Meidän Perhe
Viesti menee myös perille helpommin, jos asioita ei toista. Asioiden toistaminen on saarnaamista ja nalkutusta. Ja siltä se kuulostaa myös lapsesta. Kuva: Shutterstock
Viesti menee myös perille helpommin, jos asioita ei toista. Asioiden toistaminen on saarnaamista ja nalkutusta. Ja siltä se kuulostaa myös lapsesta. Kuva: Shutterstock

Usein vanhemmat sanovat lapselleen, että nyt sä kyllä kuuntelet, ja samalla kieltäytyvät itse kuuntelemasta lasta. Silloin vanhempi sivuuttaa täysin lapsen ja hänen tunteensa, postiivisen kasvatuksen mallin kehittänyt Tiia Trogen sanoo.

Usein tuntuu, että lapset eivät kuuntele, vaikka olisi kuinka tärkeää asiaa. Toisaalta aina ei jaksaisi itsekään kuunnella, kun lapsi selittää ja selittää jotain omaa juttuaan tuhannetta kertaa.

Nämä alkuun eri tilanteilta vaikuttavat hetket ovat kuitenkin tiukasti sidottuna toisiinsa. Posiitivisen kasvatuksen mallin kehittänyt perhetyöntekijä Tiia Trogen on sitä mieltä, että lapsi ei opi kuuntelemaan, jos vanhempi ei itse toimi läsnäolevan kuuntelijan mallina.

No, mitä sitten on hyvä kuunteleminen? Ja miten lapsi oppii kuuntelemaan?

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Trogen painottaa, että kuunteleminen on juuri sitä – kuuntelemista. Se ei ole omien mielipiteiden väliin sanomista, vaan läsnäoloa. Palautetaan puhujalle se, mitä on kuullut, ja varmistetaan näin, että on varmasti ymmärtänyt sen lapsen kertoman asian.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Kuuntele ymmärtääksesi, älä vastataksesi, perhetyöntekijä Trogen kehottaa vanhempaa.

Nyt kuuntelet tai…

Jos lapsi ”sulkee korvansa” kun hänelle olisi asiaa, vanhemman volyymit nousevat helposti ja alkaa uhkailu: nyt kuuntelet, tai…

Väärin! Näin meitä on ehkä kasvatettu, ja siksi me saatamme siirtää kasvatuskäsityksiämme eteenpäin. Nykyvanhemmat eivät useinkaan ole saaneet vuorovaikutuskasvatusta, vaikka esimerkiksi Toimiva perhe -malli tuotiin Suomeen jo 1970-luvulla.

Lasta ei saa kuuntelemaan korottamalla ääntä tai huutamalla toisesta huoneesta.

Trogen painottaa, että vanhemmat eivät huuda pahuuttaan, vaan koska keinot loppuvat kesken. Silloin tulee helposti käytettyä uhkaus, kiristys ja lahjonta -mallia, joka on hyvin vanhanaikainen ja traumatisoiva tapa kasvattaa.

Kun vanhat väkivaltaan liittyvät keinot kiellettiin Suomessa ja Ruotsissa 80-luvulla, vain Ruotsissa vanhemmille opetettiin tilalle muita keinoja. Suomessa vanhemmat jätettiin tyhjän päälle ja moni siirtyikin kasvattamaan henkistä väkivaltaa käyttäen – kiristämällä, uhkailemalla ja huutamalla.

– Uusia, hyviä kasvatustapoja täytyy siis tietoisesti opetella, jotta sukupolvien ketjun saa katkeamaan, Trogen sanoo.

Tiia Trogen kertoo, että yksi lapsen peloista on musta hahmo näköpiirissä. Edessä seisova, käskyttävä, kiristävä tai uhkaava aikuinen on lapsen mielessä vaarallinen.

– Lasta ei saa kuuntelemaan korottamalla ääntä tai huutamalla toisesta huoneesta, vaan lapsi menee huutelusta helposti ”taistele tai pakene” -tilaan, jolloin sanojen vastaanottaminen on mahdotonta. Siksi erityisen tärkeää on laskeutua lapsen tasolle ja kohdata lapsi empaattisesti – viestiä omalla olemuksella, että et ole uhka: tilanne on rauhallinen ja minä halusin nyt keskustella kanssasi, Trogen kertoo. 

Lähtökohta keskustelulle on, että lapsi on vanhemman kanssa mukana keskustelussa – keskustelemassa. Muuten puhutaan kuuroille korville.

Kuunteleminen on molemminpuolista kunnioitusta

Kuuntelemisessa on tärkeää varmistaa, että aikuisella on yhteys lapseen. Lapsen on oltava vastaanottavaisessa tilassa. Jos lapsen peli tai leikki on kesken, lapsi on uppoutunut omaan hommaansa eikä usein pysty keskittymään aikuisen sanoihin. Siksi yhteys on avainsana. On varmistettava, että lapsi on avoin keskustelulle.

Vanhemmat helposti ajattelevat, että he ovat jollain tavalla lapsen yläpuolella, koska heillä on tietoa, taitoa ja paremmat edellytykset ymmärtää maailmaa ja tilanteita.

Lapsen kunnioitus vanhempaa kohtaan syntyy vanhemman kunnioituksesta lasta kohtaan.

– Usein näkee, että vanhemmat sanovat lapselleen, että nyt sä kyllä kuuntelet ja samalla kieltäytyvät itse kuuntelemasta lasta. Silloin vanhempi sivuuttaa täysin lapsen ja hänen tunteensa, Trogen miettii.

Positiivinen kasvatus ja vanhemmuus ponnistavat kuitenkin lapsen kunnioituksesta, ajatuksesta, että lapset ja vanhemmat ovat samalla tasolla. Lapsen kunnioitus vanhempaa kohtaan syntyy vanhemman kunnioituksesta lasta kohtaan: lapsen toimet, kuten leikki, ovat yhtä tärkeitä kuin meidän aikuisten asiat.

Asiaa pitäisi siis lähestyä lapsen näkökulmasta: ”Tiedän, että sulla on peli kesken ja sun on silloin vaikea keskittyä mun puheeseen, mutta mulla olisi sulle asiaa. Joten lopettaisitko hetkeksi ja katsoisitko tänne päin?” Tuo kysymys pitää sisällään kehotuksen, kuinka vanhempoi toivoo lapsen tekevänkunnioittaen kuitenkin lapsen sen hetkistä toimintaa.

Myös aikuisen itsesäätelyllä on suuri merkitys siihen, onko lapsen helppo ottaa aikuisen sanaoja vastaan vai ei. Tärkeintä tietenkin olisi pysyä rauhallisena ja olla menemättä omien tunteiden valtaan, vaikka lapsen käyttäytyminen provosoisi. Kun pysyy rauhallisena, ajatukset ja ideat pääsevät helpommin kulkemaan, eivätkä tunteet tuki ajatuksia.

Osallista, älä käskytä tai saarnaa

Positiivisen kasvatuksessa pyritään minimoimaan käskytilanteita. Lasta ei opeteta tottelemaan vaan ajattelemaan. Siksi lapsi kannattaa ottaa mukaan päätöksentekoon. Haluatko sinisen vai vihreän pipon? Mitä me voisimme tehdä tai miten voisimme ratkaista tämän tilanteen yhdessä?

– Lasta ei kannata opettaa tottelemaan vaan ajattelemaan, Trogen sanoo.

Kun lapsen halutaan kuuntelevan, on vanhemman ajatuksena opettaa lapselle jokin taito tai saada hänet ymmärtämään jokin asia. Silloin käsky ”laita pipo päähän” opettaa lapsen toimimaan vain käskystä, kun taas positiivisen kasvatuksen lähtökohtana on saada lapsi ymmärtämään, että ulkona tarvitaan pipoa.

Jos vanhemman suusta tulee useita erilaisia ohjeita ja käskyjä kerralla, lapsi ei pysty ottamaan niitä vastaan.

Mitä pienemmästä lapsesta on kyse, sitä vähemmän sanoja tarvitaan. Jos vanhemman suusta tulee useita erilaisia ohjeita ja käskyjä kerralla, lapsi ei pysty ottamaan niitä vastaan. Lapsen aivot eivät pysty ottamaan vastaan läheskään yhtä paljon informaatiota kuin aikuisen aivot.

Viesti menee myös perille helpommin, jos asioita ei toista. Asioiden toistaminen on saarnaamista ja nalkutusta. Ja siltä se kuulostaa myös lapsesta. Jos näyttää, että asia ei mene perille, palataan toistamisen sijaan ensimmäiseen askeleeseen eli yhteyden löytämiseen.

– Usein se onkin jäänyt puolitiehen, ja lapsi on edelleen omassa puuhassaan, omien ajatustensa ympäröimä. Silloin vanhemman tehtävä on luoda keskusteluyhteys lapseen uudelleen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla