Katriina Huttunen kävelee joka päivä Hietaniemen hautausmaalla, jonne hänen tyttärensä on haudattu. Kuva: Miikka Pirinen
Katriina Huttunen kävelee joka päivä Hietaniemen hautausmaalla, jonne hänen tyttärensä on haudattu. Kuva: Miikka Pirinen

Suomentaja Katriina Huttusen tytär teki itsemurhan kesällä 2016. Tuskasta syntyi hurja ja kaunis kaunokirjallinen esikoisteos, joka avaa surun tunteita harvinaisen suoraan. 

Katriina Huttunen, Surun istukka -kirjassasi kerrot paljon siitä, kuinka muut ihmiset alkavat vältellä surevaa. Puhut hylkäämisestä, vähättelystä, näkymättömyyden kokemuksesta. Mikä olisi oikea tapa osoittaa myötätuntoa? Miten läheiset voisivat auttaa surevaa?

”Olisi ollut kiva, jos useampi ihminen olisi kutsunut kylään tai pyytänyt kahville. Tai kysynyt, tarvitsenko apua. Tai edes jaksanut kuunnella kuormittamatta omilla huolillaan.

Siskoni kanssa käymme ainakin kerran kuussa lounaalla. Silloin keskustelemme lapsuudestamme. En useinkaan puhu hänelle lapseni kuolemasta tai surustani, mutta pystyn kyllä puhumaan luontevasti tavallisistakin asioista: Nanson alennusmyynnistä, Rami Malekista tai Balmuirin huiveista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

On sanottu, että aktiivista yhteydenpitoa ei koskaan pitäisi jättää surevan vastuulle, vaan olisi sitkeästi yritettävä yhä uudestaan ja uudestaan, kunnes surevalla on voimia vastata. Sureva ei jaksa eikä uskalla tarjota seuraansa. Tämäkään neuvo ei välttämättä toimi. Vastasin kyllä alussa kiitollisena aina, kun joku lähestyi, mutta ehkä annoin sellaisen signaalin että kaikki on ennallaan. Muiden elämähän oli ennallaan, vain minun elämäni oli muuttunut lopullisesti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Hautausmaalla minun on helpointa olla.”

Minusta tuli kuin vahingossa muiden kuuntelija ja lohduttaja, kun heillä oli niin paljon ongelmia ja vastoinkäymisiä. Lopulta totesin, ettei minun tarvitse olla muiden mieliksi, vaan lyyhistyin, turhauduin ja eristäydyin. Uutisarvoni menetti aika nopeasti merkityksensä.

Mutta heti, jos joku haluaa tulla mukaani hautausmaakävelylle, suostun ilomielin. Siellä minun on helpointa olla.”

Kuvailet elävästi myös sitä, ettei suru jalosta, vaan nostaa pintaan kiukun, raivon, itsekkyyden ja välinpitämättömyyden tunteita muuta maailmaa kohtaan. Auttaako aika noihin tunteisiin, kuten aina sanotaan?

”Ei auta. Ehkä suruni on pitkittynyttä ja traumatisoivaa, mutta se on pysynyt koko ajan samana. Ajattelen edelleen samalla tavalla kuin kaksi ja puoli vuotta sitten.

Itsekkyyteni ja vihani ovat korkeintaan syventyneet, monipuolistuneet ja laajentuneet. Perustelen sitä niin, että mielestäni minulta ei tässä elämäntilanteessani voi vaatia joustavuutta, empatiaa tai epäitsekkyyttä. Sellaiset odotukset tuntuvat täysin kohtuuttomilta.

Enemmän sopisi kyseenalaistaa sitä, miksi surevaa ei suvaita.”

Vertaistuen ja terapian merkitystä korostetaan usein patenttiratkaisuna pulmaan kuin pulmaan. Kirjastasi tulee sellainen olo, että on asioita, joihin ne eivät kerta kaikkiaan auta. Mitä ajattelet tästä tulkinnasta?

”Olen kokeillut sekä vertaistukea että terapiaa ja todennut olevani niille immuuni.

Surujärjestöt eivät ole minun juttuni. En ole kiinnostunut muiden menetyksistä, enkä osaa surra ns. oikealla tavalla. Vertaistuki perustuu siihen, että joutuu kuuntelemaan toisten tarinoita – ehkä siksi että oppisi niistä jotakin – ja terapia tähtää potilaan parantamiseen. Suru ei ole sairaus. Se aiheuttaa psyykkistä kipua, mutta mielestäni surusta ei kannata yrittää pyrkiä eroon eikä odottaa, että se menee ohi itsekseen tai suremalla, vaan mennä surua päin ja ottaa se vastaan. Surusta puhuminen, lukeminen ja kirjoittaminen ovat siedätyshoitoa.

”Surusta ei kannata yrittää pyrkiä eroon.”

Paras terapeutti tai diakoni tai kuka tahansa ammattiauttaja on se, joka antaa kuolemansurussa kamppailevan asiakkaan purkautua vapaasti: ei keskeytä, kyseenalaista tämän kokemuksia eikä puhu omista asioistaan. Kärsivällisiä kuuntelijoita vai ei ole koskaan liikaa.

Minulla on huonoja kokemuksia myös kriisiavusta.”

Mistä löysit voiman elää eteenpäin?

”Terveellä ihmisellä on sisäänrakennettu henkiinjäämisvietti. Jos voimaa ei saa ulkoa päin, se on etsittävä sisältä, omasta itsestä. Minulla on rikas sisäinen maailma, ja kuolemantutkimuksesta saa hyvää teoreettista tukea omalle ajattelulle.

Sitä paitsi voin aina herkutella ajatuksella, että minäkin saan tehdä itsemurhan, jos haluan. Niin kauan kuin en halua, jokainen päivä on voitto.

Työni on kaikin puolin palkitsevaa, sillä kaikki suomennettavikseni valikoituneet kirjat käsittelevät tavalla tai toisella kuolemaa ja opettavat jotakin, joko samastuttavia tai vieraannuttavia asioita elämästä ja kuolemasta.

”En voi sanoa selviytyneeni.”

Minulla on myös vastuu ainoasta elävästä lapsestani. Hän on aikuinen, mutta pitkälti minun apuni ja jaksamiseni varassa.

Jostakin on ollut pakko luopua, ja se on sosiaalisuus. Suru on aika pätevä tekosyy jättää väliin kaikki se, mikä ei aidosti huvita tai tunnu tarpeeksi tärkeältä. Toisaalta, mitä pidempi aika kuluu, sitä enemmän joutuu selittämään, miksi ei.”

Miten voit nyt?  Millaisista asioista saat iloa?

”Lapseni itsemurhasta on vasta kaksi ja puoli vuotta. Voin hyvin ja huonosti. Itken yhtä usein ja olen yhtä epätoivoinen kuin alussakin, näen painajaisia enkä muista huolehtia terveydestäni.

En voi sanoa selviytyneeni, sillä oman lapsen itsemurhasta ei voi selvitä. Mutta ketä se haittaa? Ei ainakaan minua. Surussa voi ja saa elää täysipainoisesti.

Luen, kirjoitan, nukun, kävelen hautausmaalla, matkustan. Olen paljon yksin. Se on hyvin laadukasta elämää.”

Katriina Huttunen

  • Katriina Huttunen (ent. Savolainen) syntyi Iisalmessa 1959.
  • Pohjoismaisen kirjallisuuden suomentaja, joka on kääntänyt useita teoksia. Käännöstuotantoon kuuluu muiden muassa Kjell Westön, Karl Ove Knausgårdin, Susanna Alakosken, Jussi Adler-Olsenin ja Per Pettersonin teoksia.
  • Sai 2016 Tanskan valtion taiderahaston kääntäjäpalkinnon. Ratkaiseviksi ansioiksi katsottiin hänen käännöstyönsä runsaus, käännettyjen teosten monipuolisuus ja käännösten korkea laatu.
  • Hänen omakohtainen, äidin surua käsittelevä teoksensa Surun istukka (S&S) on juuri ilmestynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla