Kuvat
Iriksen kotialbumi
Iris on rakastunut löwchen-rotuun, joka tunnetaan myös pienenä leijonakoirana. Vaalea koira on Kikka, jonka Iris haki Unkarista. Musta koira on puolestaan ystävän koira, joka tuli samaan kyytiin Puolasta.
Iris on rakastunut löwchen-rotuun, joka tunnetaan myös pienenä leijonakoirana. Vaalea koira on Kikka, jonka Iris haki Unkarista. Musta koira on puolestaan ystävän koira, joka tuli samaan kyytiin Puolasta.

Lohjalaisen Iris Valtosen, 47, lapsuuden kesämuistoihin kuuluu koiraharrastuksen perässä matkustaminen – ja sama innostus hänellä on edelleen.

Autolla reissaaminen on ollut aina yksi Iris Valtosen intohimoista. Siksi Iris ei empinyt enää lähtöään, kun hän oli päättänyt hakea koiranpennun Unkarista. Automatkan vahvistaminen vei kuitenkin aikansa.

Iris oli ostanut pennun jo helmikuussa. Hänen tarkoituksenaan oli käydä hakemassa se kotiin Lohjalle lentokoneella maaliskuun lopussa.

Alle seitsemän kilon koira saa lentää omistajansa kanssa matkustamossa, ja se olisi ollut nopeampi tapa tuoda pentu Suomeen, Iris mainitsee.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

– Ostin liput Helsingistä Budapestiin ja takaisin saman päivän lennoille. Mutta korona sotki suunnitelmat, kuten kävi monelle muullekin tänä keväänä. Sen jälkeen alkoi armoton pähkäily. Oli myös suuri epätoivo siitä, kuinka saisin pennun kotiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kasvattaja lupautui pitämään pennun luonaan siihen saakka, kunnes Iris pääsisi noutamaan sen.

– Korona aloitti koirankuljetusbisneksen Euroopassa. Aloin selvittää, mitä lupia virallinen tuonti vaatisi, jos joku muu toisi pennun Suomeen.

Ammatiltaan Iris on eläinalan opettaja, joka työskentelee ammatillisessa oppilaitoksessa. Pian hän valmistuu agrologiksi (ylempi amk).  Työnsä ja harrastuksensa puolesta hän on oppinut koirien tuonnista paljon, mutta hänellä oli myös runsaasti selvitettävää.

Euroopan unionissa toisen henkilön koiran kuljettajalta vaaditaan eläintenkuljetuslupa. Lähtömaassa eläinlääkäri tarkistaa pennun ja kirjaa sen EU:n yhteiseen järjestelmään, jonka avulla rajoilla voidaan varmistaa koiran lähtömaa. Tällä käytännöllä estetään villiä koiratrokausta ilman asianmukaisia lupia, hän kertoo.

Keväällä Iris haki itselleenkin nämä viralliset luvat, jotka ovat yhä voimassa. Koko ajan hän taipui kuitenkin yhä voimakkaammin siihen suuntaan, ettei hän ostaisi ulkopuolisen kuljetuspalveluita. 

– Olen kiertänyt eurooppalaisia koiranäyttelyitä vuosia omalla autolla, joten tiet sekä reitit ovat tuttuja ja omaan karttaani on kertynyt lukuisia hyviä levähdyspaikkoja. Päätin lähteä matkaan itse. Samaan aikaan ystävällenikin oli tulossa koira Euroopasta, joten aloimme miettiä yhteistä ajomatkaa heti loman alkuun.

Pennut mukaan Puolasta ja Unkarista

Koiranhakumatkalle Iris ja hänen ystävänsä lähtivät juhannuksen alla. Torstai-iltana he ottivat laivan Tallinnaan.

He olivat varustaneet ystävän pakettiauton kaikella mahdollisella; siellä oli muun muassa vessa, jääkaappi sekä nukkumamahdollisuudet.

– Tarkoituksemme oli pitää kaikki kontaktit ihmisiin vähäisinä. Päätimme nukkua ja syödä autossa, ja hädän tullen käyttää auton vessaa. Ainoat kohtaamamme ihmiset olivat huoltamoiden kassahenkilökuntaa ja pentujemme kasvattajat. Näin minimoimme riskit koronan suhteen.

Tallinnasta ystävysten matka jatkui Baltian, Puolan, Tšekin ja Slovakian läpi, kunnes he pääsivät kahdeksanteen maahan Suomen jälkeen eli Unkariin.

Kilometrejä kertyi Iriksen mukaan koko reissulle 3 600 kilometriä. Kustannuksia tuli polttoaineesta, tietulleista ja laivamatkoista.

Paluumatkan reitti poikkesi hieman, sillä he hakivat ystävän koiran Puolasta.

Ajomatka oli intensiivinen. Iris toteaa tienneensä alusta lähtien, ettei kyseessä ollut lomamatka. Mennessä he ajoivat enemmän putkeen ja vaihtoivat vain kuskia. Maisemat vilisivät silmissä, ja uudet kaupungit tulivat vastaan.

Kun koirat olivat kyydissä, he pysähtyivät noin kolmen–neljän tunnin välein. Kotona he olivat juhannuksen jälkeisenä maanantaina.


Vain yksi passintarkastus

Ajomatkalla he näkivät toisenlaisen Euroopan, johon Iris oli tottunut esimerkiksi näyttelyreissuillaan. Hän kuvailee, kuinka ihmiset viihtyivät selvästi omissa oloissaan eivätkä tulleet juttelemaan.

– Käsidesipisteitä oli joka paikassa. Huoltamoiden kassojen ja puolalaisen autokaistaravintolan myyjillä oli kasvomaskit naamassa, mutta muuten maskeja ei paljon näkynyt. Tulomatkalla söimme reissun ainoan aterian kahvilan pöydässä, ja tuolloinkin paikalla oli lisäksemme vain kaksi ihmistä. Laivalla ravintolapöytiä oli vähennetty väljyyden varmistamiseksi.

Koiranhakijat eivät reissunsa alussa vielä tienneet, olisivatko rajat auki ja miten he pääsisivät etenemään. He olivat myös varautuneet odottamaan rajoilla, jos he eivät pääsisikään heti läpi.

Ainoastaan Tšekin rajalla oli passintarkastus, Iris sanoo. Ja matka sujui mainiosti yhtä renkaanvaihtoa lukuun ottamatta

– Ystävälleni reissu oli ensimmäinen ja varmasti jonkinmoinen elämys. Meillä riitti naurua matkan varrella. Puolassa autoomme tuli rengasrikko moottoritiellä, mutta onneksi se tapahtui vasta takaisin tullessa. Vararengas oli matkassa ja se saatiin vaihdettua alle ongelmitta. Näihin pitää muistaa varautua ja minulla onkin ollut jo vuosia auton rikkoontumisen sattuessa myös Euroopassa pelastava Autoliiton Plus-jäsenyys. Onneksi tällä matkalla sitä ei tarvittu.

Kikka Kirsikka on Iriksen perheen uusin jäsen.
Kikka Kirsikka on Iriksen perheen uusin jäsen.

Kotona 11 koiraa

Koiraharrastus on tullut Iriksen elämään jo, kun hän oli lapsi. Hän vitsaileekin, että on syntynyt pentulaatikkoon.

Kesälomistaan hän muistaa sen, että auto pakattiin, ajettiin leirintäalueelle ja yöt nukuttiin siellä teltassa, ja päivät vietettiin koiranäyttelyissä. Hänen vanhempansa kasvattivat saksanpaimenkoiria.

Äidin kennelnimi siirtyi Irikselle vuonna 2004. Tällä hetkellä hänellä on kotonaan 11 koiraa, jotka ovat löwcheneitä, venäjänmustaterrierejä, englanninvinttikoira ja pointterivanhus. Muutama niistä on Iriksen pojan koiria.

Löwchen ja venäjänmustaterrieri ovat rotuja, joita Iris harrastaa kasvattajamielessä.

– Ne rodut ovat niin pienilukuisia Suomessa, että jalostuspohjaa on laajennettava. Tämä onnistuu vain ulkomaantuontien avulla. Tämän hetkisistä koiristani neljä on tuonteja.

Hänelle koirista on tullut elämäntapa, ja koirat asuvat ihmisten kanssa perheenjäseninä – eivät esimerkiksi erillisissä kenneltiloissa.

Unkarista Iris haki löwchenin, Kikka Kirsikan (kennelnimeltään Graur Bulldogs Off Cherry). Koska haku viivästyi koronan vuoksi, pentu ehti täyttää jo seitsemän kuukautta. Tavallisesti pennut ovat noin kahdeksan viikon ikäisiä, kun kasvattaja luovuttaa ne koteihinsa.

– Pennun sosiaalistaminen on nyt haasteellisempaa, kun se on hieman vanhempi kuin yleensä. Onneksi se oli kasvanut tasapainoisesti, eikä mitään yllätyksiä ilmennyt koiraa haettaessa. Toivon, että pääsen Kikan kanssa näyttelyihin ja se saa myös pentuja jossain vaiheessa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla