Hannele Laurin kesä on kulunut elokuvan kuvauksissa iskelmälaulajan rooliin eläytyessä.

Näyttelijä Hannele Lauri nähdään valkokankaalla 70 on vain numero -elokuvassa, jota kuvataan parhaillaan.

Johanna Vuoksenmaan käsikirjoittama ja ohjaama elokuva kertoo iskelmälaulaja Seija Kuulan kasvutarinan. 

Elokuvassa käydään komediallisin keinoin läpi myös ikään liittyviä ennakkoluuloja. Hannele kertoo, että hänen kohdallaan ennakkoluuloihin suhtautumisessa on auttanut oma asenne.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

– Ehkä olen niin lapsellinen, että en edes huomaa niitä, 67-vuotias Hannele naurahti eilen elokuvan kuvaustauolla Ylöjärvellä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Päärooli on merkittävä pitkän linjan näyttelijällekin, sillä koko elokuvassa on vain yksi kohtaus, jossa Hannele ei ole mukana.

– En minä tällaisesta osannut haaveilla enää. Mietin vain, että onko tämä unta vai viiniä. Työryhmä on fantastinen, myös Lauri Tähkä vilahtaa leffassa.

Ulkonäön muuttumista ei ole helppo niellä

Hannele ei halua romantisoida ikääntymistä.

– Vaikka olen aikaisemminkin ollut päärooleissa, niin kyllä tämä työtahti on ollut raskas. En ole ehtinyt kuin paussin aikana vaihtaa vaatteet. Enkä kyllä tiedä ketään, joka tykkäisi vanhentua. On tässä kaikenlaista remppaa ollut, mutta kunhan pysyisi terveenä.

Hannele pitää itsestään huolta ulkoilemalla.

– En tykkää yhtään katsella vanhoja kuvia itsestäni. Olen esteetikko, eikä ulkonäön muuttumista ole helppoa niellä. Mutta en kyllä tee sen eteen enää mitään ihmeellistä. Yritän käyttää hiton hyviä voiteita. Mitään jumppaa en harrasta, mutta käyn koiran kanssa 4–5 kertaa päivässä kävelyllä. 

”Mietin vain, että onko tämä unta vai viiniä.”

Neljä vuotta sitten teatterista eläkkeelle jäänyt Hannele kertoo, että hän on sosiaalinen erakko.

– Oli hienoa huomata, että heti alettiin tarjota kamerarooleja. Työpäivän jälkeen tulen kuitenkin kotiin ja olen lähinnä koirani kanssa. 

Juhannusta Hannele on aina viettänyt perhekeskeisesti. Villejä sinkkujuhannuksia hän ei ole kokenut.

– Olen upseerin tytär, ja juhannus oli aina perhejuhla kokkoineen. Myöhemmin kun olin Hannun kanssa naimisissa, vietimme sitä omien lasten kanssa. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Hannele on omana itsenään aina sottaisen näköinen, käheä käkättäjä, röökimuija pahimmasta päästä. Kulunut ja epäsiisti. Tuossa elokuvakuvassa polkkatukkineen paremman ja terveemmän näköinen onneksi, mutta harmi että se on vain tehty rooli. Stailaajalle pointsit! Hanu vois ottaa onkeensa!

Tismalleen. Karmea vahinko että Laurin estetiikka on virolais-suomalaista tuotantoa🤮 80-luvun Uunoja katsoessa ei ole uskoa kuinka kaunis hän oli, nyt samaa kaliiberia Madonnan kanssa. Niin upeita naisia molemmat että olisivat taatusti vanhenneet kauniisti mut ei, piti mennä teettämään hirviö"parannuksia".

Sisältö jatkuu mainoksen alla