Kuvat
Shutterstock
Meidän Perhe
”Ydinarvoistani ykkösenä on vapaus. Se otettiin minulta pois.”
”Ydinarvoistani ykkösenä on vapaus. Se otettiin minulta pois.”

Kaikki äidit eivät haluaisi olla äitejä. Niina on yksi heistä.

Olen katunut lapseni hankkimista raskauden alkuajoista tähän päivään asti. Tunnen siitä kamalaa syyllisyyttä, huokaisee 1-vuotiaan pojan äiti. Hyvin toimeentuleva, kauniissa kodissa asuva yli kolmekymppinen nainen. Kutsutaan häntä Niinaksi, sillä omalla nimellään hän ei halua katumuksestaan puhua.

Huono omatunto kalvaa. Pitäisi olla aikuinen ja tajuta, että lapsen synnyttyä elämäntilanne muuttuu ja siihen pitää sopeutua, Niina miettii.

– Mutta en tiedä, pystynkö siihen, sillä ydinarvoni ovat toiset. Ykkösenä on vapaus. Se otettiin minulta pois. Elämäni muuttui niin radikaalisti: ennen urheilin ja matkustin todella paljon.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Harva lapsen tekoa katuva puhuu aiheesta edes puolisolleen – saati ystäville tai sukulaisille. Aihe on niin vaikea ja aiheuttaa syyllisyyttä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Totta kai lapsi on minulle rakas. Mutta siinä on se ristiriitaisuus. Miten voi rakkaasta ihmisestä ajatella, että kunpa sitä ei olisi olemassa? Niina sanoo.

Ilmiötä ovat tutkineet Jyväskylän yliopiston tutkijatohtori Armi Mustosmäki ja projektitutkija Tiina Sihto. He ovat tutkimuksessaan paneutuneet katuvien äitien kokemuksiin Vauva.fi-sivustolla. Äitiys ja lapsiperhe-elämä eivät olleetkaan sellaisia kuin äidit olivat odottaneet. Se vaati luopumista monista itselle tärkeistä asioista. Oli ikävä vapautta, omaa aikaa ja omaa identiteettiä ennen lapsen syntymää.

Moni äideistä kokee, että perinteisen isän rooli sopisi heille paremmin. 

– Moni korosti, että rakastan lastani, mutta koen äitiyden roolin sopimattomaksi itselleni. Monille perinteisen isän rooli sopisi paremmin kuin äidin, Tiina Sihto kertoo.

Niinakaan ei tunnista itseään vallalla olevasta äitikuvasta ja on miehelleen katkera siitä, että tämä pääsee käymään töissä.

– Ja katkeruuteni näkyy – valitettavasti. Olen ärtynyt, huonotuulinen ja itkuinen.

Hän on hakenut ja saanut neuvolasta apua rankkaan arkeen vaativan lapsen kanssa, mutta se ei ole vienyt katumuksen tunnetta pois. Hän onkin monet kerrat kysynyt itseltään, onko tällainen tunne normaali.

– Osaan vastata, että ei ole. Mutta mitä tässä pitäisi tehdä?

Lue koko Meidän Perheen juttu Vauva.fistä:

Nurje

Kaikki te, jotka paheksutte tällaisia lehtijuttuja ja ulostuloja, teidän kannattaa pohtia sitä, että tällä paheksunnalle aikaansaatte vain lisää tällaisia ihmiskohtaloita. Kenties se juuri onkin toiveenne, mene ja tiedä.

Mitä enemmän tällaisia tarinoita yritetään vaientaa halveksumalla, haukkumalla tai vähättelemällä, sitä vähemmän niistä uskalletaan puhua. Ja sitä vähemmän ihmisellä, joka pohtii, hankkisiko lapsia vai ei, on saatavilla kokemuspohjaista faktaa. On hemmetin tärkeää tietää myös, että vanhemmuutta voi katua. Kuten on tärkeää myös tietää, että se on joillekin valtavan ihana kokemus. Kumpikin kokemus on inhimillinen ja siihen, kumpi olisi omalla kohdalla totta, löytyy vastaukset vain ja ainoastaan omasta itsestä.

Niin kauan kun pidämme yllä äitimyyttiä, jonka mukaan kukaan normaali ihminen ei voi koskaan katua vanhemmuuttaan, mahdollistamme sen, että ihmiset lähtevät vanhemmuuteen epärealistisin tiedoin ja odotuksin. Ja silloin saamme uusia vanhempia, jotka katuvat vanhemmuuttaan. Se ei ole kenenkään etu.

Tärkeää olisi tiedostaa, että on täysin ok haluta lapsia ja myös olla haluamatta. Ja ei, kenelläkään ei ole minkäänlaista velvollisuutta hankkia lapsia, jos ei sitä halua, vaikka tässäkin keskustelussa on moista höpötetty. Sanoisin, että mikäli vanhemmuus ei houkuta, on suurempi velvollisuus olla lapsia hankkimatta. Sekä itsensä, että potentiaalisen lapsensa takia.

Vierailija

Mies 49v kirjoitti:
Narsismi ja äitiys on huono yhdistelmä. Olen omalta äidiltäni kuullut lapsena että ”niin toivon ettet olisi syntynytkään”. En liki viiteenkymmeneen vuoteen ole tätä antanut äidilleni anteeksi, varsinkin kun kaikki muut teot ovat tämän myöhemminkin osoittaneet. Omat lapseni ovat minulle kaikki kaikessa.

Tällaista diagnoosia on turha antaa pelkästään sen perusteella, että katuu vanhemmaksi tuloa. Se ei ole kaikkia varten, eikä se tee kenestäkään narsistia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla