Kuvat
Jouni Harala
”Joskus ajattelin, että jouduin luopumaan myös tavallisen nuoren elämästä, mutta sitä olen ottanut takaisin viime vuosina, varsinkin Espanjassa.”
”Joskus ajattelin, että jouduin luopumaan myös tavallisen nuoren elämästä, mutta sitä olen ottanut takaisin viime vuosina, varsinkin Espanjassa.”

Antti Tuisku on nykyään sinut sen kanssa, että hänestä ei ole tullut isää. Hän on myös oivaltanut, että parisuhde ei ole itseisarvo. Antti kertoo Me Naisten Unelmakartta-juttusarjassa menneistä, toteutuneista ja tulevaisuuden unelmistaan.

ELETYT UNELMAT

Vaiston varassa Espanjaan

Espanjan Torreviejassa, puolen tunnin päässä Alicantesta ja muutaman askeleen päässä merestä, rakennetaan näyttävää kerrostaloa, jonka ylelliset kattohuoneistot on myyty jo ennen valmistumistaan. Yksi niistä kuuluu poptähti Antti Tuiskulle. Muuttoon on vielä vuosi, mutta Antilla on jo vahva käsitys, miltä esteetön merinäköala omalta kattoterassilta aikanaan näyttää.

Toisin oli vuoden 2016 lopulla, jolloin Antti oli juuri maksanut varausmaksun ensimmäisestä Espanjan-kodistaan: käymättä vielä kertaakaan Torreviejassa, haistelematta kylän tunnelmaa ja vailla varmuutta, oliko rakennustyömaata oikeasti edes olemassa. Oli vain pitkäaikainen haave kakkoskodista etelässä, kiinteistönvälittäjän vakuuttelut sekä liuta sattumuksia, joissa Torrevieja oli tupsahtanut eteen puheissa tai lehdissä.

Jos Anttia on uskominen, kyse ei kuitenkaan ollut sattumasta. Mieluummin hän puhuu johdatuksesta.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

”Haaveilen yleensä asioista, jotka tiedän mahdollisiksi. Unelmani pohjautuvat realismiin. Ennen pitkää asioilla on taipumus lähteä vierimään toivomaani suuntaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Koti Espanjassa oli tällainen haave. En ollut kuullutkaan Torreviejasta, kunnes se alkoi tulla vastaan monessa yhteydessä. Minulla on valtava luotto elämään, ja uskon johdatukseen. Jotkin toiveet etenevät niin, etten itsekään osaisi käsikirjoittaa tapahtumia siihen malliin. Kun esimerkiksi kerroin asuntokaupoista ystävilleni Jari ja Virpi Sarasvuolle, hyvä ettei Virpillä pudonnut kahvipannu kädestä. Kävi ilmi, että he olivat ostaneet huoneiston samasta kylästä ja samalta rannalta. Myöhemmin sain käyttää heidän kämppäänsä työhuoneena, kun kirjoitimme uutta levyäni. Eivät tällaiset kohtaamiset ole sattumaa.

Kun olin maksanut asuntoni varausmaksun, kesti kahdeksan kuukautta ennen kuin ehdin matkustaa Torreviejaan ensi kertaa. Jännitin, oliko rakennusta olemassa tai tuntuisiko seutu tympeältä. Aika nopeasti kävi selväksi, että kaikki oli hyvällä mallilla. Ilma tuoksui puhtaalta, suolajärvet ja luonto olivat juuri niin kauniita kuin kuvissa. Paikka tuntui heti kodilta.

Vuoden päästä pääsen muuttamaan nykyisestä asunnostani toiseen. Asunnonvaihdossa upgreidaan Espanjan-kotini sellaiseksi, ettei minun tarvitse enää haaveilla siellä siirtymisestä muualle. Uudessa kämpässä on kaikki kohdillaan, ja uskon, että se jää Espanjan päätepysäkikseni.”

Jaettu vauraus

Espanjassa Antti ajaa vuokra-autolla ja Suomessa Toyotalla. Koteihinsa hän on satsannut, mutta niiden edustalla ei seiso arvokiesejä eikä rannassa jahteja. Vaikka rahaa tulee enemmän kuin kouluvuosina Siwan kassalla, suhtautuminen siihen ei ole merkittävästi muuttunut.

”En ole koskaan haaveillut lottovoitosta tai omasta paratiisisaaresta. Arvostan enemmän taloudellista varmuutta kuin mieletöntä rikastumista ja olen tyytyväinen, että olen voinut saavuttaa sen. Rahankäyttöni ei ole muuttunut ollenkaan kymmenessä vuodessa. Olen ylpeä siitä, ettei minun ole tarvinnut rakennuttaa palatseja ympärilleni.

Hyvä taloustilanteeni näkyy siinä, että pystyn mahdollistamaan asioita läheisilleni. Voin pyytää siskoni Hennan seurakseni Espanjaan pitkäksi viikonlopuksi ja maksaa hänen lentonsa. Ensi jouluna haluamme ulkomaille koko perheenä – vanhemmat, siskonlapset ja kaikki – ja pystyn auttamaan siinä. Ajattelen, ettei taloudellisesta menestymisestä ole iloa, jos sitä ei voisi jakaa rakkaiden kanssa.”

Kuka on Tuiskun Antti?

Antti Tuiskun suurin lapsuudenhaave oli tulla laulajaksi, ja se hänestä tuli. Pohjoisen pikkukylän outo popparipoika tuli julkisuuteen Idols-kisarytinällä, mutta jäi pitkäksi aikaa musakentän outolinnuksi eikä onnistunut profiloitumaan selkeästi. Antti oli vähän kaikkialla mutta ei missään kunnolla. Popissa on poikkeuksellista, että artistin suuri läpimurto tapahtuu vasta, kun uraa on takana kymmenen vuotta. Antin kohdalla siihen tarvittiin aikuistumista: itsevarmuuden ja itsetunnon löytämistä.

”Olin vuosia pihalla itseni kanssa. Nuorena patosin ilmaisuntahtoani kiusaamisen pelossa, myöhemmin arastelin, koska olin liian miellyttämisenhaluinen. Yritin vastata muiden odotuksiin minusta ja olin turhautunut itseeni. Sanonkin olleeni mielikuvani vanki: vaikka omassa elämässäni olin impulsiivinen, eloisa, itseironinen ja aika hauskakin tyyppi, se ei kuulunut musiikissani. Se ei ollut kenenkään muun syytä, vaan johtui omasta epävarmuudestani.

Muutos lähti käyntiin vuoden 2012 tienoilla. Tarvittiin itsetutkiskelua, terapiaa, työkavereiden vaihtamista. Keräsin rohkeutta räjäyttää silloisen Antti Tuiskun atomeiksi. Päätin, että vastedes teen kaikessa sitä, mitä itse haluan. Uskottavuus syntyy vain olemalla aito, oikea minä.

Epävarmuuden karistaminen on ollut valtava muutos ihmisenä ja urallani. Todellinen menestys aukesi vasta, kun aloin tuntea itseäni.

Sellaista fakiiria ei olekaan, joka ei antaisi suosion ja tähtiasemansa vaikuttaa minäkuvaansa tai siihen, millaisena itsensä näkee. Tässä työssä siihen lirvahtaa helposti. Siksi olen halunnut päivittää minäkuvaani edelleen. Toissa vuonna jäin pitkälle tauolle ja päätin opiskella liikuntaneuvojaksi. Halusin nähdä, mitä minussa tapahtuu, kun irtaannun artistiudesta. On tärkeää, etten irtaannu tavallisesta elämästä ja unohdu olemaan vain poptähti.

Olin kuvitellut, että elämäni suurimmat onnistumisen tunteet liittyisivät statukseeni ja menestykseeni artistina. Se oli pötyä. Olen kokenut huikeita elämyksiä liikuntatyössäni. Kun asiakas kiittää saaneensa elämänsä takaisin, siinä pääsee itku minultakin. Tuntuu vapauttavalta, että osaan muutakin. Onnistumisen kokemukset eivät olekaan riippuvaisia menestymisestäni vain popparina.”

KARAHTANEET HAAVEET

Olisipa keho aina kaksikymppinen!

Viime vuoden heinäkuussa Antin kalenterissa luki yksi iso tavoite, puolitriathlonkisa Joroisissa. Kaikki harjoittelu tähtäsi yhteen kisapäivään, ja kun Antti oli saanut kokea, miltä laji tuntui, treeniohjelma vaihdettiin saman tien toiseen. Nyt artistia valmistellaan stadionkonsertteihin: kehitetään nopeutta, ponnistusvoimaa ja ketteryyttä. Sähäkän voimaharjoittelun edistystä seurataan säännöllisin testein ja mittauksin. Antilla on kolmen hengen vakiotiimi – valmentaja Moriz Wikström, fysioterapeutti Viivi Kettukangas ja lääkäri Pippa Laukka – jotka rakentavat kunto-ohjelmaa aivan kuten huippu-urheilijalle.

”Olen urheillut aina ja olen nyt paremmassa kunnossa kuin koskaan. Se vain korpeaa, että kunnon eteen pitää tehdä kovemmin töitä kuin aiemmin. En kestä ajatusta, etten pärjää nuoren minän suorituksille. Vaatii nöyryyttä myöntää, ettei 36-vuotiaana fysiikkani ole sama kuin 25-vuotiaana. Nuoruudesta luopuminen tuntuu välillä vaikealta. 14-vuotiaana juoksin sata metriä aikaan 12.2 sekuntia. Kun yritän sitä nyt, seuraa lähinnä koomisia tilanteita.

Treenaan kuusi, seitsemän kertaa viikossa, ja 90 prosenttia tekemisistäni liittyy kuntoiluun. Ihailen kestävyyslajien yksilöurheilijoita ja olen bändäröinyt itseni huippuhiihtäjien porukoihin oppiakseni heiltä. Olemme verranneet sykekäyriämme Krista Pärmäkosken kanssa: fyysinen kuormitukseni keikalla vastaa 30 kilometrin vapaan tyylin hiihtoa maailmancuptasolla.

Joskus ajattelin, että jouduin luopumaan myös tavallisen nuoren elämästä, mutta sitä olen ottanut takaisin viime vuosina, varsinkin Espanjassa. Jostain syystä baarielämäni näyttää kiinnostavan Instagramissa. Jos tavallinen päivitykseni saa 35000–40000 katselukertaa, kännipäivitys vetää heti 50000 katselua.”

Irti läheisriippuvuudesta

Antti erosi ensimmäisestä pidemmästä seurustelusuhteestaan 19-vuotiaana. Sitä on seurannut hyviä ja huonoja parisuhteita, lyhyitä romansseja, yksinoloa. Enää Antti ei ajattele, että tarvitsisi vierelleen toisen ihmisen voidakseen olla itse kokonainen.

”Olen pitänyt parisuhteiden päättymistä hetkellisenä unelman romahtamisena. Olen reagoinut eroihin voimakkaasti, ja minun on ollut vaikea päästä niistä eteenpäin. Kymmenisen vuotta sitten olin niin läheisriippuvainen ja epävarma, että minulle riitti kuka vain – kunhan oli joku. Koin alistamista ja väkivaltaa.

Olen sen jälkeen käynyt läpi pitkän prosessin itseni löytämiseksi. Se oli mullistava elämänvaihe, jossa opin, ettei parisuhde ole itseisarvo. Voin olla ehjä yksinkin.

Elämän jakaminen toisen kanssa tuntuu olevan jokin perusarvo. Aivan liian vähän puhutaan itsensä tuntemisesta ja rakastamisesta. Hyvä parisuhde olisi varmasti onnellinen asia, mutta enää en rakenna unelmiani toisen ihmisen varaan. Sellainen olisi hirveän epäreilua molemmille.

Jos kirjautuisin Tinderiin, laittaisin motokseni, että jokaisen pitää saada kipinä omasta elämästään. En kestäisi ihmistä, joka eläisi unelmaansa minun saavutusteni kautta. Parisuhde on parhaimmillaan kahden itsenäisen rinnakkaiseloa.”

Lyhyt impulssi isyyteen

Oli lähellä, että Antista olisi tullut teini-isä 18-vuotiaana rovaniemeläisenä. Tyttöystävä kertoi raskaudestaan muutama viikko eron jälkeen. Antille kerrottiin, että lapsi voisi olla jonkun toisenkin, ja että tyttö aikoisi valita abortin. Antti sai myöhemmin tietää, että lapsi oli todella ollut hänen, mutta eksä ei ollut halunnut torpata Antin juuri alkanutta pop-uraa perhesitoumuksilla.

Antilla on läheiset välit lapsuudenperheeseensä ja siskonsa lapsiin, mutta ajatukset omasta perheestä hän on kuopannut.

”Olen parissa elämänvaiheessa miettinyt tosissani isäksi ryhtymistä. Ensimmäisen kerran äksidentin aikaan pohjoisessa ja myöhemmin 25-vuotiaana. Silloin ajatus perheestä nojasi itsekkääseen haluun nähdä omaa jälkikasvua, jättää oma jälkeni maailmaan. Pohdin, miten mahduttaisin lapset artistielämääni ja millainen dilemma perheen ja uran yhdistäminen oli. Tajusin lopulta, miten tyhmä impulssini oli perheen perustamiselle. Enää minulla ei ole sisältä kumpuavaa halua vanhemmuuteen, vaikka usein kuulen ystäviltäni, että minusta tulisi hyvä isä.

Siskoni lapsista on tullut minulle läheisiä. Huumorimme kohtaavat, ja meillä on lapsenmielinen maailma, johon ei mahdu muita aikuisia. Olen tosi onnellinen näin.

Välillä murehdin, kuka minusta huolehtii vanhana. Itken katsoessani ohjelmia yksinäisistä vanhuksista ja mietin, että olisin voinut enemmän kysellä isovanhempieni kuulumisia. Olen päättänyt, ettei vanhempieni tarvitse ikinä olla yksin. Olen läsnä ja auttamassa niin kauan kuin minussa henki pihisee.”

UUDET UNELMAT

Voin olla mitä vain

Antti seisoi yleisössä vuonna 2014, kun räppäri Cheek veti loppuunmyydyt keikkansa Olympiastadionilla Helsingissä. Vieressä ystävä kysyi, eikö Anttia harmittanut, kun häntä ei ollut kutsuttu vierailevien artistien joukkoon lavalle. Antti piti kysymystä outona. Jos hän nousisi Stadikan lavalle, se olisi hänen omassa konsertissaan, oman näköisessä show’ssa.

Sen vuoro on elokuussa.

”Minulla on tapana suunnitella pitkälle. Tiedän suunnilleen, mitä kymmenen vuoden päästä tapahtuu. Stadionin keikat pyörivät mielessä jo kauan sitten. Olen toteuttamassa urani suurimpia musiikillisia haaveita ja tunnen olevani valmis niihin.

Uskallan väittää, että suomalaisartisteista minulla on eniten huippu-urheilijan asenne työhöni. Rimani on korkealla ja vaadin itseltäni paljon. Samalla mietin, haluanko jatkaa tällaista neljänkympin jälkeen. Artistiudelle ei ole yläikärajaa, mutta haluanko enää silloin laittaa itseäni näin koville? Himmailu ja downgreidaaminen eivät houkuttele.

En nouse lavalle buustaamaan omaa egoani vaan yhteisen sanoman takia. Koen olevani jonkin sortin välittäjä, sanansaattaja. Sanomani on, että jokaisen pitää saada olla sellainen kuin on.

Ominaispiirteisiini kuuluu halu auttaa ihmisiä. Siksi näen, että minulla on annettavaa musiikkiuran ulkopuolellakin. Voisin päätyä opiskelemaan urheilupsykologiaa, auttaa urheilijoita mediavalmennuksessa tai henkisessä koutsaamisessa. Sitä jo vähän teenkin hiihtäjäystävieni kanssa. Osaan neuvoa, miten itsensä voi ulkoistaa vahingolliselta kritiikiltä. Omassa elämässäni tunnistan jo, ettei sohvallani kalsaripiereskele Suomen suosituin poptähti vaan yks Antti.

Sami Jauhojärvi oli luonani saunomassa lopetettuaan kilpauransa hiihdon huipulla. Hän kertoi, miten elämä muuttuu aktiiviuran jälkeen. Huippukuntoa voi kuulemma tulla ikävä, siihen on helppo koukuttua. Pitää osata laittaa raja turhalle kurinalaisuudelle.

En usko, että koskaan täysin lakkaan olemasta artisti. On kuitenkin ihanaa ajatella, että voin olla muutakin. Minulla on yli puolet elämästä edessä.”

Paluu pohjoiseen

Samalla, kun Antti odottaa unelmakämppänsä valmistumista Espanjassa, hän pyörittelee toista asuntohaavetta kotiseudulleen Rovaniemelle. Pohjoisesta hän kaipaa hiljaisuutta, luontoa, kunnon talvia ja läheisiään.

”Olen asunut pääkaupunkiseudulla 16 vuotta ja silti tunnen olevani juureton täällä. Mietin aktiivisesti tapaa, miten voisin pitää toista kotia Espanjassa ja toista Lapissa. Pohjoisen mentaliteetti edustaa minua hyvin. Siellä minun on helpompi hengittää.

Kun olen mökillämme Raanujärvellä, en haluaisi ikinä lähteä sieltä mihinkään. Kylällä on vielä pieni koulu, mutta kyläkauppa lopetti vuodenvaihteessa. Pallottelen ideaa, mitä jos minä pyörittäisin kyläkauppaa tai pientä ravintolaa, jossa oikeasti tarjottaisiin lähiruokaa: poronlihaa Raanujärven tiloilta, kuhaa Säikkäränsalmesta ja hilloja viereiseltä suolta. Tämä haave on sellaista ohutta yläpilveä, mutta ei nyt ihan mahdoton toteuttaa.”

Ehdotus vain

Ehkä kannattaisi kuitenkin jättää ovea vielä raolleen sen perhehaaveen kanssa. Elämä voi yllättää, vaikka kaikki olisikin muuten hyvin.

Vierailija

En nyt sanoisi että Antti on pikkukylästä kotoisin, kuten jutussa väitettiin. Rovaniemi on kuitenkin 60 000 asukkaan kansainvälisesti tunnettu matkailukaupunki.

Sisältö jatkuu mainoksen alla