, ja sellainenhan meilläkin tavallaan on. Rakkauden huumassaan ihminen kuvittelee kaiken olevan mahdollista, mutta uusperheen rakentaminen voi olla pitkä tie. Meillä perheiden yhdistäminen kävi helposti, koska lapsemme ovat aikuisia ja kaikki tuntuvat tykkäävän toisistaan.

Perheemme vain ovat hujan hajan eri puolilla maailmaa, ja jos kaikki mielii saada koolle, pitää järjestää matka. Kun täytin 70, kutsuin lähimmät Välimeren-risteilylle. Seu­rueemme 22 jäsenestä harva oli verisukua toisilleen, mutta olimme silti yhtä suurta perhettä. Maaliskuussa matkustamme porukalla Villen isän luo Canterburyyn. Osa nuorista on löytänyt puolison, ja tällä kertaa meitä tulee 26.”

1953 Kiinan muurilla. ”Tykkään äidin ottamasta kuvasta, koska puhkun siinä itsevarmuutta.” Mereten diplomaatti-isä työskenteli Suomen suurlähetystössä Pekingissä.
1953 Kiinan muurilla. ”Tykkään äidin ottamasta kuvasta, koska puhkun siinä itsevarmuutta.” Mereten diplomaatti-isä työskenteli Suomen suurlähetystössä Pekingissä.

RAHA

”Jos johonkin kannattaa törsätä, niin matkailuun”

”En ole koskaan ollut kiinnostunut rahasta ja harvoin materiasta. Niin on helppo sanoa, kun on elänyt onnekkaan ja taloudellisesti turvatun elämän: perinyt asunnon Etelä-Helsingissä, saanut vanhempiensa maksaman koulutuksen eikä ole koskaan joutunut ottamaan velkaa.

Jos johonkin törsään, niin matkusteluun. Olen aina matkustanut paljon, ja nyt Larsin kanssa olemme käyneet Australiassakin jo neljästi. Ensimmäisillä matkoilla vietimme siellä kuukauden, mutta neljänneltä matkalta jouduimme palaamaan nopeasti metsäpalojen tieltä. Kokemus avasi silmäni sille, mitä ilmastonmuutos käytännössä tarkoittaa.

”Maailmaa kohtaan ei voi tuntea empatiaa, jos ei ikinä matkusta mihinkään.”

Ilmastonmuutoksen nimissä ihmisiä kannustetaan vähentämään matkailuaan. Ajatus on vähän kaksipiippuinen. En kaipaa turistimatkoille katselemaan nähtävyyksiä, mutta samalla ajattelen, että maailmaa kohtaan ei voi tuntea empatiaa, jos ei ikinä matkusta mihinkään. Tunteakseen yhteenkuuluvuutta täytyy nähdä muutakin kuin kotikulmat.

Nykyään mieluiten palaan matkoillani tuttuihin paikkoihin. Haluan syventää tuntemustani paikallisten silmin ja kokea, miten siellä oikeasti eletään.”

”Jos maailma on vain tämä miltä se nyt näyttää, elämä tuntuisi kovin merkityksettömältä.”

Helsinki. 1970-luvun alussa Merete oli nuori äiti.
Helsinki. 1970-luvun alussa Merete oli nuori äiti.

KUOLEMA

”Kuolema on rakkauden suurin varjo”

”Olisi väärin sanoa, etten pelkäisi kuolemaa, mutta harvoin ajattelen sitä kohdalleni. Paljon enemmän pelkään sitä, että Lars kuolisi ennen minua. En tiedä, miten kestäisin.

Rakastuessamme puhuimme, että voi kun saisimme edes kymmenen yhteistä vuotta. Olemme niistä todella kiitollisia, mutta samalla toivoisin vielä toiset kymmenen vuotta lisää. Vanhemmalla iällä rakkauden suurin varjo taitaa olla kuoleman väistämättömyyden tiedostaminen.

En ole uskonnollinen ihminen ainakaan siinä merkityksessä, että uskoisin tuonpuoleiseen elämään. Toivon kuitenkin, että on olemassa jokin ulottuvuus enemmän kuin mitä näemme tai käsitämme. Jos maailma on vain tämä miltä se nyt näyttää, elämä tuntuisi kovin merkityksettömältä.”

Merete Mazzarella

  • Palkittu kirjailija syntyi Helsingissä 4.2.1945. Naimisissa Lars Hertzbergin kanssa. Väitteli tohtoriksi 1981.
  • Kolumnisti, kriitikko ja pohjoismaisen kirjallisuuden professori emerita opettaa kirjoittajia edelleen. Uusin teos Emmekö voisi elää sovussa (Tammi) ilmestyy maaliskuussa.
  • Esikoisteos Ensin myytiin piano ilmestyi 1979.
Sisältö jatkuu mainoksen alla