Kuvat
Liisa Valonen
Kylli Kukk ja hänen ex-rakkaansa ovat edelleen hyviä ystäviä.
Kylli Kukk ja hänen ex-rakkaansa ovat edelleen hyviä ystäviä.

Kun joogaopettaja Kylli Kukk solmi parisuhteen reilusti nuoremman miehen kanssa, yksi asia oli molemmille selvä. Suhde olisi väliaikainen.

Hauskanpitoa ja hengailua – sitä joogaopettaja Kylli Kukkin, 48, ja häntä kolmetoista vuotta nuoremman ex-rakkaan Tonin suhde oli alusta asti. Kyllistä se toimi mainiosti.

– Jo ensitreffeillämme tulivat puheeksi myös perheasiat. Se, että Tontsa on kolmekymppisenä miehenä parhaassa perheenperustamisiässä. Minä taas olen häntä selvästi vanhempi ja hyväksynyt sen tosiasian, etten tässä elämässä enää halua biologisia lapsia, Kylli kertoo.

Hänen perheettömyytensä ei ollut suunniteltua, elämä vain meni niin. Pääsyynä Kylli pitää epäonneaan rakkausasioissa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Kylli ei halunnut asettua esteeksi Tonin mahdollisten perhehaaveiden tielle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Sovimme, että olemme yhdessä nyt, mutta siinä vaiheessa, kun hän tahtoo perustaa perheen, päästän hänestä irti. Asetimme siis tavallaan suhteellemme aikarajan.

Kylli sanoo, että asetelma ei ahdistanut häntä.

– Sydämessäni tiesin, että tulee hetki, jolloin minun täytyy antaa hänen mennä, ehkä vähän potkiakin häntä eteenpäin.

– Muistan, miten jo suhteen alussa katselin Tonia hänen kavereittensa pienten lasten kanssa ja ajattelin, että vitsi miten hyvää isäainesta hän olisi. Hän oli lasten kanssa lämmin, leikkisä ja luonteva.

Kyllin ja Tonin yhteinen taival päättyi sopueroon vajaan kahden vuoden jälkeen, syksyllä 2018.

– Eroomme ei liittynyt draamaa eikä kolmansia osapuolia. Tulimme vain siihen tulokseen, että tehtävämme toistemme elämässä on nyt täytetty, Kylli sanoo.

– Itkimme yhdessä, kun tajusimme, että nyt on eron aika. Ymmärsimme kuitenkin toisiamme tässäkin asiassa.

– Päätimme jatkaa suhdettamme ystävinä. Oli aika antaa Tonin mennä, Kylli kertoo.

Miten Toni alun perin valloitti Kyllin? Miksi he muuttivat yhteen jo kuukausi ensitapaamisen jälkeen? Lue Me Naisten tuoreesta numerosta 7 / 2020. Digilehden voit lukea täältä.

Elämä on elämistä varten

Hulluja kirjoitti:
Kaikenlaiseen turhuuteen sitä jotkut aikansa käyttävätkin kuten jo varmana epäonnistuvaan suhteeseen. Elämässä on tärkeämpiäkin asioita kun tuhlata kallisarvoiset vuodet väliaikaisiin virheisiin.

Miten ihanaa kun kaikilla on oma valinnanvapaus ihan ITSE päättää miten vuodensa käyttävät ..eikös vaan ? :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla