Kuva: Shutterstock
Kuva: Shutterstock

Toinen kaipaa treenisalilla hellää ohjausta. Hänelle kehut ovat parasta polttoainetta. Toisen mielestä vain kipurajalla voi kehittyä, joten piiskuriohjaaja vie parempiin tuloksiin!

 Kehut ovat parasta polttoainetta

Toimittaja Kirsi-Marja Kauppala käy parhaiten kehuilla.

"Jos ohjaaja karjuu vieressä ”jaksat vielä”, mutta kehoni huutaa lepoa, kuuntelen aina jälkimmäistä. Ihan sama, vaikka salissa kaikki muut punnertaisivat viimeisillä voimillaan. Pidän hyvillä mielin omia taukoja, kun siltä tuntuu.

Ankarien piiskuriohjaajien tunnilta saa vain pahan mielen ja riittämättömyyden tunteen. Itse toimin paremmin kehuilla kuin käskyillä. Mikä tappaisi motivaation tehokkaammin kuin komentosarjan tykitys? Ja miksi ihmeessä kuuntelisin ennemmin ohjaajaa kuin omaa kroppaani?

Kovista käskijäohjaajista tunnetun bodycombatin sijaan viihdyn joogassa, jossa kannustetaan kunnioittamaan omaa sisäistä ohjaajaa. Joogaopettaja on yhteistyökumppani, joka antaa ehdotuksia, joista voi valita sopivimmat.

En voisi kuvitella palkkaavani personal traineria, jonka tehtävänä olisi piiskata minut sietokykyni rajamaille. Karvani nousevat pystyyn ajatuksesta, että joku kuvittelee tietävänsä voimavarani paremmin kuin minä. Vaadin itseltäni paljon muutenkin, joten en tarvitse enää toista käskyttäjää.

Sen sijaan lempeä kannustaja saa minut yrittämään parhaani. Olen aika sokea vahvuuksilleni enkä useinkaan muista taputtaa itseäni olalle hyvän treenin jälkeen. Onneksi ohjaajani muistavat. Monesti oivallan potentiaalini vasta silloin, kun joku toinen siitä muistuttaa."

 Kipurajalla kehittyy – ja se on tärkeintä

Toimitussihteeri Tiina Leinonen vaatii kipurajalle vievää tsemppausta.

"Jos ohjaaja ei purista minusta kaikkea ulos, mihin häntä tarvitsen? Miksi käyttäisin rahani ja aikani päänsilittelijään, kun ihmeet tapahtuvat lähellä kipurajaa? Haluan tuloksia ja vaadin treenariltakin asennetta. Tanssi, juoksu tai punttisali – pieni riittämättömyyden tunne on vain kehityksen moottori.

On tylsää kuulla vain olevansa hyvä – eihän siten edisty!

Olen tarmokas järkeilemään itsekseni, miksi tänään ei tarvitse tehdä ollenkaan niin täysillä kuin voisi. Pieni sivallus on muistutus siitä, ettei muskeli kasva samaa sarjaa hinkaten.

Toki treenarin pitää ensin vakuuttaa taidoillaan. Koska kyse on omasta terveydestäni, voin luottaa vain parhaaseen. Ohjaajan ammattitaidon puutteen kyllä vainuaa, eikä sitä pysty räyhäämisellä peittämään.

Nautin rennosta treeniseurasta, mutta oikeasti hauskuus alkaa, kun mennään hieman turhan lujaa. Haluan, että treenatessa suupielet kääntyvät hymyyn. Niin käy, jos pt määrää kovemman tahdin tai tanssiopettaja vaatii sata toistoa. Silloin tiedän, että aikani ei valu hukkaan. Kroppa ei tosiaankaan sano auts (kokeile vaikka!), vaan hyrisee kiitollisena siitä, että on ylittänyt itsensä. Ja se on ihanaa."

Lue lisää: 4 yleisintä kysymystä personal trainerista

Sporttiklinikka: Apua miesohjaaja!