”Jos koko ajan pingottaa, ei pysty olemaan avoimin mielin ihmettelemässä”, Johannes Holopainen ajattelee.
”Jos koko ajan pingottaa, ei pysty olemaan avoimin mielin ihmettelemässä”, Johannes Holopainen ajattelee.

Näyttelijä Johannes Holopaiselle on jatkuva ihmettelyn aihe, mitä tarkoittaa olla mies. – Viihdyn parhaiten ihmisten kanssa, joiden ei tarvitse määritellä minua eikä itseään.

Johannes Holopainen oli jo ottanut korviksen Juoppohullun päiväkirjaan, hakenut tiukasta kuntokuurista ryhtiä Tuntemattomaan sotilaaseen, ajellut tukkansa siiliksi Kaikkiin synteihin ja tottunut pitkätukkaperuukkiinsa Hevi reissussa. Mutta viiksiä hän ei ollut kasvattanut ennen kuin niitä tarvittiin äskettäin ilmestyneeseen Helene-elokuvaan. Kymmenen kiloa tuhdimpana sekä tukka blondattuna ja permanentattuna olo oli jo muutenkin kuin vieraan nahoissa.

– Mutta ne viikset, ne olivat kumma juttu. Aluksi ne tuntuivat oudoilta, ja niitä teki mieli koko ajan kosketella ja näpräillä. Ne kutittivat nenää ja muistuttivat itsestään aina syödessä ja juodessa. Ei niistä järkyttävää pensseliä kasvanut, mutta juuri sen verran tuuheat, ettei niitä pystynyt unohtamaan, Johannes sanoo ja hypistelee vaistomaisesti nenänalustaan.

Nyt pehko on poissa, mutta Johannes, 30, puhuu karvoistaan yhä lämmöllä.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

– Kuvausten päätyttyä en halunnutkaan heti ajella viiksiä pois. Menin monesti jo peilin eteen höylän kanssa, mutta muutinkin mieleni. Hetkeksi niistä tuli kuin osa omaa identiteettiäni.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Fiilistelyelämää

Tuuheat chevronit kuuluivat alun perin Einar Reuterille, taidekeräilijälle ja taidemaalari Helene Schjerfbeckin ihailijalle ja rakastetulle, jota Johannes nyt Helenessä näyttelee. 1800–1900-luvuilla eläneestä metsänhoitajasta tuli taidemaailman vaikuttaja ja innokas matkamies, joka teki pitkiä ulkomaanreissuja perehtyäkseen taiteentekemiseen kansainvälisesti. Sata vuotta myöhemmin syntynyt Johannes löysi helposti paljon samastuttavaa roolihenkilöstään. Hänkin on taiteesta ja luonnosta hyvää oloa löytävä seikkailija.

– Luonnossa ja taiteen kautta tunnen olevani osa jotain isompaa. Uskon myös, että niiden avulla ihminen voi avartaa ymmärrystään. Ja ihan yksinkertaisesti ne tekevät minut onnelliseksi.

”Tärkeintä on fiilistellä ja ihmetellä.”

Usein luontohetket ovat kävelyretkiä yksin tai pidempiä vaelluksia kaveriporukassa. Viime vuonna Johannes reissasi kaksi kuukautta Kaliforniassa ja ehti surffata, kiipeillä ja uida. Makustellessaan matkaansa hän ottaa suuressa nojatuolissa rennomman asennon.

– Yosemiten kansallispuisto ja Kalifornian maisemat vähän pohjoisempana olivat fantastisia. Retket saavat olla seikkailua: usein tiedämme vain ensimmäiset askeleet ja päätämme loput siinä kulkiessa. Luontoon on hyvä mennä avoimin mielin. Silloinkaan, kun kiipeän korkeita kallioita, en ajattele sitä itseni haastamisena tai suorittamisena. Tärkeintä on fiilistellä ja ihmetellä, Johannes kuvailee.

– Seinäkiipeily sisähalleissa on sitten hyvää treenaamista ja paikka mitata omaa kehitystä.

Surffaaminen, etenkin Suomessa, pitää kuulemma mielen nöyränä. Aallot eivät odota, ja täkäläisittäin olosuhteet ovat lajille harvoin otolliset.

– Kun aallot ovat kohdillaan, silloin on mentävä. Mitä ikinä on meneillään, sen on odotettava, Johannes kuvailee.

– Suomessa parhaat surffipaikat löytyvät Hangosta, Porista ja Porvoosta.

Kuvataiteen harrastamisessa on ­Johannekselle kyse samanlaisesta läsnä­olosta kuin luonnossa liikkumisessa. Kaikki kiteytyy hetkeen ja vaatii täydellistä keskittymistä.

– Tauluakaan ei voi vain vähän maalailla sivusilmällä tai toisella kädellä. Luonnossa kulkemista, valokuvaamista tai maalaamista yhdistää se, että niihin uppoutuessa ajantaju lähes katoaa.

Johanneksen ”lajeissa” yhteistä on sekin, että ne ovat jo lapsuudesta tuttuja. Näytteleminen ja kuvataiteet olivat juttuja, joiden parissa hän jo pienenä poikana viihtyi ja joista huomasi nauttivansa. Aikuistuessaan Johannes onnistui pitämään niistä kiinni. Se, mikä oli aina tuntunut ”siistiltä”, ei joutunut väistymään muiden odotusten tai menestyspaineiden tieltä.

Myös lapsuudenperhe tuki pyrkimyksissä. Esiintymistä pidettiin oikeana työnä. Johanneksen äiti on jalkapallon moninkertainen Suomen-mestari ja fysioterapeutti, jolla Johanneksen mukaan on myös kuvataiteellisia lahjoja. Oopperalaulajan urasta haaveillut isä on entinen urheilutoimittaja ja nykyinen Laajasalon opiston rehtori, jolla Johanneksen sanoin on esiintyvän taiteilijan sielu.

– Keksin jo lapsena haluavani näyttelijäksi. Se oli kirkas oivallus jossain koulunäytelmien keskellä: vitsit, mä nautin tästä, eläytymisestä joksikin toiseksi ja johonkin toiseen maailmaan. Nykyään teen ihan sitä samaa, vähän eri puitteissa vain, Johannes sanoo.

– Työ tuntuu edelleen yhtä maagiselta, varsinkin kuvaustilanteissa tai hetkissä teatterilavalla, kun kaikki uskovat yhteiseen keksittyyn maailmaan. Olemme herättäneet eloon oman todellisuuden, yhteisen mielikuvituksen, jossa silloin elämme. Se on ihana tunne, siisteintä ikinä.

Johannesta viehättää myös näyttelijän ammattiin liittyvä vapaus uuteen rooliin perehtyessä. Silloin tekemisistään voi päättää täysin itse.

– Etsimisen ja tutkimisen aika on tosi antoisaa. Voin itse valita, mikä on merkityksellistä, millaisen taidon opettelen ja päättää että hei, mähän teen tämän just näin. Sellainen vapaus tuntuu hienolta. Aika harvassa työssä voi vain hypätä junaan, lähteä Kajaaniin tutkimaan toisen elämää ja eläytymään hänen maailmaansa.

Johannes aloitti kuvataiteet jo lapsuuden kuviskerhossa. ”Maalaaminen on sisäisten ajatusten jäsentelyä. Valmiista teoksesta voin päätellä, mitä minulla on meneillään.”
Johannes aloitti kuvataiteet jo lapsuuden kuviskerhossa. ”Maalaaminen on sisäisten ajatusten jäsentelyä. Valmiista teoksesta voin päätellä, mitä minulla on meneillään.”

Mitä tarkoittaa olla mies?

Niin Johannes teki perehtyessään Einariin. Istahti junaan, lähti Kainuuseen ja löysi sieltä hengenheimolaisen, jonka arvomaailma oli ollut kuin kaukaa tulevaisuudesta.

”Keksityt ja luodut käsitteet sukupuolesta eivät saa rajoittaa ihmisen mahdollisuuksien määrää.”

– Hänen aikanaan oli poikkeuksellista puolustaa naisten asemaa ja puhua tasa-arvosta. Nykyään siihen on helppo samastua, Johannes aloittaa.

– Ajattelen, että kaikilla pitäisi olla samanlaiset lähtökohdat. Keksityt ja luodut käsitteet sukupuolesta eivät saa rajoittaa ihmisen mahdollisuuksien määrää.

Johanneksen tunnelmoiva puhe napakoituu, ryhti nojatuolissa oikenee. Aihe on selvästi lähellä sydäntä. Hänen mielestään jokaisen pitää saada olla mitä vain ja aina halutessaan muutoksessa.

– Minulle esimerkiksi on jatkuva ihmettelyn prosessi, mitä tarkoittaa olla mies. Se on jokaisen omaa pohdintaa, eikä sitä voi sanella ulkopuolelta. Siksi viihdyn parhaiten ihmisten kanssa, joiden ei tarvitse määritellä minua eikä itseään. Sellainen alkaisi vain ahdistaa.

Helenen ja Einarin aikaan määreet olivat jyrkkiä. Elokuvassa on teräviä viittauksia, kuinka aterialla mies sai ottaa lihaa ennen naista tai miten naistaiteilijoiden ei sopinut maalata sotaa tai alastomia miesmalleja. Esimerkit saivat Johanneksen kihisemään käsikirjoitusta lukiessa.

– Meidän ajasta käsin sellaista pitää vääränä. Samalla tuntuu oudolta, että monissa paikoissa ajatellaan yhä noin. Omituisia rakenteita on edelleen vallalla.

”Minulle on ollut tuttua miettiä, mitä muut minusta ajattelevat.”

Helene kuvaa osuvasti myös aikakautensa soveliaisuuskäsityksiä ja pidättyvyyttä. Kahden taiteilijan välillä roihusi tulisia keskusteluja, mutta ikäeron, oletusten ja yhteiskuntarakenteen vuoksi heidän parisuhdettaan olisi pidetty poikkeuksellisena. Johannes arvelee, että vaikenemalla aiheutettiin pahempaa kipua kuin puhumalla suoraan. Sitä hän on opetellut omassakin elämässään.

– Minulle on ollut tuttua miettiä, mitä muut minusta ajattelevat. Arvuutella, pidetäänkö minusta, jos olen tietynlainen miehenä tai näyttelijänä. Sellainen on hirveän uuvuttavaa ja ankaraa itseä kohtaan, Johannes sanoo.

– Olen kuitenkin oppinut ilmaisemaan itseäni ja tunteitani. Saan voimaa ja rohkeutta siitä, että uskallan nyt tehdä asiat omalla tavallani. Nykyään otan mieluummin riskin tulla nähdyksi kokonaisena kuin että yrittäisin loputtomasti versioida itseäni muiden mieliksi tai yrittää arvailla, mitä muut minusta haluavat.

Johannes vertaa oivallustaan neuvoon, jonka sai Helenen kuvauksissa. Hän harjoitteli jäljittelemään erästä Einarin maisemamaalausta. Johannes halusi onnistua pienintä yksityiskohtaa myöten. Maalaamisesta tulikin aikamoista pingottamista, kunnes valmentaja muistutti, että näyttelijä jännitti turhaan. Kuva on vain maalaus, jonka voi aina pyyhkiä pois ja maalata uudestaan.

– Ihmisenä olemiseen pätee sama ajatus: ei ole mitään virheitä. Ei tarvitse jatkuvasti yrittää elää täydellisenä versiona itsestään, Johannes miettii.

– Sitä paitsi jos koko ajan pingottaa, ei pysty olemaan avoimin mielin ihmettelemässä.

Ihmettelevä kosmopoliitti

Ihmettelyä Johannes haluaa jatkaa elämänsä läpi. Löytää itsestään uusia puolia, kiivetä uusia seiniä, surffata uusia aaltoja ja tehdä mahdollisimman monipuolisia rooleja.

– Kaikkialla ja vaikka avaruudessa asti!

”Miksi sanoisin maailmalle ei, kun haluan sanoa joo?”

Monien kollegojensa tapaan Johanneksella on agenttinsa Euroopassa, manageri Yhdysvalloissa ja mieli auki maailmalle. Hän nauhoittaa koekuvausvideoita toiselle puolelle maailmaa ja pitää jakoa kotimaisten ja kansainvälisten töiden välillä vanhanaikaisena. Suoratoistopalvelut ja monikansalliset leffaprojektit ovat avanneet markkinaa suomalaistekijöille. Myös Johanneksen seuraava työ, Jalmari Helanderin ohjaama sarja Kalifor­nian Kommando, levinnee Elisa Viihteeltä ulkomaille, ja 2015 suomeksi julkaistusta Sotilaspoika-monologista hiotaan parhaillaan englanninkielistä versiota.

– Suomi on loistava paikka kansainväliselle uralle. On ihanaa, että aiemmin suuruudenhulluina pidetyistä unelmista on tullut toteutettavia. Meillä on puitteet, osaamista ja kysyntää. Miksi sanoisin maailmalle ei, kun haluan sanoa joo?

Johannes Holopainen

  • Vuonna 1988 syntynyt näyttelijä varttui Helsingin Palo­heinässä, lempinimi Jomppe.
  • Laulaa Laivaston monnit -bändissä.
  • Tuttu mm. elokuvista Tottumiskysymys ja Tuntematon sotilas, näytelmistä HOMO! ja Pasi was here sekä tv-sarjoista Kaikki synnit ja Ratamo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla