Katja Piiparinen työskenteli unelmasaarellaan ensin matkaoppaana, kunnes päätti myydä Suomen-kotinsa ja muuttaa kokonaan Kap Verdelle.

Järvenpääläinen Katja Piiparinen, 43, ehti matkustaa Kap Verdellä viiden vuoden ajan. Vuonna 2014 hän meni Afrikan saarivaltioon ensimmäiselle lomalleen. Sen jälkeen hän palasi vähintään kerran vuodessa tuttuun paikkaan.

– Kap Verdellä on helppo tavata ihmisiä kasvotusten ja tutustua heihin. Yhdellä lomalla tapasin paikallisen, jonka kanssa aloitin seurustelun.

Katja otti välillä palkatontakin lomaa silloisesta kiinteistönvälittäjän työstään, jotta pääsi viettämään enemmän aikaa unelmiensa saarella rakkaansa kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Hänen mielessään oli kuitenkin koko ajan pidempi irtiotto. Talveksi 2017 hän hakeutui takaisin matkaoppaan töihin ja päätyi työskentelemään kaksi kautta Kap Verdellä. Hän oli työskennellyt matkaoppaana myös vuodet 2001–2006.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Seurustelua kesti pari vuotta. Sen jälkeen Katja teki ison päätöksen: Suomen-koti meni myyntiin viime vuonna. Tällä hetkellä Katja asuu vakituisesti Salin saarella Kap Verdellä. Sinne hän muutti rakkauden perässä.

– Suhteen päätyttyä löysin aika pian uuden miehen Kap Verdellä ja nyt elän vakituisesti täällä, Salin saarella.


”Tiedän sekunnissa, onko kemiaa vai ei”

Joka kerta, kun Katja pulahtaa veteen lähirannallaan, hän ajattelee, kuinka onnellinen onkaan.

– Olen onnekas, että saan kutsua tätä saarta kodikseni. Täällä meri on uskomattoman kirkasvetinen ja rannat upeita. Lisäksi paikallinen meno on todella rentoa. Paikallisten motto on ”no stress”. Elämässä ei ole kiirettä.

Kontrasti on suuri Katjan edelliseen elämäntilanteeseen verrattuna. Viiden vuoden aikana hän huomasi, että välittäjän työt imevät kaiken energian. Töitä oli helppo tehdä liikaa varsinkin, kun kotona ei odottanut kukaan.

Hän oli kokeillut aikoinaan nettideittailua, kun oli eronnut turkkilaisesta miehestään vuonna 2009. Tinderiä ei ollut vielä vuonna 2010, mutta hän otti sen käyttöön heti, kun se tuli Suomen markkinoille.

Ensimmäisillä Kap Verden -reissuillaan hän huomasi, että hakuja tuli vain joitakin kymmeniä ja kaikki olivat turisteja tai muita ulkomaalaisia. Paikalliset eivät hänen mukaansa Tinderiä käytä.

Suomessa Katja kuitenkin kyllästyi muutamassa vuodessa Tinderiin ja nettideittailemiseen. Olen aina uskonut enemmän ihmisten väliseen kemiaan ja tiedän yhdessä sekunnissa, onko sitä vai ei, hän myöntää.  

– Silloin sivustoilla pyörivät aikalailla samat ihmiset, jotka keräsivät matcheja eivätkä kirjoittaneet mitään. Moni etsi pelkästään seksiseuraa eikä siinäkään mitään, jos peli on selvä. Olen myös saanut kuvia monen miehen sukupuolielimistä.

Mitään kansainvälisiä ketjuja, kuten McDonald'sia tai Subwayta, ei ole Kap Verdellä. Ystäväni lensi tänne juuri Lissabonin kautta ja pyysin tuomaan Mäkkärin hampurilaisen Lissabonin kentältä, Katja kertoo.
Mitään kansainvälisiä ketjuja, kuten McDonald'sia tai Subwayta, ei ole Kap Verdellä. Ystäväni lensi tänne juuri Lissabonin kautta ja pyysin tuomaan Mäkkärin hampurilaisen Lissabonin kentältä, Katja kertoo.

”Mieheni sisaruksilla on 6 isää”

Nykyisen kumppaninsa Katja löysi paikallisesta baarista. Hän on tutustunut miehensä perheeseen ja saanut ison joukon sydämellisiä ihmisiä ympärilleen.

– Täällä perheet ovat isoja. Miehelläni on kahdeksan sisarusta, joilla on sama äiti, mutta kuusi eri isää. Minut on otettu mukaan lämpimästi tähän perheeseen. Käymme usein myös ystävieni luona kylässä tai he käyvät meillä. Olemme usein rannalla grillaamassa isolla porukalla.

Tällä hetkellä Katja tekee etätöitä suomalaiselle yritykselle kotoa käsin. Osa-aikaisesti hän työskentelee kolmena päivänä viikossa myös kiinteistövälitysliikkeessä. Vapaa-ajallaan hän mielellään tutustuu kotisaarensa paikkoihin.

Poikaystävänsä kanssa Katja on kiertänyt saaren mönkijällä ja päässyt paikkoihin, jonne autolla ei voi ajaa. Hän on nähnyt ja kuullut kalastajien tarinoita, katsellut tähtitaivasta ja telttaillut rannalla, jonne kilpikonnat tulevat yöllä munimaan.

Kap Verdeen kuuluu kymmenen saarta. Salin saari on 32 kilometriä pitkä ja leveimmältä kohdaltaan 12 kilometriä. Katjan mielestä saari on kuiva ja karu, mutta omalla tavalla kaunis.

– Kap Verde on Afrikan ja Euroopan sulatusuuni. Täällä on paljon ulkomaalaisia, varsinkin italialaisia liikemiehiä. Tämä on Afrikan maista kehittynein muun muassa koulujärjestelmältään. Samaan aikaan paikalliset saattavat olla hyvinkin juurettomia. He muuttavat työn perässä ja perhettä voi olla sitten pitkin eri saaria.

Katja nauttii elämästään Kap Verdellä, jota hän pitää Afrikan sulatusuunina.
Katja nauttii elämästään Kap Verdellä, jota hän pitää Afrikan sulatusuunina.

”Pettäminen on valitettavan yleistä”

Poikaystävänsä kanssa Katja puhuu englantia. Hän yrittää opiskella myös kreolin kieltä, mutta välillä väärinkäsityksiä tulee väistämättä, vaikka kaverit ovat heille huomautelleet, että ’te ette taida riidellä koskaan’.

Kaiken rentouden ja lämmön keskellä Katja on huomannut, että Kap Verdellä on myös toinen puoli. Pettäminen on siellä valitettavan yleistä.

”Kaukosuhdetta en suosittele kenellekään, sillä siinä sydän särkyy nopeasti.”

Aiemmassa suhteessaan myös Katja joutui kokemaan uskottomuutta. Nyt hän iloitsee suhteesta, jossa pystyy luottamaan toiseen sataprosenttisesti.

– Turistit tulevat lomalle, ja heidän kanssa on helppo pitää hauskaa. Monella on useampi tyttö- tai poikaystävä ulkomailla. Yhdessä he ovat silloin, kun toinen tulee tänne. Joskus olen ajatellut, että miten ihmeessä he sumplivat niin, etteivät kaikki kumppanit ole täällä koskaan samaan aikaan. Kaukosuhdetta en suosittele kenellekään, sillä siinä sydän särkyy nopeasti.


Kerro tarinasi

Oletko sinä tehnyt saman kuin Katja ja muuttanut rakkauden perässä ulkomaille? Miten sitten kävi?

Jos suostut haastateltavaksi omalla nimelläsi ja kasvoillasi, lähetä sähköpostia annakaisa.vaaraniemi@sanoma.com

Sisältö jatkuu mainoksen alla