Kuvat
Juha Salminen
Eeva Vekki ei pelkää freelance-elämän epävarmuutta. Kuva: Juha Salminen
Eeva Vekki ei pelkää freelance-elämän epävarmuutta. Kuva: Juha Salminen

Eeva Vekki irtisanoutui viisi vuotta sitten rakastamastaan työstä ja ryhtyi koomikoksi. Ratkaisuaan hän ei ole katunut. – Ihmisen pitää välillä osata myös luovuttaa.

Viisi vuotta sitten Eeva Vekki tajusi, ettei voisi enää jatkaa näin. Sairauslomalla teatterituottajan työstä oli aikaa ajatella. Eeva pohti paljon sitä, mikä oli vienyt hänet tähän tilaan, työuupumukseen ja burnoutiin.

Hänhän rakasti työtään. Hänellä oli hyvä esimies. Ja elämässä paljon muutakin kuin työ – perhe ja paljon ystäviä, harrastuksiakin. Suojelevat tekijät eivät kuitenkaan riittäneet. Kuormitus työssä oli kasvanut liian suureksi.

– Työpaikallani oli eletty taloudellisesti tiukkoja aikoja. Ihmisiä oli sanottu irti, ja monien irtisanottujen työt olivat kasautuneet minun pöydälleni. Tekemistä oli niin paljon, etten tiennyt, mistä aloittaa. Joka päivä piti soittaa sata puhelua ja vastata tsiljoonaan sähköpostiin. Kännykkä piippasi jatkuvasti. Ovestani tupsahteli ihmisiä, jotka kaikki odottivat tuottajalta ratkaisua milloin mihinkin ongelmaan, Eeva muistelee.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Päätin, että sanon itseni irti.”

Hän käytti kaikki osaamansa keinot selviytyäkseen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Tein itselleni jos jonkinmoisia listoja asioiden kiireellisyysjärjestyksestä, mutten silti ehtinyt tehdä kaikkea. Selittelin asiaa itselleni parhain päin – kohta helpottaa, kunhan tämän viikon jaksan vielä.

Vapaa-ajalla Eeva ei pystynyt juuri muuhun kuin nukkumaan. Lopulta fiksu esimies huomasi hänen tilansa ja passitti sairauslomalle.

– Ilman hänen puuttumistaan olisin varmaan jatkanut hullua puurtamistani. En osannut piirtää itselleni rajoja.

Sairauslomalla Eeva oivalsi kaksi tärkeää asiaa.

Ensin: mikään työ ei ole terveyden menettämisen arvoista.

Ja sitten: en pysty enää menemään takaisin.

– Päätin, että sanon itseni irti. Kun kerroin ratkaisustani nuorelle työterveyspsykologille, hän hämmentyi ja tiedusteli, mitä aion seuraavaksi tehdä. Vastasin, että stand up -komiikkaa, Eeva kertoo.

– Tajuatko, miten vaikeaa sillä alalla pärjääminen on, hän kysyi minulta. Vastasin, että tajuan kyllä, mutta se kiinnostaa silti.

Työkseen hauska

Eeva Vekin, 39, ei ole tarvinnut katua vuonna 2014 tekemäänsä hyppyä tyhjän päälle. Nyt hän on freelancer, ja komiikan alan työtä piisaa niin, että naisen kalenteri on jatkuvasti täynnä.

– Nauratan työkseni. Pidän siitä, että ihmisillä on hauskaa. Paskanjäykkyys puistattaa. Erityisesti se, jos joku ei pysty nauramaan itselleen, Eeva sanoo.

– Jonkinlaista hyväksynnän hakemista hauskuuttaminen ehkä pohjimmiltaan on.

"Pidän siitä, että ihmisillä on hauskaa. Paskanjäykkyys puistattaa. Erityisesti se, jos joku ei pysty nauramaan itselleen."
"Pidän siitä, että ihmisillä on hauskaa. Paskanjäykkyys puistattaa. Erityisesti se, jos joku ei pysty nauramaan itselleen."

Eeva tekee stand up -keikkoja soolona ja improvisaatioteatteria ryhmässä. Lisäksi hän on jäsen naiskoomikoiden kollektiivissa, joka tekee stand upia. Eeva vetää Helsingissä myös Päiväkirjaklubi -nimisiä live-esiintymisiä yhdessä koomikko Risto Koo Järvisen kanssa.

Esiintyessään hän pistää koko persoonansa likoon.

– Lavalla revin vitsiä pelkästään itsestäni. Jos ihmiset eivät naura kanssani, olen epäonnistunut.

Hommat loppuun vaikka väkisin

Eeva Vekki tunnetaan Ylen tv-ohjelmasta Noin viikon studio, jossa hän tekee satiiria uutisaiheista ja politiikan kiemuroista koomikko Anders Heleniuksen kanssa.

– Näen usein komiikkaa arjen tilanteissa, vaikka siinä, kun joltakulta palaa käpy kaupan kassajonossa tai siinä, miten jossain koulun vanhempainillassa jäykistellään. Tilannetajua pitää olla, kaikkialla ei voi ruveta perseilemään. Mutta aineksia stand upin kirjoittamiseen voi ammentaa mistä vain.

Kouluvuosinaan Eeva ei kuitenkaan ollut luokan pelle, vaan hyvä oppilas ja uuttera suorittaja. Suorittamisesta Eeva on vapautunut vasta vähitellen.

– Minussa istuu syvällä taipumus hoitaa homma kuin homma loppuun. Jos nuorempana satuin tarttumaan paskaan kirjaan, puursin sen läpi vaikka hampaat irvessä. Kesken jättäminen olisi tuntunut lintsaamiselta. Nyt olen tajunnut, että ihmisen pitää joskus myös osata luovuttaa. Se on parempi ratkaisu kuin hakata päätään seinään loputtomiin.

Lavalla pissat housussa

Moni piilottaa sen, mikä hävettää. Onnistumisista on helpompi rummuttaa kuin siitä, että tulipa taas riideltyä puolison kanssa, poltettua ruoka pohjaan tai tiuskittua lapsille.

Stand up -komiikkaa tehdessään Eeva Vekki toimii täsmälleen päinvastoin. Hän menee kohti sitä, mikä kuumottaa eniten. Ja juuri se on usein katsojien silmissä hauskaa ja samastuttavaa.

Yksi kohokohdista syntyi erityisen kiusallisesta tilanteesta.

– Olin keikalla Kotkassa, ja edellisen koomikon esiintyessä tajusin, että nyt on pakko päästä vessaan. Pöntöllä istuessani kuulin, kuinka minut kuulutettiin lavalle. Vanhana teatterilaisena en empinyt hetkeäkään, vaan nousin ja ryntäsin esiintymään vetskari hädin tuskin kiinni. Housuthan siinä kastuivat, Eeva muistelee.

Oman epätäydellisyyden hyväksyminen on vienyt Eevalta vuosia. Nuorempana hän saattoi tuskailla monta päivää kehnosti mennyttä keikkaa tai miettiä, sanoiko mikkiin jotakin tosi tyhmää.

– Vähitellen tajusin, että häpeä mokistani on vain oman pääni sisällä. Toisten virheet eivät oikeasti kiinnosta ketään. Ihmisillä on ihan liian kiire pyörittää omia ongelmiaan.

Oivallus kasvatti Eevan pokkaa, vähensi turhaa vatvomista ja itsetunto-ongelmia.

– En ole mikään morkkistelija. Rahat ja maine ehkä menevät, mutta se on vain hetkellistä. Usein ajattelen, että no, kukaan ei sentään kuollut.

Vuodet stand up -koomikkona ovat kasvattaneet Eeva Vekin pokkaa. Kuva: Juha Salminen
Vuodet stand up -koomikkona ovat kasvattaneet Eeva Vekin pokkaa. Kuva: Juha Salminen

Pätkätöissä

Eeva Vekin urapolku ei ole ollut sieltä tavanomaisimmasta päästä. Esimerkiksi lukiota hän kävi yhteensä viisi vuotta, koska paiski samalla töitä. Teatterialaa, kyllä – mutta myös kaikenlaista muuta.

Stockmannin ruokapuolella ei oikeastaan ole tiskiä, jonka takana Eeva ei olisi aikanaan palvellut asiakkaita. Hän on myynyt kalaa, juustoja, salaattia, leivoksia ja leipiä. Hän teki vuosikausia myös tarjoilijan, sijaisopettajan ja henkilökohtaisen avustajan hommia ja istui puhelinkeskuksessa höpöttelemässä soittelijoiden kanssa.

Kulttuurituottajaksi opiskellessaan Eeva vaihtoi välillä asuinkaupunkia Helsingistä Turkuun ja takaisin ja oli puoli vuotta vaihdossa Barcelonassa.

Eevan pisin kokoaikainen ja kuukausipalkkainen työsuhde kesti hänen laskujensa mukaan kaksi vuotta.

– Kaikista kokemuksista on hyötyä komiikan kirjoittamisessa, Eeva sanoo.

Elämänkokemus on tuonut muutakin hyvää. Rohkeutta ja riskinottokykyä. Eevan mielestä on turha jumittaa loputtomiin tappotahtisessa työssä tai huonossa ihmissuhteessa. Vaihtoehtoja on aina.

Irtisanoutuminen viisi vuotta sitten oli tärkeä käännekohta elämässä. Se vapautti valtavasti energiaa ja antoi voimaa rakentaa uutta.

– En pelkää lainkaan esimerkiksi sitä, että tv-työt tai stand up -keikat kenties jonakin päivänä loppuvat. En stressaa tulevaisuudesta, koska ajattelen, että jotakin työtä löytyy aina ja että asioilla on tapana järjestyä.

Muutos entiseen on suuri. Eeva kertoo omasta äidistään, joka jäi hiljattain Vantaan kaupungin rakennusvirastosta eläkkeelle 35 vuoden työrupeaman päätteeksi.

– Aika harvalla tuollaista uraa enää on. Omassa kuplassani lähes kaikki tekevät pätkiä, projekteja ja keikkoja. Useimmat ystäväni paiskivat hommia intohimolla, mutta tosi monella heistä on aivan liikaa työtä.

Rajojen piirtämistä

Järin kevyeltä Eevankaan nykyinen työ telkkarissa ei kuulosta. Noin viikon studiota esitettiin Ylellä läpi talven. Kutakin lähetystä kirjoitettiin koko alkuviikko päivät läpeensä, keskiviikot venähtivät helposti 16–18 -tuntisiksi. Torstaina käsikirjoitus viimeisteltiin, sitten harjoiteltiin ja lopuksi nauhoitettiin. Työtä kertyi neljässä päivässä ehkä 50 tuntia.

Siihen päälle tulivat vielä Eevan omat stand up -projektit, metatyö 10- ja 7-vuotiaiden lasten äitinä sekä tiukka uutisten seuraaminen, mitä ajankohtaissatiirin kirjoittaminen vaatii.

Eeva myöntää ajattelevansa joskus sitä, että burn out saattaa myös uusiutua. Onhan hän vastuuntuntoinen suorittajatyyppi rakastamallaan alalla, jolla vallitsee ankara kilpailu.

– Periaatteeni oli pitkään se, etten sano mihinkään ei. Sittemmin rajani ovat alkaneet hahmottua.

– Jos joku sanoisi minulle nyt, että tulen loppuikäni tekemään töitä tällaisella tahdilla, voisin kävellä suoraan rekan alle. Onneksi edessä on pitkä kesäloma.

Työn vastapainoksi Eeva rakastaa kaljalla käyntiä kavereiden kanssa, saunomista, avantouintia ja kunnon kävelylenkkejä.

Hienoa on myös mökkeily. Sellaiset päivät, kun kesäsade rummuttaa peltikattoa ja voi löhötä peiton alla katsellen Hercule Poiroteja tai Neiti Marpleja.

– Jokin menneen, näennäisesti yksinkertaisemman maailman kuvauksissa kiehtoo. Siinä peribrittiläisessä meiningissä että kas, hänet on murhattu – keitetäänkö teetä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla