Kodin Kuvalehti
Pyörätuoli rajoittaa elämään, mutta saunan pari lämmittää aina, kun haluaa. Kuva: Päivi Karjalainen
Pyörätuoli rajoittaa elämään, mutta saunan pari lämmittää aina, kun haluaa. Kuva: Päivi Karjalainen

– Olen täysin riippuvainen Sarista. Hän pesee ja pukee minut, katetroi ja huolehtii suolen tyhjennyksestä, siivoaa ja ruokkii, onnettomuudessa neliraajahalvaantunut Ari Tuomi, 53, kertoo Kodin Kuvalehdelle.

– Neliraajahalvaantunut potilas, pitäisi pestä. Jotain tällaista käytännöllistä ajattelin, kun näin Arin ensimmäistä kertaa. Olin lähihoitajan hommissa Helsingin Ruoholahdessa palvelutalossa. Kotona odottivat mies ja kaksi alakouluikäistä lasta. Taisi olla vuosi 2004, ja olin 37-vuotias, Sari Tuomi, 52, muistelee.

Ari Tuomi, 53, oli halvaantunut vuonna 1992 auto-onnettomuudessa Floridassa, kun oli pomonsa kanssa palaamassa työmaalta.

– Hän ajoi auton ulos moottoritieltä. Muistan onnettomuudesta vain, että minulla oli silmät täynnä hiekkaa. Pomo kuoli. Oli se hurja paukku. Heräsin sairaalassa, kun silloisen vaimoni äiti sanoi, että älä murehdi, me pidämme huolen tyttärestäsi. Likka oli silloin kolmivuotias. Luulin, että nyt tulee lähtö, 26-vuotiaana. Niin ei sentään käynyt, mutta kirvesmiehen työt vaihtuivat eläkkeeseen. Kaikki muuttui.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Halvaantuminen on minulle niin vaikea asia, etten osaa vieläkään oikein puhua siitä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sari muistaa kohtaamisen näin:

– Mielessäni saattoi käväistä, että tuntuupa meillä menevän jutut hyvin yhteen. Muuta en myönnä. Arille oli tullut ero viisi vuotta onnettomuuden jälkeen, ja minunkin parisuhteeni päättyi eroon.

– Vasta Sarin eron jälkeen aloimme viettää enemmän aikaa yhdessä. Tapasimme silloinkin, kun hän ei hoitanut minua työkseen. Kävimme pitkillä lenkeillä niin, että Sari työnsi minua. Tykkäsin, kun hän oli niin kova höpöttämään.

– Yhdessä tuntui hyvältä.

Naimisiin mentiin kesällä 2008.

”Yritämme elää normaalia elämää.”

– Olen täysin riippuvainen Sarista. Hän pesee ja pukee minut, katetroi ja huolehtii suolen tyhjennyksestä, siivoaa ja ruokkii, Ari kertoo.

– Hoidan Aria vuorokauden ympäri, mutta saan avustajan palkkaa vain kahdeksasta tunnista. Muita avustajia emme halua, koska yritämme elää normaalia elämää. Ei tuntuisi kivalta, että joku vieras paukkaisi sisälle juuri, kun tahtoisimme nukkua aamulla pitkään.

– Välillä toisen naama ärsyttää ja joskus mikään ei huvita minua, vaan tekisi mieli vain pötköttää sängyssä. Onkohan se lievää masennusta? Mutta eihän muillakaan ihmisillä ole aina helppoa elämässä, Ari sanoo.

– Jos on ollut vaikeuksia, minulle on saatettu sanoa, että itsepähän otit vammaisen miehen. Mutta eivät ongelmat läheskään aina liity vammaisuuteen, vaan ihan samoihin asioihin kuin muillakin. Jos en välittäisi toisesta, en olisi tässä, Sari sanoo.

Voit lukea koko jutun Kodin Kuvalehdestä 8/2019, digilehdestä tai tähtiartikkelina alla olevasta linkistä.

MiaMolla

Mitä tähän osaa sanoa? Vaatii paljon.
Minä juuri sanoin että kun parisuhde muuttuu toisen hoitajaksi,se voi olla liian rankkaa. Mutta jos aloitetaan siltä pohjalta,onko silloin eri asia..?
Kunnioitusta ja kaikkea hyvää teille!

Sisältö jatkuu mainoksen alla