Koti-isyys opetti Ville Viholaisen pysähtymään. Lapset eivät odota vanhemmiltaan muuta kuin läsnäoloa, Viholainen sanoo. 

Aina puhutaan siitä, miten aikuinen kasvattaa lasta. Oikeasti lapseni ovat kasvattaneet minua. Lasteni ansiosta olen oppinut katsomaan arkisia asioita heidän vinkkelistään ja pysähtymään niiden äärelle ihan eri tavalla kuin ennen. Kaivureita ja työkoneita tulee nykyään ihasteltua pitkään ja hartaasti. Joskus saatamme jäädä tarkkailemaan ulkona lentelevää lintua. Ennen olisin kävellyt sen ohi kiinnittämättä sen kummemmin huomiota.

Pysähtyminen kannattaa. Koko ajan ei pidä kiirehtiä suorittamaan seuraavaa askaretta. Lapset eivät odota vanhemmiltaan mitään muuta kuin läsnäoloa.

Huumori tekee vanhemmuudesta helpompaa. Arki sujuu sulavammin, jos toilailuihin suhtautuu rennolla meiningillä. Lattialle levinneet hamahelmet on kivempi keräillä iloisella fiiliksellä kuin pinnaa kiristellen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Silti kaikki ei tietenkään jaksa aina naurattaa. Jokin aika sitten olin viemässä lapsiani päiväkotiin, mutta ajatuksissani ajelinkin suoraan työpaikalle. Havahduin, kun takapenkki tiedusteli, menemmekö tänään johonkin toiseen päiväkotiin. Myöhästyin töistä, he päiväkodista. Jälkikäteen pystyin kuitenkin näkemään tilanteen komiikan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Lapset eivät opi ikinä käyttäytymään julkisilla paikoilla, jos heitä ei vie minnekään.” 

Palasin töihin viime vuoden elokuussa, mutta olin sitä ennen reilut kahdeksan kuukautta kotona lasteni kanssa koti-iskänä. Rupesin lähettelemään kavereilleni hassuja kuvia ja videoita muksujen kanssa sattuneista kömmähdyksistä ja lopulta perustin aiheesta Instagram-tilin. Aluksi seuraajia oli viisi, nyt heitä on yli 12 000.

Syyskuussa julkaistiin esikoiskirjani Pätkäöiden sankarit – vanhempien selviytymisopas. Sen tarkoitus on tarjota iloa ja vertaistukea sekä hengähdystaukoa vanhemmuuden eri vaiheisiin.

Minulle on tärkeää olla osallistuva isä. Haluan touhuta ja puuhastella lasteni kanssa ja olen aina valmiina kuuntelemaan heitä. Leikimme usein yhdessä, piiloleikit ovat olleet viime aikoina todella kovassa suosiossa. Ulkoilemme paljon myös muualla kuin leikkipuistoissa. Ajattelen, että lasten kanssa voi mennä lähestulkoon mihin vain. Lapset eivät opi ikinä käyttäytymään julkisilla paikoilla, jos heitä ei vie minnekään.

”Töihin palattuani ruuhkavuosirumba iski päälle täysillä.”

Vaikeinta omassa vanhemmuudessani on se, ettei aikaa tunnu riittävän mihinkään. Kello tikittää nopeammin kuin koskaan aikaisemmin. Töihin palattuani ruuhkavuosirumba iski päälle täysillä.

Huomasin heti, että joistain asioista oli luovuttava. On kiinnitettävä huomiota niihin juttuihin, jotka oikeasti ovat tärkeitä. Olen jättänyt pois illanviettoja kavereiden kanssa, ja olen paljon mieluummin perheeni kanssa kuin lähden vaikkapa jonnekin konserttiin.

”Kumpikaan vanhemmista ei saa uupua täysin. Se, joka on väsyneempi, saa nukkua.”

Juuri nyt meillä nukutaan hyvin, mutta olen elänyt molempien lasten kanssa vaiheita, jolloin keittelen aamukahvia neljältä aamuyöllä. Repaleisten öiden keskellä on tärkeää muistaa, että me vanhemmat teemme yhteistyötä. Kumpikaan ei saa uupua täysin, ja se, joka on väsyneempi, saa nukkua aamulla pidempään. Vaikka isä ei voi imettää, isä voi hoitaa vaikka mitä yöllisiä toimia: röyhtäyttää, vaihtaa vaipat, laittaa tutin ja karkottaa mörköjä sängyn alta.

Kovimpien ruuhkavuosien keskellä olen yrittänyt pitää huolen myös parisuhteestani. Pienet teot arjessa ovat ratkaisevia. Jo pelkästään se, että kysyy mitä toiselle kuuluu, on hyvä alku. Vielä parempi tilanne on, jos jaksaa kuunnella vastauksenkin. Toisen huomioimiseksi ei tarvitse aina järjestää kynttiläillallista.

Kun puolisoni kanssa lähdimme ensimmäistä kertaa kahdestaan ulos, mietimme koko ajan, mitä lapsille kuuluu. Puhuimme vain heistä. Sekin on ihan ookoo, mutta olisi tulevaisuuden vuoksi hyvä, jos voisi jutella välillä muistakin asioista.

”Vaikka arki tuntuu joskus raskaalta, se on meidän lastemme lapsuutta.”

Vanhempana minusta on tullut melko kärsivällinen. Oma pääni pysyy kylmänä, jos lapsi heittäytyy kaupan lattialle, mutta ei silloin, kun esikoiseni heittäytyi uhmapäissään suojatielle eikä suostunut liikkumaan senttiäkään. Silloin tuli huudettua täysillä.

Yritän aina muistaa, että vaikka arki tuntuu joskus raskaalta, se on tavallista arkea ja meidän lastemme lapsuutta.

Parasta isyydessä ovat ne hetket, kun oma lapsi tulee kertomaan huoliaan tai kömpii muuten vain halaamaan. Se vetää miehen herkäksi.

Ville Viholainen, 31, kirjoittaa Koti-iska88-blogia Vauva.fissä ja on seurattu somehahmo Instagramissa. Ville asuu Hämeenlinnassa puolisonsa ja lastensa, 4-vuotiaan tytön ja 3-vuotiaan pojan kanssa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla