Me Naiset
|
ME NAISET
Alma eli Alma-Sofia Miettinen ei ole aiemmin halunnut puhua seksuaalisuudestaan. Nyt hän kertoo, että kokee asian tärkeäksi. Kuva: Liisa Valonen
Alma eli Alma-Sofia Miettinen ei ole aiemmin halunnut puhua seksuaalisuudestaan. Nyt hän kertoo, että kokee asian tärkeäksi. Kuva: Liisa Valonen

Alma on kertonut julkisuudessa ensimmäistä kertaa homoudestaan. Nainen kertoo ymmärtäneensä, että voisi auttaa muita ihmisiä avoimuudellaan.

Jokaisella julkisuudessa olevalla henkilöllä on oikeus olla puhumatta seksuaalisuudestaan tai parisuhteestaan. On kuitenkin hienoa, että osa artisteista kertoo avoimesti homoudestaan. Esikuvien rehellisyys voi olla todella tärkeää monelle nuorelle fanille, joka kamppailee oman seksuaalisuutensa kanssa.

Juuri siitä syystä Suomen kansainvälisesti menestyneimpiin artisteihin kuuluva Alma eli Alma-Sofia Miettinen, 23, on kertonut brittiläiselle Gay Times -lehdelle homoudestaan.

Tähän asti Alma ei ole kertonut haastatteluissa avoimesti seksuaalisuudestaan. Hän on viitannut asiaan epäsuorasti. Esimerkiksi vuosi sitten Alma kertoi Me Naisten haastattelussa saavansa tukea parisuhteestaan. Tuolloin hänet oltiin nähty Linnan juhlien jatkoilla ”salaperäisen tummaverikön” kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimman Summer-singlensä julkaistuaan Alma päätti omistaa kappaleen tyttöystävälleen. Hän kertoo Gay Times -lehdelle, ettei ensin aikonut puhua parisuhteestaan, etenkään Suomessa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Sattui pari ärsyttävää tapausta, kun paparazzi piiritti minut ja tyttöystäväni. Ahdistuin ja ajattelin, että tällaistäkö elämäni on kotimaassani.

– Sitten en suostunut välittämään asiasta.

Syy aiempaan vaikenemiseen seksuaalisuudestaan Alma kertoo sen, ettei pitänyt aihetta merkittävänä. Hän kertoo, ettei ole ymmärtänyt, että homous voisi olla jännittävää, koska hänelle se on normaali asia.

– Sitten ymmärsin, että ehkä se on jännittävää ja joissain paikoissa homoutta pidetään pahana asiana. Ymmärsin, että avoimuuteni voisi auttaa toisia ihmisiä, joten halusin alkaa puhua siitä enemmän.

Alma ei halua esitellä tyttöystäväänsä musiikkimaailman gaaloissa tai tapahtumissa, koska hän haluaa suojella rakastaan. Piiloutua hän ei kuitenkaan halua.

– Jos ihmiset eivät pidä minusta sellaisena kuin olen, tai ajattelevat että biletän liikaa, tai että olen ällöttävä koska minulla on tyttöystävä, niin okei sitten. 

Alma kertoo haastattelussa tavanneensa monia artisteja, joilla on salaisuus.

– Mietin, että jos haluan tehdä tätä työkseni, minun on oltava rehellinen. En halua lopettaa tyttöystäväni rakastamista tai yhteiskuviemme julkaisemista.

Artistin lähipiiri on tiennyt asiasta jo vuosia. Alma kertoo Gay Timesin haastattelussa hauskasti siitä, miten hänen äitinsä sai tietää tyttärensä seksuaalisuudesta.

– Äitini vain näki minut pussaamassa tyttöä, ja siinä se. Se oli niin noloa. Emme puhuneet asiasta aluksi. Minä ja äitini olemme aina jutelleet paljon autossa, joten sanoin, että ”okei äiti, tiedät varmaan, että olen homo.“ Hänelle se oli okei. Isän kanssa en usko edes puhuneeni asiasta, se oli vain itsestäänselvää.

Alma myöntää olevansa onnekas, koska kaapista tuleminen oli hänelle helppoa. Hänen ystäväpiirinsä koostuu lähes kokonaan seksuaalivähemmistöihin kuuluvista ihmisistä.

Omaksi HLBTIQ-roolihahmokseen Alma nimeää Lady Gagan ja kertoo, ettei ole koskaan pystynyt samaistumaan homoihin miesartisteihin. 

Alman esikoisalbumi Have You Seen Her? julkaistaan pian. Hän kertoo toivovansa, että albumin kappaleet inspiroivat muita seksuaalivähemmistöihin kuuluvia naisartisteja olemaan rehellisempiä. Hän kritisoi sitä, että musiikkibisneksessä monet joutuvat yhä sopeutumaan heteronormatiiviseen maailmaan.

– Joskus minun on vaikeaa kirjoittaa kappaleita muiden naisten tai heteroiden kanssa. He eivät ymmärrä minua. 

Alma kertoo, että häntä on monta kertaa pyydetty vaihtamaan kappaleen sanoituksia niin, että niissä ei viitata naiseen. Siihen hän ei ole suostunut: esikoisalbumin kappaleissa lauletaan naisten välisestä rakkaudesta englannin she-pronominia käyttäen.

– Jouduin aina muuttamaan pronomit itselleni sopiviksi, niin että ”he” olikin ”she”. Heteroille on niin paljon tarjontaa, joten nyt on heidän vuoronsa vaihtaa pronominit itselleen sopiviksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla