ET

Helsinkiläinen Leena Kotila, 62, on löytänyt siileistä itselleen sopivan lemmikin. – Ensimmäinen siili tuli kotiin sylissäni ja kuoli syliini.

Siilit tulivat elämääni kylmänä kesänä 2015, kun viisi nälkäistä luonnonvaraista siiliä valtasi kerrostalon pohjakerroksessa olevan terassini.

Olin ruokkinut terassilla oravaa pähkinöillä, ja ilmeisesti niiden tuoksu houkutti nälkäiset siilit paikalle.

Tarjoilin siileille vettä ja kissanruokaa, ja ne päättivät jäädä loppukesäksi asumaan terassin kukkalaatikoiden ja ruukkujen suojaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kun ne syksyllä häipyivät horrostamaan, minun tuli niitä niin ikävä, että otin afrikkalaisen lemmikkisiilin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tunteikas tuhina

Siilit ilmaisevat itseään erilaisilla tuhinoilla, joita oppii vähitellen ymmärtämään. Niitä voi myös helliä sylissä, sillä kun siili tuntee olonsa turvalliseksi, se laskee piikkinsä ja tuntuu vain vähän karhealta.

Ensimmäinen siilikumppanini Herra Hugo tuli kotiini sylissä, vietti paljon aikaa sylissä ja kuoli syliini.

Afrikkalaiset siilit ovat hyvin erilaisia persoonia. Herra Hugo oli sisäsiisti ja järjestelmällinen: sillä oli tapana järjestellä pieniä kangashiiriään sieviin riveihin hyllyn reunalle. Vettä se vihasi ja tuhisi kiukkuisesti pitkän aikaa kylvyn jälkeen.

Vain yksi musiikkikappale rauhoitti siilin varmasti.

Herra Hugo oli musikaalinen. Jos se alkoi olla rauhaton sylissä ja tahtoa takaisin siilillisiin puuhiinsa, Mozartin Figaron häät -opperaan kuuluvan Barbarinan aarian soittaminen tai laulaminen rauhoitti sen uudelleen. Mikään muu musiikki ei vaikuttanut samalla tavalla!

Vahvat persoonat

Kahdesta nykyisestä siilistäni Prinssi Magnus juoksee joka yö vitriinissään niin, että matot ovat aamulla pitkin seiniä. Se nauttii kylpemisestä, mutta ei viihdy ollenkaan sylissä.

Uusinta tulokasta Hattivattia yritän varovasti opettaa sylisiiliksi. Toistaiseksi se pitää piikit pystyssä, joten suojaan käteni pehmeällä fleecellä, kun otan sen syliin.

Lemmikkisiili elää vain muutaman vuoden, joten suruun on varauduttava.

Surullisin kokemukseni siilien kanssa on ollut Herra Hugon kuolema. Afrikkalainen siili elää vain muutaman vuoden, joten luopumisen tuska on tiedossa, kun sellaisen ottaa.

Kotikissan kaveri

Lemmikkisiilit asuvat lasivitriineissä, joihin terraariolamppu tuo lisälämpöä. Ne tarvitsevat tilaa ja liikuntaa, joten vitriinin on oltava iso ja siellä pitää olla juoksupyörä. 

Siiliä ei kannata päästää vapaaksi asuntoon, koska lattialla voi olla liian vetoisaa. Ne saattavat myös pureskella sähköjohtoja kohtalokkain seurauksin.

Ruokin siilit päivittäin, vaihdan niille veden ja pesen vesikupit. Siivoan vitriinit ja pesen juoksupyörät tarpeen mukaan. Välillä kylvetän siilit. Kasvattaja käy leikkaamassa niiden kynnet: siihen puuhaan minusta ei ole.

Siili voi purra sähköjohtoa kohtalokkain seurauksin.

Lemmikkisiiliä ei voi jättää pitkäksi aikaa yksin, joten siilit sopivat kumppaniksi ihmiselle, joka viihtyy kotona.

Euroopan-matkat ovat jääneet, ja kun vietän sukujoulua maalla, viimeistään neljäntenä päivänä on jo pakko palata kotiin. Tulee niin ikävä siilejä! Poissa ollessani siilien kasvattaja pitää niistä huolta.

Tämä on ET-lehden artikkeli, joka on julkaistu menaiset.fi:ssä. Lisää ET:n juttuja löydät osoitteesta menaiset.fi/et.

Vierailija

Ihanaa :) Minullakin on jo toinen lemmikkisiili. Ne ovat sieluneläimiäni. Kiva työ lepyttämisessä, mutta se palkitaan kun siili viimein rentoutuu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla