Moni vähäpuheinen, ujo kotihiiri häpeää itseään ihan turhaan. Introverttikin voi johtaa suuryritystä ja näytellä luonnerooleja.

Olet niin hiljainen, ettei sinusta tule ikinä mitään, totesi eräs äiti pienelle pojalleen.

Tiedän, miltä nuo sanat tuntuvat. Ajattelin itsekin vuosia olevani liian ujo, liian hiljainen, liian kaikkea. Viallinen tuppisuu, joka kieltäytyisi mielellään kaiken maailman kissanristiäiskutsuista, mutta ei tohdi sitä tehdä, koska pelkää muiden pitävän itseään epäsosiaalisena hylkiönä.

Yksi elämäni karmeimmista tilanteista syntyi, kun haastattelin karismaattista professoria koulutyötäni varten. Professoria, joka näkee päivittäin sanavalmiita neronalkuja ja sosiaalisia ihmelapsia. Paitsi nyt, kun tuolilla kökötin minä: umpiturpa, joka luki kysymykset suoraan paperista.

– Joko se oli viimeinen kysymys? Tänks, mutta nyt on mentävä, professori huikkasi lopuksi ja lähti pikaisesti.

Ensimmäinen huomio: professori ei vaivautunut edes kättelemään.

Päätelmä: hän hermostui minuun. Näytin varmasti siltä, ettei minua kiinnosta tippaakaan. En älynnyt esittää jatkokysymyksiäkään. Pilasin taas kaiken!

Moni käy saman ajatusrumban läpi päivittäin – juhlissa, työhaastatteluissa, kaupan kassalla. Mitä tuokin minusta ajattelee, kun olen näin syrjäänvetäytyvä?

Näissä ihmisissä ei ole mitään vikaa, vaan he ovat introvertteja eli sisäänpäin suuntautuneita: ihmisiä, jotka viihtyvät yksin, harkitsevat pitkään tekemisiään ja karttavat ristiriitoja. Se on temperamentin piirre, luonnollinen osa persoonaa.

Silti moni introvertti häpeilee itseään. Ilman hiljaisia kotoilijoita ja yksinäisiä susia ei kuitenkaan olisi suhteellisuusteoriaa eikä Harry Potteria. Niin Albert Einstein, J. K. Rowling kuin presidentti Barack Obamakin kertovat tuulettavansa päätään mieluiten yksin.

Ilman introvertteja ei ehkä olisi myöskään sitä parasta ystävää, joka mieluummin kuuntelee kuin puhuu, eikä läheskään niin montaa empaattista esimiestä.

Aliarvostetut herkkikset

Sisäänpäin suuntautunut ihminen juhlii mieluummin muutaman läheisen ystävän kanssa kuin isossa joukossa. Jos hän saisi valita aivan vapaasti, hän nyhjäisi ehkä kotisohvalla nenä kirjassa. Se ei tarkoita epäsosiaalisuutta: hän voi viihtyä muiden keskelläkin mutta haluaa sen jälkeen ladata akkuja omissa oloissaan.

Susan Cain väittää teoksessaan Hiljaiset: Introverttien manifesti, että vähäpuheisia on kolmasosa tai jopa puolet kaikista ihmisistä. Osa heistä on onnekkaasti ylpeitä luonteestaan, kuten oma taiteilijaystäväni. Hän teki maailmanympärimatkan yksin, hän voi odottaa viikon ennen kuin vastaa puheluun ja silloinkin tekstiviestillä, ja hän jää reilusti juhlista pois, koska ei viihdy niissä.

On myös niitä, jotka teeskentelevät ulospäin suuntautunutta eli ekstroverttia. Tällaisia ihmisiä Susan Cain nimittää kaappi-introverteiksi. Psykiatrian erikoislääkärin Juhani Mattilan mukaan heitä on paljon.

– Yhteiskuntamme suosii nopeita ratkaisuja ja kilpailunhalua – ominaisuuksia, joissa nopeat ja äänekkäät syövät hiljaiset harkitsijat. Ekstroverttien paapominen on kulttuurinen vääristymä. Introverteilla olisi paljon annettavaa joka alalla, Juhani Mattila toteaa.

Sisäänpäin kääntynyt on aisteiltaan herkkä, hyvä kuuntelija, harkitseva ja empaattinen, koska hänen kaikki energiansa ei kulu touhuamiseen. Hän inhoaa small talkia mutta osaa tarkkailla sisintään ja näkee yksityiskohtia, jotka eteenpäin viilettäviltä ekstroverteilta jäävät helposti huomaamatta.

– Monesta sisäänpäin kääntyneestä tulisi loistava pomo. Kun ymmärtää omia tunteitaan ja malttaa kuunnella, ymmärtää alaisiaankin. Mitä kaikkea saataisiinkaan, jos pysähdyttäisiin useammin kuuntelemaan, mitä introverteilla on sanottavana, eikä pidettäisi heitä pelkkinä jarruina. Vaikkapa pörssimaailmassa, jossa tehdään miljardien eurojen päätöksiä sekuntiaikataululla, Juhani Mattila huokaa.

Mikään temperamentin piirre ei ole itsessään hyvä tai huono. Ja tuskin kukaan on puhdas kaakattaja tai tuppisuu: useimmat asettuvat jonnekin välimaastoon.

Miksi yhdestä sitten tulee yksineläjä ja toisesta seurapiirihai? Selityksiä on etsitty aivoista. On havaittu, että voimakkaat ärsykkeet, kuten rockkonsertti, lisäävät sisäänpäin suuntautuneella dopamiini-hormonin tuotantoa enemmän kuin niillä, jotka ovat luonnostaan seuranhaluisia. Hormoni saa verenpaineen nousemaan ja olon hermostuneeksi. Siksi introvertti on juhlien jälkeen rättiväsynyt.

Juhani Mattila tyrmää ajatuksen, että hormoneista voisi suoraan päätellä mitään: dopamiinin määräkin vaihtelee vuorokaudenajan mukaan. Luonne on monimutkainen sekoitus perimää ja ympäristöä.

– Esimerkiksi koulukiusaaminen voi muokata ihmistä sisäänpäin suuntautuneeksi.

Alussa mainitusta pojasta, jota oma äiti syytti hiljaiseksi, tuli muuten isona hotellinjohtaja.

Näkymätön Ninni esiin

Reipastuisit vähän! Pois huoneestasi kyhjöttämästä! Tuttuja lauseita monen hiljaisen lapsuudesta. 

– On äitejä ja isiä, jotka tulevat psykiatrin vastaanotolle, koska lapsi ujostelee vieraille puhumista tai leikkii aina yksin. Usein syrjäänvetäytyvän lapsen vanhempi syyllistää itseään siitä, että on kasvattanut lapsensa väärin, Juhani Mattila toteaa.

Vanhempien huoli on ymmärrettävä: miten hiljainen pohdiskelija pärjää maailmassa, jossa hallitsevat suulaat tehopakkaukset?

Kukaan ei synny Näkymättömäksi Ninniksi eikä Pikku Myyksi. Temperamentti ei ole kohtalo vaan taipumus, johon voi vaikuttaa. Rohkeutta voi harjoitella hakeutumalla ryhmäkeskusteluihin tai esittäytymällä tuntemattomalle. Mutta vain, jos oikeasti kärsii hiljaisuudestaan.

Teeskentelyyn ei kannata ryhtyä silloinkaan. Juhani Mattilan kirjassa Uupunut nainen esiintyy herkkä ja hiljainen nainen, joka tapaa työssään kymmeniä ihmisiä päivittäin. Hän haluaisi olla enemmän yksin mutta ei jätä työpaikkaansa. Sen sijaan hän valitsee huonon selviytymiskeinon: kovettaa itsensä ja kehittää ulospäin suuntautuneen ammattiroolin. Hän jaksaa parikymmentä vuotta, mutta päälle nelikymppisenä hän palaa loppuun.

– Ulkoinen paine on väärä motiivi muuttua. Silloin toimii herkästi omaa luonnettaan vastaan, mistä seuraa pahimmillaan mielenterveysongelmia. Introverteilla on muutenkin taipumusta masennukseen ja murehtimiseen. Yksin viihtyvä tarvitsee paljon omaa aikaa, ja muiden on syytä kunnioittaa sitä.

Lukulampun alla parrasvaloissa

Psykologien vitsi: Introvertti meni ammatinvalintatestiin. Häntä kehotettiin ryhtymään näyttelijäksi.

– On virhe ajatella, että pitää välttää tiettyä ammattia, koska on vääränlainen ihminen siihen. Sisäänpäin kääntynyt voi hyvin nauttia avokonttorista ja ihmisvilinästä. Hän tarvitsee vain aikaa palautua, Juhani Mattila muistuttaa.

Vähäpuheinen voi siis olla terapeutti, sijoittaja – tai vaikkapa näyttelijä, jos hän niin tahtoo.

– On ennemmin sääntö kuin poikkeus, että lahjakkaat näyttelijät ovat introvertteja ja vieläpä ujoja sellaisia.

Juristina työskentelevä, itsekin hiljainen Susan Cain toteaa, että jokainen voi loistaa omissa parrasvaloissaan. Jollekin se on spottivalo Broadwaylla, toiselle lukulampun loiste.

Pitäisi siis arvostaa sitä, millainen on. Mutta harva kehittää matemaattista yhtälöä tai jumalaista nocturnea vaikka lukittautuisi loppuelämäkseen yksiöön. Entä jos ei pysty yksinkertaisesti näkemään tuppisuisuudessaan mitään hyvää?

– Pitää hyväksyä oma persoonansa ja löytää itselleen sopiva ilmaisukeino. Siihen voi auttaa vaikkapa se, että pitää päiväkirjaa ja pohtii rauhassa, mikä on juuri minulle ominaista. Olenko hiljaa, koska minua jännittää niin paljon, vai nautinko vain muiden kuuntelemisesta, Juhani Mattila kertoo.

Siitä syntyy paradoksi: introvertti tarkkailee omaa sisintään, mutta toisaalta hän on myös altis muiden vaikutukselle. Ristipaineessa pitäisi tietää, mitä itse haluaa. Onneksi voi harjoitella. Siinä introvertti on usein luonnostaan hyvä.

Fiasko voi olla onnistuminen

Kun on kulunut pari päivää fiaskostani, professorin haastattelusta, kaverini kysäisee yllättäen, minäkö proffaa jututin. Kyllä, kiitos vain muistutuksesta. Kuinka niin?

Kaverini oli istunut professorin luennolla, jossa tämä oli keskeyttänyt puheensa ja kertonut:

– Minua on haastateltu lukemattomia kertoja. Mutta toissa päivänä tapasin harvinaisen ihmisen. Kerrankin minua haastatteli joku, joka oikeasti kuunteli, mitä sanoin.

Naisilla kun on kuukautiskivut ja synnytykset, on kipukynnyksemmekin luonnollisesti korkeampi kuin miehillä. Näin usein väitetään. Lääkäri ja kipututkija Helena Miranda kumoaa myytin.

Ihmisen kipukynnys on eri asia kuin kivunsietokyky. Kun laitat käden jääpaloja täynnä olevaan vesiastiaan, alat jonkin ajan kuluttua tuntea epämiellyttävää tunnetta, sitten kipua.

Se hetki, kun tunnet ensimmäisen kerran kipua = kipukynnyksesi.

Jatkat käden pitämistä vedessä, kunnes et enää kestä ja joudut ottamaan käden pois = maksimi kivunsietokykysi.

–Vaikka toisin luullaan, naisten kipukynnys ei ole luonnostaan korkeampi kuin miehillä, sanoo lääkäri, kipututkija ja dosentti Helena Miranda.

”Naisten kroonista kipua vähätellään ja alihoidetaan terveydenhuollossa herkemmin.”

–Naisten kipua ei vain oteta yhtä vakavasti kuin miesten. Naisten kroonista kipua vähätellään ja alihoidetaan terveydenhuollossa herkemmin. On myytti, että naisen pitäisi kestää kipua paremmin, koska hän kokee kuukautis- ja synnytyskipuja, Miranda sanoo.

Todellisuudessa naiset ovat kipututkijan mukaan miehiä herkempiä kivulle, koska esimerkiksi estrogeeni voi lisätä kipuherkkyyttä ja mieshormoni testosteroni puolestaan suojata siltä.

–Sukupuolieroja esiintyy myös aivojen kyvyssä käsitellä kipua, koska opioidireseptorit miesten ja naisten aivoissa toimivat eri tavalla, Miranda kertoo.

Kitsastelua kipulääkkeissä?

Naiset ovat usein miehiä vuolaampia puhumaan. Tutkimusten mukaan miesten on naisia vaikeampi ilmaista ääneen esimerkiksi kipuaan.

–Tämä johtaa siihen, että lääkärit tulkitsevat usein miesten kivun todellisemmaksi kuin naisten, Helena Miranda sanoo,

”Naisille määrätään vähemmän kipulääkkeitä ja enemmän rauhoittavia.”

Asenteet saattavat vaikuttaa esimerkiksi leikkausten jälkihoitoon.

–Tilastojen mukaan naisille määrätään leikkausten jälkeen vähemmän kipulääkkeitä ja enemmän rauhoittavia kuin miehille. Ajatellaan, että naisten oireet johtuvat enemmän ahdistuksesta kuin kivusta.

Lääkäri ja kipututkija Helena Miranda on kirjoittanut kirjan Ota kipu haltuun (Otava 2016).

 

Bakteereita voi joutua vääriin paikkoihin sooloseksissäkin. 

Moni tietää, että virtsatietulehdusten ehkäisemiseksi seksin jälkeen on hyvä hipsiä pikimmiten vessaan. Tyydyttävän seksin jälkeen ei aina tekisi mieli heti nousta ja lähteä pissalle, mutta jos on kokenut joskus oikein kivuliaan virtsatietulehduksen, motivaatio on lopulta helppo löytää.

Virtsatietulehdus johtuu vieraiden bakteerien joutumisesta virtsaputkeen ja virtsarakkoon, ja pissaaminen huuhtoo virtasputkea – hyvällä tuurilla bakteerit tulevat siis huuhdotuiksi pois ennen kuin tulehdus ehtii kehittyä.

Vähemmän tunnettua tietoa on, että myös itsetyydytyksen jälkeen voi olla järkevää käydä pissalla virtsatieinfektioiden ehkäisemiseksi.

Vessareissu on Refinery29:n haastatteleman lääkärin mukaan fiksu veto, jos itsetyydytykseen on sisältynyt minkäänlaista penetraatiota, esimerkiksi sormella tai vibraattorilla. Jos taas itsetyydytys on keskittynyt vaikkapa vain klitoriksen hyväilyyn, on virtsatietulehduksen riski pienempi. 

Pissalle myös ennen seksiä

Joillakin naisilla virtsatietulehdukset ovat Terveyskirjaston mukaan seurausta nimenomaan yhdynnöistä. Tulehdusta aiheuttavat bakteerit eivät kuitenkaan yleensä ole vierasperäistä tavaraa, vaan ne ovat tyypillisesti peräisin naisen omista nivusista, välilihasta tai peräaukon seutuvilta.

Penetraatio vain aiheuttaa sen, että bakteerit siirtyvät virtsaputken suulle ja sieltä eteenpäin virtsaputkeen ja -rakkoon. Samaa bakteerien siirtymistä voi tapahtua myös sooloseksissä, jos mukana on esimerkiksi vibraattori. 

Terveyskirjasto suosittelee yhdyntään liittyvien virtsatietulehdusten ehkäisyyn pissalla käyntiä juuri ennen seksiä, käsien pesemistä ja tavallista intiimihygieniaa – joskin liialliset alapesut saattavat altistaa tulehdukselle. Samat neuvot lienevät käypää tavaraa myös itsetyydytystä ajatellen.