”Nuorena poikana sain lavalla suustani hädin tuskin biisin nimen. Nykyisin höpötän pitkät pätkät, vaimoni mielestä liikaakin.”
”Nuorena poikana sain lavalla suustani hädin tuskin biisin nimen. Nykyisin höpötän pitkät pätkät, vaimoni mielestä liikaakin.”

Muusikko Pepe Willberg on oppinut, että vaimoa kannattaa kuunnella, omaisuutta ei pidä haalia ja että kamikaze-ryyppääminen voi viedä haudan partaalle.

Rakkaus

”Oikea ihminen oikealla hetkellä voi pelastaa”

”Nykyinen vaimoni Pauliina pelasti minut kammottavasta elämäntilanteesta. Elettiin 1990-lukua, joka oli elämässäni kaikin tavoin vaikea vuosikymmen. Päällimmäinen ongelmani oli alkoholi, ne vuodet olivat erittäin kosteita.

Ensin tapasimme ohimennen, pari vuotta myöhemmin jälleen. Tajusin, että tämä daami tulee eteeni uudelleen ja uudelleen, tässä täytyy olla jotakin. Niin olikin. Röökinpolttoni loppui siltä seisomalta, ja alkoholinkäyttö väheni murto-osaan. Kaikki, jotka tunsivat minut tuolloin, huomasivat muutoksen ja kiittivät siitä Pauliinaa. Usein mietin, oliko mukana johdatusta – olisinko enää tässä ilman häntä?

Ajatus jonkinlaisesta varjeluksesta on minulle muutenkin tuttu. 70-luvun puolivälissä pyörähdin silloisen tyttöystäväni kanssa moottoripyörällä bussin keulan alta. Kuin ihmeen kaupalla selvisimme ruhjeilla. Sellainen pakottaa miettimään, kuljemmeko ennalta määrättyä polkua ymmärtämättä sitä itse.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomenlinna 2005. ”Usein mietin, oliko mukana johdatusta. Olisinko enää tässä ilman Pauliinaa?”
Suomenlinna 2005. ”Usein mietin, oliko mukana johdatusta. Olisinko enää tässä ilman Pauliinaa?”

Nykyään elämme Pauliinan kanssa yhdessä 24/7. Hän on paitsi puolisoni, myös managerini. Pauliina jätti työterveyshoitajan ammattinsa 2000-luvun alussa ja omistautui urani hoitamiselle. Enimmäkseen yhteistyömme rullaa yllättävänkin hyvin. Pauliina toimii muistinani, hän pitää mielessään kaikki ne asiat, jotka minulta tuppaavat unohtumaan. Hän huolehtii siitä, että syön oikein ja liikun tarpeeksi ja että käyn näyttämässä naamaani esiintyjän työn kannalta välttämättömissä tilaisuuksissa. Minä taas pidän keittiömme siistinä ja imuroin meillä aina.

Pelkkää auvoa yhteiselomme ei silti ole. Alkuaika oli melkoista myllytystä, kun molempien exät ja lapset löivät kapuloita rattaisiin – siihen auttoi vain aika. Nykyään riitelemme toisinaan mitä naurettavimmista asioista ja käytämme kovaa ääntä. En esimerkiksi yhtään tykkää siitä, että Pauliina kasaa likaisia astioita röykkiöksi tiskialtaaseen. Kahdessakymmenessä vuodessa en ole saanut häntä luopumaan tästä ärsyttävästä tavasta. Joskus myös kiukuttelen hänelle, kun koen, että oma tahtoni jää joissakin asioissa sivuun.

Isoissa kuvioissa vedämme kuitenkin aina yhtä köyttä.”

Lapsuus

”Ilman isääkin voi pärjätä”

”Olin epäsäätyisen lemmen hedelmä, avioton lapsi. Äitini oli työläistyttö Turun sataman puutalokortteleista, isä erittäin hyvin toimeentulevan kauppiasperheen poika. Vielä 1940-luvulla luokkaero oli suuri, eikä isyyttä kirjattu virallisesti mihinkään. Minua asia ei haitannut millään lailla. Elin ensimmäiset ikävuoteni tyytyväisenä hellahuoneessa äidin ja hänen isovanhempiensa kanssa. Juoksentelin päivät pitkät korttelipihoilla muiden lasten mukana. Sisällä käytiin vain nukkumassa ja syömässä.

Pertti 2 v. ”Tämä kuva otettiin minusta, kun asuimme vielä Turussa.”
Pertti 2 v. ”Tämä kuva otettiin minusta, kun asuimme vielä Turussa.”

Elämäni muuttui 8-vuotiaana, kun muutimme äidin kanssa Helsinkiin. Hän oli löytänyt uuden rakkauden, herra Willbergin, joka oli ammatiltaan merikapteeni. He menivät naimisiin, Willbergistä tuli isäpuoleni, myöhemmin sain myös kaksi siskoa. Asuimme ensin Suomenlinnassa, sitten muutimme vastavalmistuneeseen kerrostaloon Lauttasaareen.

Herra Willberg oli asiallinen kaveri, hän toi minulle reissuiltaan esimerkiksi saksalaisen polkupyörän ja brasilialaisen kitaran, jota näppäillessä minussa syttyi kipinä musiikkiin. Willbergin mukana pääsin myös 13-vuotiaana rahtilaivapurjehdukselle yli Atlantin. Muistan delfiinit, valaat ja lentokalat.

Huono puoli matkassa oli se, että pääsin syksyllä 1960 aloittamaan oppikoulun muita myöhemmin. Rehtori ei antanut sitä anteeksi – hän nimitteli minua saatanan merimieheksi ja antoi tekosyyllä potkut koulusta. Luokan tytöt ja vanhempainyhdistys puolustivat minua, joten potkut peruttiin, mutta takaisin ei huvittanut mennä. Siirryin Kallion yhteiskouluun, jossa jäin luokalle ja jonka lopetin kesken. Siihen päättyi koulutaipaleeni.

<cutline_leadin>Kesä 1960. ”Opin skidinä soittamaan kitaraa nopeasti korvakuulolta. Tässä olen 13-vuotias.”
Kesä 1960. ”Opin skidinä soittamaan kitaraa nopeasti korvakuulolta. Tässä olen 13-vuotias.”

Myöhemmin olen miettinyt, että minulla saattaa olla jokin diagnosoimatta jäänyt hahmotushäiriö, joka vaikeutti oppimista. Luetun sisäistäminen on aina ollut vaikeaa, ja kirjojen läpi kahlaaminen oli monta kertaa kuin tervanjuontia. Laulujen sanat kuitenkin onneksi opin hyvin.

Biologista isääni en lapsena juuri ajatellut, hänestä ei puhuttu eikä äitini kannustanut yhteydenpitoon. Isäkin oli muuttanut Turusta Helsinkiin ja kävi pari kertaa kotimme ovella minua moikkaamassa. Hädin tuskin muistan noita kohtaamisia. En ole osannut kaivata sellaista, mitä minulla ei ole koskaan ollut.

Äiti sen sijaan on tärkeä hahmo elämässäni edelleen. Kesäkuussa juhlimme hänen 92-vuotissynttäreitään palvelutalon pihalla.”

1950-luvulla. ”Äiti on yhä tärkeä hahmo elämässäni. Juhlimme kesäkuussa hänen 92-vuotissynttäreitään.”
1950-luvulla. ”Äiti on yhä tärkeä hahmo elämässäni. Juhlimme kesäkuussa hänen 92-vuotissynttäreitään.”

Työ

”Musiikissa ei ole koskaan valmis”

”Opin skidinä soittamaan kitaraa nopeasti, korvakuulolta, vaikka en osannut lukea nuottiakaan. Brassikitara vaihtui pian sähköiseen. Seuraavina vuosina siitä tulikin tärkein työkaluni.

Meille soittajapojille rautalanka oli maailman vakavin asia. Treenasimme väsymättä ensimmäisen bändini Islandersin kanssa Svenska Reallyseonin, nykyisen Sibelius-lukion kellarissa. Tie menestykseen oli valmis, kun Danny valittiin koe­laulun kautta bändin riveihin ja East Virginiasta tuli hitti kesällä 1964. Danny on tunnustanut olleensa minulle kateellinen, kun kirkuvat tytöt saivat leveistä farkunlahkeistani kiinni Mäntsälän lavalla ja vetivät minut sekaansa. Osasin soittaa kitaraa, minulla oli kihara tukka ja hyvä lauluääni – se riitti saamaan heidät sekaisin. Kaikkea noina villeinä aikoina tapahtunutta en enää kunnolla muista.

Vuosi 1977. ”Tämä kuva napattiin Danny ja Armi -kiertueella.”
Vuosi 1977. ”Tämä kuva napattiin Danny ja Armi -kiertueella.”

Kerran vuodessa syömme Dannyn kanssa rapuja ja muistelemme tuota kaikkea.

Sittemmin uraani on mahtunut hiljaisia kausia, mutta onneksi myös hetkiä, jolloin uusi yleisö on löytänyt musiikkini. Yksi sellainen oli Mestarit-kiertue 1990-luvun lopulla Hectorin, Kirkan ja Pave Maijasen kanssa. 2014 ilmestynyt Pepe & Saimaa teki minusta hipsteriyleisön suosikin.

En voisi ajatellakaan lopettavani, koska koen monin tavoin olevani nyt laulajana ja soittajana parhaimmillani. Musiikissa ei ole koskaan valmis, uutta opittavaa on aina. Silloin tällöin kotonani käy pianisti, jonka kanssa treenaan ooppera-aarioita. Sellaista en olisi nuorena voinut kuvitella.

Naurattaa, kun muistelen, miten nuorena poikana kävelin yleisön eteen, pokkasin ja sain suustani hädin tuskin biisin nimen. Nykyisin höpötän lavalla pitkät pätkät, vaimoni mielestä liikaakin. Haluan saliin aina sen verran valoa, että näen kuulijoideni ystävälliset kasvot ja hyväksyvät katseet.”

Ikä

”Kamikaze-ryyppääminen ei kannata”

”Juomista olen vähentänyt, mutta en koskaan kokonaan lopettanut. Pidän alkoholin positiivisesta, rentouttavasta vaikutuksesta. Joisin mielelläni lasillisen punaviiniä joka ilta, jos se minulle suotaisiin. Vaan ei suoda.

Tilaisuuden tullen saatan naukkailla vähän enemmänkin, mutta kamikaze-ryyppääminen ei ole mahdollista enää tässä iässä. Sitä tuli harrastettua ihan kylliksi silloin aikoinaan. Sen verran fiksu olen viinan kanssa ollut, etten ole törttöillyt kännissä lavalla enkä ryhtynyt lääkitsemään krapuloita uudella ryypyllä. Tarjotuista tuopeista olen myös oppinut kieltäytymään – tässä ammatissa niitä saisi olla kumoamassa turhan usein ja seurassa, jota ei itse ole valinnut.

Monista ikätovereistani olen nähnyt, miten viina vie helposti ja liian varhain haudan partaalle.

Muissa suhteissa en oikeastaan ajattele ikääni. En koe itseäni seitsemänkymppiseksi, ja joskus oikein hämmästyn numeroita – olenko tosiaan näin helvetin vanha?

Fyysisestä kunnosta huolehtiminen taittaa jonkin verran vuosien vaikutusta. Usein tekee mieli jäädä sohvalle ihmettelemään, mutta pakotan aina itseni liikkeelle. Aiemmin kuntonyrkkeilin, sittemmin olen keskittynyt pilatekseen, jossa käyn pari kertaa viikossa. Oikea puoli kropastani on selvästi vasenta heikompi. Olen koko urani ajan seissyt paino toisella jalalla soittaessani kitaraa. Tämä on kuitenkin pikkujuttu. Tasapaino ja keskivartalon lihakset ovat kunnossa. Pystyn vetämään sukat jalkaani seisten.”

Isyys

”Uudelleen lähentyminen on aina mahdollista”

”Olen ollut kolme kertaa naimisissa. Minulla on viisi lasta ja kolme lastenlasta. Paremminkin olisin varmasti voinut isän ja vaarin hommat hoitaa, mutta olen iloinen siitä, että välit kaikkiin lapsiini ovat nykyisin kunnossa. Aina ei ole ollut näin, väliin on mahtunut puhumattomuuden kausia. Osittain syynä on ollut se, että sekä minun että Pauliinan lapsista osa asuu ulkomailla ja näemme tosi harvoin. Suurelta osin syy on kuitenkin varmasti ollut minussa. Olen iloinen siitä, että olemme hiljaisten vuosien jälkeen voineet jatkaa lasteni kanssa juttua vähän kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Turussa 2019. ”Kuvassa ovat tyttärentyttäreni Madeleine, tyttäreni Heidi, äitini Raija, tyttäreni Kastanja, minä sekä tyttärenpoikani Benjamin.”
Turussa 2019. ”Kuvassa ovat tyttärentyttäreni Madeleine, tyttäreni Heidi, äitini Raija, tyttäreni Kastanja, minä sekä tyttärenpoikani Benjamin.”

Nuorena perheenperustaminen meni vähän vasemmalla kädellä. Olin juuri ja juuri täysi-ikäinen, kun esikoistyttäreni syntyi. Hänen äitinsä oli levoton sielu, enkä itsekään juuri viihtynyt kotosalla. Tyttö kulki mukana, olkapäilläni istuen, ympäri kaupunkia. Pidin hänestä huolta parhaani mukaan.

Lapsillani ei varmasti ole aina ollut helppoa. Mutta kenellä täällä nyt helppoa olisi?”

Terveys

”Se tulee mitä tulee”

”Korona vei tulopuoleni nollaan yhdessä yössä. Vähän synkältä näyttää nyt myös tulevaisuus. En tiedä, kenen ovelle menen esiintyjänä koputtamaan, jos rajoitukset jatkuvat syksyllä ja rahat oikeasti loppuvat.

Toivon kovasti, että elämä palautuisi normaaliksi mahdollisimman pian ja että tämä sekamelska maailmassa päättyisi. Väsyttää se, ettei uutisista ole koko keväänä juuri muuta saanut kuulla kuin koronaa.

Minua ei ole testattu, mutta uskon sairastaneeni koronan lieväoireisena jo maaliskuussa, kun palasin esiintymisreissulta Espanjan Fuengirolasta. Se meni ohi parilla yskäisyllä, kurkkukivulla, päänsäryllä ja aaltomaisella väsymyksellä.

En ole noudattanut meille yli seitsemänkymppisille suositeltua karanteenia kirjaimellisesti, koska olen artisti ja teen töitä elääkseni. Järkevää varovaisuutta olen kuitenkin noudattanut.

Minussa on ripaus fatalistia. Se tulee mitä tulee. Kaikelle maailmassa ei voi mitään, ei vaikka kuinka pelkäisimme ja olisimme varuillamme joka hetki.”

Raha

”Omaisuus tuo vain murheita”

”Kokonaisuutena antaisin elämälleni aika helvetin hyvän arvosanan – lähes kaikki asiani ovat hyvin. Ainoa juttu, jota en ole oikein osannut hoitaa, on fyrkkapuoli. En ole pitänyt sitä tärkeänä, enkä ole osannut pitää rahasta kiinni. Setelit kulkevat mukanani farkuntaskussa. Viime vuosina ne ovat olleet aika pieniä.

Esiintymispalkkioista minulle kuuluvan siivun vaatimisen olen aina kokenut vaikeaksi. Jos pyydän jotakin, tulee olo, että aiheutan toiselle pahan mielen. Sitä tunnetta en kestä. Pitäisi osata olla ärhäkämpi. Pauliina on onneksi auttanut minua tässäkin asiassa ja hoitaa keikkamyynnin.

1980-luku. ”Kitara on ollut aina tärkein työkaluni.”
1980-luku. ”Kitara on ollut aina tärkein työkaluni.”

Kyvyttömyydestäni vaatia johtuu varmasti sekin, että asun Helsingissä asumisoikeusasunnossa, en omassa kämpässä. Prameita mökkejä tai veneitä en omista. Olen selittänyt asiaa itselleni niin, että omaisuudesta on lopulta vain murhetta ja vaivaa. Ja toisaalta – tällä tyylillä olen säilyttänyt hyvät välit vähän joka suuntaan. Uskon, ettei minulla juuri ole vihamiehiä.

Biologiselta, varakkaalta isältäni en koskaan perinyt ropoakaan, vaikka jäin hänen ainoaksi suoraksi jälkeläisekseen. Perintö meni hänen puolisonsa muista avioliitoista syntyneille lapsille. En ole kantanut asiasta katkeruutta. Lasteni elämää peritty raha olisi ehkä voinut helpottaa, mutta hyvin he ovat pärjänneet ilmankin. Itse asiassa taloudellisesti isäänsä paremmin.

Surut uurtavat kuulemma naamaan ryppyjä. Minulla ei ole murheita, eikä varmaan siksi juuri ryppyjäkään.”

Pepe Willberg

Laulaja ja lauluntekijä Pertti ”Pepe” Willberg syntyi 17.12.1946 Turussa. Asuu Helsingissä.

Aloitti 1960-luvun alussa Islanders-yhtyeen kitaristina.

Toiminut muun muassa Jormas- ja Pepe & Paradise -yhtyeiden solistina ja tehnyt soolouraa.

Avioitui kolmannen vaimonsa Pauliina Visurin kanssa 2005.

Sisältö jatkuu mainoksen alla