Kuvat
Anna Huovinen
Alma on onnistunut tekemään monesta unelmastaan totta.
Alma on onnistunut tekemään monesta unelmastaan totta.

Muusikko Alma ei syntynyt kultalusikka suussa. Silti hän on onnistunut tekemään unelmistaan totta. – Uskon, että valttejani ovat into ja rehellisyys, Alma kertoo Me Naisten Unelmakartta -jutussa.

Eletyt unelmat

Musa vei maailmalle

Tavaramerkiksi muodostunut neonvärinen tukka vilahtaa studion ovella. Tänään se on sävyltään pikemminkin vihreä kuin tutun keltainen. Käheä nauru ja englanninkielisten fraasien ryydittämä puhe täyttävät huoneen.

Suomen viime vuosien kohutuimman muusikon Alman eli Alma-Sofia Miettisen, 24, pitäisi oikeastaan olla nyt ihan muualla kuin keväisessä Helsingissä. Hänen esikoisalbuminsa Have You Seen Her on valmis, ja Alman oli näinä viikkoina tarkoitus kiertää promoamassa sitä ja esiintymässä ympäri maailmaa.

Mutta korona ja sen tuomat eristystoimet keikauttivat Alman kuviot hetkessä päälaelleen. Muusikko tuli Yhdysvalloista Suomeen täpötäydellä koneella 20. maaliskuuta, yhdellä viimeisistä jenkkilennoista vähään aikaan.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Nyt Alma viettää leijonanosan ajastaan Helsingin Kalasataman kämpällään, josta käsin hän on antanut haastatteluja ja tehnyt livestream-juttuja eri puolille maailmaa outoihin vuorokaudenaikoihin. Luontainen optimisti kun on, Alma ei ole lannistunut eristysajan kummallisuudesta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Nyt on aikaa sille tärkeimmälle eli uuden musiikin tekemiselle. Samoin ystäville, elämänkumppanille ja perheelle.

”Olen one in a million. Ihminen, joka on onnistunut ponnistamaan pienestä Suomesta kansainvälisille musamarkkinoille toteuttamaan unelmaansa. Olen kiitollinen tästä tilaisuudesta joka ikinen päivä. Ja minut tekee surulliseksi se, ettei kaikilla ikäisistäni nuorista ole samanlaisia mahdollisuuksia.

Urani alussa en antanut itselleni lupaa edes unelmoida menestyksestä maailmalla, niin kaukaiselta se vaikutti. Kotimaisia esikuviakaan ei oikeastaan ollut. Muistan yhä, miten uskomattomalta tuntui, kun sain Saksasta ensimmäisen biisinkirjoitusdiilin vuonna 2016. Olin että herrajumala, minut on noteerattu, mihin tämä vie?

En oikeastaan itsekään osaa tarkalleen sanoa, miten tähän tultiin. Olen tehnyt paljon duunia ja ollut oikeissa paikoissa oikeaan aikaan, siinä kai se. Olen ylpeä itsestäni ja siitä, että olen pystynyt tähän vieläpä kokonaan ilman musiikillista koulutusta. Kuusivuotiaana äiti pakotti minut kanteletunneille, mutta se oli ihan hirveää sormet verillä vääntämistä. Puolen vuoden jälkeen lopetin – enkä ole opiskellut musiikkia sen koommin. Olen opetellut kaiken itse.

Tämä ala on niin kreisi, ettei tulevasta koskaan tiedä. Aina, kun jotakin saavuttaa, pitäisi olla jo uutta ja entistä isompaa tekeillä.

Uskon, että valttejani ovat into ja rehellisyys. Jos jotakin lupaan, pidän sen. Jossain Jenkkilässä sellaista arvostetaan, koska siellä feikkiä ja paskapuhetta on niin paljon.

Siisteimpiä työn tuomia juttuja koskaan oli tavata idolini Lady Gaga. Hän on ollut yksi suurimmista innoittajistani, ja pääsin kertomaan sen hänelle Grammy-juhlien jatkoilla Los Angelesissa. Sen vartin mittaisen vau-momentin tulen muistamaan vielä mummonakin.

Julkisuus on tuonut mukanaan myös vähemmän kivoja asioita. Kuten sen, että Suomessa jengi tuijottaa ja salakuvaa minua ja tahtoo jakaa otoksiaan someen. Erityisesti huomaan tämän näin keväällä, kun olen riisunut talviturkkini eli pudottanut hupparin hupun niskaan. Hiukseni näkyvät, ja minut tunnistetaan paremmin. Hyvinä päivinä ajattelen, että kyyläys nyt vain kuuluu tähän ammattiin. Huonoina päivinä se ärsyttää ja ahdistaa.”

Perhe ja ystävät tukena

Alma puhuu perheestään lämpimästi ja usein. Tiedossa on, että nuori muusikko on syntyisin Itä-Helsingistä, että hänellä on kaksossisko Anna ja boheemit vanhemmat, jotka ovat sairastelleet vakavasti koko Alman elämän ajan. Äidillä on vaikea reuma, ja MS-tauti vei isän pyörätuoliin jo kaksostyttöjen ollessa pieniä. Perhettään Alma kiittää siitä, että hän on saanut olla oma itsensä ja toteuttaa omia juttujaan ilman paineita.

”Siskoni Anna on toinen puoli minua. Olemme kuin jin ja jang, yhdessä aina. Jotakin mystistä kaksosuudessamme on. Saatamme esimerkiksi ajatella yhtaikaa samoja asioita ja nähdä samanlaisia unia. Onneni, menestykseni ja mielenterveyteni salaisuus piilee meidän siskossuhteessamme. Anna suojelee ja auttaa minua.

Kasvuvuosina tappelimme kuin kissa ja koira. Anna potki minua, minä löin häntä nyrkeillä. Sitten itkimme, pyysimme anteeksi ja jatkoimme elämää. Ihmisten, joilla ei ole saman ikäisiä sisaruksia, on vaikea tajuta tätä asiaa. Nujuaminen on sellaista rajojen hakemista. Siitä huolimatta on mahdollista olla aikuisena parhaat frendit.

Äidiltä olen perinyt anteeksipyytelemättömän luonteen ja itsevarmuutta. Olen löytänyt tyylini ja tunnen olevani kaunis ja ihana juuri näin. Oli tilanne mikä tahansa, osaan ottaa sen, minkä ansaitsen ja saan tilan haltuuni. Toinen tärkeä asia, jonka olen häneltä oppinut on se, että mokata saa, mutta tahallaan muita satuttava kusipää ei pidä olla.

Kävin aikoinaan lukiota pari viikkoa. Sitten lopetin. Silloin vanhempani alkoivat kuumottaa, että mikset käy koulua. En muistele sitä vaihetta pahalla, minusta reaktio kertoi välittämisestä.

Olisin tosi erilainen tyyppi ilman siskoa ja mutsia. Heidän ansiostaan olen kasvanut vahvaksi ja päässyt tänne saakka.

Lapsena minulla ja Annalla oli unelma, että saisimme jostakin sikana rahaa ja voisimme lähteä menemään Suomesta tulematta koskaan takaisin. Näimme jopa yhteneväisiä unia, joissa lähdimme pakosalle. Nyt, työni kautta, tämä iso unelma on pitkälti toteutunut. Vaikka en mihinkään lähtisikään, mahdollisuus siihen on periaatteessa aina olemassa. Se on ihan mahtavaa.

Minulla on ollut onnea paitsi perheen, myös ystävien ja elämänkumppanin suhteen. Vedän ihmisiä puoleeni. Parisuhderintamalla menee hyvin. Olen siitä iloinen, koska elämässä tarvitaan rakkautta enkä oikein osaa olla yksin.

Frendiporukassani mennään täysillä. Onneksi olemme kuitenkin kaikki jo hieman aikuistuneet. Tiedostan olevani päihteiden suhteen hankalalla alalla. Ei ole kouluja siihen, kuinka olla artisti. Mitä enemmän sekoilet, sen kiinnostavampi olet ja sitä useammin nimesi on otsikoissa. Jos tukijoukot ovat paskat, he saattavat vain kannustaa pahoille teille. Omat rajat ja tapa tehdä tätä työtä pitää löytää itse.”

Koti Helsingistä

Kalasataman moderni kaupunginosa on Almalle koti, home base kuten hän sanoo. Vanhemmat ja sisko asuvat lähellä. Kalasatamassa on Alman ensimmäinen oma koti, jonka hän jakaa kumppaninsa, runoilija ja ihmisoikeusaktivisti Natalia Kallion kanssa. Uudenkarheassa asunnossa kelpaa järjestää sushikekkereitä ystäville ja ihailla kaupungin siluettia.

”Kun musiikista alkoi tulla rahaa, olin että oho, voin oikeasti ostaa stadista oman asunnon. Se oli yhden ison unelman täyttymys, tosi siisti juttu. On hienoa, että 24-vuotiaana voin ajatella, että jokin palanen tulevaisuudestani on turvattu. Juuri nyt tykkään asua kerrostalossa, mutta joskus tulevaisuudessa voisi olla siistiä elää omakotitalossa, jossa olisi kunnon kellaristudio.

Kämppäni on ollut iso juttu koko meidän suvulle. Suurin osa sukulaisistani on vuokralla asuvia, rentoja taiteilijoita, jotka ovat olleet ihmeissään ja fiiliksissä menestyksestäni. Minulle raha tarkoittaa ennen kaikkea vapautta. Isoja levydiilejä ja asuntopapereita allekirjoittaessa on usein sellainen olo, että teini se tässä esittää jotakin. Minulla on ollut hieman ongelmia kasvaa aikuiseksi.”

Oman kodin ostaminen Helsingistä oli Almalle unelmien täyttymys.
Oman kodin ostaminen Helsingistä oli Almalle unelmien täyttymys.

Karahtaneet haaveet

Kiusaaminen jätti arvet

Jo lapsena Itä-Helsingissä Alma joutui oppimaan, ettei kaikkeen elämässä voi vaikuttaa. Vanhempien sairaudet surettivat, eikä koulussa sujunut. Kiusaaminen varjosti varhaisia vuosia.

”Koulukiusaaminen on aivan perseestä, ja jättää aina pitkät jäljet. Minun kohdallani se oli pahimmillaan ala-asteen lopulla. Yläasteella tilanne pikkuhiljaa helpottui. Kannan kiusaamisen arpia yhä, onneksi ne ovat kuitenkin ajan myötä muuttaneet vähän muotoaan.

Kouluaikani ei todellakaan ollut mitään unelmaa, itse asiassa se oli aivan paskaa. Muistan, miten minua pyydettiin aina laulamaan koulun juhliin ja kapinahenki heräsi – en varmasti tule, ette ansaitse kuulla minua. Kiusaamiskokemukset varmasti vaikuttivat siihen, että olen aina kokenut koulun ympäristönä hankalaksi.

Lukioon menin lähinnä siksi, että ykkösten bileet kiinnostivat. Aloin kuitenkin heti miettiä, mitä helvettiä teen täällä. Lukio oli minulle väärä mesta, koska numeroni eivät olleet hyviä enkä ollut koskaan lukenut yhtään kirjaa loppuun. Edelleen olen sitä mieltä, ettei lukeminen ole minun juttuni.

Se johtuu varmasti osittain luonteestani. Olen vilkas ihminen, jolta energia ei lopu ikinä ja jonka on vaikea keskittyä mihinkään hankalaan. Jos suutun, saatan paiskoa tavaroita ja kiroilla kuin merimies. Nuorempana sain myös paniikkikohtauksia, jotka ovat onneksi lientyneet satunnaiseksi ahdistukseksi.

Pienenä sekä minä että Anna toivoimme kiihkeästi, että vanhempamme olisivat saaneet olla terveitä. Ennen kuin isä joutui pyörätuoliin, hän oli innokas lenkkeilijä. Anna haaveili ryhtyvänsä lääkäriksi, jotta hän olisi voinut parantaa iskän jalat. Sopeuduimme kuitenkin tilanteeseen. Pitää hyväksyä se, että kaikkea ei vain pysty muuttamaan.

Pienenä pelkäsin, että sairastun itsekin vakavasti. Onneksi niin ei ole käynyt, olen täysin perusterve ihminen. Sen jälkeen, kun lopetin lihansyönnin, olen voinut entistäkin paremmin. Jos jokin sairaus kuitenkin joskus iskisi, sen kanssa pitäisi vain elää täysillä eteenpäin. Sen olen oppinut vanhempieni esimerkistä.”

Taide ottaa aikansa

Alman ensimmäiset biisit kuten Karma ja Dye My Hair nousivat hiteiksi Suomessa ja maailmalla, mutta esikoisalbumia saatiin odottaa vuosia. Se herätti ihmetystä, ja asiaa päiviteltiin lehtien kulttuurisivuilla – nuoresta, lahjakkaasta artistista kun odotettiin kiihkeästi suomalaista megatähteä ja musabisneksen seuraavaa vientitoivoa.

”Täydellisessä maailmassa levyni olisi ilmestynyt aiemmin, mutta en halunnut laittaa ulos mitään keskeneräistä. Taide ei tule pakottamalla. Kaksi vuotta sitten en ollut vielä valmis tähän, ensin piti voittaa omat sisäiset kamppailut.

Ulkomailla asiat eivät myöskään hoidu kovin nopeasti. Musaa julkaistaan hitaammin ja pidemmällä syklillä kuin kotimaan markkinoilla.

Minusta oli epäoikeudenmukaista joutua totaalisesti dumatuksi Helsingin Sanomien isossa jutussa. Pitää ottaa huomioon, että olen nuori muusikko, joka vasta rakentaa omaa artistikuvaansa. Tuli tunne, että jouduin suurennuslasin alle ja rima nostettiin ahdistavan ylös: minusta on pakko tulla maailman mahtavin stara, mikään muu ei riitä. Vaikka olisin iso kuin Rihanna, se ei olisi tarpeeksi.

Toivoisin nuorille artisteille armoa, tsemppausta ja ymmärrystä. Mollaajille tekisi hyvää tulla tuonne maailmalle katsomaan, millainen koneisto siellä oikeasti pyörii.”

Alma kokee, että oli vasta nyt valmis esikoisalbuminsa julkaisuun.
Alma kokee, että oli vasta nyt valmis esikoisalbuminsa julkaisuun.

UUDET UNELMAT

Vapaa sukupuolen pakkopaidasta

Erilaisuus ja massasta poikkeaminen ovat Almalle tuttuja juttuja lapsesta saakka. Hän kulkee rohkeasti omaa polkuaan. Vuosi siten Alma puhui avoimesti seksuaalisesta suuntautumisestaan brittilehti Gay Timesille. Samassa yhteydessä laulaja kertoi, että hänellä on vakituinen tyttöystävä.

”Halusin kertoa avoimesti seksuaalisuudestani, koska minusta olisi ollut fanieni kusettamista esittää muuta kuin olen. En myöskään halunnut antaa valheellisia vastauksia poikaystäväuteluihin, joita sain kuulla joka ainoassa haastattelussa. Ajattelen, että puhumalla homoudestani ääneen näytän, ettei asiassa todellakaan ole mitään hävettävää tai salailtavaa.

Yritin olla tekemättä asiasta suurta numeroa, mutta elämme maailmassa, jossa homous on iso juttu. Tahtomattani siitä nousi jonkinlainen haloo. Toisaalta se on hyvä asia – jos julkisuuden ihmiset uskaltavat olla avoimesti omia itsejään, ehkä moni muukin rohkenee tehdä niin.

Unelmoin maailmasta, jossa jokainen saisi olla vapaa sukupuolen pakkopaidasta. Ketään ei sullottaisi muottiin tai pakotettaisi olemaan tietynlainen vain biologian perusteella. Jokaisella olisi täysi vapaus valita, millainen on – esimerkiksi minua ei kukaan pysty mihinkään mekkoon laittamaan.

Toivoisin, että myös miehet saisivat nauttia tällaisesta vapaudesta. Että he saisivat olla herkkiä, itkeä tai whatever, jos siltä tuntuu. Myös perinteinen miehekkyys on ihan ok, jos sen kokee omakseen – kunhan ei pakota muita ihmisiä ympärillä luutuneisiin rooleihin.

Olemme vielä kaukana täydellisestä maailmasta, mutta mielestäni tässä asiassa on jo omana elinaikanani päästy tosi paljon eteenpäin. Uskon kehityksen jatkuvan. Nuoret tulevat ja muuttavat maailman paremmaksi.”

Otetaan kaikki iisimmin

Koronan synnyttämää poikkeustilaa Alma kiittää siitä, että se on pakottanut meistä jokaisen miettimään elämää uudesta vinkkelistä. Hektisyys ja jatkuva eteenpäin menemisen eetos lakkasivat, kun jouduimme kaikki pakon edessä pysähtymään kuukausiksi.

”En osaa sanoa, miten koronakriisi tulee muuttamaan maailmaa pitkällä tähtäimellä. En tiedä asiasta tarpeeksi, jotta voisin sanoa siitä yhtään mitään. Olen kuitenkin huomannut muutoksen itsessäni – vihdoinkin on ollut aikaa nukkua pitkään, tyhjentää tietokonetta, laittaa ruokaa kavereille ja hihitellä kissavideoille.

Lemmikinkin otin hetkeksi eli lainasin äidiltäni koronakaveriksi ihanan Myy-kissan. Oli kuitenkin pakko viedä se takaisin, kun mokoma alkoi pissailla vaatteidemme päälle. Kaikki tämä olisi ollut normaalitilassa mahdotonta.

Mielestäni olisi siistiä, jos äkkipysähdys muokkaisi arvojamme pysyvästi edes jollakin lailla. Että miettisimme uudelleen sitä, mikä meille on tärkeää: miten suhtaudumme työhön ja ajankäyttöön. Millä tavoin asioita tulevaisuudessa tehdään – onko esimerkiksi officelle pakko raahautua joka ainoa päivä, kun hommat etenevät selvästi muutenkin? Uskon, että ihmiset kärsivät esimerkiksi mielenterveysongelmista suurelta osin siksi, että maailmastamme on tullut niin hektinen ja nopea. Olisi mahtavaa, jos kaikki alkaisivat ottaa iisimmin. Joukkovallankumous tässä asiassa tekisi meille tosi hyvää.”

Kaukokaipuu näkyy Alman unelmakartasta.
Kaukokaipuu näkyy Alman unelmakartasta.

Alma

*Laulaja-lauluntekijä Alma eli Alma-Sofia Miettinen, syntyi 17.1.1996 Kuopiossa, kasvoi Helsingissä.
*Nousi julkisuuteen Idols-laulukilpailusta. Christina Aguileran lämmittelijänä kiertueella Iso-Britanniassa 2019.
*Tehnyt kappaleita mm. Miley Cyrukselle. Esikoisalbumi Have You Seen Her ilmestyi 15.5.

Vierailija

Valitettavasti kaikki eivät voi ottaa "iisimmin", vaan jonkun ne oikeatkin työt on tehtävä, ja "officelle" on pakko raahautua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla