Helmikuussa avioitunut Maisa Torppa elää tuoreen puolisonsa kanssa uusperhearkea Nurmijärvellä. Toiveissa on yhteinen lapsi, mutta Maisa pelkää, että hänen sairautensa vuoksi se jää haaveeksi.

Kun Maisa Torppa, 29, tammikuussa julkaisi Instagram-tilillään kuvan Thaimaan-matkaltaan, siitä löytyivät kaikki somen aurinkolomakuvista tutut elementit: aurinkolasit, bikinit, leveä hymy ja kylmä juoma.

Tarkkasilmäisimmät naisen yli 78 000 someseuraajasta huomasivat kuitenkin kuvassa myös jotakin odottamatonta.

Maisan alavatsassa näkyi vaaleita arpia, joita hän ei selvästi yrittänytkään peitellä.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Sektio? arveli joku kommentoijista – onhan Maisa 7-vuotiaan Leo-pojan äiti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ei, kommentoi Maisa suoraan seuraajilleen. Hänelle ei ole tehty sektiota. Kyse on vaikeasta endometrioosista ja sen hoitoon liittyneistä neljästä leikkauksesta, nainen selvitti avoimesti.

Maisaa kiiteltiin rohkeudesta ja vertaistuen tarjoamisesta samasta sairaudesta kärsiville.

– Olen elänyt tämän ongelman kanssa pitkään. Jo neljä vuotta sitten minulle sanottiin, että sairaus etenee sellaista tahtia, että jos tahdon lisää lapsia, pitää toimia pian, Maisa kertoo.

Silloin hänen elämäntilanteensa oli kuitenkin erilainen. Toive lapsesta piti painaa taka-alalle.

– Tuin silloista seurustelukumppaniani hänen ammatillisten unelmiensa toteuttamisessa. Hän ei kuitenkaan kokenut tärkeäksi tukea minun haavettani toisesta lapsesta. Saattaa olla, että sen tähden menetin mahdollisuuden saada koskaan lisää lapsia.

Sitten elämäntilanne muuttui. Tuli ero ja uusi rakkaus.

Ystävänpäivänä 2020 soivat hääkellot, ja nyt Maisa asuu Nurmijärvellä it-alalla työskentelevän puolisonsa Mikon kanssa. Uusperheeseen kuuluvat lisäksi Maisan poika ja Mikon nelivuotias tytär miehen edellisestä suhteesta.

– Olemme molemmat älyttömän lapsirakkaita ihmisiä. Haaveissamme olisi myös yhteinen lapsi. Endometrioosista huolimatta elättelen ehdottomasti toivoa perheenlisäyksestä, Maisa Torppa sanoo.

– Korona-ajan tuoma pakollinen pysähtyminen opetti, että viihdyn mainiosti aloillani, omassa ihanassa kodissani. Hyvin siinä menisi vielä yksi pieni ihminen.

Maisa arvelee, että osaisi varmasti tällä kertaa nauttia vauva-arjesta eri tavalla kuin esikoisen kanssa. Silloin uusi elämäntilanne toi suorituspaineita ja jännitti kovasti.

Kulissit murtuivat

Vielä vuosi sitten Maisa Torpan edellistä seurustelusuhdetta, avoliittoa ralliautoilija Jari-Matti Latvalan kanssa, seurattiin tiiviisti somessa ja lehtien palstoilla. Kihlaus päättyi viime syksynä, ja hyvin pian sen jälkeen Maisa lähentyi nykyisen puolisonsa Mikon kanssa.

– Viime syksyn tapahtumat tekivät minusta feministin. Silloin tajusin kirkkaasti sen, miten helposti ja nopeasti nainen leimataan eron syntipukiksi, vaikka syy olisi miehen uskottomuudessa, Maisa pohtii.

– Jos jotakin kadun, niin sitä, että suostuin liian pitkään kantamaan toisen salaisuuksia ja pitämään kulisseja pystyssä.

– Onneksi mennyt on kuitenkin mennyttä. Nyt haluan käyttää kaiken energiani perheeseeni ja läheisiini.

"Ajattelen, että koska venyin edellisessä suhteessani niin valtavasti toisen vuoksi, karma palkitsee minut nyt. Olen ansainnut tämän onnen."
"Ajattelen, että koska venyin edellisessä suhteessani niin valtavasti toisen vuoksi, karma palkitsee minut nyt. Olen ansainnut tämän onnen."

Nykyisessä parisuhteessa on Maisan mielestä ihanaa se, että hänellä on vierellään ihminen, johon voi aidosti tukeutua. Hieno juttu on myös yhteinen huumori.

– Mikko saa minut nauramaan niin, että vatsaan sattuu. Hän myös hemmottelee minua jatkuvasti pienillä eleillä, esimerkiksi nostamalla energiajuomatölkin valmiiksi jääkaappiin, josta löydän sen kun nousen aamuvarhain ja lähden ajelemaan töihin, Maisa selittää.

– Tiedän, että hän pysyy vierelläni joka tilanteessa.

Mikon antamissa syntymäpäivälahjoissakin Maisaa liikuttivat eniten onnittelukorttien lämpimät sanat. Lahjaksi saadut merkkikengät ja -laukku päätyivät komeron pohjalle, kortit kehyksiin seinälle.

– Jos joku kysyy minulta, mitä kuuluu, vastaan nykyään aina, että tosi hyvää. Ystävät ja läheiset ovat kommentoineet, että näkee, että minulla on vihdoin hyvä olla, Maisa sanoo.

– Olen aina ajatellut, että muita pitää kohdella kuten haluaa itseään kohdeltavan. Ajattelen, että koska venyin edellisessä suhteessani niin valtavasti toisen vuoksi, karma palkitsee minut nyt. Olen ansainnut tämän onnen.

Yhdessä 24/7

Maisa on selvästi innoissaan yhteisestä kodista, jonka hankki Mikon kanssa viime talvena. Pihaa on ja paljon nurmikkoa. On trampoliini ja uima-allas lapsille sekä mahdollisuus kasvattaa omat tomaatintaimet ja basilikat. Tilaa kodissa on yli parisataa neliötä.

– Elämme niin tavallista arkea kuin olla ja voi. Elämä pyörii ruuanlaiton, harrastusten, nukkumaanmenoaikojen ja pihatöiden ehdoilla. Oman mausteensa soppaan tuo vuorotyöni lentoemäntänä, Maisa kuvailee.

– Välillä tuntuu siltä, että tunnit vuorokaudesta meinaavat loppua.

Juuri nyt Maisan suurin huoli on se, miten työt lentoalalla jatkuvat. Koronakriisin pahimpina viikkoina hän oli lomautettuna lentoemännän työstään, eikä tilanne ole vieläkään normalisoitunut. Lomautusviikkoinaan Maisa teki keikkaa lähihoitajana. Tänä kesänä hän ei välttämättä pidä lomaa ollenkaan, koska töitä on tehtävä silloin kuin niitä on.

– Rakastan lentoemännän ammattia. Menen joka päivä töihin mielelläni ja tulen kotiin hymy huulilla, vaikka päivä olisi ollut kuinka raskas. Julkkisstatukseni ei näy ammatissani millään lailla, koneessa olen yksi lentoemo muiden joukossa. Se on elämäni henkireikä.

– Lentoalan tulevaisuus huolestuttaa, mutta olen päättänyt olla stressaamatta siitä liikaa, koska en asialle mitään voi.

"Paras testi ikinä tuoreelle avioliitollemme oli se, että jouduimme koronaeristyksen takia olemaan viikkotolkulla yhdessä 24/7. Viimeistään se aika näytti, että olen todellakin valinnut puolisoni oikein."
"Paras testi ikinä tuoreelle avioliitollemme oli se, että jouduimme koronaeristyksen takia olemaan viikkotolkulla yhdessä 24/7. Viimeistään se aika näytti, että olen todellakin valinnut puolisoni oikein."

Maisa on koko aikuisikänsä reissannut paitsi työkseen, myös huvikseen. Aiemmin hän ajatteli, että matkustaminen on se asia, joka tekee hänet onnelliseksi. Laukku odotti pakattuna periaatteessa koko ajan.

– Nyt korona-aikana olen tajunnut, että olen aivan yhtä onnellinen – ellen jopa onnellisempi – ihan vain kotona. Olen edelleen ällistynyt tästä oivalluksesta, Maisa sanoo.

– Paras testi ikinä tuoreelle avioliitollemme oli se, että jouduimme koronaeristyksen takia olemaan viikkotolkulla yhdessä 24/7. Viimeistään se aika näytti, että olen todellakin valinnut puolisoni oikein.

Kuka onkaan Maisa Torppa?

Uudessa kodissa ja elämässä Maisa Torpalle oli tärkeää se, että kuvio alkoi puhtaalta pöydältä.

– Omistamme Mikon kanssa kaiken puoliksi. Minä ostin kaikki kotimme huonekalut, koska halusin tehdä niin. Emme tuoneet edellisistä kodeista mukanamme edes ruokailuvälineitä, Maisa kertoo.

– Minulle oli tärkeää tuntea, että kaikki nämä esineet ovat oikeasti minun. Halusin kirjaimellisesti uuden alun.

Osasyynä Maisan päätökselle kustantaa uuden elämän puitteita oli ehkä se, että hänen asuessaan Jari-Matti Latvalan kanssa miehen väitettiin elättävän Maisaa.

– Todellisuudessa olen aina ollut itsenäinen ja hoitanut talousasiani hyvin. Jos haluan ostaa jotakin, voin tehdä niin kysymättä siihen keneltäkään lupaa.

– Mielestäni on ärsyttävä stereotypia, että nuori vaalea nainen ei voisi pärjätä omillaan. Että aina pitäisi olla joku mies, joka elättää ja hoivaa. Höpö höpö – olen raha-asioissa napakka esimerkiksi silloin, kun neuvottelen palkkioistani somekuvioissa, Maisa sanoo.

Elämää julkisuudessa helpottaa se, että Maisa varjelee perheensä yksityisyyttä tiukasti.

– Perhe ja ystävät tietävät, ettei kohujuttujen Maisa Torppaa ole olemassakaan. He tuntevat oikean ihmisen julkisuuskuvan takana, Maisa selittää.

– Poikani ihmetteli kerran, miksen laita hänen kasvokuviaan Instaani – sinullahan on vain 78 seuraajaa, hän sanoi. Jouduin selittämään, että kulta – äidillä on seuraajia yli 78 tuhatta, yhtä paljon kuin jalkapallostadionilla katsojia.

– Jos lapseni tahtoisi lähteä julkisuuteen, ponnistelisin estääkseni sen. Toki tiedän, ettei kaikkeen voi vaikuttaa. Omat vanhempani tekivät kaikkensa, jotten olisi lähtenyt julkisuuskuvioihin, mutta tässä olen silti.

Kiitollinen elämästä

Mikon ja Maisan häämatka jäi kevättalvella tekemättä, kun maiden väliset rajat sulkeutuivat koronan takia. Yhteistä aikaa on otettu pieninä palasina, esimerkiksi lähtemällä purjehtimaan silloin, kun lapset ovat toisilla vanhemmillaan.

Maisa rakastaa myös mökkeilyä, johon tarjoutuu tilaisuuksia sekä hänen että Mikon perheiden sukumökeillä. Yhteiselo kuulostaa leppoisalta.

– Perheemme ja ystävämme ovat tukeneet meitä alusta asti. Olen siitä kiitollinen. Viimeistään korona-aika opetti, ettei mikään ole elämässä itsestään selvää, Maisa sanoo.

– Iltarukous on minulle tärkeä, lapsuudesta jäänyt rituaali. Kiitän siinä tästä onnesta joka ilta.

"Tiedän, että sairauteni varjostaa myös vauvahaavettamme. Mutta haluan pitää kiinni toivosta."
"Tiedän, että sairauteni varjostaa myös vauvahaavettamme. Mutta haluan pitää kiinni toivosta."

Onnea varjostaa vain se, että juuri nyt Maisalla on menossa endometrioosin kanssa melko hankala vaihe.

– Lähitulevaisuudessa edessä on jälleen uusi iso toimenpide.

Endometrioosin takia hän on välillä niin kipeä, että pystyy tuskin kävelemään. Työvuorotkin Maisa kertoo joutuvansa suunnittelemaan sairautensa ehdoilla.

– En pysty juoksemaan tai harrastamaan rakastamaani ratsastusta, koska tärinä tekee pahaa, hän kertoo.

– Tiedän, että sairauteni varjostaa myös vauvahaavettamme. Mutta haluan pitää kiinni toivosta.

Maisa Torppa

* Mediapersoona syntyi 17.4. 1991 Helsingissä.

* Asuu Nurmijärvellä. Kouluikäisen pojan äiti.

* Naimisissa IT-alalla työskentelevän Mikon kanssa.

* Valmistunut sekä lentoemännäksi että lähihoitajaksi.

Vierailija

Mun mielestä menaiset on ollut ihan ok lehti, mutta nämä Torpan haastattelut ilman minkään näköistä kritiikkiä on saanut mut kyllä jättämään lehden kauppaan. Nämä haastattelut ovat naurettavia. Ottakaa selvää ihmisestä josta kirjoitatte.

Tämän innoittamana perun tilaukseni myös menaiset sport lehdestä. Aamen.

Ihmettelen suuresti

Miksi pitää niin kovin vakuutella raha-asioita lehdissä ? Ihmeellistä että minulla insinöörinä ei ole lähellekkään samaan elintasoon mahdollisuutta kuin lähihoitaja/lentöemäntä Maisalla. Ei lähellekkään. Joten jokin ei tässä täsmää? En ikinä pysytyisi tuhlaamaan samalla tavalla matkoihin ja ylellisyyksiiin kuin hän. Ei pysty ostamaan uusia vaatteitakaan kuin pakolliset hajalle menneiden tilalle. Omituisinta on että  Maisa pystyy alle 2000 euron palkallai viettää luksus elämää.  Kun muut samaa palkkaa saavat joutuvat kituuttamaan toden teolla asumiskulujen sekä välttämättömien menojen kanssa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla