Kuvat
Johanna Levomäki
Myös Laini Pulkkisen koira Härski viihtyy paremmin yksikseen kuin muiden koirien seurassa.
Myös Laini Pulkkisen koira Härski viihtyy paremmin yksikseen kuin muiden koirien seurassa.

Laini Pulkkinen, 26, alkoi peitellä todellista herkkyyttään ja sairastui lopulta masennukseen, josta toipuminen on vienyt vuosia.

Ikaalisissa asuva Laini Pulkkinen on luonnostaan introvertti ihminen. Hänen on vaikea keskittyä hulinassa, yksinäisyydessä asioita saa pohdittua paremmin.

– Väsähdän porukoissa, eikä niin sanottu iloinen opiskelijaelämä useinkaan houkuttele. Jos päivä on tiukka ja työteliäs, illalla en jaksa lähteä yhtään mihinkään. Kaverini ovat tottuneet siihen, että saatan peruutella sovittuja menoja viime tingassa, ja hyväksyvät sen, Laini kertoo.

Nuorena hänellä oli vaikeampaa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

– Yläasteella Turussa minua kiusattiin koulussa, enkä saanut apua. Muutuin iloisesta lapsesta varautuneeksi ja pelokkaaksi teiniksi. Lukioon mennessä päätin, että tästedes kaikki olisi toisin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Laini alkoi vetää kovempaa roolia. Hän löysi uusia kavereita, joille päätti olla näyttämättä herkkyyttään.

– Esitin muuta kuin olen. Pinnan alla kärsin. Lukion jälkeen kaikki näytelty sosiaalisuus mureni kerralla.

Laini sairastui masennukseen ja pääsi Kelan korvaamaan terapiaan. Samoihin aikoihin hän pääsi opiskelemaan ja muutti lapsuudenkodistaan Ikaalisiin.

– Tapasin nykyisen poikaystäväni, rakkaus kannatteli. Kuvittelin, että voin niin hyvin, etteivät terapia ja mielialalääkitys ole enää tarpeen, Laini sanoo.

– Olin väärässä.

Pelkoa ja ahdistusta

Opiskelupaikkakunnalla Lainin masennus uusiutui entistä rajumpana. Läheisen ystävän yllättävä itsemurha sysäsi hänet reunan yli.

– Romahdin. Ensimmäisestä puolesta vuodesta en muista juuri mitään. Aloitekykyni ja elämäniloni katosivat, minusta tuli totaaliavuton. Sulkeuduin kotiin, Laini muistaa.

Poikaystävä piti hänestä huolta, ruokki, talutti suihkuun ja pesi tukan, kun Laini ei itse kyennyt. Vanhemmilleen Laini sanoi puhelimessa kaiken olevan ok, vaikka se ei ollut totta. Laini ei halunnut huolestuttaa heitä.

– Aloin kuvitella, että minua vihataan. Poistin kaikki Facebook-kaverini, aloin pelätä ihmisten kanssa olemista. En silti saanut Kelalta uutta terapiajaksoa, Laini sanoo.

Kotona Turussa käydessä hän sai ruokapöydässä paniikkikohtauksen. Vasta silloin vanhemmille valkeni, miten huonossa kunnossa tytär oikeastaan oli. Äiti varasi heti ajan yksityiseltä psykiatrilta, jossa lääkitys saatiin kuntoon.

Oman näköistä elämää

Nyt Laini voi jo paljon paremmin.

– Ymmärrän itseäni ja tunteitani, kuulostelen vointiani. Mielialalääkityksestä en ole luopunut, koska lääkäri ohjeisti, että sellainen ratkaisu saattaisi heilauttaa vointiani nopeasti huonompaan suuntaan, hän kertoo.

Laini on järjestänyt elämänsä niin, että se sopii hänen luontaiselle, vetäytyvälle temperamentilleen ja herkkyydelleen.

– Ymmärrän, että vaikka stressaavissa tilanteissa tulisi halu eristäytyä ja vetäytyä muiden seurasta, se ei kannata. Poikaystäväni eli nykyinen avopuolisoni ja ihana sekarotuinen koirani Härski eivät riitä ainoiksi sosiaalisiksi kontakteiksi – tarvitsen myös muita ihmisiä.

– Hyvä ystäväni on onneksi iloinen ekstrovertti. Hän jaksaa kannustaa minua muiden seuraan, Laini sanoo.

Koiran lenkittäminen auttaa Lainia pitämään mielen virkeänä. Ihanaa koirassa on myös se, että lemmikki hyväksyy hänet sellaisena kuin hän on.

Laini harrastaa myös potkunyrkkeilyä, sudokuita ja ristikoita sekä käsitöitä. Usein aika menee koneen äärellä musiikkia kuunnellen, kirjoittaen tai pelaten.

– Kaikki harrastukseni ovat yksin tehtäviä juttuja, tiedän. Ryhmäliikuntaihmistä minusta ei saa tekemälläkään. Luovuuteni kukkii rauhassa ja yksinäisyydessä, Laini kertoo.

Hän opiskelee 3D-mallinnusta koulutussopimuksella. Yrityksessä, jossa hän työskentelee, saa usein puuhata rauhassa.

– Kahvi- ja lounashetket ovat juuri sen mittaisia sosiaalisia tilanteita, jotka jaksan hyvin, Laini sanoo.

Armoa itselle

Laini Pulkkinen kokee, että koska hän on nuori opiskelija, ihmiset olettavat usein automaattisesti, että elämä on täynnä ystävien seuraa ja biletystä. 

– Näin ei ole. Se herättää minussa ristiriitaisia tunteita. Mietin usein, olenko laiska, kun muiden seura ei niin sytytä, Laini sanoo.

Vetäytyvyydestä huolimatta ystävät pyytävät häntä usein mukaan erilaisiin kivoihin juttuihin. Laini arvostaa pyyntöjä, mutta tuntee joskus syyllisyyttä siitä, ettei hän jaksa tarttua ehdotuksiin.

– Kun muut sitten menevät yhdessä johonkin, mietin kotona, että heillä on takuulla hauskaa, olisi sittenkin pitänyt mennä mukaan, Laini sanoo.

– Usein sisälläni ailahtaa yksinäisyyden tunne ja hylätyksi tulemisen pelko. Ahdistus siitä, ettei minusta enää tykätä ja että ystäväni löytävät kohta muita kavereita, koska olen niin passiivinen.

Hienoa on kuitenkin se, että Laini on oppinut olemaan armollinen itselleen.

– Minä olen tällainen, ja todelliset ystäväni ymmärtävät sen ja hyväksyvät minut. Uskon, että ominaispiirteeni ovat osin luontaisia, osin lapsuudessa kokemani kiusaamisen tulosta. Se muovasi minusta pidättyväisemmän ja harkitsevamman ihmisen kuin muuten olisin.

– Olen kuitenkin iloinen ja kiitollinen siitä, että olen selviytynyt.

Tunnistaudutko itsekin introvertiksi? Kerro kokemuksistasi alla olevassa kyselyssä ja auta meitä jutun teossa. Me Naiset käsittelee kaikki vastaukset luottamuksellisesti.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Vierailija

Masentunut voi olla yhtä hyvin introvertti kuin ekstroverttikin.
Kannattaa tarkistaa faktat ennenkuin alkaa muita syyllistämään.

Minä ja mun masennus

Näissä masentuneiden introverttien jutuissa toistuu usein armollisuus itseään kohtaan ja muiden kannattelu. Mutta onko pidemmän päälle reilua, että puoliso, kaveri tai aikuinen lapsi on aina se jota kannatellaan? Ehkä se avopuolisokin nauttisi siitä että saisi kokea tulevansa hoivatuksi ja se ekstrovertti kaveri tykkäisi kun masentunut introvertti joskus tarttuisi luuriin ja ehdottaisi vuorostaan jotain kivaa tekemistä.
Hyvä että masentunut introvertti on armollinen itselleen, mutta voisiko sen huomion jossain vaiheessa kääntää omasta navasta niihin läheisiin, joilla on vuodesta toiseen kannattelijan rooli?

Sisältö jatkuu mainoksen alla