Kuvat
Jouni Harala
Jenni Banerjee sai tammikuussa esikoisensa kihlattunsa Joakim Arken kanssa. ”Kaikki, mitä vanhemmuus tuo tullessaan, tuntuu nyt jännittävältä.”
Jenni Banerjee sai tammikuussa esikoisensa kihlattunsa Joakim Arken kanssa. ”Kaikki, mitä vanhemmuus tuo tullessaan, tuntuu nyt jännittävältä.”

Tuoreet vanhemmat ja hevostilalliset Jenni Banerjee ja Joakim Arke juovat edelleen joka aamu kahvit sängyssä. Kunhan on ensin heitetty hevosille heinät.

Nousun viimeinen askel tuntuu helteessä jo raskaalta, mutta Jenni Banerjee harppoo sen tottuneesti. Pihatie kotitalolle on jyrkkä, sellainen missä auton olisi parasta olla neliveto ja ihmiskulkijankin reippaassa kunnossa. Jenni on löytänyt sen rinnalle metsäisen oikopolun alatontin hevostalleiltaan mäen päälle kotiovelleen. Jätettyään kaupunkielämän näyttelijä ei ole ehtinyt käydä kuntosalilla, mutta tämä rinnetreeni käy kyllä kuntoilusta.

Jenni, 39, ja hänen kihlattunsa Joakim Arke, 46, ovat tampanneet rinnetietään nyt vuoden sen jälkeen kun Jenni muutti Punavuoren yksiöstään ja Joakim Kööpenhaminan asunnostaan hevostilallisiksi Tuusulaan. Tammikuun lopulla parista tuli perhe, kun esikoistytär Freja syntyi. Vauva kulkee sujuvasti mukana vaunuissa ja sitterissään talleille ja hekottelee tyytyväisenä sen karvaisille asukkaille.

Vaikka alussa Frejan vatsavaivat valvottivat, Jenni sanoo silti helppouden olleen yllättävintä uuden äitiytensä alkumatkalla.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

– Olin kai varautunut pahimpaan ja mietin etukäteen, olisinko tosi puhki tai mitä jos tulee vaikkapa raskaudenjälkeinen masennus. Olin myös jännittänyt odotuksen alkua ja tiedostin riskit, koska en ollut enää ihan nuori ensisynnyttäjä, Jenni kertoo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Kun kaikki onkin sitten sujunut hyvin, vauva-arki on tuntunut positiiviselta yllätykseltä. Olen solahtanut äitiyteen aika luontevasti ja pehmeästi.

Olin kai varautunut pahimpaan ja mietin etukäteen, olisinko tosi puhki.

Äidinrakkauden voimallisuudesta Jenni oli kuullut paljon jo sisariltaan ja vanhemmiksi ehtineiltä ystäviltään, mutta mietti, miten omaan lapseen tutustuminen sujuisi.

– Tiesin, ettei vauva välttämättä tuntuisi heti tutulta, mutta Frejaan kyllä rakastuin saman tien. Olen pistänyt merkille, miten omanlaisensa tunne äidinrakkaus oikein onkaan.

Jenni kuvailee tytärtään aurinkoiseksi, sosiaaliseksi, maailman söpöimmäksi sekä älykkäät silmät omaavaksi – ja nauraa sitten estottomalle ihastelulleen.

– Kaikki ihmettely tulee tietysti varsin subjektiivisesta näkökulmastani! Hän on valloittanut meidät täysin.

Vaikka alussa Frejan vatsavaivat valvottivat, Jenni sanoo silti helppouden olleen yllättävintä uuden äitiytensä alkumatkalla.

– Olin kai varautunut pahimpaan ja mietin etukäteen, olisinko tosi puhki tai mitä jos tulee vaikkapa raskaudenjälkeinen masennus. Olin myös jännittänyt odotuksen alkua ja tiedostin riskit, koska en ollut enää ihan nuori ensisynnyttäjä, Jenni kertoo.

– Kun kaikki onkin sitten sujunut hyvin, vauva-arki on tuntunut positiiviselta yllätykseltä. Olen solahtanut äitiyteen aika luontevasti ja pehmeästi.

Äidinrakkauden voimallisuudesta Jenni oli kuullut paljon jo sisariltaan ja vanhemmiksi ehtineiltä ystäviltään, mutta mietti, miten omaan lapseen tutustuminen sujuisi.

– Tiesin, ettei vauva välttämättä tuntuisi heti tutulta, mutta Frejaan kyllä rakastuin saman tien. Olen pistänyt merkille, miten omanlaisensa tunne äidinrakkaus oikein onkaan.

Jenni kuvailee tytärtään aurinkoiseksi, sosiaaliseksi, maailman söpöimmäksi sekä älykkäät silmät omaavaksi – ja nauraa sitten estottomalle ihastelulleen.

– Kaikki ihmettely tulee tietysti varsin subjektiivisesta näkökulmastani! Hän on valloittanut meidät täysin.

Parisuhdeaikaa perheenä

Joulukuussa Joakim ja Jenni menivät kihloihin ja sopivat antavansa esikoiselleen kaksiosaisen sukunimen Arke-Banerjee. Koronarajoitusten takia ristiäisjuhla on yhä järjestämättä, eikä hääpäivääkään ole vielä sovittu, sen kuulemma ehtii sitten ajallaan.

– Meissä on yhteistä se, miten joissakin tekemisissä olemme tarkkoja ja pedantteja, mutta elämänasenteessamme on paljon rentoutta ja huumoria. Koska jaamme samanlaiset arvot, meidän on hirveän helppo olla yhdessä, Jenni kuvailee.

– Kun meistä kahdesta tuli kolme, tavallaan kaikki muuttui, mutta meininki on pysynyt yhtä kivana. On kiehtovaa, miten toisen näkee nyt myös suhteessa lapseen. Se on tuonut kokonaan uuden kulman suhteeseemme ja yhdessäoloon. Vanhemmuus on mahtava uusi seikkailu, johon olemme lähteneet yhdessä.

Jenni huomauttaa, ettei parisuhteesta huolehtiakseen tarvitse olla vain kahdestaan. Oma käsitys siitä, miten huomiota ja rakkautta osoitetaan, on päivittynyt aiemmasta.

– Ne voivat olla pieniä huomionosoituksia tai yhteisiä rauhoittumisen hetkiä. Me esimerkiksi edelleen juomme aamukahvit aina sängyssä yhdessä. Nyt vain pitää ensin viedä heinät hevosille ja sitten voi kömpiä takaisin sänkyyn, Jenni sanoo.

– Kahdenkeskinen aika on toki tärkeää, mutta sille löytyy taas tilaa vähän myöhemmin. Olemme niin rakastuneita tyttäreemme, että nyt lapsen seuraaminen yhdistää ja antaa paljon.

Jennillä on aiempaakin kokemusta pitkistä parisuhteista, mutta ne eivät tuntuneet oikeilta elämäntilanteilta perheen perustamiselle, vaikka toive lapsesta on ollut sydämessä aina.

– Ehdin jo miettiä, että ehkä äitiys ei koskaan toteudukaan minun kohdallani. Olosuhteet eivät tuntuneet oikeilta ennen kuin tapasin Joakimin, Jenni sanoo.

– Tunsin myös haluavani perinteisen perheen. Tiedä sitten, olisinko harkinnut lapsen hankkimista yksin, jos ikäni olisi jo pistänyt minut selkä seinää vasten. Ainakin nyt olen taipuvainen sanomaan, että todennäköisemmin olisin nauttinut lapsista ympärilläni ja todennut, että sekin on hyvää elämää.

Joakimin kanssa yhteinen tulevaisuus tuntui selvältä hyvin nopeasti.

– Hän on tosi kiltti ja kultainen. Minulla on turvallinen olo ja hyvä olla hänen kanssaan. Saan olla aidosti omanlaiseni, Jenni sanoo.

– Joillakin toisilla toimii se, miten vastakohdat täydentävät toisiaan. Ehkä meidän yhdessäolomme on helppoa siksi, että olemme peruspiirteiltämme niin samankaltaisia: jaamme samanlaisen huumorintajun ja olemme aika huomioon ottavia. Meistä on luontevaa miettiä asioita toisen kantilta. Meillähän on samanlainen maku ruokienkin suhteen!

Arjen loputon tehtävälista

Vanhemmuuden lisäksi Jennin arkikuviot ovat menneet muutenkin kokolailla uusiksi. Kun Stadista viime keväänä lähdettiin, Jennistä ja Joakimista ei tullut vain talollisia vaan heppatilallisia.

– Yksiöni toimi vielä kahden pienen koiran kanssa, mutta perheasunnoksi se olisi ollut meille liian pieni. Kun sitten aloimme etsiä isompaa, katselin myytäviä hevostiloja ensin vain haaveilumielessä. Minulla oli ollut ikiaikainen unelma omasta ranchista, tosin haavekuvissani se oli jossain Jenkeissä.

Pian Jenni huomasi, että helsinkiläisen lähiökodin hinnalla saisi ihan oikean hevostilan vain vähän etäämpää Uudeltamaalta – jos ei kerta Jenkkeihin, miksipä ei sitten Tuusulaan?

– Aluksi idea omasta hevostilasta kuulosti hullulta, mutta mitä enemmän sitä mietti, sitä tutummalta se tuntui.

Jenni vietti varhaisimman lapsuutensa Ylöjärvellä, sitten elämä vei Helsingin kautta maailmalle. Myös tanskalainen puoliso Joakim varttui maaseudulla, kunnes muutti Kööpenhaminan ytimeen. Kahden yhteisen vuotensa aikana pari asui vuoroin Kööpenhaminassa ja vuoroin Helsingissä ennen kodin perustamista Tuusulaan. Nyt sijainti on kuin hybridi maalais- ja kaupunkielämää.

Ennen paluutaan Suomeen Jenni teki näyttelijäntöitään muun muassa Englannissa, Joakim taas lentää charteryhtiön lentäjänä kaikkialta Pohjoismaista.

– Päätös asettua Suomeen syntyi lopulta helposti. Joakim sanoi saman tien, että muutetaan tänne, ja arvostan häntä siinä kovasti. Hänen työnsä hoituvat helposti, eivätkä läheiset Tanskassa tunnu olevan liian kaukana. Ulkomailla asuessani minä taas ikävöin ystäviäni ja perhettä enemmän, Jenni sanoo.

– Vaikka asuin Englannissa pitkään, uusien ystävien löytäminen aikuisiällä ei ollut ihan helppoa uudessa paikassa. Kaipasin työyhteisöä tai porukkaa, johon kuulua ja huomasin, miten tärkeitä vanhat ystäväni ovat minulle.

Tänään Jennin ja Joakimin tallissa kopistelee kolmikko: Hollannista ostettu puoliverinen Riverdance, sen iäkäs welshinponikaveri Tiku sekä Hangosta tullut valkoinen puoliverinen Dolly. Karismaattinen Riverdance on Jennin ensimmäinen oma hevonen. Siinä ja tallinpidossa on riittänyt opeteltavaa arkirutiineista alkaen. Seuraavissa suunnitelmissa on ottaa tallin kahteen vapaaseen pilttuuseen vuokralaiset.

Uudet tilalliset ovat halunneet päivittää niin tallin kuin kotitalonkin ilmettä. Jenni latelee tehtävälistaa, joka on läkähdyttävämpi kuin päivän hellelukemat. Alhaalla talleilla aitaukset on uusittu ja satulahuoneeseen on sisustettu viihtyisä soppi telkkareineen ja antiikkisohvineen. Ylhäällä kotitalossa on purettu seiniä ja rakennettu niiden tilalle kantavia palkkeja arkkitehdin laskelmien mukaan.

Koska makuuhuone on vielä rakenteilla, koko perhe nukkuu lastenhuoneessa. Kirjastohuoneen seinillä näkyy maalikokeiluja, ja uudet puulattiat odottavat listoja viimeistelyikseen.

– Olemme kumpikin toiminnallisia ja tykkäämme tehdä, Joakim on vielä tosi näppärä käsistään. Ehkä siksi tällaiseen projektiin ryhtyminen ei pelottanut liikaa. Nyt pitää vain sietää keskeneräisyyttä ja hyväksyä se, ettei kaikki voi tulla heti valmiiksi, Jenni sanoo.

– Toisinaan itsellekin tulee huh huh -fiilis, kun miettii, miten paljon tässä on ollut opeteltavaa ja vielä tehtävää edessä. Pitää sallia itselleen se, että välillä voi vähän väsyttää. Asioita ei saa liikaa kiristellä eikä kiirehtiä tai iskee kotiburnout.

Jenni on parhaillaan äitiyslomalla näyttelijäntyöstään, ja Joakimin työt pysähtyivät koronarajoituksiin.

– Niin kamala kuin pandemia on ollutkin, vapaat hetket tulivat meillä tehokäyttöön. Olemme ehtineet edistää remontteja ja tehdä paljon itse, Jenni kertoo.

– Samalla koronan taloudelliset seuraukset tietysti mietityttävät: onko meillä varaa pyörittää tätä kaikkea, jos töissä on pitkään hiljaista?

Kontrolloija ja hyggeilijä

Kotona Jenni on saanut Frejan syötettyä ja nostaa tytön pötkölleen olohuoneen lattialle. Dexter-koira on parkkeerannut vauvan pehmeälle taljalle ja siirtyy siitä omaan pesäänsä vasta patistelun jälkeen. Vaikka pikkukoirilla on itsensä kokoinen kori täynnä leluja, ne omisivat mieluummin vauvan pehmolelut ja leikkialustat itselleen.

Jenni valmistautuu palaamaan tallille harjoituksiin ja pukee treenikamppeet ylleen. Kesäinen mekko vaihtuu kouluratsastusasun vitivalkoiseen paitaan ja joustaviin housuihin. Jenni treenaa valmentajansa kanssa kerran viikossa.

– Minulla ei ole suurta kilpailuviettiä tai aikomusta kilpauralle – ainakaan vielä! Jenni nauraa.

– Aidommin kouluratsastuksessa kiehtoo uuden oppiminen ja vuoropuhelu hevosen kanssa sekä lajin eleettömyys. Haluan ratsastajana oppia, mitä teen ja miksi. Kumppaneina hevosen kanssa meidän pitää kunnioittaa toisiamme, ja molempien on oltava herkkinä ja valppaina ymmärtääksemme toistemme reaktiot.

Jennille on tärkeää, että hevosia kohdellaan hyvin ja että ne ovat iloisia ja tyytyväisiä.

– Haluan valmentautua, jotta opin ratsastamaan hevostani hyvin. Toivon että molemmat nauttivat – hevonen ja minä. Tavoitteeni on, että hevonen on onnellinen.

Jos muussa arjen pyörittämisessä Jenni noudattaa rentoutta ja armollisuutta, ratsastus on se, missä hän toteuttaa säntillisyyttä ja pedanttiuttaan.

– Tämä on se osa elämääni, jossa kontrolloiva puoleni pääsee esille. Ratsastus vaatii ehdotonta keskittymistäni, ja on siksi tehokas mielen nollaaja, hyvää vastapainoa kaikelle muulle. Se on myös vauva-arjessa se hetki omaa aikaani, Jenni kuvailee.

– Hevosten kanssa puuhaaminen on fyysinen laji, mutta siitä on tullut myös henkisesti tärkeää tekemistä.

Jenni myöntää, että nykyinen elämäntilanne sitoo hänet tiukasti Suomeen, toisin kuin aiemmassa elämässä, jolloin maailmalle saattoi lähteä roolin perässä tai hetken mielijohteesta. Silloin tarvitsi vain napata pikkukoirat toiseen kainaloon ja kassi toiseen.

– Hevoset, koirat, tila ja perhe ovat vastuita, joihin olen nyt sitoutunut vahvasti, mutta vastuu ei tunnu ahdistavalta. Tapaan ajatella, että asiat kyllä tuppaavat järjestymään. Olen jo löytänyt luottoihmisiä auttamaan tallin kanssa sitten kun työt taas jatkuvat.

Joakimin mukana perhe on joka tapauksessa kytköksissä maailmalle. Jenni jää miettimään, mikä miehessä olisi tyypillistä tanskalaista. Ehkä huumorintaju, ehkä hyggeily.

Sitten Jenni keksii: ainakin tanskalaisuus näkyy ruokapöydässä, tanskalaiset voileivät ovat löytäneet tiensä tännekin.

– Smørrebrød! Jenni mukeltaa tanskaksi niin että ärrät hurisevat syvällä nielussa.

Seuraa pitkä analyysi tanskalaisten ja suomalaisten voileipien muodosta ja miten samoista aineksista saakaan niin erilaiset viritelmät. Siinä missä kotimainen kinkkujuustoleipä on tasainen kuin kengänpohja, tanskalainen asetelma muistuttaa profiililtaan kruunua.

– Ehkä he ovat enemmän esteetikkoja? Jenni miettii tanskalaisia.

Pois turha murehtiminen

Jenni jäi äitiyslomalleen hyvän työputken jälkeen: Syke, Modernit miehet ja Keihäsmatkat tarjosivat vaihtelevia rooleja. Hän on niistä kiitollinen, sillä ulkomailla vietettyjen vuosien jälkeen paluu ja pääsy kotimaisiin piireihin ja projekteihin otti aikansa. Seuraavia töitä ei ole vielä sovittu, mutta Jenni suhtautuu jatkoonsa luottavaisesti ja kokee olevansa valmis seuraaviin rooleihin.

– Minusta on tullut parempi hetkessä eläjä kuin nuorena. Silloin olin enemmän sitten kun -ihminen, kärsimättömänä aina murehtimassa jotain kaukaisia tulevia. En ehkä osaa olla suunnitelmallinen, mutta ainakin osaan nyt paremmin olla läsnä ja arvostaa sitä, mitä minulla on, Jenni tuumii.

– Fyysisesti kiireinen arki maalla on myös lisännyt henkistä rentouttani. Kun on koko ajan paljon tekemistä, minulle tyypillinen liika analysointi on jäänyt. Jos unohtuu murehtimaan, jää pian hommat tekemättä.

Vierailija

Kuulostaa siltä, että hän on löytänyt itselleen hyvän kumppanin ja elämäntavan, jossa on hyvä olla. Luonto varmasti opettaa ja ohjaa oikeaan suuntaan. Kaikkea hyvää jatkossakin heille!

Sisältö jatkuu mainoksen alla