Mariela täytti kesäkuussa 39 vuotta. "En tiedä, monennellako kierroksella käyn samoja juttuja läpi, mutta tässä iässä niitä ei enää voi sivuuttaa."
Mariela täytti kesäkuussa 39 vuotta. "En tiedä, monennellako kierroksella käyn samoja juttuja läpi, mutta tässä iässä niitä ei enää voi sivuuttaa."

Me Naisten uuden #YESICAN-hyvinvointikampanjan vetäjällä Mariela Sarkimalla piti olla kaikki reilassa: mieli järjestyksessä, keho tikissä ja aikaa keskittyä joogaopintoihin. Sitten pintaan alkoi nousta kysymyksiä.

Mariela Sarkima, 39, on melkoinen luonnonvoima. Hän on meikkitaiteilija ja kauneuslähettiläs, mutta myös joogaopettaja, jolta on ilmestynyt kaksi kirjaa.

Viime syksynä Marielan elämässä oli täydellinen hetki hellittää kiireisen vaiheen jälkeen. Kaikki oli hyvin: Mariela oli tyytyväinen sinkku, hänellä oli ihana koti, ja työtilannekin oli juuri sopiva. Mariela oli jättänyt paljon matkustamista vaativan Lumenen kauneuslähettilään tehtävän ja päättänyt keskittyä joogaopintoihinsa.

Opintojen lisäksi Marielaa kutkutti ajatus vielä yhden kirjan kirjoittamisesta. Elämäntapamuutosten ja joogaan tutustumisen vuoksi hänellä oli paljon sanottavaa hyvinvoinnista.

Kirjaa ei kuitenkaan tullut, vaan turbulenssia. Kun työtahti hellitti, mielen pohjalta alkoi nousta kysymyksiä. Olenko sinut kehoni kanssa? Mitä oikeasti on olla yksin, sinkku?

– En osannut varautua siihen, että kun minulla oli aikaa, jostain rupesikin nousemaan pohjasakkaa oikein kunnolla.

Entinen jojoilija

Vaikka Marielan elämä saattaa ulospäin näyttää hohdokkaammalta kuin keskivertotallaajalla, on hän monessa suhteessa ihan niin kuin tuhannet muutkin suomalaisnaiset: riittämättömyyden tunne vaivaa, suorittamiseen on taipumusta, oman kropan hyväksyntä on vaiheessa, ja herkkuja tekisi mieli kauhaista napaan enemmän kuin on terveellistä.

Kokeneena elämäntaparemonttien tekijänä ja jojolaihduttajana Mariela on laskenut kaloreita, palkannut personal trainerin, kirjoittanut laihdutusblogia, tutustunut joogaan ja mennyt psykoterapiaankin. Kiloja on mennyt ja tullut, ja suhtautuminen omaan kroppaan on vaihdellut.

”Voin niin huonosti, että ajattelin, että jos en nyt kuuntele itseäni, kuolen.”

On ollut tasapainoisia aikoja ja toisaalta myös intensiivisiä työrupeamia, joiden aikana rentoutumismenetelmät ovat unohtuneet ja hyvät elämäntavat on laitettu ensimmäiseen vastaantulevaan roskikseen. Niin kävi esimerkiksi 2014 . Mariela kiersi tekemässä hiusaiheista kirjaansa tunnetuksi. Vauhdikkaan julkisivun takana oli onneton nainen.

– Kaikki oli muka tosi ihanaa. Kirjakiertueen aikaan edustin joka radio-ohjelmassa, mutta sisälläni ei ollut kaikki hyvin. Voin niin huonosti, että ajattelin, että jos en nyt kuuntele itseäni, kuolen, Mariela kertoo.

Itsensä kuuntelemisen opetteluun on mennyt vuosia.

– Täytin juhannuspäivänä 39 vuotta. En tiedä, monennellako kierroksella käyn samoja juttuja läpi, mutta tässä iässä niitä ei enää oikein voi sivuuttaa. Jos hiljentäisin huomiota huutavan äänen, tekisin itselleni hallaa.

Tuplateholla huonoihin tapoihin

Viime talvena vastausten etsiminen tuntui vievän kaikki voimat. Yleensä niin tehokas Mariela jaksoi tehdä päivässä noin kolme konkreettista asiaa. Aktiivinen liikunta vaihtui herkkuövereihin: suklaalevyn syömisen jälkeiseen ällöön oloon Mariela avasi sipsipussin ja joi päälle lasin tai pari kuoharia saadakseen rentouduttua.

– Tuntui, etten saanut enää käyttööni mitään niitä asioita, joita olin kursseilta oppinut. Palasin kaikkiin huonoihin tapoihin oikein tuplateholla.

Ensin Mariela yritti laittaa itsensä takaisin ruotuun. Ajatteli, että jos oikein puserran ja pakotan, onnistun. Sillä tyylillä hän oli pärjännyt pitkään.

– Niin monta vuotta olin niin vihainen ja pettynyt itseeni, koska asetin koko ajan itselleni epärealistisia tavoitteita.

Lopulta Mariela joutui toteamaan, ettei hänellä ollut voimia harrastaa liikuntaa. Mitään kamalaa ei tietenkään tapahtunut, mutta keho muuttui pehmeämmäksi.

"Olen pyrkinyt löytämään oman tapani elää joogista elämäntyyliä ja nautiskella samalla."
"Olen pyrkinyt löytämään oman tapani elää joogista elämäntyyliä ja nautiskella samalla."

Kun Mariela vuosi sitten oli hoikka ja kiinteä, joogasi ja kävi rankoissa Training for Warriors –harjoituksissa, hän oli mielestään sinut kehonsa kanssa.

Kun masua alkoi talvella kertyä, Mariela suuttuikin itselleen.

– Kroppani reagoi mielialaan ja elämänmuutoksiin. En ollutkaan sinut sen kropan kanssa, mikä tarkoitti etten ollut sinut itseni kanssa.

Joogaa ja nautiskelua

Vaikeina hetkinä Mariela kirjoitti päiväkirjaa, luki kirjoja ja vain oli. Sieti yksinoloa ja hengitti. Joogasta tutut hengitysharjoitukset auttoivat ahdistukseen.

Mariela kertoo olleensa aiemmin todella joogavastainen.

– Olen pitänyt joogaa ulkokultaisena lajina, joka sopii tekohipeille ja ihmisille, jotka haluavat näyttää olevansa notkeita.

Ajatukset muuttuivat, kun Mariela tutustui kundaliinijoogaan ja huomasi, miten tehokkaasti jooga purkaa stressiä. Nyt hän on koulutettu kundaliinijoogaopettaja, joka harjoittelee turbaani päässä ja resitoi mantroja.

– Olen pyrkinyt löytämään oman tapani elää joogista elämäntyyliä ja nautiskella samalla.

Vaikka Mariela on syventynyt joogaan, hän ei hän ole päätynyt täydellisen rauhan ja lempeyden tilaan. Kipuilu oman kehon ja yksinolon kanssa sekä elämäntapojen retkahtaminen vanhoille urille osoittivat, että valmiiksi ihmiseksi ei voi tulla, eikä mikään elämänmuutos ole lopullinen. Itsensä kehittäminen kuitenkin kannattaa, Mariela uskoo.

– Yksi miespuolinen kaverini sanoi kerran, että koska ajattelen niin paljon, olisi varmaan raskasta olla minä. Olin aina ajatellut, että se on voimavarani, että jaksan myllyttää näitä asioita läpi, Mariela sanoo.

”Erokevät oli hirveän raastava, mutta samaan aikaan tein isoa etenemistä itseni kanssa.”

Hänen mielestään yksi pieni muutos voi tehdä tilaa muille, suuremmille muutoksille. Esimerkiksi muutama vuosi sitten hän alkoi tuntea, ettei avioliitossa ollut kaikki hyvin ja löysi itsensä keskeltä erokriisiä. Mariela työskenteli silloin graafikkomiehensä Oskari Sarkiman kanssa yhdessä, samalla työhuoneella. Työt sujuivat, mutta parisuhde oli muuttunut ystävyydeksi.

– Minun ja Oskarin liitto ei ollutkaan romanttinen rakkausliitto, vaan ystävärakkausliitto.

Keväällä 2015 Mariela ja Oskari hakivat avioeroa neljän vuoden liiton jälkeen.

– Olen oppinut, että parhaat muutokset tapahtuvat, kun on kaikkein kauheinta. Erokevät oli hirveän raastava, mutta samaan aikaan tein isoa etenemistä itseni kanssa.

Muutos pakotti kuuntelemaan itseä ja lepäämään.

Sallittu vapaus

Aikaisemmin Mariela avasi tietokoneen vielä kello 23.30, paukutti sitä monta tuntia ja nukkui huonosti, jos oli luvannut itselleen, että tietty homma hoidetaan juuri tänään. Nykyinen Mariela jättää koneen sikseen, syö hyvin kynttilänvalossa, menee nukkumaan ja herää aamulla virkeänä hoitamaan homman.

Suorittajaluonteena Mariela on saanut harjoitella rennompaa asennetta. Nykyään hän pystyy jo usein tunnistamaan, milloin ei viitsi ja milloin ei oikeasti jaksa.

– Jos jo illalla tunnen, että näinköhän olen menossa seuraavana aamuna aamujoogaan, en edes laita kelloa soimaan ja ota huonoa omaatuntoa torkuttamisesta, Mariela kertoo.

Hän on saanut tarpeekseen itsensä soimaamisesta ja pakottamisesta.

Muutoksista huolimatta Mariela on yhä myös se tyyppi, joka asettaa itse itselleen tarkkoja deadlineja muissakin kuin työasioissa. Hänen pahin pelkonsa on lamaantuminen, toimintakyvyn menettäminen.

– Minulla on aina ollut työpaikka ja olen aina löytänyt tieni, mutta mikään ei ole riittänyt. On aina pitänyt olla vielä enemmän jotakin. Olen miettinyt, että mistä tuo kaikki näyttämisen tarve on tullut.

Paineet tuntuvat nyt kuitenkin helpommilta kestää. Tavoitteet ovat edelleen korkealla – nyt niitä kohti vain mennään ”niin, ettei huuhtoudu Mariela pesuveden mukana”.

"Isoin oivallukseni on ollut se, että olen antanut itseni vapautua."
"Isoin oivallukseni on ollut se, että olen antanut itseni vapautua."

Sillä, kuinka monta liikuntatuntia viikossa tulee täyteen tai mitä vaaka näyttää, ei enää ole niin hirveästi väliä.

– Isoin oivallukseni on ollut se, että olen sallinut itseni vapautua.

Se on antanut Marielalle työkalut pysyvään hyvään oloon – ja samaa oivallusta hän haluaa jakaa Me Naisten uudessa hyvinvointiprojektissa.

Mariela vie kätensä sydämensä päälle ja sanoo:

– Uskon, että niin kauan kuin minulla on täällä hyvä, keho tulee perässä.

Mariela Sarkima

Syntynyt Helsingissä 23.6.1979.

Meikkitaiteilija, kampaaja ja sisällöntuottaja.

Kirjat Make Up Bible ja Hair Bible ilmestyivät vuosina 2010 ja 2014.

Kundaliinijoogaopettaja ja äänirentouttaja.

Me Naisten #YESICAN-haasteen keulakuva.

Asuu yksin Helsingissä.