Kodin Kuvalehti
Tältä näyttää Jannan mielestä maailman paras paikka. Kun ikkunoissa ei ole verhoja, suoraan sängystä voi ihailla puita ja kuutamoa. Kuvat: Janna Kari
Tältä näyttää Jannan mielestä maailman paras paikka. Kun ikkunoissa ei ole verhoja, suoraan sängystä voi ihailla puita ja kuutamoa. Kuvat: Janna Kari

Jannan unelma mahtuu pieneen tupaan ja vielä pienempään kammariin, kodinkoneet hän vei kierrätyskeskukseen. – Onnellisen elämän ei tarvitse olla helppoa, Janna sanoo.

Nyt olen tullut kotiin, Janna Kari ajatteli nähdessään punaisen mummonmökin korkeiden puiden alla. Oli syyskuu 2018 ja Tervajoella Pohjanmaalla oli hyvin hiljaista.

Olo ei ollut levoton, eikä sellainen, että pitäisi taas etsiä jotakin uutta. Vihdoinkin.

– Olen nyt 47-vuotias, ja ihan pikkulapsesta saakka minulla on ollut ulkopuolinen olo. Sellainen, että olen jotenkin väärässä paikassa, Janna sanoo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

25 neliötä asuinpinta-alaa. Juuri sopivasti.

Ihmisiin on ollut vaikea tutustua, kaikkialle on ollut vaikea kotiutua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mutta tässä oli koti. Pieni tupa ja vielä pienempi kammari, 25 neliötä asuinpinta-alaa. Juuri sopivasti.

Uudessa kodissaan Janna on huomannut, että yllättävän harvaa tavaraa tarvitsee ihan oikeasti. Siksi vähempikin riittää.
Uudessa kodissaan Janna on huomannut, että yllättävän harvaa tavaraa tarvitsee ihan oikeasti. Siksi vähempikin riittää.

Hyvästi turhat tavarat, en jää kaipaamaan

Janna ehti haaveilla omasta mummonmökistä vuosia, ja etsiä sitä aktiivisesti yli vuoden.  Vaatimuksia ei ollut paljon: oma rauha, luonnonläheisyys, halpa hinta, mahdollisuus ottaa koirat mukaan ja tehdä jonkinlaisia töitä.

Tärkeintä oli halu päästä kaupungista pois ja hidastaa arkea, jotta ehtisi miettiä, mikä elämässä on oikeasti tärkeää.

Lapset olivat jo kasvaneet aikuisiksi ja muuttaneet omilleen. Äidin oli aika ajatella itseään.

Mökki löytyi lopulta kaverin kautta.

– Olen ainakin toistaiseksi vuokralla, mutta mökki tuntuu ihan ikiomalta.

Yksinkertaisessa elämässä ei tarvitse miettiä, ostaako tätä tai tuota.

Aikaisemmin Janna asui kaupungissa, kerrostalossa.

– Mökki on entiseen asuntoon verrattuna niin pieni, että jouduin myymään ja antamaan pois suurimman osan tavaroistani. Siitä huolimatta en saanut kaikkea mahtumaan, vaan osa tavaroista odottelee toisia aikoja liiterissä.

Nykyiseen kotiin mahtuu keittiön pöytä tuoleineen, pari lipastoa, sänky ja nojatuoli hellan viereen. Kodinkoneet ja ylimääräiset astiat Janna vei kierrätykseen.

Se tuntui juuri niin vapauttavalta kuin kuvittelinkin. Yksinkertaisessa elämässä ei tarvitse miettiä, ostaako tätä tai tuota. Ostaa vain sen, mikä on oikeasti tarpeellista.

– Klapihommat eivät ole raskaita, vaan tekevät minut onnelliseksi, Janna sanoo.
– Klapihommat eivät ole raskaita, vaan tekevät minut onnelliseksi, Janna sanoo.

Hidas aamu, päivän paras aika

Aamut mökissä alkavat lähes aina samalla kaavalla, hitaasti.

– Herään yhdeksän jälkeen. Joskus nukun jopa yhteentoista asti, mitä en uskonut edes mahdolliseksi.  En ole ikinä enkä missään nukkunut niin hyvin kuin täällä.

Janna raottaa silmiään ja katsoo, onko jo valoisaa.

– Jos on, puen villasukat ja pipon, päästän kolme koiraani ulos ja kävelen hellalle.

 Lämpötila on yleensä alle viisitoista astetta.

– Olen yrittänyt lämmittää mökkiä pelkillä puilla. Vasta viime viikolla, kun pakkanen laski pariinkymmeneen, laitoin patterit päälle.

Sitten keitetään kahvit. Aamut ovat Jannan mielestä päivän parasta aikaa.

– Vaikka ei missään muussakaan kellonlyömässä ole mitään vikaa, kun jatkuvasti tuntuu niin hyvältä.

Illalla viimeisenä näen lumisen metsän, jota kuu valaisee.

Janna työskentelee koiratarhalla kolmenkymmenen kilometrin päässä kotoa, useimmiten iltavuorossa, ja ottaa omat koiransa sinne mukaan.

– Illalla tulemme kotiin yhdeksän aikoihin, ja taas on tuvan lämmitystä ohjelmistossa. Jos haluan vielä saunaakin, menee myöhään. Se kun ottaa pari tuntia lämmetäkseen.

Ikkunoissa ei ole verhoja. Niitä ei tarvitse.

– Illalla viimeisenä näen lumisen metsän, jota mahdollisesti vielä kuu valaisee. Joskus niin voimakkaasti, että tuntuu kuin olisi valot päällä.

Tätä olen aina toivonut

Punainen mummonmökki, valkoiset hanget ja hiljainen kuutamoyö kuulostavat melkein liian idylliseltä yhdistelmältä.

Ei arki aina ole helppoa, Janna sanoo. Mutta ajatus jatkuu: ei onnellisen elämän tarvitse olla helppoa.

– Alkuun, ennen kuin opin puuhellan salat, savut tulivat sisäänpäin ja illalla työpäivän jälkeen joutui lämmittämään kylmää mökkiä ovet auki, savun hälvenemiseksi.

Googlasin ohjeet kompostorin rakentamiseen ja tein sellaisen.

Syksyllä Janna raivasi pihaa romuista ja rakensi aidan tontin ympärille.

– Googlasin ohjeet kompostorin rakentamiseen ja tein sellaisen. Yritin myös säästää vettä niin tehokkaasti, että kaivon toiminta sekaantui ja jouduin soittamaan apua paikalle.

Jannaa alkaa naurattaa.

– Suhtaudun kaikkeen huumorilla. Tätähän minä olen aina toivonut. Ihan uskomattomista asioista sitä ihminen nauttiikin ja saa suorastaan voimia.

Hän ei ole koskaan osannut pelätä, vaikka lähin naapuritalo on autio ja naapuriin on matkaa.

– Koirista on myös paljon turvaa. Kukaan tai mikään ei liiku lähistöllä ilman että tulee huomatuksi.

 

Jannan mökin pihalla oleva lumiakka muistuttaa mökin emäntää.
Jannan mökin pihalla oleva lumiakka muistuttaa mökin emäntää.

Enää ei tarvitse miellyttää ketään

Vuosituhannen vaihteessa Janna kävi läpi pitkän päihdekuntoutuksen. Siitä alkoi uusi elämä. Hän työskenteli hitsaajana kymmenisen vuotta ja sen jälkeen merkonomina.

– Ja nyt olen tässä. Aika jännää ja hienoa, miten elämä muuttuu pikkuhiljaa ihan erilaiseksi kuin sen on ajatellut.

Oman näköiseksi, ehkä?

– Tässä iässä olen alkanut hyväksyä itseni juuri tällaisena, hieman outona mutta taatusti omana itsenäni. Ei ole enää tarvetta yrittää olla sitä, mitä ei ole, eikä yrittää miellyttää muita.

Janna tapaa ihmisiä töissä, ja hänellä on muutama läheinen ystävä.

Olen alkanut hyväksyä itseni juuri tällaisena, hieman outona.

– Eniten vietän kuitenkin aikaa lähes erakkona. Voin parhaiten, kun saan olla ihan yksin. Ulkopuolisuuden tunne on edelleen mukana, mutta pikku mökissäni olen oppinut elämään sen kanssa.

– Olen aika paljon miettinyt elämääni ja tullut tulokseen, että been there, done that. En ole ylpeä kaikista tekemistäni asioista, mutta en myöskään vietä aikaani itseäni syyllistäen, vaan koitan elää hetkessä.

Tällä hetkellä elämä on Jannan mielestä täydellistä juuri sellaisena kuin se on.

Onni on pientä ja lähellä. Janna ei ole nähnyt mökillään koko vuodenkiertoa. Hän ajattelee, että paras on vielä edessä.
Onni on pientä ja lähellä. Janna ei ole nähnyt mökillään koko vuodenkiertoa. Hän ajattelee, että paras on vielä edessä.

 

Kohta on kevät ja oma perunamaa

Janna viihtyy parhaiten tuvassa puuhellan läheisyydessä.

– Teen joskus käsitöitä, joskus piirtelen. Usein vain istun ja toljotan ikkunasta ulos. Mielellään olisin pihalla, mutta näin talvella siellä ei ole juuri muuta tekemistä kuin lumityöt.

Janna raivaa parinsadan metrin tienpätkän lumesta yleensä itse, lapiolla ja kolalla. Lapiota nostaessaan hän miettii tulevaisuutta.

– Tällä hetkellä olen ikään kuin etsikkovaiheessa, eli pitäisi taas kerran päättää, mitä haluaa isona tehdä. Eläinten kanssa työskentely tuntuu hyvältä ja mielekkäältä. Sellaisen työn perässä voisin muuttaa muuallekin.

Mutta sitä ei ole pakko päättää juuri nyt, tässä hetkessä. Päivät alkavat pidentyä.

Pitäisi taas kerran päättää, mitä haluaa isona tehdä.

–  Minullahan ovat vielä parhaat palat, eli kevät ja kesä, mökissä kokematta. Uskon, ettemme koirien kanssa halua käydä sisällä kuin nukkumassa.

Janna aikoo laittaa pihalle perunamaan ja kasvihuoneen, ainakin tomaatille ja muille salaattiaineksille. Iltaisin hän kastelee taimia ennen saunaa ja kaikkialla on hiljaista.

Vierailija

Ihan ymmärrettävää,en näkisi kuitenkaan niin erakkona että se kielisi psyykkisitä ongelmista.Hänhän käy töissä,ja kaikenlisäksi se on työtä mistä saa nauttia sydämensä kyllyydestä. Hyvää jatkoa ja onnea.

Sisältö jatkuu mainoksen alla