Pinja Hiltunen on valmistumassa kotitalousopettajaksi, ja tahtoisi olla oppilailleen turvallinen aikuinen.
Pinja Hiltunen on valmistumassa kotitalousopettajaksi, ja tahtoisi olla oppilailleen turvallinen aikuinen.

Pinja Hiltunen, 26, koki lapsena nälkää vanhempansa peliriippuvuuden vuoksi. Aikuisena hän muistuttaa itselleen, että on ok ostaa kaupasta muutakin kuin nuudelia.

Vilkkuvat valot, kolikoiden kilinä, loputon odotus.

Pinja Hiltunen muistaa edelleen lapsuutensa kauppareissut: ne päättyivät usein peliautomaateille.

– Vanhempani takoi kolikon toisensa jälkeen pelikoneeseen, ja minä odotin. Pelaamista saattoi kestää päivittäin tunteja, Pinja kertoo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Usein näin kirjaimellisesti nälkää.”

Pinja oli vasta alakoulussa, alle kymmenvuotias, mutta ymmärsi jo silloin, ettei vanhemman käytös ollut samanlaista kuin muiden isien ja äitien. Kauppareissuilla jännitti: mitä jos opettaja tai kaverin vanhempi näkisi hänet ja vanhemman, joka pelasi kuin transsissa?

– Muistan, miten nyin aikuista hihasta ja pyysin yhä uudelleen, että lähdetään. Se ei auttanut.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suomessa on yli 17 000 kolikkoautomaattia ja jopa 124 000 peliriippuvaista. Ilmiönä rahapelit ovat ikiaikaisia: ihmisten tiedetään lyönene vetoa ja pelanneen rahasta jo vuosituhansia. Tutkimuksissa on todettu, että peliongelma ei kosketa ainoastaan pelaajaa, vaan heijastuu jopa 7–10 läheiseen. Tämän laskentatavana mukaan Suomessa olisi satojatuhansia ihmisiä, joiden elämää peliriippuvuus on tavalal tai toisella koskettanut.

Joensuulaisen Pinjan elämään peliautomaatit toivat paljon kipua. Ikuisen epävarmuuden siitä, riittääkö raha pelaamisen lisäksi ruokaan. Vahvan tunteen, ettei omista ongelmista ja peloista voi puhua kotona, jotta ei kuormittaisi stressaantunutta vanhempaa entisestään.

– Usein kaikki rahat menivät pelaamiseen, eikä kotimme jääkaapissa ollut yhtään mitään. Näin kirjaimellisesti nälkää.

Kulissien takana

Vanhemman peliongelmasta huolimatta – tai ehkä juuri siksi – Pinjasta kasvoi kiltti ja vastuuntuntoinen lapsi, joka koetti kannatella perhettä parhaansa mukaan. Se ei ole tavatonta, kertoo Anna-Sofia Lehto A-klinikkasäätiöstä.

– Riippuvuusongelmien varjostamissa perheissä on tyypillistä, että lapsi muokkaa käytöstään saadakseen hyväksyntää vanhempansa silmissä ja joutuu usein tahtomattaan mukaan ylläpitämään perheen kulisseja.

Pinjakin otti vastuuta monista perheen arkisista asioista ja piilotti tunteensa muilta. Se kostautui oireiluna: kymmenvuotiaana hän alkoi saada paniikkihäiriökohtauksia, joissa kurkku tuntui turpoavan, kylmä hiki kihahti iholle ja oman sydämen jyskytys täytti korvat.

– Jouduin aikuistumaan liian varhain. Tilannetta pahensi sukumme vahva vaikenemisen kulttuuri. Kulissit pidettiin pystyssä vaikka väkisin, puutetta ei näytetty ulospäin, Pinja kertoo.

– Jos vanhemmallani oli hetkellisesti rahaa, hän saattoi ostaa minulle kauniita vaatteita ja esimerkiksi hienon polkupyörän. Isoäiti taas rahoitti kalliit soittotuntini. Olisin mieluusti vaihtanut nämä ulkoiset asiat pysyvään turvallisuuden tunteeseen ja täysinäiseen jääkaappiin.

"Koin, ettei minulla itselläni ollut mitään väliä."

Pinjan varttuessa vanhemman peliongelma paheni, ja hän alkoi siirtää yhä enemmän vastuuta toimeentulosta tytön harteille. Huoltajan rahat valuivat pelaamiseen, eläminen kustannettiin Pinjan kesä- ja osa-aikatyörahoilla. Hän muun muassa siivosi ja jakoi lehtiä.

– 19-vuotiaana minulla oli raskas, toivoton olo. Koin, että minut oli kasvatettu vain palvelemaan toisia. Ettei minulla itselläni, tarpeillani ja toiveillani, ollut mitään väliä.

A-klinikkasäätiön Lehto on työssään kohdannut ihmisiä, jotka Pinja Hiltusen lailla ovat jo varhain ottaneet vastuuta perheensä taloudesta, vanhemmistaan, itsestään tai nuoremmista sisaruksistaan.

– On tyypillistä, että lapsi tai nuori yrittää olla aiheuttamatta lisäongelmia vanhemmalleen ja kehittää herkät tuntosarvet tämän mielialojen aistimiseen, Lehto kuvaa.

Tavallista on myös se, että lapsi tai nuori alkaa laiminlyödä omia tarpeitaan ja syyllistyy vanhempansa ongelmista.

– Syyllisyydentunne seuraa helposti mukana aikuisuuteen asti. Vanhemman tilanne ei kuitenkaan ole koskaan nuoren syytä. Tämä ei voi omalla toiminnallaan parantaa aikuisen riippuvuutta, Lehto kertoo.

Ei avunpyynnöille

Parikymppisenä Pinja Hiltusen elämässä tapahtui kaksi merkityksellistä asiaa. Ensiksi hän soitti A-klinikalle, jonka kautta hän sai keskusteluapua ja pääsi terapiaan. Toiseksi Pinja pyrki ja pääsi korkeakouluun toiselle paikkakunnalle, opiskelemaan kotitalousopettajaksi.

– Vasta terapiassa ymmärsin sairastuneeni läheisriippuvuuteen. Laiminlöin itseäni, koska olin henkisesti niin kiinni vanhemmassani. Se oivallus vapautti.

Silti vei vielä pari vuotta, ennen kuin Pinja uskalsi vihdoin katkaista kierteen.

– Fuksivuonna yliopistolla koin jonkinasteisen burnoutin, koska opiskelin viikot ja kiiruhdin viikonlopuiksi kotipaikkakunnalleni siivoushommiin, jotta pystyin auttamaan vanhempaani taloudellisesti. Uuvuin niin, että hetken harkitsin jopa opintojeni lopettamista ja palaamista kotiin huolehtimaan hänestä.

Pinjan opiskelupaikkakunnaltaan löytämä poikaystävä, nykyinen avopuoliso, kuitenkin tuki häntä ja kannusti keskittymään omaan elämään. Pinja antoi vihdoin itselleen luvan päästää irti. Hän alkoi sanoa ei avunpyynnöille, joita oli toteuttanut lapsesta asti. Pyynnöt olivat usein hyvin suoria ja liittyivät rahaan.

– Vasta, kun vihdoin lopetin turvaverkkona toimimisen, vanhempani ryhdistäytyi ja lopetti pelaamisen. Saatoin keskittyä opintoihini ja elää rauhassa, Pinja Hiltunen sanoo.

Taistelu pelikoneita vastaan

Lapsuus peliongelman varjossa vaikuttaa Pinjaan vielä aikuisenakin, vaikka moni asia on jo paremmin. Paniikkikohtauksia tulee harvemmin, ne ovat lyhyempiä ja niitä on helpompi kestää.

Säästäväisyys ja oman talouden hallinta on Pinjalle helppoa toisin kuin monille muille opiskelijoille. Pinja budjetoi ostoksensa joka kuukausi ja pyrkii saamaan rahaa säästöön opintotuesta ja -lainasta.

Pinja on oppinut tunnistamaan vahingollisia ajatuksia, jotka kumpuavat hänen taustastaan.

– Huomaan joskus kaupassa ajattelevani, että eikö nuudeli riittäisi minulle, onko pakko ostaa kalliita hedelmiä ja vihanneksia, kuten euron hintaista paprikaa. Sitten havahdun ja muistutan itseäni, että minulla on oikeus voida hyvin ja syödä terveellisesti, vaikka se maksaisikin rahaa. Se ei ole keneltäkään pois.

Vanhempaansa kohtaan Pinjan tunteet ovat ristiriitaiset. Pelaamisen lopettamisen jälkeen välit ovat parantuneet ja keskusteluyhteys on olemassa. Silti tilanne ei ole mutkaton. Peliriippuvuus väritti keskinäistä suhdetta niin paljon ja niin pitkään, että Pinja huomaa joskus miettivänsä, millainen ihminen hänen vanhempansa oikeastaan on ilman pelaamistaan. Tunteeko hän tätä todella?

– Olen vihdoin antanut itselleni luvan tuntea kaikkia tunteita, myös niitä kielteisiä. Olen tajunnut, että jollakin tasolla olen yhä vanhemmalleni vihainen siitä, miten minua lapsena kohdeltiin. Olen ymmärtänyt, ettei aina tarvitse olla reipas ja hymyilevä.

– Kiukun ja vihan tunteet ovat sallittuja myös minulle. Niiden kokeminen on ihan ok.

Nykyään Pinja tekee vapaaehtoistyötä vertaistukiohjaajana ja kokemusasiantuntijana Pelirajat'on -ryhmän chat-päivystyksessä.

Läheisimmät ystävänsä hän on löytänyt juuri tästä porukasta, jossa kaikki muutkin ovat entisten tai nykyisten peliriippuvaisten läheisiä. Musta huumori kukkii, sillä samantyyppiset kokemukset yhdistävät. Samassa ryhmässä syntyi myös ajatus Rahapelit pois kaupoista -kansalaisaloiteesta.

– Peliautomaatit on suunniteltu koukuttamaan pelaajansa nopeasti. Peliriippuvaisten ongelmaa syventää se, että automaatit on sijoitettu arkiseen ympäristöön näkyville paikoille, esimerkiksi ruokakaupoissa usein heti sisäänkäynnin viereen. Olisi paljon parempi, jos niitä voisi pelata vain kasinoilla valvotuissa oloissa, Pinja sanoo.

– Olisi korkea aika muuttaa suomalaista rahapelikulttuuria vastuullisemmaksi. Toivon, että aloitteemme herättää vähintäänkin yhteiskunnallista keskustelua.

Kolmen äijän äippä

Erittäin ristiriitaiset tunteet saattavat tällaisessa tapauksessa elää aikuisessa lapsessa vielä pitkään, vuosia. Mutta niitä vuosia ei voi kiirehtää eikä aitoja tunteita voi mihinkään haudata. Vanhemman roolissa on ollut totaalisen heikko ja avuton ihminen, jolle lapsen hätä ja tilanne ei ole näkynyt, kuten olisi pitänyt. Lapsen hyväksikäyttö taloudellisesti on myös ollut täysin ajattelematonta, hirvittävän itsekästä ja kylmäveristä vedätystä. Toivon sydämestäni, että Pinja saa kasvaa aikuisen elämäänsä nyt itsenäisesti, ilman minkäänlaista läheisriippuvuutta mihinkään suuntaan. Ei ole itsekästä, eikä rakkaudetonta vanhempaansa kohtaan, jos pitää huolta itsestään, pitää omia puoliaan. Vanhempasi luonteen heikkous ei kuulu sinun hoidettavaksesi missään vaiheessa ja se kannattaa sinun sisäistää, koska hän saattaa myöhemmin yrittää tunkeutua elämääsi, kun sinä hoidat asiasi - hän ehkä ei osaa. Olisin ylpeä näin hienosti vaikeasta tilanteesta selviytyneestä ja itsensä kouluttaneesta tyttärestä! Elä varmoin ottein omaa elämääsi, kuuntele aina ensin itseäsi - järjen ääntäsi - älä anna sydämen sanella enää elämäsi päätöksiä. Itse katkaisin lopulta välini kokonaan vanhempaani, siitä alkoi minun oma elämäni.

LasVegas

Sääli että hänelle kävi noin, toivon sinulle voimia tulevaisuuten!

Silti on minusta naiivia olettaa että ongelmat häviäisivät jos koneet otetaan pois kaupoista, sille pelaamiselle on aina syy eikä se ole koneissa kiinni. Kieltäminen ei toimi, kuten olemme nähneet esimerkiksi alkoholi ja huume-politiikassa myös. Tämä on samantyyppistä ajattelua kuten 50-luvulla kun luultiin että Elviksen musiikki turmelee nuorison ja se tulee kieltää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla