"Nuorena en tuntenut itseäni niin hyvin kuin nyt. Olisin saattanut samoissa paikoissa tehdä päätöksiä pelon kautta. Olen opetellut luopumaan ja lopettamaan asioiden puskemisen väkisin, vaikka se on minulle yhä vaikeaa", Piritta Hagman sanoo. Kuva: Jouni Harala
"Nuorena en tuntenut itseäni niin hyvin kuin nyt. Olisin saattanut samoissa paikoissa tehdä päätöksiä pelon kautta. Olen opetellut luopumaan ja lopettamaan asioiden puskemisen väkisin, vaikka se on minulle yhä vaikeaa", Piritta Hagman sanoo. Kuva: Jouni Harala

Piritta ja Niklas Hagman hakivat keväällä avioeroa 12 vuoden liiton jälkeen. Viime syksynä Piritta joutui myös myymään yrityksensä. – Olen opetellut luopumaan.

Piritta Hagmanin, 38, viime vuodet ovat olleet täynnä luopumista. Viime syksynä kuoli Eddie-koira, sitä ennenlasten ukki, jääkiekkolegenda Matti Hagman. Lisäksi kolmelapsisen perheen elämä muuttui, kun Niklas lopetti 20 vuoden uransa jääkiekkoilijana ja jäi koti-isäksi.

Keväällä Piritta ja Niklas hakivat yhdessä avioeroa 12 vuoden liiton jälkeen.

– Vuosi on ollut erityisen raskas koko perheelle. Usein sanotaan, että kaikki asiat ihmisen elämässä tapahtuvat kerralla. Näin se tuntuu olevan ainakin minun kohdallani. Joskus silti ainoa vaihtoehto on päästää irti, vaikka se sattuukin, Piritta sanoo.

Samassa rytäkässä Piritta on joutunut luopumaan myös unelmastaan. Viime syksynä hänen oli myytävä yrityksensä, jonka eteen hän oli työskennellyt vuosia.

Yrityksen menettäminen on ollut Piritalle niin vaikea paikka, että hän puhkeaa kyyneliin puhuessaan siitä.

– Kun luovuin osuudestani yrityksessä, jouduin myös kohtaamaan itseni ja omat rajani, sillä yritys oli suuntaamassa eri suuntaan kuin olin halunnut sitä viedä. Jouduin myös miettimään, olenko sittenkään niin kunnianhimoinen kuin olen aina kuvitellut.

Vaikean syksyn jälkeen Piritta on yrittänyt löytää jälleen sisäisen rauhan. Apuna siinä on ollut mindfulness, jota Piritta alkoi opiskella kolme vuotta sitten.

Aluksi hän ajatteli opinnoista olevan hyötyä työssä, mutta aika pian kävi ilmi, että Piritta tarvitsee tietoisen läsnäolon taitoja ennen kaikkea omassa elämässään. Mindfulness on auttanut kohtaamaan uudet tilanteet sekä hallitsemaan stressiä.

Se on auttanut vaikean elämänvaiheenkin keskellä siihen, ettei pakenisi tunteitaan suorittamiseen.

– En halua myöskään käytökselläni opettaa samaa tapaa lapsilleni. Pyrin käsittelemään ahdistavat tuntemukset ajoissa, etteivät ne pääse kasautumaan ja väsyttämään.

Mitä Piritta kertoo suhteestaan Niklakseen? Miten Niklaksen jääminen kotiin vaikutti perheen arkeen? Lue Piritta Hagmanin koko haastattelu tuoreesta Me Naisten numerosta 28/18 tai täältä. Digilehden voit lukea täältä.