Jenni Alexandrova ja Sami Kuronen ystävystyivät kuutisen vuotta sitten.
Jenni Alexandrova ja Sami Kuronen ystävystyivät kuutisen vuotta sitten.

Jenni Alexandrova ja Sami Kuronen ovat sydänystäviä, joilla on kummallakin takanaan tuore ero.

Jenni Alexandrovan, 39, ja Sami Kurosen, 46, ystävyys alkoi kuutisen vuotta sitten, kun Jenni alkoi tuottaa Samin Popstudio-radio-ohjelmaa. Sittemmin heistä tuli juontajapari.

– Radiossa työskentely on tiivistä, ja viimeistään silloin, kun tekee yhdessä lähetystä samassa pienessä kopissa, ystävystyy väkisin. Ei ole kuitenkaan itsestään selvää, että ystävyys ja yhteys jatkuvat, kun yhteiset työt loppuvat, Jenni sanoo.

– Nykyään Jenni on ystävistäni se, joka tietää minusta eniten, Sami arvelee.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Molemmilla on takanaan tuore ero, ja he ovat vuoroviikoin lastensa huoltajia. Jenni erosi viime syksynä ja muutti 10-vuotiaan poikansa kanssa kahdestaan asumaan. Suhde ja uusperhearki radiojuontaja Jussi Heikelän kanssa kesti vuosia. Samin suhde entiseen Miss Suomeen Michaela Söderholmiin päättyi viime vuoden lopulla. Pari ei asunut yhdessä, mutta Michaela ehti tutustua Samin 10-vuotiaaseen tyttäreen ja lähipiiriin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kun Jennin ja Samin yhteinen aamushow alkoi vuoden alussa Radio Aallossa kahden vuoden yhteisen juontotauon jälkeen, molemmat törmäsivät huhuihin, joiden mukaan he seurustelisivat.

Jenniä seurustelukyselyt alkuun huvittivat, sitten vähän ärsyttivät.

– On jännä, että vielä tänä aikana joutuu selittelemään sitä, että mies ja nainen tekevät töitä ja viihtyvät yhdessä ystävinä. Sami on minulle kuin veli!

Viime viikolla kaksikko sai kommentoida taas välejään, kun he lomailivat lastensa kanssa samassa lomakohteessa Teneriffalla. Loma oli kaksikon ensimmäinen yhteinen.

– Olimme tahoillamme miettineet Teneriffaa kohteena ja totesimme, että jos määränpää on kerran sama, niin miksemme menisi myös samaan hotelliin. Lapsetkin saisivat seuraa toisistaan, Jenni toteaa.

– Toki olemme jo tottuneet siihen, että miehen ja naisen välistä ystävyyttä on monen vaikea käsittää, mutta se miten rajusti keskustelu lähti lapasesta hämmensi meitä molempia, Sami jatkaa.

Kaksikko huomasi, että he tuntevat toisensa jo niin hyvin, ettei loma tuonut toisesta suuria yllätyksiä esiin.

– Sen sijaan ne piirteet, mitä olimme toisessa arvostaneet tähänkin saakka, ovat vain vahvistuneet. Nautimme pitkälti samoista asioista, ja kun toisen tuntee hyvin, ei fiiliksiä tarvitse arvailla. Sen aistii usein ilman sanojakin. Haluamme esimerkillämme näyttää myös lapsillemme, että ystävyys ei ole millään tavalla sidonnainen vaikkapa ikään, asemaan, ihonväriin, uskontoon eikä varsinkaan sukupuoleen, Sami toteaa.

Miten Jenni kertoo selvinneensä erostaan? Mistä tosiystävyyden Jennin mukaan tunnistaa? Miksi Sami menee mieluummin naisten kuin miesten saunailtaan? Jenni ja Sami kuvailevat olevansa kuin vanha aviopari, miten se näkyy? Lue koko haastattelu Me Naisten tuoreesta numerosta 12/2020. Digilehden voit lukea tästä

Vierailija

Jos Kuronen tosiaan hakee parisuhteensa kriisitilanteissa apua tältä naispuoliselta ystävältään, ei ihme että ero tulee. Äärettömän epäkunnioittavaa, typerää ja lapsellista peliä. Parisuhteen ongelmat ratkotaan parisuhteessa.  Vissiin liikaa tempparien vaikutuspiirissä on vietettyt aikaa.

Aitoa välittämistä

Parisuhteen ei pidä olla pakkosuhde, jota väkisin ylläpidetään ja näillä kahdella tuntuu synkkaavan. Aiemmat suhteet ovat opettaneet tuntemaan itseään paremmin ja ystävyydessä voi olla hyvät ainekset vähän enempäänkin. Tutkimuksen mukaan ikäihmisiä harmittaa eniten se ettei rohjennut tehdä sitä mitä halusi, eikä se mitä oli tullut tehdyksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla