ET
Päivi Sinivirralla on tarkempi makuaisti, Jukka Sinivirta tietää enemmän viineistä.
Päivi Sinivirralla on tarkempi makuaisti, Jukka Sinivirta tietää enemmän viineistä.

Päivi ja Jukka Sinivirta ovat aina käyttäneet kaikki liikenevät rahansa hyvään ruokaan ja viiniin. Entinen matematiikan opettaja ja tilastovirkailija ovat ylpeitä siitä, että herkuttelun taito on siirtynyt myös lapsille ja lapsenlapsille.

Maistamme muikunmätiä. Sitä on jokaiselle iso kukkuralusikallinen. Päälle siemaisemme rosésamppanjaa. Sitten herkuttelemme kotitekoisella ankanmaksalla – se on valmistettu 52-asteisessa vesihauteessa ja jäähdytetty jäävedessä.

Sen seurana lautasella on paahdettua briossia ja lakkahilloa. Kulaus rosésamppanjaa.

Tilanne muistuttaa aivan Päivi, 67, ja Jukka Sinivirran, 67, tavallista perjantai-iltaa. Silloin tänne heidän espoolaisolohuoneensa sohvapöydälle on vain katettu muutama alkupala enemmän.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Päivi ja Jukka aukaisevat samppanjapullon ja rupattelevat tuntitolkulla, usein lapsenlapsista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ennen eläköitymistä Jukka opetti päivät Vantaalla yläasteikäisille matematiikkaa ja Päivi laati tilastoja Tilastokeskuksessa, mutta lomansa ja vapaa-aikansa pariskunta teki tietokirjoja samppanjoista ja viineistä.

Jukka kirjoitti ja Päivi valokuvasi. Jukka on myös mediasta ja kursseilta tunnettu ”Suomen herra Samppanja”. Nyt kulinaristipari viettää eläkepäiviään kilistellen ja herkutellen.

Päivi Sinivirralla on tarkempi makuaisti, Jukka Sinivirta tietää enemmän viineistä.

Herkkusuiden perhe

Päivi ja Jukka tapasivat vuonna 1971 Helsingissä Eteläsuomalaisen osakunnan bileissä.

Jukka oli osakunnan hallituksessa, ja asuntohallituksessa työskennellyt Päivi tuli kemuihin tuttujen mukana. Jukka haki tanssimaan. Siitä se lähti.

Parikymppisten nuorten rakkaus viiniin oli jo nupuillaan.

Kun he matkustivat ympäri Eurooppaa junalla, Jukka osti välillä niin kalliita viinejä, ettei heille jäänyt rahaa ruokaan. Päivi suuttui. Hän ei ollut vielä oppinut, että viiniasioissa Jukalle on turha panna kampoihin.

Eipä silti, Päivikin oli innostunut jaloista juomista.

– Tämä on aina ollut meidän yhteinen harrastuksemme, Päivi korostaa.

Jukka opiskeli jo nuorena intohimoisesti viinitietoutta. Kun hän oivalsi, että viinit kukkivat nimenomaan ruuan kanssa, hän alkoi laittaa ruokaa tosissaan. Päivi keskittyy nauttimaan mauista.

”On ero, nostaako perunan mullasta aiemmin vai vasta kun vesi jo kiehuu.”

Lapset eivät kulinarismia hidastaneet.

Viikonloppuisin nelihenkinen perhe söi kahden tunnin päivällisiä, joille Jukka valmisti 4–6 ruokalajia. Lapset pitivät ankanmaksan ja muikunmädin lisäksi erityisesti etanoista ja sammakonreisistä.

– Lapset eivät koskaan marisseet viikonloppuruokailuista, Päivi kertoo.

– Peruskoulun opettaja tuskin jättää jälkeensä paljon mammonaa, mutta henkisen perinnön voi jättää, Jukka sanoo.

Perhe matkusteli lomilla paljon, kirjojen teon vuoksi oli pakkokin kiertää ranskalaiselta viinitilalta toiselle.

Jokaisella matkalla he kävivät kerran syömässä kolmen Michelin-tähden ravintolassa. Se maksoi noin 600 markkaa hengeltä, mikä oli 1980-luvulla paljon rahaa. Lapset olivat tuolloin alle kymmenvuotiaita.

– Lapset käyttäytyivät ravintoloissa hyvin. He tiesivät, että se oli meille vanhemmille tärkeää. Ei mitään irvistelyjä, ja haarukat ja veitset pantiin syönnin jälkeen oikeaan asentoon, Jukka kertoo.

Lasten protesti illallisella oli hiljainen: he joivat valtavasti kallista Perrierin kivennäisvettä.

Noin 15-vuotiaina lapset saivat maistaa viinejä ja sylkeä maistiaisen pois ja vähän myöhemmin myös maistaa ja nielaista.

Tämä ei tuntunut lapsia kiinnostavan. Myöhemmin selvisi, että tytär oli imenyt lapsena viinitietoa kuin sieni, ja nyt hän on viinien tuotepäällikkönä maahantuojayrityksessä.

Joka päivä ei Sinivirroillakaan syöty ranskalaisia klassikoita. Päivi laittoi lapsiperheen arkiruuan, ja silloin pöydässä oli lihapullia ja makaronilaatikkoa.

– Ne tein aina itse. Eineksiä emme syöneet, paitsi joskus harvoin hernekeittoa, Päivi kertoo.

Kun lastenlapset käyvät kylässä, he saavat pinaattilettuja. Jukka tietenkin hauduttaa pinaatit ja tekee taikinan itse.

Lastenlapset ovat Sinivirroilla usein, sillä isovanhemmat auttavat ahkerasti pienten kuljetuksissa ja hoidossa.

Perjantai-illan herkutteluun kuuluu paljon alkupaloja. Suomalainen muikunmäti on Sinivirtojen mielestä maailmanluokan herkku.

Jukka on keittiön kuningas

Kun Sinivirrat lähtevät kesäksi mökille, he pakkaavat autoon sata pulloa samppanjaa. Mökillä he viettävät ihanaa elämää. Sesonkiruoka tulee viereisestä järvestä, metsästä ja kasvimaalta.

– Se on gastronomian juhlaa! Tyypillinen illallinen alkaa parilla kymmenellä ravulla. Mökkipolun varrelta poimin herkkutatteja. Kasvatamme siikliä. On ero, nostaako perunan mullasta aiemmin vai vasta kun vesi jo kiehuu, Jukka sanoo.

Sinivirtoja harmittaa, että suomalaiset eivät tiedosta, kuinka upeita raaka-aineita heillä on. Sellaisia kuin tumma leipä, järvikalat ja pohjoisen valossa kypsynyt mansikka.

– Suomalaisravintoloissa ruoka on parantunut koko ajan, Päivi sanoo.

– Onhan Suomi aivan erilainen ruokamaa kuin Kekkosen aikana, Jukka jatkaa.

Heille rakkaita ravintoloita ovat olleet Helsingin G. W. Sundmans, Chez Dominique, Olo ja Demo. Suomalaisravintoloista he eivät silti paljon puhu.

– Käymme Suomessa harvoin ulkona syömässä, koska Jukka tekee parempaa ruokaa, Päivi sanoo.

Hänestä Jukan ankanmaksa päihittää jopa ranskalaisten huippuravintoloiden vastaavan herkun. Kieltämättä Jukan bravuuri maistuu taivaalliselta.

Jukka hioo keittiötaitojaan alati. Kokeilemalla hän on löytänyt hummerin parhaan kypsytystavankin: Ensin pannaan elävä hummeri tasan 2,5 minuutiksi kiehuvaan veteen.

Myöhemmin hummerinpaloja lämmitetään pannulla ja palasia käännellä sormin, koska ne tuntevat, jos pannu on liian kuuma. Parhaillaan Jukka syventyy lihan raakakypsyttämiseen Dry Aging -pussien avulla.

”Jos toisen pitää tiuskia, niin olen siinä vähän kuin näytellen mukana.”

Jukka on täysin vallannut keittiön, eikä Päivi ole vuosiin tehnyt kuin alkupaloja ja leiponut.

– Ruuanlaitto on aivan liian vakava asia jätettäväksi naisten käsiin. Päivi on alistunut osaansa mielellään, Jukka sanoo.

Tämä on pilkesilmäisen Jukan huumoria, mutta ei kuitenkaan vitsi.

Kun Päivi tekee alkupaloja, Jukka on kärkkäästi neuvomassa. Siitä Päivillä palaa pinna. Hän tulistuu nopeasti, mutta leppyy viidessä minuutissa.

– Meillä on hyvin erilaiset temperamentit. Minä olen räiskyvä, ja se näkyy kaikessa, Päivi sanoo.

– Minun piti opetella temperamenttisemmaksi. Jos toisen pitää tiuskia, niin olen siinä vähän kuin näytellen mukana, Jukka sanoo.

Ruokaan liittyvissä linjauseroissa Päivi ja Jukka ovat ottaneet käyttöön periaatteen molempi parempi.

Jukka haluaa syödä jouluaattona pitkän ja hienon aterian, jossa on ostereita, kaviaaria, kuningasrapua, poroa ja paljon muuta. Muun perheen himoitsema perinteinen suomalainen joulupöytä katetaan joulupäivänä tai tapanina.

Sinivirroista on ihana laittaa ruokaa ystäville. Aina vappuna heille kokoontuu syömään muita viinin huippumaistajia.

Sinivirrat ovat huomanneet, että heille illalliskutsuja tulee vain vanhimmilta ystäviltä ja kokeneimmilta kulinaristeilta. Ehkä muita pelottaa kokata heille.

– En ymmärrä sitä yhtään. Mehän syömme kaikkea, Jukka ihmettelee.

Vitriinissä on noin 800 viinilasia. Eri rypäleille on omansa, jopa jonkun tietyn kylän viinillekin.

Illallinen kahdelle: tuhat euroa

Eläkkeellä Päivin ja Jukan ulkomaanmatkat ovat muuttuneet.

Nyt he matkustavat muutenkin kuin vain viinin ja ruuan perässä. Ennen lomat piti käyttää viinikirjojen aineiston keruuseen.

– Se tuntui minusta työltä, Päivi sanoo.

Viime vuosina he ovat käyneet lukuisilla rentoutumislomilla Australiaa myöten. Toki herkuttelu on edelleen iso osa jokaista matkaa. He etsivät aina huolellisesti hyvän ravintolan. Kahden hengen illalliseen voi kulua tuhatkin euroa.

Kun pariskunta oli vastikään Bangkokissa, huippuravintola Gaggan tuli tutuksi. He varasivat sinne pöydän puoli vuotta aiemmin.

– Se oli ällistyttävä kokemus. Söimme 25 ruokalajia, jotka olivat pieniä haukkapaloja. Olimme mykistyneitä! Jukka sanoo.

– Paljon uusia makuja ja täysin virheettömiä! Päivi jatkaa.

”Se illallinen oli todella 700 euron arvoinen.”

Erityisesti heille jäi mieleen pakastekuivattu munakoiso, jota oli valmistettu seitsemän päivää.

– Se illallinen oli todella 700 euron arvoinen, Jukka sanoo.

He käyvät aika usein Tallinnassa autolautalla hakemassa laivan hinta-laatusuhteeltaan parhaita samppanjoita. Se on itseään ruokkiva kehä, sillä ostoksista kertyy pisteitä ilmaisiin risteilyihin.

Viineihin ja ruokaan Sinivirroilta on kaikkiaan kulunut Jukan mukaan ”järjettömästi rahaa”.

– Tähän on mennyt kaikki, Päivi vahvistaa.

Heillä on kyllä kerrostalossa omistusasunto ja mökki maalla, mutta loput rahat on syöty ja juotu.

Herkuttelu on tuonut hyvää mieltä ja onnea. ­Jukalla on vertailukohta: taiteen kerääjänkin on vaikea olla keräämättä.

Jukka miettii, että jos he voittaisivat lotossa, elämä ei paljon muuttuisi. He joisivat nykyistä useammin Burgundin hintavimpia viinejä ja Krugin samppanjaa, joka maksaa 170 euroa pullolta. Auto olisi ehkä hienompi kuin Skoda Superb Combi.

”On syntisen ihanaa kulkea ihmisten kanssa, jotka eivät koskaan kysy, mitä maksaa.”

Sinivirtojen kaikki viinit, huokeatkin, ovat hyviä, sillä he etsivät laatua.

Rosésamppanja laseissamme maksaa 70 euroa pullolta, mutta laivalta he ovat löytäneet erinomaista samppanjaa jopa 30 eurolla. Jukka maistelee joskus Alkon arkisempaakin valikoimaa, jotta tietää mitä on myynnissä, mutta Päivi on tiukempi. Päivi ei juo lainkaan kuohuviiniä, vain samppanjaa.

Sinivirrat kävivät päivätöissä, jotta pystyivät rahoittamaan harrastuksensa. Jukka kirjoitti töiden ohella öisin.

He eivät suunnitelleet jäävänsä vapaiksi ruokakirjoittajiksi, sillä kirjoilla Suomessa ei tahdo tulla toimeen. Heidän teoksistaan menestynein oli 1999 julkaistu Elämäniloa ja samppanjaa, jota on myyty muhevat 10 000 kappaletta.

Aktiivikirjoitusaikoina Jukka sai jonkin verran ilmaiseksi näytepulloja samppanjaa, mutta enää niitä ei tule. Viinikursseja hän järjestää edelleen.

Äskettäin hän maistatutti 42 samppanjaa eräällä mestarikurssilla, joka oli opiskellut Jukan viinikirjoja. Jukka myös järjestää varakkaille viininrakastajille matkoja samppanjataloihin Ranskaan.

– On syntisen ihanaa kulkea ihmisten kanssa, jotka eivät koskaan kysy, mitä maksaa, vaan pyytävät vain tilaamaan lisää.

Päivin mielestä naisen ei kuulu avata viinipulloa eikä kaataa itse viiniä. Jukka arvostaa Päivin asennetta.

Painonhallintaa makkarakeitolla

Sinivirtojen herkuttelua hillitsee yksi asia.

– Ongelmamme tahtoo olla painonhallinta. Me kun keksimme aihetta juhlaan päivittäin. Siksi pakotamme itsemme vaa’alle joka aamu, Jukka kertoo.

Heillä onkin salaatti- ja makkarakeittopäiviä. Silloin he juovat ruuan kanssa vettä ja piimää, sillä ruokalaji valitsee juomansa. Arkinenkin ruoka tehdään maistuvaksi.

– Paistetut perunat on taidemuoto, varsinkin jos tekee sipulin ja pekonimurut eri pannuilla. Voin nähdä unta lammaskaalikääryleistä.

Terveyttään Jukka vahtii myös otattamalla säännöllisesti laboratoriotestit, jotka voisivat kertoa alkoholin haitoista. Kaikki on ollut kunnossa.

Sinivirrat eivät osaa sanoa, paljonko he keskimäärin juovat alkoholia vaikkapa viikossa.

– Ehkä tietynlainen kohtuullisuus on sisään­rakennettu ominaisuus, Jukka sanoo.

– Matkoilla ja kesällä viiniä kuluu runsaammin, ja milloin tahansa viikko ilman samppanjaa on rangaistus.

Jukka Sinivirta

Syntynyt 1951 Helsingin maalaiskunnassa.

Asuu Espoossa.

Työ Eläkkeellä, työskenteli yläasteen matematiikan, fysiikan ja kemian opettajana.

Harrastukset Kulinarismi, matkailu, musiikki, lukeminen, laskettelu ja pyöräily.

Päivi Sinivirta

Syntynyt 1951 Helsingissä. Asuu Espoossa.

Työ Eläkkeellä, työskenteli tilastonlaatijana Tilastokeskuksessa.

Perhe Aviopuoliso Jukka Sinivirta, kaksi aikuista lasta ja neljä lastenlasta.

Harrastukset Kulinarismi ja matkailu.

Tämä on ET-lehden artikkeli, joka on julkaistu menaiset.fi:ssä. Lisää ET:n juttuja löydät osoitteesta menaiset.fi/et.

 

Ihanniin

Miksi joillekin tulee artikkelista mieleen vain raha? Kuinka niin köyhät kyykkyyn? Ehkä toimittaja ei ole tiennyt parempaakaan mittaria kuvailemaan viinin tai tavintolan laadukkuutta.

Ei ole mitään minulta pois, vaikka tämä elämännälkäinen pariskunta on valinnut harrastuksekseen gastronomian kulttuurin. En ole kateellinen heidän tarkoista aisteistaan, vaikka itselläni maku- ja hajuaisti ovat varmaan vain surkastunut muisto tupakoinnin jäljiltä. En voisi saada isolla rahallakaan samoja elämyksiä, mutta en myöskään kadehtimalla heitä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla