Selviytyjät Suomen kakkoskausi nähdään helmikuussa Nelosella. ”Olen ollut hämähäkki-, käärme- ja örkkikammoinen. En myöskään tykkää yllätyksistä. Tämä formaatti oli kaikkea sitä, Lola Odusoga kertoo. Kuva: Jonna Öhrnberg
Selviytyjät Suomen kakkoskausi nähdään helmikuussa Nelosella. ”Olen ollut hämähäkki-, käärme- ja örkkikammoinen. En myöskään tykkää yllätyksistä. Tämä formaatti oli kaikkea sitä, Lola Odusoga kertoo. Kuva: Jonna Öhrnberg

Selviytyjät Suomi -kuvausten rankkuus ei tullut yllätyksenä, mutta Lola kaipasi alkeellisissa oloissa erityisesti kahta asiaa: kuivia vaatteita ja sitä, ettei hiekkaa olisi missään.

Malli ja juontaja Lola Odusoga oli unelmoinut Selviytyjiin osallistumisesta jo pitkään. Kun häntä sitten pyydettiin mukaan, oli osallistumiselle yksi ehto.

– Halusin toki varmistaa etukäteen tietyt jutut, kuten työkuviot. Mutta erityisesti oli yksi, johon halusin kyllä tai ei -vastauksen. Sain sen oikean vastauksen.

Ehtoaan hän ei kuitenkaan suostu paljastamaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Lähdin hakemaan upeaa, ainutkertaista kokemusta ja toivoin, etten olisi se, joka passitetaan ensimmäisenä kotiin. Halusin oppia itsestäni uutta. Olihan se ”kerran elämässä” -kokemus. Jokaiselle tekisi hyvää kuukausi autiolla saarella ilman materiaa, hän pamauttaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Hygienia – mitä se on?

Filippiineillä kuvatun Selviytyjät Suomen kakkoskausi nähdään helmikuussa Nelosella. Lolan lisäksi mukana ovat muun muassa ex-jääkiekkoilija Niklas Hagman ja fitness-urheilija Eevi Teittinen.
– Olen ollut hämähäkki-, käärme- ja örkkikammoinen. En myöskään tykkää yllätyksistä. Tämä formaatti oli kaikkea sitä, hän huokaa. 
Kaksi asiaa

Ohjelman rankkuus ei tullut yllätyksenä, mutta Lola kaipasi alkeellisissa oloissa erityisesti kahta asiaa. 

– Kuivia vaatteita ja sitä, ettei hiekkaa olisi missään. Siis missään. Ai, mikä hygienia? Ei sitä ollut, hän nauraa.

Hänen mukaansa jokaisella kilpailijalla oli hyviä ja huonoja hetkiä, mutta ne hän säästää ohjelmassa nähtäviksi.

– Vauhtia ja vaarallisia tilanteita oli. Toisille se on helpompaa ja toisille vaikeampaa, hän toteaa diplomaattisesti.

Normaalielämään paluu ei myöskään tapahtunut hetkessä. Saaren tapahtumat ja ihmiset menivät ihon alle.

– Paluun jälkeen viime parasta oli läheisten eli lasten ja miehen näkeminen, Lola kertoi Iron Sky: The Coming Race -elokuvan kutsuvierasensi-illassa.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla