Kansanedustaja Sanna Antikainen kasvoi kodissa, jota varjostivat väkivalta ja alkoholismi. – Isän haudalla sanon aina ääneen, että kaikki on anteeksi annettu.

Lammenranta Leppävirralla Savossa näytti kesällä 2018 samalta kuin aina ennenkin. Tyyni vesi, tumma metsä, vähän kallistunut vanha sauna rannan tuntumassa.

Sanna Antikainen käveli vesirajaan ja katseli ympärilleen. Hänen alakouluikäiset poikansa Toivo ja Joni juoksentelivat ja mekastivat iloisesti metsäisellä tontilla, mutta Sanna oli hiljaa.

Hänen aviomiehensä Esa otti vaimoaan kädestä kiinni, sillä hän tiesi, mitä tämä paikka toiselle merkitsi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Muistoja, joista jotkut harvat olivat hyviä: isä savustaa kalaa, äidin kanssa mennään sieneen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Enimmäkseen muistot olivat kuitenkin toisenlaisia: huutoa ja tappelua. Kasoittain tyhjiä pulloja. Lyöntejä ja itkua.

Isä ja äiti, jotka joivat muutenkin paljon, joivat ja tappelivat mökillä tavallistakin enemmän.

Vaikka mökin omistivat nykyään toiset ihmiset, täällä paikan päällä mennyt palasi vahvasti Sannan mieleen.

Pian hän halusi lähteä. Auto ei kuitenkaan käynnistynyt. Ei, vaikka kuinka yritettiin.

Vei aikansa, ennen kuin lähellä asuvilta sukulaisilta saatiin apua.

– Minuun iski hirveä paniikki, kun auto ei suostunutkaan käynnistymään. Jostain alitajunnasta nousi pelko, etten pääse lapsuuteni mökiltä koskaan pois, tuore perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen, 30, muistelee nyt, vajaata vuotta myöhemmin.

Lyhyt mutta ahdistava tilanne muistutti hänelle, miten vahvasti lapsuuden traumat kulkevat yhä mukana.

– Näin pienestä pitäen vierestä, miten äiti sai turpaansa. Minuun isä ei koskenut kuin yhden kerran. Se lyönti jäi ensimmäiseksi ja viimeiseksi.

Ovikello soi vain kerran

Ylikiltti, alistuva äiti. Väkivaltainen, temperamenttinen isä. Molemmilla vakava alkoholiriippuvuus. Kolmantena perheessä tytär, tunnollinen lapsi, joka yritti pärjätä koulussa ja salata huolellisesti sen, mitä kotona tapahtui.

Näin Sanna Antikainen kuvailee lapsuutensa todellisuutta. Perhe asui rivitalossa Siilinjärvellä siihen saakka, kun Sanna oli 8-vuotias. Sitten muutettiin kerrostaloon Kuopioon. Seinät olivat ohuet, perheriitojen äänet kuuluivat kauas.

Sanna ihmettelee, miksi juuri kukaan ulkopuolinen ei puuttunut perheen tilanteeseen.
Sanna ihmettelee, miksi juuri kukaan ulkopuolinen ei puuttunut perheen tilanteeseen.

– Yhä edelleen ihmettelen sitä, miten vähän ulkopuoliset tilanteeseemme puuttuivat. Minusta tehtiin lastensuojeluilmoitus vain kahdesti.

– Molemmilla kerroilla sosiaalityöntekijät kävivät meillä, mutta äiti valehteli kaiken olevan hyvin ja ohjasi minutkin tekemään samoin, Sanna muistaa.

Vain kerran, perheen asuessa vielä Siilinjärvellä, ovikello soi kesken perheriidan.

– Oven takana seisoi naapurimme, roteva ambulanssimies. Hän sanoi isälle suoraan, että tietää tämän hakkaavan vaimoaan humalassa ja että hän on tehnyt minusta lastensuojeluilmoituksen. Katselin naapurinmiestä isän selän takaa ja ajattelin, että siinä on hieno ihminen, Sanna kertoo.

Läksytyksen jälkeen isä oli monta viikkoa rauhallisempi.

Tapahtuma jäi vahvasti Sannan mieleen siksi, että yleensä kukaan ulkopuolinen ei välittänyt perheen ilmiselvistä ongelmista.

Tilanne sai jatkua ja pahentua koko hänen lapsuutensa ajan.

Ei ulospääsyä

Äiti pelkäsi isää, Sanna ei. Hän puolusti äitiä usein, sitä vahvemmin, mitä vanhemmaksi tuli. Hän pisti isälle hanttiin, ärsytti ja kyseenalaisti. Etsi jo pienenä sanomalehdestä ilmoituksia vapaana olevista asunnoista ja yritti saada äitiä muuttamaan kanssaan pois isän luota.

Se oli turhaa.

– Äiti yritti pari kertaa jättää isän, mutta aina tämä onnistui puhumaan hänet takaisin. Äiti ei osannut pitää puoliaan.

– Olimme joskus isän riehuessa yötä äidin veljen luona. Eno koetti puhua sekä äidille että isälle, minkä seurauksena he katkaisivat lopulta välit häneen kokonaan. Isä eristi äidin läheisistään, Sanna muistelee.

Jälkeenpäin hän on miettinyt paljon sitä, mitkä asiat vaikuttivat äidin ratkaisuihin.

Yksi syy oli luultavasti jonkinlainen alemmuudentunne suhteessa puolisoon. Emäntäkoulun käynyt äiti kärsi vaikeasta lukihäiriöstä ja oli pärjännyt aikanaan kansakoulussa kehnosti, metsänhoitajana työskennelleellä isällä taas oli viiden laudaturin ylioppilastodistus ja akateeminen loppututkinto.

”Olin pitkään vihainen isälle. Nyt ajattelen, että hän rakasti minua kaikesta huolimatta.”
”Olin pitkään vihainen isälle. Nyt ajattelen, että hän rakasti minua kaikesta huolimatta.”

– Itse yritin koulussa parhaani, mutta en saanut seiskoja tai kaseja kummempia numeroita. Aina todistuksen saadessani isällä oli tapana kaivaa esiin oma vastaavansa ja esitellä minulle, miten paljon parempia hänen numeronsa olivat olleet samassa iässä.

– Vasta lukiossa selvisi, että minullakin on oppimiseen vaikuttava lukihäiriö, tosin lievänä, Sanna sanoo.

Hänen keittäjänä ja siivoojana keikkatöitä tehnyt äitinsä oli isästä paitsi henkisesti, myös taloudellisesti riippuvainen.

– Äiti arveli, ettei selviytyisi rahallisesti yksin. Koetin jo pienenä selittää hänelle, että Suomessa on sosiaaliturva, yhteiskunta auttaa kyllä, mutta äiti ei luottanut omaan pärjäämiseensä, Sanna sanoo.

– Äiti korosti, miten tärkeää oli, että lapsella on isä.

Sannan isällä oli ollut alkoholiongelmia ja käytöshäiriöitä nuoresta asti. Hänen äidilleen alkoholiriippuvuus kehittyi vähitellen.

Kotoa pois

Sannan tullessa yläasteikään hänen perheensä alamäki paheni. Juominen, joka aiemmin oli painottunut viikonloppuihin, muuttui nyt lähes kokoaikaiseksi, koska isä oli menettänyt työkykynsä ja joutunut sairaseläkkeelle.

– Sen jälkeen vanhempieni toimintakyky romahti, Sanna muistaa.

Kotoa ei löytynyt enää puhtaita vaatteita, eikä kukaan enää oikein jaksanut pyörittää arkea. Riidat pahenivat niin, että jotkut naapurit kerrostalossa lakkasivat tervehtimästä.

Kukaan ei piirtänyt Sannalle rajoja, hän sai mennä ja tulla mielensä mukaan.

Sanna Antikainen valittiin eduskuntaan Savo-Karjalan vaalipiiristä.
Sanna Antikainen valittiin eduskuntaan Savo-Karjalan vaalipiiristä.

Enää Sanna ei ollut hermostunut pieni tyttö, vaan ärhäkkä teini. Tuli ilta, jolloin riita juopuneen isän kanssa äityi pahemmaksi kuin koskaan ennen.

– Yhtäkkiä isä kävi minun kimppuuni, huitaisi nyrkillä huuleni rikki ja kuristi kaulasta. Naapuri soitti poliisit, ja isä vietiin putkaan, Sanna kertoo.

– Se, että isä löi, oli lopullinen herätys. Päätin, että minun kimppuuni hän ei toista kertaa käy.

Sanna tajusi, ettei tilanne voinut enää jatkua entisenlaisena.

– Jäljellä oli sen verran omanarvontuntoa, etten voinut antaa kohdella itseäni noin. Ymmärsin, että kotoa on pakko lähteä nyt.

Sanna sai ajan sosiaalityöntekijälle, joka suhtautui häneen ystävällisesti ja arvostavasti. Enää Sanna ei valehdellut kotioloistaan kuten nuorempana. Päätös sijoittamisesta kodin ulkopuolelle tehtiin nopeasti ja yhteisymmärryksessä.

– Minut sijoitettiin perhetukikeskukseen 15-vuotiaana, vuonna 2003. Noin kymmenen nuoren yksikkö sijaitsi muutaman kilometrin päässä kotoa, enkä joutunut vaihtamaan koulua.

– Henkilökunta oli turvallista ja ammattitaitoista, meillä kaikilla oli omat huoneet, Sanna muistaa.

Yhtäkkiä hänen elämässään oli sääntöjä, puhtaita vaatteita ja säännöllinen ateriarytmi.

– Enää en voinut hillua kaupungilla yötä myöten. Se oli hyvä asia, sillä muuten olisin voinut joutua aivan väärille teille.

Irti vanhemmista

15-vuotiaana Sanna rakastui kaksi vuotta vanhempaan Esaan, tulevaan aviomieheensä. Tämän kotona mukavassa omakotitalossa Sanna näki, millaista tavallinen perhe-elämä voi olla.

– Kukaan ei huutanut eikä riidellyt. Esan vanhemmilla on neljä omaa lasta, mutta silti he ottivat ystävällisesti vastaan myös minut, vaikeasta taustasta tulevan teinitytön. Sain heistä ikään kuin uuden perheen, mistä olen ikuisesti kiitollinen, Sanna sanoo.

– Esa on ollut alusta asti paras ystäväni, tukeni ja turvani.

Äiti kävi katsomassa Sannaa perhetukikeskuksessa useita kertoja hänen vajaan kahden vuoden mittaisen sijoituksensa aikana, isä ei koskaan.

Tavatessa juteltiin niitä tavallisia asioita. Mitä kuuluu, miten koulu menee.

”Tajusin, etten voi pelastaa vanhempiani. Ainoastaan itseni.”

Kotona Sanna kävi tässä vaiheessa enää kääntymässä, keräämä

Kun Sanna katseli äitiä tässä uudessa ympäristössä, vaikeat tunteet vaihtelivat hänen sisällään – viha vaikeasta lapsuudesta ja sääli äitiä kohtaan.

– Perhetukikeskuksessa pääsin psykologille. Hän antoi hyvän neuvon, joka pelasti minut: Keskity omaan elämääsi ja omaan tulevaisuuteesi, älä vanhempiisi.

Sanna hellitti viimein vastuuntuntoisen tyttären roolista. Oli hirveää ajatella, millaista äidillä kotona oli, mutta vaihtoehtoja ei ollut.

– Tajusin, etten voi pelastaa vanhempiani. Ainoastaan itseni.

Kotona Sanna kävi tässä vaiheessa enää kääntymässä, keräämässä tyhjiä pulloja ja viemässä niitä kauppaan. Pullonpalautusrahat tulivat niukoissa varoissa olevalle sijoitetulle nuorelle tarpeeseen.

Rakkaus on ikuista

Sannan isä kuoli marraskuussa 2005 alkoholismin liitännäissairauteen. Hänet oli kotiutettu sairaalasta vähän aiemmin. Kotona lääkkeet olivat jääneet ottamatta ja juominen jatkunut.

– Olin pitkään vihainen isälle. Nyt ajattelen, että hän rakasti minua kaikesta huolimatta, mutta ei osannut olla isä. Olen miettinyt myös sitä, oliko hänen kohdallaan kyse jostain diagnosoimatta jääneestä neurologisesta häiriöstä, Sanna sanoo.

– Laitoin isän mukaan arkkuun kauniin kuvan hänestä ja minusta. Sen taakse kirjoitin: Rakkaus on ikuista.

Sannan äiti yritti irti alkoholista ja meni katkaisuhoitoon puolisonsa kuoleman jälkeen. Sanna koetti asua hetken hänen luonaan.

Molemmat yritykset loppuivat lyhyeen.

Myöhemmin Sanna sai kuulla, että isän kuoleman aikoihin hänen äidillään oli todettu maksavaurio, josta hän ei hiiskunut tyttärelleen sanaakaan. Jos äiti olisi pystynyt lopettamaan juomisen, hän olisi päässyt maksansiirtojonoon.

”Minulle soitettiin sairaalasta – tule käymään, tilanne on huono.”

Mahdollisuus meni sivu suun.

– Olin 18-vuotias, kun äiti joutui sairaalaan vatsakipujen takia. Pari päivää myöhemmin minulle soitettiin sairaalasta – tule käymään, tilanne on huono. Lääkäri kertoi, ettei mitään ole tehtävissä.

– Ymmärsin, että jäähyväiset täytyy jättää nyt, ja otin äitiä kädestä. Hän yritti avata silmiään ja sanoa jotakin, muttei jaksanut enää.

Sannan isä oli kuollessaan 54-vuotias, äiti vasta 50.

– Äitini kuoleman jälkeen minulta jäi lukio kesken. Sen käyminen oli ollut äitini unelma, ja hänen kuolemansa jälkeen motivaatio katosi, Sanna kertoo.

Hän on miettinyt paljon alkoholismin vaikutusta ihmiseen.

– Häpeä sairauden ympäriltä pitäisi karistaa. Tiedän, että äitini häpesi juomistaan valtavasti. Osittain siksi hän ei hakenut ajoissa apua.

Perussuomalaisen puolueen Sanna löysi 18-vuotiaana.

– Ajatus pienen ihmisen puolustamisesta kosketti, samoin se, että asioista oltiin selkeästi jotakin mieltä. Tuli vahva olo, että tämä puolue on kaltaiseni päähänpotkitun lastenkotinuoren puolella.

– Liityin jäseneksi heti.

Kukkia haudoille

Vuosia Sanna Antikainen kadehti kaikkia ikäisiään ihmisiä, joilla vielä oli äiti. Pitkään hän oli myös vihainen vanhemmilleen. Menetystä lapsuudesta, kaikesta siitä, mitä olisi voinut olla.

Nyt nuo tunteet ovat mennyttä.

– Olen antanut kaiken anteeksi. Ajattelen, että vanhempani tekivät parhaansa.

Sanna tahtoo korostaa sitä, että anteeksianto isälle on täydellistä.

– Hän ei ollut paha mies, vaan mies, jolla oli ongelmia, joihin hän ei saanut apua. Hänellä itselläänkin oli valtavan paha olla.

Vanhempansa menetettyään Sanna löysi yhteyden isänsä ensimmäisestä avioliitosta syntyneeseen siskopuoleensa, jonka kanssa hän on hyvä ystävä vieläkin. Hän on solminut uudelleen suhteet myös loitontuneisiin sukulaisiin. Menneistä on puhuttu paljon ja suoraan.

Äidiksi Sanna tuli kolme vuotta oman äitinsä kuoleman jälkeen. Kaksi vuotta myöhemmin syntyi kuopus. Poikiensa syntymän jälkeen Sannan äitienpäivät eivät ole enää tuntuneet tyhjiltä tai surullisilta. Nyt ne ovat täynnä tiukkoja halauksia ja itse tehtyjä lahjoja kuten muillakin äideillä.

– Terapia, perheen rakkaus ja politiikassa pärjääminen ovat olleet minulle korjaavia kokemuksia. Lisäksi olen saanut iloa koirien omistamisesta – aiemmin minulla oli dobermanninarttu, nyt uros.

”Äiti olisi ollut suunnattoman ylpeä, jos olisi tiennyt, että hänen tyttärestään tuli kansanedustaja.”

Koiran kanssa lenkkeillessä ja harrastaessa Sanna saa ajatukset irti ikävistä asioista. Elämään on tullut iloa ja naurua.

Pojilleen Sanna on kertonut taustastaan avoimesti. Viimekesäinen vierailu lapsuuden kesämaisemassa Leppävirran mökillä oli perheelle tärkeä yhteinen hetki.

Vuosia Sanna oli niin katkera, ettei käynyt lainkaan vanhempiensa haudoilla. Nykyään hän suuntaa niille säännöllisesti.

Viimeksi hän laski haudoille kukkia maanantaina 15. huhtikuuta 2019. Se oli eduskuntavaalien jälkeinen päivä.

– Äiti olisi ollut suunnattoman ylpeä, jos olisi tiennyt, että hänen tyttärestään tuli kansanedustaja.

– Isän haudalla sanon aina ääneen, että kaikki on anteeksi annettu. Kun kaikki riisutaan, jäljelle jää rakkaus.

Vierailija

Tuli ihan itku lukiessa tätä tarinaa. Hatunnoston arvoinen ponnistus tältä naiselta. Liian moni samanlainen tarina päätyy traagisesti. Alkoholi on edelleen suuri vitsaus.

Sisältö jatkuu mainoksen alla