Tiina Tuppuraisen autofiktiivinen esikoisteos Kuvittelen sinut vierelleni (Karisto, 2020) kuvaa seksuaalivähemmistöjen kulttuuria, parisuhteita, eroa ja naiseksi kasvamista 2000-luvun alun Helsingissä.
Tiina Tuppuraisen autofiktiivinen esikoisteos Kuvittelen sinut vierelleni (Karisto, 2020) kuvaa seksuaalivähemmistöjen kulttuuria, parisuhteita, eroa ja naiseksi kasvamista 2000-luvun alun Helsingissä.

Tiina Tuppurainen kirjoitti rehellisen kuvauksen siitä, millaista on olla lesbo 2000-luvun Helsingissä. Se nimittäin on paljon muutakin kuin paljon esillä ollut kuva, jossa mennään naimisiin, saadaan lapsia ja ollaan ikuisesti saman puolison kanssa.

”Tytön huulet ovat pehmeät, niin sanotaan jokaisessa harlekiiniromaanissa, mutta nyt se on totta. Suudelmassa on kiihottavaa hellyyttä ja hitautta, se on jotain muuta kuin kosteat ja aggressiiviset suudelmat, joihin olen tottunut miesten kanssa.”

Näin Tiina Tuppurainen kuvaa kirjansa päähenkilön Annin ensiaskeleita suhteissa naisten kanssa autofiktiivisessä esikoiskirjassaan Kuvittelen sinut vierelleni.

Tuppurainen, 37, on helsinkiläinen sisältöstrategi ja nyt myös esikoiskirjailija. Hän kertoo lähtökohtaisesti halunneensa kirjoittaa kirjan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Hän tuskastui nykyiseen kapeaan ja parisuhdekeskeiseen mielikuvaan lesbokulttuurista ja päätti tuulettaa pölyttyneitä käsityksiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– On mielestäni vaarallista, jos homokulttuuri pyrkii pukemaan itsensä heteronormatiiviseen muottiin, jossa on vain sallittua mennä naimisiin, hankkia lapsia ja olla saman kumppanin kanssa loppuelämä.

Perhekeskeisiä mielikuvia pitävät Tuppuraisen mukaan yllä myös lesbojen ja homojen itsensä ylläpitämät tahot.

– Mediassakin lesbot ovat tällaisia lempeitä muumimaskotteja, joilla ei vaikuta olevan seksuaalisuutta. Tätä mielikuvaa pitäisi todellakin pöllyttää.

Kenen ihanteiden mukaan elät?

Kuvittelen sinut vierelleni pyrkii olemaan mahdollisimman aito ja rehellinen kuvaus lesbo- ja homokulttuurista 2000-luvun alun Helsingissä.

Tuppurainen kertoo, että on pyrkinyt kuvaamaan vähemmistöpiirejä niin tarkasti kuin muistaa, huomioiden kuitenkin tapaamiensa henkilöiden yksityisyydensuojan. Kirjallaan hän haluaa tarjota vaihtoehtoisia käsityksiä siitä, millaista on kuulua seksuaalivähemmistöön tämän päivän Suomessa.

Autofiktio tarkoittaa Tuppuraisen kirjassa sitä, että kertomus on fiktiivinen mutta pohjautuu hänen elämäänsä.

– Myös itse tulin homoskeneen parikymppisenä. Se yhdistää minua ja päähenkilöä.

Tarinan Anni etsii itseään, aivan kuten kirjailija itse nuorempana.

– Päähenkilön luokkataustaan liittyen hänellä on kova turvallisuushakuisuus ja mustavalkoinen maailmankuva, että tämä on oikein ja tämä on väärin. Että kuuluu hankkia parisuhde ja sen kuuluu olla tietynlainen. Hän ei tunne itseään eikä osaa tulkita sitä, mitä hän oikeasti haluaa.

Anni on opiskelija, joka haaveilee toimittajan töistä, ja myös Tuppurainen on tehnyt pitkään toimittajan hommia. Molemmat kokevat olevansa toista kuin akateemisten tai keskiluokkaisten perheiden yliopistoystävät, eivätkä he ehkä aina muutenkaan koe sopivansa yhteiskunnan asettamaan muottiin.

Sellaisesta voi seurata kipuilua, oli kyse sitten seksuaalisesta suuntautumisesta tai ylipäänsä tavoista elää.

– Jos kulttuuri on normatiivinen, voi aiheuttaa tietynlaista häpeää, jos ei pystykään noudattamaan esimerkiksi tätä oikeaa ja hyväksyttävää homouden normia.

Ihanteet saattavat kummuta yhtä lailla yksilön omista tavoitteista kuin ympäröivästä yhteiskunnastakin.

– Yksi tärkeimmistä asioista on se, että tuntee historiansa. Se pätee sekä homoliikkeeseen että omaan sosiaaliseen taustaan, myös luokkataustaan. Kirjan päähenkilö tulee homokulttuuriin tietämättä, että kulttuurin sisällä on paljon ristiriitoja, ja että marginaalissa elävien ansiosta homoilla on ylipäänsä oikeuksia.

Homokulttuurin diversiteetti on piilossa

"Naisesta on mukavaa keräillä tyttöystäviä. Hän esittelee heitä kuin lemmikkieläimiä. Ehkä minä voisin olla yksi heistä, vähän aikaa. Nainen on ihastunut minuun, hän on kertonut sen heti alussa."

Tiina Tuppuraisen mukaan seksuaalisuuden kaikki muodot kuuluvat homokulttuuriin eikä homoutta voi rajata vain tietynlaisen ihanteen ajamiseen.

– On ihan ok olla seksuaalisesti aktiivinen ja on ihan ok, jos seksi ei ole vain vaniljaseksiä.

Tuppuraisen toiveena olisi, että tällaisia ihmisiä tuotaisiin enemmän esiin, ilman sitä leimaa, että tässä on joku eksoottinen friikki, joka ei kuulu tavallisen elämän tai hyväksyttävän homouden piiriin. 

Hän arvelee, että tiukkojen rajojen ja mielikuvien taustalla saattaa olla vähemmistöjen oma pelko siitä, että heterot pitävät lesboja, homoja ja muita seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä liian seksikeskeisinä.

– Nyt minusta tuntuu, että se on kääntynyt itseään vastaan ja meistä on tullut liian seksivastaisia. Se on toinen ääripää.

Tuppurainen peräänkuuluttaa myös avoimuutta vähemmistöjen sisäisestä monimuotoisuudesta. Kaikki eivät mukaudu yleisesti hyväksyttävään ja mahdollisimman paljon heteroelämää muistuttavaan muottiin, ja sitäkin pitäisi pitää normaalina.

– Olen halunnut kirjoittaa homoyhteisöstä mahdollisimman monipuolisesti. He ovat ihmisiä, jotka ovat aivan kuin kuka tahansa muu ja joilla on oma autenttinen kulttuurinsa.

Kirjassa on kohtaus, jossa transihmisiä ei päästetä naistenbileisiin. Heidät siis kategorisoidaan eri luokkaan kuin lesbot. Tosielämässä Tuppurainen puolestaan on törmännyt somekeskusteluihin, joissa homoyhteisön sisällä on haluttu rajata joidenkin mielestä liian raju pukeutuminen ulos Pride-kulkueesta sillä verukkeella, että kulkueessa on myös lapsia. Hän on ollut tyrmistynyt ajatuksesta.

– Diversiteettiä tarvitaan. Myöskin homokulttuuri sisäisesti tarvitsee paljon enemmän empatiaa. Ei pelkästään niin, että heterokulttuurin täytyy kokea empatiaa meitä kohtaan, vaan meidän täytyy tuntea sitä myös itseämme kohtaan.

Kursivoidut kohdat ovat lainauksia Tiina Tuppuraisen kirjasta Kuvittelen sinut vierelleni (Karisto, 2020).

Juttua muokattu 8.7.2020 klo 13.29: korjattu kirjoitusvirheitä.

Vierailija

Kai jonkinlaista siveellisyyttä vaaditaan myös kaupungilla käyskenteleviltä seksuaalivähemmistöiltä? Ette kai esitä, että heidän on pakko käyttäytyä epäsovinnaisesti, että he ovat erilaisia ja ehkä jopa paheellisia? Että he eroavatkin heteroista luonteensa vuoksi?

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Minusta on ihan ok, jos joku haluaa tuoda omaa seksuaalisuuttaan esiin, mutta ei se sovi joka paikkaan (esim. uutisiin ja naistenlehtien juttuihin) yhtä hyvin kuin perhejutut. Outoa haukkua perheellisiä lesboja muumimaskoteiksi, joilla ei muka ole seksuaalisuutta. Homopiireissä kun joskus pyörähdin, siellä oli paljon tuollaista tuomitsevaa asennetta, milloin kukakin oli vääränlainen. Kaikkien olisi pitänyt olla tällaisia siilitukkaisia lesboja. Äkkiä löysinkin ystäväni ihan muualta.

Hyvin konservatiivinen kommentti. Miksi perhejutut sopivat mielestäsi paremmin naistenlehtiin kuin seksuaalisuuteen liittyvät jutut? Perhe- ja vauvalehdet keskittyvät perhejuttuihin, mutta naistenlehdissä on juttuja paljon laajemmasta aihevalikoimasta. Luulen, että naistenlehtiä lukevat monenlaiset naiset, eivät vain äidit. Ja yllätys yllätys, myös miehet ja muunsukupuoliset lukevat naistenlehtiä.

On erittäin hyvä asia, että seksuaalisuudesta on juttuja naistenlehdissä (ja muissakin lehdissä), sillä osalle ihmisistä seksuaalisuus ja seksi ovat edelleen tabuja. Avointa ja asiallista puhetta tarvitaan asioiden oikeilla nimillä, jottei kenenkään tarvitsisi enää hävetä ja punastella.

Sisältö jatkuu mainoksen alla