Johanna kokee äitiyden elämässään tasapainottavana tekijänä. ”Minusta on ihanaa, että saan oikein luvan kanssa pelata rallipeliä ja mennä leikkipuistoihin leikkimään.”
Johanna kokee äitiyden elämässään tasapainottavana tekijänä. ”Minusta on ihanaa, että saan oikein luvan kanssa pelata rallipeliä ja mennä leikkipuistoihin leikkimään.”

Johanna von Hertzen sai lapsen 21-vuotiaana tietäen, että hänen ja lapsen isän, Pete Parkkosen, välille ei syntyisi parisuhdetta. – Siinä ei ollut minulle mitään problematiikkaa.

Muusikko Johanna von Hertzenin, 26, elämä mullistui, kun hän 19-vuotiaana muutti kotipaikkakunnaltaan Kotkasta Helsinkiin vuonna 2013. Seuraavan vuoden aikana hän opiskeli tapahtumatuottajaksi, teki päättötyönsä, perusti oman yrityksen, teki levyn Ottilia-yhtyeensä kanssa – ja sai lapsen.

– En kaipaa siihen aikaan takaisin, koska kerralla tapahtui niin hirveästi, Johanna huokaa.

Johanna salasi raskautensa pitkään. Iso syy oli se, että lapsen isä on muusikko Pete Parkkonen, johon Johanna tutustui musiikkipiireissä.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

– Se ei ollut millään tavalla suunniteltu juttu. Kaikki tapahtui aika nopeasti. Emme seurustelleet, ja olin tietoinen, ettei välillemme syntyisi parisuhdetta. Siinä ei ollut minulle mitään problematiikkaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Johannaa ärsytti se, että hänen henkilökohtaisia asioitaan ruodittiin julkisesti. Hän päätti olla kommentoimatta raskautta mitenkään.

– Olihan se myllytystä. Eräs lehti väitti, että asiassa on eri osapuolia ja draamaa, mikä oli ihan kuraa. Minua ärsytti suunnattomasti se, että minusta tehtiin uhri, vaikka tilanne oli se, että en edes halunnut seurustella, Johanna sanoo.

– Vaikka minulla oli iso tukiverkosto, tuntui, että olin silti yksin. Kävin muutaman kerran puhumassa asian ammattilaisen luona läpi ääneen. Se auttoi.

– Eniten ärsytti se, että en halua olla jonkun joku. Olen ihan oma itseni ja teen omia juttujani.

Ensimmäisille treffeille hän lähti alle vuosi lapsen syntymästä.

– Lapseen on deittimaailmassa suhtauduttu hyvin. Monen mielestä on vain siistiä, että olen uramutsi, joka tekee musaa.

Johannalla ja Petellä on nykyään yhteishuoltajuus, ja he hoitavat lasta kahdessa kodissa.

Millainen oli Johannan tie muusikoksi? Millaista Johannan elämä on uraäitinä? Entä miten Johanna suhtautuu Tinderiin ja kevyeen deittikulttuuriin? Lue Me Naisten tuoreesta numerosta 21/2020. Digilehden voit lukea täällä.

Vierailija

Anteeksi, mutta en nyt ymmärrä. Aihe haluttiin pitää salassa, mutta nyt sitten kuitenkin kerrotaan kaikki ja juuri uuden levyn julkaisukynnyksellä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla