Nuorena Eveliina Nieminen haaveili näyttelijänurasta. Hän teki unelmansa eteen kaikkensa, mutta ei lopulta rohjennut toteuttaa haavettaan. Kuva: Amanda Aho
Nuorena Eveliina Nieminen haaveili näyttelijänurasta. Hän teki unelmansa eteen kaikkensa, mutta ei lopulta rohjennut toteuttaa haavettaan. Kuva: Amanda Aho

Riittämättömyyden tunne teki Eveliina Niemisestä ylisuorittajan. 

Se alkoi jo lukioiässä. Eveliina Nieminen kiirehti suoraan lukiosta tallille, sieltä kotiin harjoittelemaan laulua tunniksi. Sen jälkeen hän teki lihaskuntoliikkeitä puoli tuntia, luki maailmankirjallisuuden klassikoita ja lauloi taas.

19-vuotias Eveliina oli nimittäin alkanut haaveilla näyttelijän ammatista ja aikoi nyt panostaa tulevaan uraansa täysillä.

– Lukion jälkeen minulla oli hirveä kiire tulla taitavaksi ja maksimoida onnistumisen mahdollisuuteni. Päätin, että teen kaikkeni ja jaksotan päiväni puolen tunnin tai tunnin slotteihin – älylliseen, fyysiseen ja taiteelliseen suoritukseen. Löysää aikaa oli vain tunti iltaisin. Ajattelin, että kun harjoittelen tuhat tuntia jotain, tulen siinä tosi hyväksi, Eveliina Nieminen, 35, kertoo nyt.

”Nykyinen minäni tuskin haluaisi hengailla senaikaisen minän kanssa.”

Ankaraa ajanjaksoa kesti kaksi vuotta.

– Suljin itseni oikean elämän ulkopuolelle. Ystävien näkeminen tuntui turhalta, ellei heistä saanut jotain hyötyä. Minulla ei ollut viittä minuuttia aikaa jutella heidän kanssaan, koska ajattelin, ettei se johda mihinkään. Siskonikin puuskahti, että sulle ei kyllä sitten sovi mikään, koska kalenterissani ei ollut koskaan vapaata.

Moista on vaikea uskoa nyt, kun edessä istuu ylisuorittamisesta luopunut, elämäniloinen ja herkästi naurava Eveliina.

– Olen perusluonteeltani todella touhukas ja utelias, ja ajaudun tekemään monia asioita puolivahingossa. Lisäksi tykkään tehdä asiat hirveän hyvin ja otan tekemisestäni paineita. Olen ollut pienestä asti intohimotekijä, mutta kaikki keikahti sitten ylisuorittamiseksi.

Menestymisen pakko johtui riittämättömyyden tunteesta, mutta sitä Eveliina ei silloin ymmärtänyt.

– Yritin rakentaa hyväksytyn version itsestäni ja tarjoilla sen täydellisenä. Ennen olin todella rento, nauravainen ja hauska. Lukion jälkeen minusta tuli sellainen tyyppi, että nykyinen minäni tuskin haluaisi hengailla senaikaisen minän kanssa.

Eveliinan äiti oli menehtynyt auto-onnettomuudessa, kun tyttö oli viisivuotias. Eveliina pohtii, että hänen kokemansa riittämättömyyden tunne juontuu lapsuuden kokemuksista.

– Minulta jäi saamatta äidin hellyys ja ihailu. Lisäksi olen persoonaltani erittäin herkästi innostuva, energinen ja minulla on vahva kilpailuvietti. Ylisuorittaminen alkoi toden teolla, kun aloin kiinnittää liikaa huomiota ympäristön toiveisiin.

Valmiina varmaan ammattiin

Ylioppilaskirjoitusten jälkeen Eveliina opiskeli näyttelijäksi Voionmaan opistossa. Ura lähti mukavasti käyntiin, ja Eveliinalla oli esimerkiksi pieni rooli Hymypoika-elokuvassa. Silti jokin pidätteli. Kun roolittaja pyysi Eveliinaa Lupaus-elokuvan koekuvauksiin, hän ei enää halunnutkaan mennä. Vain 22-vuotiaana Eveliina tunsi suorittaneensa niin paljon, että tarvitsi tauon. Hän ei ollut enää varma, mitä halusi elämällään tehdä.

– Aloin miettiä liikaa, mikä muiden mielestä on hyväksyttävää ja arvostettua. Lähdin rakentamaan polkuani täysin ulkoapäin asetettujen odotusten varaan ja valitsin varmemman ammatin. Minulla ei lopulta riittänyt rohkeutta ryhtyä näyttelijäksi.

Eveliina alkoi opiskella englantilaista filologiaa ja sivuaineina kaupunkisuunnittelua, akateemista yrittäjyyttä ja valtiotieteitä. Ura vei viestintäkonsultiksi suuriin viestintätoimistoihin, joissa Eveliina vastasi strategisesta viestinnästä ja markkinointiviestinnästä. Asiakkaina oli isoja suomalaisia pörssiyrityksiä ja start-upeja elintarvikealan yrityksistä turismiin, kauneudenhoitoon, renkaisiin ja intiimivoiteisiin.

Työ oli hektistä ja antoisaakin aikansa, mutta jossain vaiheessa se alkoi tuntua puskemiselta.

– Olin varovainen, pelkäsin virheitä ja vain suoritin tehtävän toisensa jälkeen. En pystynyt antamaan parastani ja ideoimaan luovasti, hän kertoo.

Eveliina sanoo, että ylisuorittamiseen on helppo sortua, koska se nähdään ylistettynä elämäntapana, johon on kunniallista tarttua.

–  Jatkuva suorittaminen on kuitenkin oiretila ja addiktio. Se ei ole jalo tila, eikä sitä kannata glorifioida, Eveliina sanoo.

– Ylisuorittamisessa on kyse yhteyden katkeamisesta omaan sieluun. Silloin on mahdotonta tietää, mikä itselle on liikaa, mikä sopivasti ja mitä oikeastaan edes haluaa omalta elämältään.

Unelmista totta

Työpäivien jälkeen Eveliina toteutti taiteellista puoltaan tekemällä laulukeikkoja ja kirjoittamalla tarinoita. Hän tunsi, että työ ei enää riittänyt täyttämään hänen merkityksellisyyden kaipuutaan.

– Kerran esitin keikalla Regina Spektorin makeita lauluja. Aloin miettiä, miksi en itsekin tekisi jotain samansuuntaista. Tajusin, että en voi kuitenkaan saada kaikkea, ja minun pitää valita, mitä oikeasti haluan.

Eveliina raivasi tilaa ajatuksilleen. Hän teki puolentoista vuoden ajan nelipäiväistä työviikkoa ja lähti lopulta muutaman kuukauden sapattivapaalle opiskelemaan luovaa kirjoittamista New Yorkiin. Eräällä luennolla Eveliina vähätteli kirjoittamaansa tarinaa, mihin professori huudahti: ”Eveliina, don’t ever say that!”.

– Tajusin, että ajattelumallini on aivan erilainen kuin amerikkalaisilla. Sikäläinen uskomattoman tukeva ja kannustava ilmapiiri auttoi luovuuttani, persoonaani ja aitoja kiinnostuksen kohteitani nousemaan kirkkaammin esiin.

Viime vuonna Eveliina uskaltautui irtisanoutumaan työstään. "Saatan ajoittain tehdä enemmän töitä kuin ennen, mutta enää en suorita."
Viime vuonna Eveliina uskaltautui irtisanoutumaan työstään. "Saatan ajoittain tehdä enemmän töitä kuin ennen, mutta enää en suorita."

Kun Eveliina palasi töihin viestintätoimistoon, hän huomasi, miten iso kontrasti työn ja hänen unelmiensa välillä oli.

Viime vuonna Eveliina uskaltautui irtisanoutumaan työstään. Ajatus työpaikan vaihdosta kypsyi todeksi pienistä onnistumisista ja oivalluksista.

– Minulle kirkastui, millaista elämää haluan. Haaveeni oli sama kuin jo pienenä: olla taiteilija ja tehdä töitä tarinankerronnan ja tunteiden parissa. Minusta oli viimein tullut rohkea.

Onnellinen esikoiskirjailija

Eveliina tekee edelleen töitä brändistrategina ja viestintäkonsulttina, mutta freelancer-pohjalta. Hän jakaa työhuoneen kymmenen muun luovan alan yrittäjän kanssa ja saa määrätä rytmin itse.

– Saatan ajoittain tehdä jopa paljon enemmän töitä kuin aiemmin. Mutta enää en suorita, vaan teen vapaaehtoisesti työtä, josta olen aidosti innoissani.

Nykyään Eveliina myös uskaltaa kutsua itseään taiteilijaksi. Hän laulaa ja kirjoittaa eikä aio enää rajoittaa tekemisiään muiden mieliksi.

– Syvä ilo ja onni omista taidejutuista oli suurempaa, kuin mitä olin koskaan aiemmin tuntenut työelämässä. Muistan saman onnen lapsuuden hevosharrastuksesta, musiikista ja puuhasteluista.

Syyskuussa Eveliinalta julkaistiin englanninkielinen kirja Late Bloomers, joka on kokoelma yhtä aikaa hulvattomia ja koskettavia lyhyitä tarinoita, flash fictionia. Pienten tarinoiden aiheena on ylisuorittaminen – se, miten loputon itsensä kehittäminen tekee elämästä temppuradan. Jokainen asia, mitä ihminen tekee, maksimoidaan, optimoidaan ja valjastetaan palvelemaan yhtä päämäärää: menestystä.

Osa kirjan kertomuksista on saanut inspiraationsa tositarinoista, osa on täyttä fiktiota. Eräässä tarinassa pariskunta suorittaa monenlaisia nukkumisrituaaleja ja päätyy nukkumaan eri huoneisiin optimoidakseen unensa. Toisessa tarinassa nainen laittaa vessapaperirullat tyynyliinan sisään pitääkseen päänsä tietyssä asennossa, jotta ei kellahtaisi kyljelleen niin, että silmäpusseista tulee eri kokoiset. Kolmannessa nainen herää kahdesti yössä pirskottamaan kasvosuihketta, jotta kasvot pysyisivät kosteutettuna läpi yön.

Mielikuvituksensa lisäksi Eveliina sai inspiraatiota tarinoihinsa työelämässä tapaamiltaan ihmisiltä, jotka itse asiassa pitivät suorittajan leimasta. Olen kova tekemään näitä hommia, he ajattelevat ylpeinä.

– Työpaikalla suorittajat kävelevät tervehtimättä ohitsesi. He eivät ole palavereissa henkisesti läsnä, vaan tuijottavat konetta. Vaikka he elävät näennäisesti sosiaalisesti rikasta elämää, monet heistä ovat yksinäisiä. Se ajaa rinnakkaistodellisuuksiin, Insta­gram- ja mielikuvitusmaailmaan, Eveliina kuvaa.

Myös Eveliina pakeni kiihkeimpinä vuosina omaan mielikuvitusmaailmansa.

– Minulla on vilkas mielikuvitus, ja laulaessani ja kirjoittaessani pääsin luikahtamaan sellaiseen pumpuliin ja mielenmaisemaan, joka minua kutsui.

Eveliinan mukaan ylisuorittajaksi voi kehittyä jo lapsena vaikka siksi, että vanhemmilta on tullut suoria tai piiloviestejä, miten pitäisi olla koko ajan vähän enemmän ja parempi.

– Ylisuorittaminen lähtee usein ajatuksesta ”sinä et riitä”.

Maailman johtavat konsulttitoimistot etsivät silti edelleen työntekijöikseen huippukonsultteja, jotka ovat aina valmiita juoksemaan vielä yhden mailin.

– He ovat persoonia, joilla on jatkuva vahva hyväksytyksi tulemisen tarve.

Toinen takakireä, toinen aivan tulessa

Eveliina on oppinut vuosien mittaan tunnistamaan, missä omat rajat kulkevat. Enää hän ei aio venyä loputtomasti toisten toiveiden mukaan.

Ylisuorittaminen ei sitä paitsi välttämättä tarkoita huipputehokkuutta.

– Kaksi ihmistä voi tehdä työpaikalla yhtä paljon töitä, ja toinen voi olla todella takakireä ja toinen aivan tulessa ja omalla polullaan.

Ylisuorittajasta tulee kireä ja tyytymätön, koska hän ei ole yhteydessä omiin tarpeisiinsa.

– Ylisuorittaja elää yksinäistä elämää, koska kaikki pyörii täydellisen minän ympärillä. Ylisuorittaminen on addiktoivaa, mutta siitä jää jälkeenpäin tyhjä olo. Mikään saavutus ei tunnu enää miltään.

"Minulle kirkastui, millaista elämää haluan. Haaveeni oli sama kuin jo pienenä: olla taiteilija ja tehdä töitä tarinankerronnan ja tunteiden parissa.
"Minulle kirkastui, millaista elämää haluan. Haaveeni oli sama kuin jo pienenä: olla taiteilija ja tehdä töitä tarinankerronnan ja tunteiden parissa.

Loputon omaan napaan tuijottaminen on itsekästä, eikä sillä rakenneta hyvää maailmaa.

– Jos jokainen yrittää olla jatkuvasti vain oma, maksimoitu versio itsestään, maailmasta tulee aika hirveä.

Eveliina on tavannut työelämässä ihmisiä, jotka meditoivat, jotta pystyisivät suorittamaan enemmän töissä. Eveliina ei halua enää olla sellainen, vaikka myöntää, että entinen suorittajaluonne yrittää toisinaan puskea esiin myös vapaa-ajalla.

– Vapaa-ajasta pitää jäädä energinen ja ravittu olo. Nuorempana halusin ennen kaikkea kehittyä ratsastajana, mutta nykyisin hauskan pitäminen ja hevosten kanssa hengailu on tärkeämpää. Rakastan edelleen hyppiä esteitä, mutta yhtä lailla tykkään vain rapsutella hevosiani.

Eveliina Nieminen

Syntyi vuonna 1983 Tampereella. Asuu kihlattunsa kanssa Helsingissä.

Koulutukseltaan filosofian maisteri.

Työskentelee taiteilijana ja viestintäalan yrittäjänä.

Omistaa kaksi hevosta. Harrastaa ratsastusta, uintia, laulamista, joogaa ja potkunyrkkeilyä.

Esikoiskirja Late Bloomers ilmestyi 27. syyskuuta.

yli 60v.Mutta alle 70v,H:ki 94

Eveliina, 35, näki ystäviään vain silloin, jos heistä oli hyötyä – tajusi olevansa ylisuorittaja

Minun ystävät hakivat minua kun tarvitsivat minulta jotain kuten jotkut sukulaiseni. Autoin koska hain kai hyväksyntää. Arjet olin mahtava ihminen he kehuivat uskoin ja kahta kauheammin suoritin siivosin autoin. Kukkaroni vain kapeni .Kun juhlapyhät,juhla tapahtumat,minua ei kutsuttu sain levätä. 46 vuotta. Kun aloin sanomaan en jaksa,laitaa hantiin ja vuoroin vieraissakin ystävien.Olen kenkku vanha ämmä . Mutta viihdyn itseni kanssa nykyisin ja yksin !, Opetellut sitä mahtavaa sanaa EI 6-7-kk...
Lue kommentti
Kannattaisko hidastaa tahtia?

Eveliina, 35, näki ystäviään vain silloin, jos heistä oli hyötyä – tajusi olevansa ylisuorittaja

Nykyajan lapsistahan opetetaan tuollaisia suorittajia kun pitää joka viikonpäivälle olla joku kehittävä harrastus ym. Sääliksi kävi niitäkin perheitä, jotka Hesarissa viime viikolla kuvailivat lastensa harrastusrumbaa. Aivan älytöntä touhua. Ei ihme, että avioeroja on niin paljon kun suhde jää lasten harrastusten jalkoihin eikä mihinkään rauhoittumiseen ole aikaa.
Lue kommentti