Kuvat
Jonna Öhrnberg
Jenni Vartiainen käväisi Suomessa lanseeraamassa oman Sano se ääneen -korusarjan. Korut nähtiin Jennin yllä myös viikonloppuna Emma Gaalassa.
Jenni Vartiainen käväisi Suomessa lanseeraamassa oman Sano se ääneen -korusarjan. Korut nähtiin Jennin yllä myös viikonloppuna Emma Gaalassa.

Jenni Vartiainen synnytti lapsensa Yhdysvalloissa. Hän on nauttinut siitä, että on voinut irtautua välillä töistään.

Suomen suosituimpien artistien joukkoon vuosia lukeutunut Jenni Vartiainen, 36, ajatteli jo lukioikäisenä, että hän haluaa asua joskus pidempään ulkomailla. 

– 19-vuotiaana minusta tuli puolivahingossa levylaulaja ja suunnitelmat menivät uusiksi.

Haave toteutui lopulta viime vuonna, kun Jenni muutti viimeisen kiertueensa ja Hartwall Areenan keikan jälkeen New Yorkiin. Jenni synnytti kaupungissa myös esikoispoikansa viime syksynä.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

– Suomesta kaipaan arjessa metsässä käyskentelyä. Onhan New Yorkissa puistoja, mutta huomaan latelevani nyt kliseitä, että sitä ei Suomessa asuessa aina muista, miten puhdas luonto täällä on ihan kaupungissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Myös lähisukulaiset, kuten Jennin vanhemmat, asuvat yhä Suomessa.

– Perinteistä tukiverkostoa minulla ei siellä ole, mutta on paljon ystäviä, jotka ovat tarvittaessa apukäsinä lapsen hoidossa. Vanhemmat käyvät siellä usein, ja Facetime on oikeasti tosi näppärä yhteydenpidossa, Jenni kertoi Aarikan Sano se ääneen -korusarjan lanseerauksessa.

Jenni suunnitteli korusarjan viime vuonna ja lanseerausjuhlia vietettiin hotelli Kämpin Peilisalissa nyt, kun hän on käymässä Suomessa.

Töitä päiväunien aikaan

Jenni on tehnyt äidiksi tultua vähän töitä. Hänestä omien intohimojen pariin on kuitenkin välillä virkistävää palata.

– Mutta en ole niitä kipeästi kaivannut. Lapsen kanssa kaikki on tuntunut ja mennyt luontevasti. Toki töiden tekemistä pitää suunnitella eri tavalla kuin ennen, mutta olen mennyt tilanteen mukaan. Joskus olen tehnyt hommia, kun vauva nukkuu ja tuhiseva nyytti on ollut siinä lähellä.

– Kun äänitin nyt kappaletta Elastisen kanssa työhuoneessani, silloin pyysin kaveriani avuksi. Silloin hoidan syötöt ja jatkan hommia. 

Laulaja kuvailee New Yorkia inspiroivaksi ympäristöksi asua.

”Tämä ei nyt ole vertailua Suomeen.”

– Siellä on kaikkea ja vähän vielä lisää. Ennen saatoin ex tempore lähteä klubeille kuuntelemaan live-keikkoja, joita on kaupungissa jatkuvasti. Nautin myös, kun metrossa joku saattaa soittaa ruuhkatuntina vaikka viulua. Silloin aika pysähtyy hetkeksi. Luovuus on joka hetki läsnä, vaikka siellä mennäänkin kovassa kiireessä. 

Jenni nauttii myös satunnaisista kohtaamisista ja amerikkalaisesta small talk -kulttuurista.

– Tykkään amerikkalaisten ystävällisyydestä. Ihmiset vieroksuvat sitä ja pitävät sitä pinnallisena, mutta tykkään siitä, että toinen huomioidaan. Lapset ovat joka paikkaan tervetulleita. Ja tämä ei nyt ole vertailua Suomeen, vaan asioita, jotka olen kokenut ilahduttavina. 

– Viime kesänä olin lähdössä ylittämään katua, kun aivastin. Risteyksessä olleen auton kuski avasi ikkunan ja huikkasi ”bless you”, terveydeksi. Myös takana tullut jalankulkija totesi saman. 

Voi nöf nöf

Kuka kaipaa näitä tyhjänpäiväisiä juttuja, jotka ovat kaikille samoja? Usea miestä saa lapsen, usea muuttaa jonnekin, tekee töitä jopa lapsen kanssa... ihan normiasioita. Miksi joidenkin normiasiat siten pitää kertoa muille??? En voi ymmärtää?  Minäkin olen saanut lapsia, olen tehnyt töitä, olen muuttanut monet kerrat, en koskan ole ilmoittanut niistä lehdissä.

Vierailija

Olisin ehkä tullut toimeen ilman tätäkin juttua. Ihan kiva silti kun nainen voi synnyttää nauttien ja irtautua siten välillään töistä...

Sisältö jatkuu mainoksen alla