Pitkillä kävelyillä ystävän kanssa tulee puhuttua viisaita. Kun askeleet käyvät hitaasti, päähän pulpahtaa ajatuksia, jotka tavallisesti jäävät kaiken touhottamisen alle.

”Sä et koskaan voisi elää miehen kanssa, koska olet niin siisti. Et yksinkertaisesti kestäisi sukkia lattialla, kahvikuppeja telkkarin päällä ja käytettyjä vanupuikkoja lavuaarissa”, ystäväni analysoi vuosia sitten.

Niinhän me luulimme. Myönnetään, että sinkkukodissani kirjat olivat teemoittain järjestyksessä, tiskipöytä puhtaana, peti pedattuna, vaatteet viikattuina kaapissa ja kengät lankattuina eteisessä.

Imuroin joka viikko, pesin ikkunat kahdesti vuodessa ja järjestin kaiken aakkosittain tai koon mukaan. Sain suunnattomasti iloa ryhdikkäästä järjestyksestä ja tunteen, että elämä on mukavasti hallittavissa.

Sittemmin olen laittanut hynttyyt yhteen miehen kanssa ja luopunut siisteyden rippeistäkin. Kotimme on imuroitu kokonaan viimeksi toukokuussa. Takkahuoneessamme on niin pölyistä, etten voi mennä sinne allergiani takia.

Käämit, komponentit ja muu insinööritavara ovat levinneet köynnöksenä ensin työhuoneesta takkahuoneeseen, sitten eteiseen. Makuuhuoneen ikkunan pesin huhtikuussa, muut ikkunat ovat olleet pesemättä neljä kesää. Sänkyä ei pedata, ja olen luopunut jo päiväpeitostakin turhakkeena.

Jos olisin sinkkuna tullut kotiini nyt, olisin kauhistunut tätä rappion määrää ja asukkaiden velttoutta. Olisin vain syynännyt pölyä ja tahroja, mutta tärkein olisi jäänyt näkemättä: Kiihkeät tennismatsit mieheni kanssa, yhteiset kahvihetket mökkiraksalla, kakkuleikit lapsen iloksi hiekkalaatikolla ja pitkät sunnuntaiaamiaiset ystäväpariskunnan luona.

Minulta olisi jäänyt huomaamatta ne hienot hetket, jolloin siivoamisen sijaan otan käteeni kirjan ja rojahdan sohvalle lukemaan. Elämäni on siis nykyään mukavan epätäydellisesti hallinnassa.