WTD-blogistaan tunnettu Natalia Salmela on aiemmin kertonut olevansa vapaaehtoisesti lapseton. Nyt hän odottaa vauvaa syntyväksi kesän lopussa.

Bloggaaja Natalia Salmela, 32, kertoo WTD-blogissaan iloisia uutisia: hän odottaa kumppaninsa kanssa lasta syntyväksi kesän lopussa. 

”Siis omg, enpä olisi KOSKAAN uskonut kirjoittavani postausta tällä teemalla, enkä ainakaan tällä otsikolla”, hän kirjoittaa. 

Natalia on aiemmin kertonut blogissaan olevansa vapaaehtoisesti lapseton. Hän toteaakin tuoreessa kirjoituksessaan, että raskaudesta kuulleiden ensimmäiset reaktiot ovat olleet ihmettelyä onnittelujen sijaan.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Odottamaton raskaus

Me Naiset kertoi hiljattain Natalia Salmelan hulppeasta, 131 neliömetrin loft-kodista. Loftin remontti ehti juuri valmistua, kun Natalia sai tietää suunnittelemattomasta raskaudestaan. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Muutenkaan elämäntilanne ei ole perheenlisäyksen kannalta helpoin, Natalia arvioi blogissaan:

”Tiedän, että avioeroni astui voimaan vain pari kuukautta sitten ja edelleen käyn asiaa läpi. Tiedän myös, että olemme seurustelleet lapsen isän kanssa kanssa vasta reilut seitsemän kuukautta, mikä on jopa minun, spontaanin ja nopeasti liikkuvan tekijämuijan, mielestä pelottavan lyhyt aika koko loppuelämän kestävään yhteisprojektiin ryhtymiseen.”

Hän kirjoittaa myös olevansa viime vuodesta ”aivan rikki niin henkisesti kuin fyysisesti”.

Avioero laitettiin vireille loppukeväästä 2019, ja kesällä Natalia tapasi nykyisen kumppaninsa. Uuden suhteen ajankohta sai ihmiset raivostumaan sosiaalisessa mediassa. 

– Olen impulsiivinen tunneihminen, joten elämäni on muutenkin hetkessä elämistä. En ymmärrä, miksi minulta avioliiton kohdalla oletetaan konservatiivisia arvoja, kun en niitä noudata arjessani muutenkaan, Natalia kommentoi tuolloin Me Naisille.

Vaunuja testaamaan

Natalia kertoo blogissaan pariskunnan aloittaneen jo valmistautumisen uuden perheenjäsenen tuloon. 

”Nyt ollaan jo käyty ostamassa ekat vauvanvaatteet ja hiplattu vaunuja. Voitteko kuvitella meitsiä vertailemassa yhdistelmävaunujen ominaisuuksia?”

Vierailevatähtönen

”Nyt ollaan jo käyty ostamassa ekat vauvanvaatteet ja hiplattu vaunuja. Voitteko kuvitella meitsiä vertailemassa yhdistelmävaunujen ominaisuuksia?”

Voin kuvitella, varsinkin kun ne tulee sponssina.

TravelswithCHILD

ChildFREEtravels kirjoitti:
Just näiden "pidänpä vahinkoraskauteni"-urpoilijoiden takia oikeasti vapaaehtoisesti lapsettomat saavat vaihdevuosiin asti kuulla sitä loputonta "Kyllä sinunkin mielesi muuttuu!"-shaibaa. 

No, tääkin varmaan vielä kertaalleen kääntää kelkkansa, siteen kun pääsee "nauttimaan" kiljukaulan yöheräämisistä ja prismaperhe-elämän mieltäturruttavasta ankeudesta  :D :D :D 

Voin ihan kokemuksesta kertoa, että olen itse elänyt juuri tuossa valheellisessa, musta-valkoisessa ajatuksessa siitä, minkälaista lapsiperhe-elämä on. Ja kokemuksesta voin kertoa, että se on paljon enemmän ja jokaisessa perheessä omanlaistaan. Onneksi tämä vapaaehtoisesti lapseton sai mahdollisuuden kokea ”kiljukaulan” yöheräämisineen sekä ”prismaperheilyn”. Vähänpä tiesin. Mä toivon, että sinä et jätä elämässä tekemättä asioita, koska kuvittelet tietäväsi jostain, mitä et ole kokenut. Ja kyllä, edelleen olen vahvasti myös sitä mieltä, että elämä on täyttä ja hyvää myös ilman lasta. Annetaan arvo ihan jokaisen valinnoille, mutta jätetään arvostelu pois.

Sisältö jatkuu mainoksen alla