Johanna istuu Tahmelen huvilan portailla Tampereella. Hänet saattaa bongata kirjoittamasta huvilan kahvilasta sitten, kun se on taas auki.
Johanna istuu Tahmelen huvilan portailla Tampereella. Hänet saattaa bongata kirjoittamasta huvilan kahvilasta sitten, kun se on taas auki.

Johanna Vuoksenmaa ei ikinä jättäisi rakasta kotikaupunkiaan Tamperetta ja muuttaisi Helsinkiin.

Ohjaaja ja käsikirjoittaja Johanna Vuoksenmaan ja uutisankkuri Matti Röngän suhteessa on selvää, että parilla on omat kodit eri kaupungeissa. Vuoksenmaa asuu Tampereella ja  Rönkä Helsingissä.

– Keski-iässä mikään ei ole parisuhteessa pakko. Kaikki perustuu vapaaehtoisuuteen. Se on hirveän helpottavaa. Taloudellisista syistä ei ole pakko asua samassa paikassa, Johanna Vuoksenmaa sanoo.

Yhteisiä lapsia ei ole – eikä myöskään yhteistä asuntolainaa tai yhteistä omaisuutta.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

– On kevyempää, kun ei tarvitse miettiä sitä, haluanko olla tuon ihmisen kanssa vai olenko tuon kanssa sen takia, että meillä on yhteinen asuntolaina. On helpottavaa, kun parisuhde ei ole ulkopuolisen liiman varassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tampere on Vuoksenmaalle niin rakas paikka, ettei hänen tulisi mieleenkään jättää kotikaupunkiaan. Sitä paitsi hän on tottunut sahaamaan jo nuoresta Tampereen ja Helsingin väliä.

Järjestely sopii itsenäisille ihmisille hyvin. Vuoksenmaa sanoo, että he ovat Röngän kanssa profiloituneet enemmän yksittäisiksi ihmisiksi kuin pariskunnaksi.

Mutta yhdessäkin on hyvä olla.

– Kun parisuhteessa ei ole pakkoja, on ihanaa kokea asioita yhdessä ja jakaa ajatuksia niistä. On ihanaa tehdä yhdessä. Se on rakkauden ydinmehu.

Mitä Johanna kertoo suhteestaan omaan isäänsä? Mitä hän on oivaltanut vanhenemisesta? Mistä Johanna on tuntenut syyllisyyttä? Lue koko Elämäni oivallukset -haastattelu Me Naisista 21/2020. Digilehden voit lukea tästä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla