Hiihto etelänavalle oli seikkailija Timo Polarin suuri unelma. Siitä tuli totta, mutta kovalla hinnalla: harjoitusmatka Grönlannissa vei kuolemaan Timon kaksi ystävää.

8. huhtikuuta 1997 klo 12.30

Pam. Juuri kun Timo Polari ja hänen ystävänsä Ari ja Tommi olivat saaneet pystytetyksi sisäteltan ja ryhtyivät virittämään ulkotelttaa sen päälle, yksi telttakaarista paukahti poikki. Sen korjaaminen oli toivoton tehtävä.

Ympärillä riehuva lumimyrsky hakkasi ja riepotteli telttaa, ja miehillä oli täysi työ pitää siitä kiinni.

Onnettomuuden tapahtumaketjussa tämä hetki oli ratkaiseva. Ihminen kestää hämmästyttävän paljon epämukavuutta, kun vain saa levätä suojassa. Nyt sellaista paikkaa ei ollut.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hiihto etelänavalle on vaeltajan kuninkuusreissu. Timo teki retken vuodenvaihteessa 2001–2002. Matka kesti 1133 kilometriä, 58 vuorokautta ja 400 hiihtotuntia.
Hiihto etelänavalle on vaeltajan kuninkuusreissu. Timo teki retken vuodenvaihteessa 2001–2002. Matka kesti 1133 kilometriä, 58 vuorokautta ja 400 hiihtotuntia.

600 kilometrin matkaan poikki Grönlannin oli varattu kuukausi. Tuosta matkasta oli taivallettu kolmessa päivässä 30 kilometriä, viime päivät noin kilometrin tuntivauhtia.

Vedettävänä oli satakiloiset ahkiot, mutta hitauden todellinen syy oli upottava lumi. Sen päälle tuli pideraq, pahamaineinen hirmumyrsky, jota grönlantilaisetkin pelkäävät. Tuuli puhalsi yli 30 metriä sekunnissa. 25 asteen pakkanen tuntui sen takia 80 asteelta.

Ymmärrä realiteetit

Timo Polari avaa ison keltaisen omakotitalon oven Seinäjoen Katajalaaksossa. Hän on lyhyt ja atleettinen mies, nopealiikkeinen ja voimaa täysi. Ystävällinen, kohtelias, kuunteleva.

Hän huikkaa Venla-tyttären yläkerrasta kahvinkeittoon.

Elokuvahuoneessaan Timo käynnistää videon, jonka hän näyttää usein luentojensa aluksi. Se on kooste hänen vaellusmatkoiltaan maailman mahtavimpiin maisemiin: Etelämantereelle, Skandinavian korkeimmille tuntureille, Alpeille ja Kalifornian Sierra Nevadan vuoristoon.

Selviytyjä ymmärtää tosiasiat ja toimii niiden mukaan.

Taustalla tykittävä energinen rockmusiikki kohottaa katsojan irti arjesta, vastaanottavaiseksi viestille, jonka levittämiseen Timo on nyt voimansa keskittänyt: unelmiaan kohti kannattaa ponnistella.

– Selviytymisen lait ovat samat kaikissa kriiseissä: lumimyrskyssä, sairauksissa, rahahuolissa, avioerossa. Selviytyjä ymmärtää ja hyväksyy tosiasiat ja toimii niiden mukaan.

Timolla on lähimetsässä esterata, jolla hän treenaa viikoittain.
Timolla on lähimetsässä esterata, jolla hän treenaa viikoittain.

Unelmankin hän määrittelee: hyvä elämä, mielenrauha. Emmekö me kaikki tavoittele sitä?

Timoa on kuunneltu ympäri Suomen. Luentoja on vuodessa viitisenkymmentä, kuulijoita on ollut parhaimmillaan 2 500. Selviytyjät kiinnostavat, koska kriisejä on kaikilla. Elämä on jatkuvaa vaellusta tuntemattomaan.

8. huhtikuuta klo 22.30

Timo oli valinnut taukovaatetuksekseen – vastoin varustesponsorin ehdotusta – maailman parhaan mallin, Marmot 8000 -untuvapuvun. Se saattoi olla hänen pelastuksensa.

Kun teltan pystyttäminen ei onnistunut, miehet päättivät kaivautua makuupusseissa lumeen odottamaan myrskyn laantumista. Kuopan kaivaminen kesti kolme tuntia. He vetivät ulkoteltan suojakseen, ja bunkkeri vaikutti jo hyvältä, kunnes tuuli repi aukkoja siihenkin.

Timo huomasi, että ystävät alkoivat muuttua yhä apaattisemmiksi. Tommin kasvoille nousi paleltumaläikkiä.

Auringon laskettua miehet makasivat pimeässä keskellä myrskyä. Satelliittipuhelun soittaminen Hyvät, pahat ja rumat -ohjelmaan kello 22.30 Suomen aikaa unohtui.

Keskitä voimasi

Timo Polaria voi sanoa seikkailijaksi, mutta se on vain osatotuus. Toki hän hakee elämyksiä ja rankan fyysisen ponnistelun tuottamaa hyvää oloa, mutta eniten häntä kiinnostaa täyden ja hyvän elämän eläminen.

Siitä kertoo vasta ilmestynyt kirja Murhenäytelmä Grönlannissa, jota hän kutsuu vaelluselämäkerrakseen.

Hänellä oli jo lapsena kova tekemisen vimma ja tarve mitellä voimiaan.

– Harrastin sekä jääkiekkoa että jalkapalloa kilpatasolla kymmenen vuotta. Alle kymmenvuotiaana kirjoitin ensimmäiset kirjani, etsivätarinoita, tietosanakirjan ja näytelmiä koulun tilaisuuksiin. Teini-iässä soitin bändissä rumpuja, harrastin numismatiikkaa, keräsin Pekka Lipposen ja Kalle Kustaa Korkin seikkailuista kertovat sarjat täyteen. Sain sen kokemuksen, että kaikki mihin voimani keskitän, onnistuu, Timo kertoo.

Koin, että kaikki onnistuu, mihin voimani keskitän.

Laaja-alaisuus periytyi isältä, kirjoitustaidot ja taiteellinen herkkyys äidin puolelta. Vanhemmat eivät rajoittaneet, jos kohta eivät kannustaneetkaan. Kuusilapsisen perheen kuopus sai tulla ja mennä mielensä mukaan.

8. huhtikuuta klo 23.30

Keskiyön lähestyessä Timo otti puheeksi avun pyytämisen. Ari sanoi heti kyllä. Tommi empi ja sai Timonkin vielä hetkeksi epäröimään.

Retki oli maksanut kymmeniätuhansia markkoja. Mutta mitä siitä. Mitä ihmisten puheista, sponsoreiden, median, kenenkään. Kukaan, joka ei ole yrittänyt eteenpäin raivoisassa lumimyrskyssä, ei ole pätevä arvioimaan sen kokeneiden päätöksiä.

Timo kaivoi lähettimen esiin, ruuvasi antennin kiinni sen runkoon, rikkoi varmistussokan ja painoi hälytinnappulaa.

Luovuttaminen ei kuulunut hänen luonteeseensa. Mutta nyt tärkeintä oli päästä elossa kotiin.

Koettele itseäsi

Timo innostui retkeilystä käytyään vaellusrippikoulun Lapissa. Iso kipinä iski armeijan laskuvarjojääkärikoulutuksessa.

Viiden päivän sissiharjoituksen jälkeinen tila – fyysisen väsymyksen tuoma raukeus, luonnon kauneus, yhteisen kokemuksen tuoma elämänilo – oli yksi hänen elämänsä huikeimpia kokemuksia.

– Koulutus oli fyysisesti kovaa ja vei äärirajoille. Se kasvatti myös henkistä kanttia ja oli yksi askel siihen, että päädyin liikunnanopettajaopinnoissani tekemään gradun psyykkisestä kestävyydestä pitkällä erämaavaelluksella.

Grönlannissa se oppi joutui kovaan testiin.

9. huhtikuuta klo 6.10

Kahdelta yöllä Timo havahtui siihen, että Ari oli noussut istualleen. Hän huojui tuulessa lumen kuorruttamana kuin jäätynyt patsas. Hypotermia oli ottanut hänestä vallan. Kolmelta hän päästi kuolinkarjaisun ja oli poissa.

Pelastushelikopteria ei kuulunut, ja Timo arvasi myrskyn hidastavan sen tuloa. Hän halasi yhä hiljaisemmaksi käyvää Tommia ja koetti epätoivoisesti kannustaa tätä kestämään vielä vähän. Mutta avun viipyminen koitui Tomminkin kohtaloksi.

Timo yritti epätoivoisesti saada ystävänsä yrittämään vielä vähän.

Timo torkahteli, mutta ei uskaltanut nukkua, koska kylmyyteen nukahtaminen on vaarallista. Hän lausui ääneen säkeen lapsena oppimaansa rukousta. Hän ei ole uskonnollinen, mutta oman äänen kuuleminen sai hänet pysymään tietoisena itsestään, ja tuttu säe lohdutti.

Kuudelta aamulla tuulen seasta alkoi hiljalleen voimistua uusi ääni: helikopterin heikko säksätys.

9. huhtikuuta klo 8.00

Timo ohjattiin istumaan helikopteriin mekaanikon puoleiselle sivupenkille. Hänen edessään olevan lattiatilan peitti kaksi levitettyä makuupussia. Niiden alta pilkottivat harmaan villasukan verhoama jalkaterä ja häivähdys ilmeettömiä kasvoja.

Timo tiesi, että ystävät olivat kuolleet. Siitä oli vielä pitkä matka asian ymmärtämiseen. Olo oli kuin sotilaan, joka on turtunut taistelukentän kauhuihin.

Tasiilaqin kylän sairaalassa hän pääsi hyvästelemään Arin ja Tommin. Ystävät näyttivät nukkuvan, ja tuntui käsittämättömältä, etteivät he koskaan heräisi.

Timo otti Tommin, läheisimmän ystävänsä kasvot kämmentensä väliin. Hän ei ollut koskaan nähnyt kuollutta ihmistä. Tässä arkisessa ympäristössä kaikki mystiikka kuoleman ympäriltä katosi. Olemassaolon päättyminen tuntui kipeydestään huolimatta vain yhdeltä osalta elämää.

– Rankka fyysinen ponnistelu on minulle yhä tärkeää, Timo sanoo.
– Rankka fyysinen ponnistelu on minulle yhä tärkeää, Timo sanoo.

Elä eteenpäin

Paluu kotiin oli vaikea paikka. Helpotus omasta henkiinjäämisestä hautautui järkytyksen alle.

Lentokentällä olivat vastassa kihlattu Ella ja tämän isä, sponsorifirman johtaja ja Arin ja Tommin vanhemmat. Timo antoi lyhyen suullisen raportin.

– Oli raju tilanne katsoa silmiin poikien vanhempia. Tunsin syyllisyyttä, vaikken uskokaan, että kukaan piti minua syypäänä tapahtumiin.

Suru purkautui vasta elokuussa Timon ja Ellan häissä. Siellä oli mukana myös Tommin pikkuveli, paljolti kuin veljensä kuva. Timo itki hillittömästi Tommin veljen ja Ellan olkaa vasten.

Helpotus omasta henkiinjäämisestä jäi järkytyksen ja syyllisyyden tunteen alle.

Elämä jatkui. Timo valmistui ja sai viran Seinäjoen lyseon liikunnanopettajana. Ensimmäinen lapsi syntyi ja Timo ja Ella ostivat oman asunnon.

– Ne olivat niin isoja elämänmuutoksia, että onnettomuus jäi taka-alalle. Eloonjäämistaistelun jälkeen pitää selviytyä selviytymisestä, tottua arkeen ja työhön. Se on uusi, vaativa kamppailu.

Hyväksy menneisyys

Grönlannin-retken piti olla Timon, Arin ja Tommin yhteisen unelman, etelänavalle hiihdon viimeinen harjoitus.

– Olihan se valtava epäonnistuminen. Tuntui että olin pettänyt kaikki ne ihmiset, jotka olivat luottaneet meihin ja sijoittaneet meihin aikaa ja rahaa. Toisaalta myös me olimme luottaneet isoon joukkoon ihmisiä. Olimme haastatelleet eturivin retkeilijät ja tarkistuttaneet varustelistan alan asiantuntijoilla. Myöhemmin selvisi, ettei varustuksemme sittenkään ollut niin hyvä kuin olimme olettaneet.

Myöskään ymmärrys vaativista retkeilyoloista ei ollut niin korkealla tasolla kuin nykyään.

– Mutta päätökset tehdään aina siinä hetkessä ja niillä eväillä, jotka käsillä ovat. Ei ole vaihtoehtoista todellisuutta, johon voisimme valintojamme verrata, joten jälkiviisastelu ei kannata. Elämän suhteen meillä on vain yksi yritys.

Elämän suhteen meillä on vain yksi yritys.

Timo toteutti unelman viisi vuotta Grönlannin-retken jälkeen. Hänen matkatovereinaan olivat retken johtaja, kanadanranskalainen Paul Landry ja australialainen miljonääri Chris Weyers.

1 100 kilometrin hiihto Etelämantereen kesässä, 9–36 asteen pakkasessa, kesti kaksi kuukautta. Aurinko oli horisontin yläpuolella koko ajan, joten olot olivat aivan toiset kuin Grönlannissa.

Paitsi unelman saavutus, retki oli Timolle toisellakin tavalla tärkeä.

– Siellä tein sovinnon itseni kanssa ja opin hyväksymään Grönlannin onnettomuuden.

Luo yhteys arkeen

Timon perhe on ymmärtänyt miehen intohimon ja oppinut luottamaan hänen kykyynsä arvioida riskit oikein.

Vaellusretkellä Timo keskittyy läsnäoloon ympäristössään, mutta silti on hyvä olla mukana läheisten kirjeitä. Grönlannissa ahkiossa oli kirje Ellalta. Etelämantereelle lähtiessä taskussa oli isän kirje, jossa luki: "Tule hengissä takaisin."

– Kirjeet ovat henkisesti tärkeitä. Kun on itse aivan kuin toisella planeetalla, ne luovat yhteyden arkeen ja antavat voimaa viimeisiin koitoksiin.

Etelämantereen-retken aikaan Timo oli jo kahden lapsen isä. Vastuu painoi. Kerran viikossa hän otti satelliittipuhelun kotiin.

– Rakkaiden äänen kuuleminen tuntui hyvältä. Olimme sopineet, että Ella ei kerro, jos joku on sairastunut vakavasti tai kuollut, koska mitä voin tehdä keskellä Etelämannerta? Lentokoneen tilaaminen sinne maksaa 100 000 dollaria.

Tunnista vaara

Onnistunut Etelämantereen-retki ja naparetkeilijäpioneerien elämäkertojen lukeminen sai Timon miettimään Grönlannin onnettomuuden syvempiä syitä.

Se, ettei halua koskaan luovuttaa, on kaksiteräinen miekka. Periksiantamattomuudella pääsee pitkälle, mutta se voi myös estää lukemasta vaaran merkkejä.

– Ehkä se koitui Tommin ja Arin kohtaloksi. Kun hypotermia tekee tuloaan ja voimat vähenevät, on pyydettävä apua. Väsyneessä mielessä retken epäonnistuminen saattaa kuitenkin olla liian suuri pettymys kestettäväksi ja ihminen voi tietoisesti tai tiedostamattaan antaa periksi, Timo miettii.

Riskitöntä elämää ei ole

Talon olohuoneen ikkunoista avautuu näkymä metsään. Siellä Timo lenkkeilee, suunnistaa ja treenaa lihaskuntoaan useita kertoja viikossa.

Liikunta on Timolle myös meditaatiota, ennen kaikkea retkeillessä. Silloin hän kytkee kävelyn tai hiihdon kuin autopilotille ja antaa mennä.

Timo Polari on selvittänyt tilit menneen kanssa.
Timo Polari on selvittänyt tilit menneen kanssa.

– Siinä irrottautuu omasta kehosta ja ajasta, vapauttaa mielen. Se makoilee nojatuolissa, syö konvehteja, juo teetä ja katselee omaa elämää kuin elokuvaa – varhaisen lapsuuden kokemuksia, erilaisia assosiaatioita. Etelämantereella kuuntelin progressiivista rockia ja Mozartin Requiemiä. Musiikki antoi haltioituneen olon, mutta myös tietoisuuden ajan kulumisesta. Siksi lopetin sen kuuntelun. Halusin viipyillä vapaasti mielikuvissani.

Tavallinen arki tuntuu pitkän retken jälkeen aina taivaalliselta.

– Kun tulin Etelämantereelta, kaksi ensimmäistä viikkoa vain leijuin. Kaikki tuntui niin hyvältä: sauna, puhtaat lakanat, että voi aamulla vain nousta sängystä ja mennä keittiöön syömään aamupalaa. Mutta ihminen on mukautuvainen myös toiseen suuntaan: mukavuuksiin turtuu.

Tavallinen arki voi tuntua taivaalliselta, mutta siihenkin turtuu.

Timo sanoo, ettei hae äärikokemuksia, ekstreemiä, eikä lähde minnekään henkensä kaupalla.

– Esimerkiksi vuorikiipeilyn riskit ovat monissa paikoissa niin suuret, että haen maisemalliset elämykset turvallisemmilta vuorilta. Riskeistä puhuttaessa tosin harvoin muistetaan, että isoja riskejä otetaan arjessakin, esimerkiksi liikenteessä ja tupakoimalla. Ja onnettomuus voi sattua vaikka kotona soppaa keitellessä.

Erämaat pysyvät

Etelämantereen hiihto jäi Timon viimeiseksi pitkäksi rankaksi vaellusretkeksi. Toistaiseksi.

– Odottelen inspiraatiota, hän virnistää.

– Nykyään lähestyn asioita sisällön kautta. Olen pyöräillyt läpi Euroopan kulttuurikohteiden, valokuvannut ja kirjoittanut näkemästäni ja kokemastani. Tärkeintä on se, mitä kokemukset opettavat ihmisestä, maailmasta ja minusta itsestäni.

Retkeily jatkuu. Perhe on usein mukana.

– Olen kiivennyt neljä kertaa Galdhöpiggenille, Skandien korkeimmalle vuorelle. Sieltä on upeat näkymät, ja merkitty polku on turvallinen. Toissa kesänä olimme siellä Ellan ja kahden nuorimman tyttäremme kanssa. Matkaa huipulle oli enää puolitoista tuntia, kun alkoi sataa lunta. Käännyimme takaisin.

Erämaat pysyvät. Me ihmiset olemme väliaikaisia vain.

Tämä on ET-lehden artikkeli, joka on julkaistu menaiset.fi:ssä. Lisää ET:n juttuja löydät osoitteesta menaiset.fi/et.

Timo Polari

  • Syntynyt 1969 Seinäjoella, jossa myös asuu.
  • Luennoitsija, seikkailija, kirjailija.
  • Koulutukseltaan liikuntatieteiden maisteri.
  • Naimisissa, neljä lasta.
  • Harrastuksina suunnistus, salibandy, esterataharjoittelu, musiikki ja elokuvat.
  • timopolari.com
Sisältö jatkuu mainoksen alla